Haluaisin nostaa esille erään asian, joka tuntuu olevan monellakin yksinäisellä jopa yksi niistä suuremmista syistä siihen, miksei yksinäisyydestä pääse eroon. Korostan varmuuden vuoksi, etten yleistä, enkä tarkoita kaikkia yksinäisiä.
Nostan asian esille senkin vuoksi, että olen itsekin aikoinaan kamppaillut saman ongelman kanssa. En ole edelleenkään sen suhteen täydellinen ja tuskin olen koskaan. Mutta elämäni on yleisesti ottaen muuttunut paljon mukavammaksi, kun olen hiljalleen päässyt ongelmasta eroon.
Kyseessä on se surullisen kuuluisa ”mitä muut minusta ajattelevat” –ongelma. Toistuvasti sitä törmää niihin samoihin lauseisiin.
- Enhän voi mennä yksin kävelylle/rannalle/kirjastoon/facebookiin/baariin jne. Mitä muut minusta ajattelevat!
Tosiasia on kuitenkin se, että harva ajattelee yhtään mitään. Ihmisellä on oma elämänsä, omat asiansa ja ongelmansa, eikä heillä riitä mielenkiintoakaan muuhun. Ei ihmiset pysähdy jokaisen vastaantulevan yksinään liikkuvan kohdalla pohdiskelemaan sitä, kuka tuokin on ja mitä se täällä tekee ja yksin. Jokainen ihminen, myös he, joilla on kavereita vaikka muille jakaa, liikkuu joskus jossain yksinään. Jotkut jopa ihan tarkoituksella, omasta valinnastaan. Jos joku jotakin ajattelee, niin et kuitenkaan tiedä, mitä sinusta ajatellaan. Kuulet vain ne omat (lannistavat) ajatuksesi siitä, mitä kuvittelet, että sinusta ajatellaan. Joku, jonka mielenkiinto on herännyt sinut nähdessään, saattaa ajatella sinusta myös positiivisia ja mukavia ajatuksia. Et vain tiedä sitä.
Mietitäämpä vaikka baariin menoa yksinään. En tarkoita missään tapauksessa että se olisi helppoa. Mutta ei siellä baarissa kovinkaan moni kiinnitä mitään huomiota siihen, onko joku yksin vai ei. Varsinkin jos menee paikkaan, jossa on paljon ihmisiä. Sitä sulautuu helpommin joukkoon. Jos joku jotain ajattelee, niin eihän sitä edelleenkään tiedä mitä tai kuka. Ja vaikka joku jotain ajattelisi, niin eikö se ole sen arvoista, että on rohjennut lähtemään yksin ja ottanut askeleen kohti sitä, että saattaisi kohdata jonkun mukavan ihmisen. Jos joku tulee kysymään tai kommentoimaan sitä, että olet yksin tai asia tulee muuten esille, voi aina heittää ilmaan pienen valkoisen valheen.
- Kaveri(t) lähti jo pois, mutta halusin itse jäädä.
- Kaver(e)ille tuli este, mutta päätin kuitenkin lähteä itsekseni.
Mitään valtavia valheiden verkkoja ei tietenkään kannata ruveta sepittelemään, siinä kaivaa vain kuoppaa itselleen. Mutta pieni valkoinen valhe, joka ei vahingoita ketään, voi joskus olla paikallaan. Ei kukaan muukaan julista kaikkea elämästään kaikille. Jotkut piilottelevat todella isojakin asioita, sellaisiakin joista voi olla haittaa muille. Kannattaa muistaa aina se, että sekin ihminen kenenkä elämän ajattelee itse olevan täydellistä, voi olla todellisuudessa kaikkea muuta.
Muutenkaan omaa yksinäisyyttään ei kannata korostaa liikaa. Olla heti ”huutamassa” sitä kuinka yksin on, kuinka kukaan ei välitä, ja kuinka on ollut niin ja niin kauan yksin. Se voi enemmänkin pelottaa muut ihmiset pois, myös sen toisen yksinäisen. Tulee herkästi kuva epätoivoisesta ja ripustautuvasta ihmisestä.
Se, että lakkaa ajattelemasta sitä mitä muut ajattelevat, ei takaa sitä että hetkessä edessä on jono ihmisiä ”haluan olla kaverisi”- hakemusten kanssa, mutta ainakin itselle tulee parempi mieli ja aikaa ja energiaa riittää enemmän muihin asioihin.
Aina löytyy niitä urpoja, jotka heittävät ikäviä kommentteja milloin mistäkin. Joku voi pitää minuakin tällaisena urpona, kun nostin tämän aiheen esille. Mutta pointti on siinä, että opettelee sivuuttamaan ne ikävät ja satuttavat kommentit.
Jos ei tee itse itselleen ongelmaa siitä, että liikkuu yksinään, eikä lyö itse itseään lyttyyn jo valmiiksi, niin ei se ole muillekaan ongelma. Saatat jopa yllättyä positiivisesti ja huomata että sinua arvostetaan, kun rohkenet osallistua yksinäsi.
Ei se helppoa ole päästä tästä ongelmasta eroon. Mutta aina kannattaa yrittää. Itsensä vuoksi.
