Nainen ei anna???

-M-

Olen ollut nykyisen naisen kanssa reilut 1.5v, yhdessä asuttu noin 1v.
Seksiä on erittäin harvoin, nyt on ollut taukoa melkein kaksi kuukautta ja sitä ennen oli suurinpiirtein saman verran.
Alussa ja siitä jonkin aikaa eteenpäin rakasteltiin melkein joka päivä ja opin tyydyttämään naiseni 99% joka kerta vaikka sen onkin vaikea saada orgasmi yhdynnässä, sitten kaikki lopahti ja nyt en saa seksiä vaikka mitä tekisin.
Ei kuulema halua antaa koska ei tee itse mieli ja sanoo ettei se ole sille mikään ongelma ja on aivan normaalia.
Yritän olla hyvä, joka ilta hyväilen sen uneen pitäen kainalossa ja silitellen päätä ja selkää, joka aamu laitan aamupalan valmiiksi.
Olen yrittänyt puhua että juttelisi lääkärin kanssa haluttomuudestaan mutta ei tee sitä.
Olen sanonut että en välttämättä halua jatkaa näin vaan jossain vaiheessa haen sitä muualta, sanoi ettei voi mua selibaatissakaan käskeä olemaan ja ymmärtää sen jos menen muualle rakastelemaan.
En haluaisi pettää mutta olen aivan hukassa mitä teen.
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia tai hyviä neuvoja mulle?

20

3560

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rööperin porsas

      Meillä kävi samoin, muta vasta noi 5-6 seurusteluvuoden jälkeen. Seksi ja romantiikka hiipui vähitellen pois kun nainen ei enää innostunut spontaanisti romantiikasta tai seksistä. Seurauksena minun itsetuntoni vähitellen laski jatkuvasta pillun vonkaamisesta ja pakkien saamisesta tai säälipanoista.

      Yritin vuosia saada naiseni keskustelemaan asioista, tunteistaan, toiveistaan jne. mutta hän ei kyennyt keskustelemaan lainkaan. Lopulta eräänä iltana turhautuneena kysyin, että ellei tilanne tästä pian kohene niin voinko hankkia ulkopuolisen suhteen. Naiseni vastasi että kaipa se käy, koska "hän ei pysty muuttumaan vaikka haluaisi". Tietenkin tuosta tuli minulle kovin paha miele ja tuntui, että puolisone ei enää edes viitsi yrittää panostaa suhteeseemme. Mutta toisaalta ymmärrän hyvin sen, että kukaan ei voi yhtäkkiä päättää muuttaa seksuaalisuuttaan. No tämä ei välttämättä ollut sitten kuitenkaan se paras ratkaisu ongelmiimme...

      Tilanteessanne hieman mietityttää se, että suhteenne on vielä kovin tuore. On huolestuttavaa jos alle kahden vuoden jälkeen seksielämä jo hiipuu. Saattaisiko syynä olla hormonaalinen ehkäisymenetelmä? Yrittäisit vielä jotenkin painostamatta saada tyttöystäväsi keskustelemaan asioista tai käymään ammattiauttajalla. Toisaalta jos suhteenne on arkipäiväistynyt ja tyttöystäväsi ehkä hieman kyllästynyt sinuun niin hän ei hienotunteisuuttaan kehtaa sinulle kertoa todellista syytä haluttomuuteensa...

      Hienoa, että olet antanut hänelle hellyyttä ja huomioit aamiaisen tekemisellä, mutta tuokin voi kääntyä jossain vaiheessa tarkoitustaan vastaan, sillä naiset saattavat myös tiedostamattaan halvesia liian miellyttämishaluista miestä.

      • ryetgrgfde

        Kyl seksielämä useimmissa suhteissa hiipuu parissa vuodessa huomattavastikin, mut ei toki yleensä noin paljon....

      • mk
        ryetgrgfde kirjoitti:

        Kyl seksielämä useimmissa suhteissa hiipuu parissa vuodessa huomattavastikin, mut ei toki yleensä noin paljon....

        Koska miehenä ollut jo 21v saman naísen kanssa ja ei ole koskaan tarvinnut olman olla ja kyllä normaali henkilö tarvitsee seksiä jollain tavalla puolisonsa kanssa 2-6 kertaa viikossa ja silloin parisuhde toimiin ja niin edelleen.

      • utjyrhtegr
        mk kirjoitti:

        Aha! No ton perusteella erittäin suuri osa, ehkä n. 70% suomalaisista ei ole normaaleja :)

      • hahahahaha
        utjyrhtegr kirjoitti:

        Aha! No ton perusteella erittäin suuri osa, ehkä n. 70% suomalaisista ei ole normaaleja :)

        ????

      • utjyrhtegr
        hahahahaha kirjoitti:

        ????

        Suomalaiset harrastavat seksiä keskimäärin 90krt vuodessa, eli alle 2krt viikossa. Kuuteen kertaan päässenee silloin vain muutama prosentti. Mk:n mielestähän normaali on, jos harrastaa 2-6 krt viikossa

      • mk
        utjyrhtegr kirjoitti:

        Suomalaiset harrastavat seksiä keskimäärin 90krt vuodessa, eli alle 2krt viikossa. Kuuteen kertaan päässenee silloin vain muutama prosentti. Mk:n mielestähän normaali on, jos harrastaa 2-6 krt viikossa

        2-5 kertaa päivässä ja sen aikainen tyttöystävä oli tyytyväinen. Seksi on ihan samanlainen terve kuin syöminen ja juominen että sitä pitää saada määrätyin väliajoin ja vaikka olen jo 50v mies niin vähintää 3 kertaa viikossa pitää olla seksiä jossain muodossa.