Nostan asian esille senkin vuoksi, että olen itsekin aikoinaan kamppaillut saman ongelman kanssa. En ole edelleenkään sen suhteen täydellinen ja tuskin olen koskaan. Mutta elämäni on yleisesti ottaen muuttunut paljon mukavammaksi, kun olen hiljalleen päässyt ongelmasta eroon.
Kyseessä on se surullisen kuuluisa ”mitä muut minusta ajattelevat” –ongelma. Toistuvasti sitä törmää niihin samoihin lauseisiin.
- Enhän voi mennä yksin kävelylle/rannalle/kirjastoon/facebookiin/baariin jne. Mitä muut minusta ajattelevat!
Tosiasia on kuitenkin se, että harva ajattelee yhtään mitään. Ihmisellä on oma elämänsä, omat asiansa ja ongelmansa, eikä heillä riitä mielenkiintoakaan muuhun. Ei ihmiset pysähdy jokaisen vastaantulevan yksinään liikkuvan kohdalla pohdiskelemaan sitä, kuka tuokin on ja mitä se täällä tekee ja yksin. Jokainen ihminen, myös he, joilla on kavereita vaikka muille jakaa, liikkuu joskus jossain yksinään. Jotkut jopa ihan tarkoituksella, omasta valinnastaan. Jos joku jotakin ajattelee, niin et kuitenkaan tiedä, mitä sinusta ajatellaan. Kuulet vain ne omat (lannistavat) ajatuksesi siitä, mitä kuvittelet, että sinusta ajatellaan. Joku, jonka mielenkiinto on herännyt sinut nähdessään, saattaa ajatella sinusta myös positiivisia ja mukavia ajatuksia. Et vain tiedä sitä.
Mietitäämpä vaikka baariin menoa yksinään. En tarkoita missään tapauksessa että se olisi helppoa. Mutta ei siellä baarissa kovinkaan moni kiinnitä mitään huomiota siihen, onko joku yksin vai ei. Varsinkin jos menee paikkaan, jossa on paljon ihmisiä. Sitä sulautuu helpommin joukkoon. Jos joku jotain ajattelee, niin eihän sitä edelleenkään tiedä mitä tai kuka. Ja vaikka joku jotain ajattelisi, niin eikö se ole sen arvoista, että on rohjennut lähtemään yksin ja ottanut askeleen kohti sitä, että saattaisi kohdata jonkun mukavan ihmisen. Jos joku tulee kysymään tai kommentoimaan sitä, että olet yksin tai asia tulee muuten esille, voi aina heittää ilmaan pienen valkoisen valheen.
- Kaveri(t) lähti jo pois, mutta halusin itse jäädä.
- Kaver(e)ille tuli este, mutta päätin kuitenkin lähteä itsekseni.
Mitään valtavia valheiden verkkoja ei tietenkään kannata ruveta sepittelemään, siinä kaivaa vain kuoppaa itselleen. Mutta pieni valkoinen valhe, joka ei vahingoita ketään, voi joskus olla paikallaan. Ei kukaan muukaan julista kaikkea elämästään kaikille. Jotkut piilottelevat todella isojakin asioita, sellaisiakin joista voi olla haittaa muille. Kannattaa muistaa aina se, että sekin ihminen kenenkä elämän ajattelee itse olevan täydellistä, voi olla todellisuudessa kaikkea muuta.
Muutenkaan omaa yksinäisyyttään ei kannata korostaa liikaa. Olla heti ”huutamassa” sitä kuinka yksin on, kuinka kukaan ei välitä, ja kuinka on ollut niin ja niin kauan yksin. Se voi enemmänkin pelottaa muut ihmiset pois, myös sen toisen yksinäisen. Tulee herkästi kuva epätoivoisesta ja ripustautuvasta ihmisestä.
Se, että lakkaa ajattelemasta sitä mitä muut ajattelevat, ei takaa sitä että hetkessä edessä on jono ihmisiä ”haluan olla kaverisi”- hakemusten kanssa, mutta ainakin itselle tulee parempi mieli ja aikaa ja energiaa riittää enemmän muihin asioihin.
Aina löytyy niitä urpoja, jotka heittävät ikäviä kommentteja milloin mistäkin. Joku voi pitää minuakin tällaisena urpona, kun nostin tämän aiheen esille. Mutta pointti on siinä, että opettelee sivuuttamaan ne ikävät ja satuttavat kommentit.
Jos ei tee itse itselleen ongelmaa siitä, että liikkuu yksinään, eikä lyö itse itseään lyttyyn jo valmiiksi, niin ei se ole muillekaan ongelma. Saatat jopa yllättyä positiivisesti ja huomata että sinua arvostetaan, kun rohkenet osallistua yksinäsi.
Ei se helppoa ole päästä tästä ongelmasta eroon. Mutta aina kannattaa yrittää. Itsensä vuoksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä "pelko" mitä muut ajattelevat oli minullakin aikaisemmin, mutta kun ikää on tullut
on se lähes kokonaan häipynyt eikä se enää häiritse ollenkaan.
Katsokaa ympärillenne ja huomaatte, että suurin osa ihmisistä liikkuu yksin. Murto-osa ihmisistä on jonkun seurassa.
Paikasta toiseen siirrytään yksin, kaupassa, kirjastossa, harrastuksissa käydään yksin. Esim. työväenopiston kursseilla aniharvoin näkee kaverin kanssa tulleita.