      • mk
        utjyrhtegr kirjoitti:

        Aha! No ton perusteella erittäin suuri osa, ehkä n. 70% suomalaisista ei ole normaaleja :)

        Kyllä ne ovat mutta ne jättävät naimatta liian usein. Vaikka itsella jo ikää 50v niin viikossa 3 kertaa pitää harastaa seksä ja ei haluttomuutta ole olemassa vaan väärä asenne seksiin ja niin edelleen. Miehnä ei ole ksokaan tullut mieleenkään kieltäytyä jos naiseni haluaa sekisa ja niin edelleen.

    • ...ajatus

      Jospa naisesi tykkäisi, jos ottaisit hänet hieman rajummin. Toki tehden sellaisia juttuja, joilla hänkin saa orgasmin. Itse olen sellaista joskus toivonut, kun mies oli aina kovin kiltti ja huomaavainen sängyssä. Olisin halunnut välillä muunlaista käsittelyä, mutta ei se häneltä luonnistunut. Tilanne kävi turhauttamaan.
      Muuten kyllä tykkään silityksistä ja hellyydestä, ilman seksuaalisia tarkoitusperiä.
      Ehkä teidän kohdallanne ei ole tällaisesta kyse tai olet jo kokeillutkin, mutta tässä yksi näkökanta.
      Toivottavasti ongelmaan löytyy ratkaisu.

      • Näivettynyt

        Näin miehenä täytyy vaan ihmetellä, että mistä voin tietää milloin nainen haluaa rajumpia otteita ja milloin taas hellyyttä ja silittelyä? En ole vielä vuosienkaan suhteen aikana oppinut tätä tunnistamaan.
        Oma naiseni ei juurikaan aloittteita seksiin tee vaan se on aina "miehen vastuulla" ja muutenkaan hän ei kehtaa puhua toiveistaan. On se vaan niin turhauttavaa yrittää ja tulla aina torjutuksi. Aikaisemmin toivoin, että naiseni vielä joskus rohkaistuu ja tekee aloitteen seksiin mutta sittemmin olen jo luopunut toivosta.

      • Näivettynyt kirjoitti:

        Tuttu tilanne, ainakin meillä vanhoilla. Lapsena ollessa kotona salaista hommaa koko seksi. Ei siitä saanut puhua, eikä mitenkään osoittaa.
        Se, ettei nykynainen tai mieskään pysty siitä puhumaan, kertoo estoisuudesta, johon on syytä hakea apua ammattiauttajilta. Tosin tämäkään ei aina auta.

        Surkuttelen kohtalotoveriani, aloittajaa.

      • Milla_33
        Näivettynyt kirjoitti:

        Näin miehenä täytyy vaan ihmetellä, että mistä voin tietää milloin nainen haluaa rajumpia otteita ja milloin taas hellyyttä ja silittelyä? En ole vielä vuosienkaan suhteen aikana oppinut tätä tunnistamaan.
        Oma naiseni ei juurikaan aloittteita seksiin tee vaan se on aina "miehen vastuulla" ja muutenkaan hän ei kehtaa puhua toiveistaan. On se vaan niin turhauttavaa yrittää ja tulla aina torjutuksi. Aikaisemmin toivoin, että naiseni vielä joskus rohkaistuu ja tekee aloitteen seksiin mutta sittemmin olen jo luopunut toivosta.

        Ei varmaan ole helppoa, jos toinen ei anna mitään osviittaa mitä haluaa. :( Omasta kokemuksestani voin sanoa, että suuri (ei varmaan SUURIN) osa naisista kaipaa hieman kovempia otteita, ja siis nimenomaan silloin, kun kumppani on tuttu ja luotettava (ettei tarvitse aidosti pelätä) ja seksi ehkä hieman kaavanmukaista. Tämä siis omasta kokemuksesta sekä isojen tyttöjen tarinoista... Tiedäthän, naiset haaveilee rentuista, naiset haluaa tulla otetuiksi... Toistan kuitenkin vielä, että ei todellakaan päde kaikkiin naisiin. :)

        Ehkä voisit kokeilla tuota lähestymistapaa kuitenkin? Lähteä leikkiin rohkeasti, heittäytyä rentuksi, kasvattaa uhoa ja päättää että sinä, alfauros, aiot nyt astua tuon naaraan... Tietysti, koska me naiset ollaan omituisia otuksia, tämä kaikki tulee suorittaa naista tulkiten. Joku saattaa hyvinkin säikähtää, hermostua, haluta että lopetat, eikä sitä sitten pidä jatkaa. Mutta jos naisesi kuitenkin suostuu ja myötäilee, anna palaa... :)

      • Näivettynyt
        Milla_33 kirjoitti:

        Kiitos kommentista, Naiseni onkin joskus vaivihkaa todennut, että toivoo "suorempaa toimintaa" ja tuota rajumpaa "ottamislähestymistapaakin" olen joskus kokeillut, ongelmana vain se, että naisestani on vaikea tulkita milloin hän on "valmiina" kun ei osoita minkäänlaisia merkkejä. Hän on myös hidas lämpenemään eikä oikein ehdi kostua kunnolla kovin rajua käsittelyä varten. Tämä onkin mielestäni pieni ristiriita tuon toiveensa kanssa? Ehkä en vain sytytä häntä tarpeeksi?

        Mutta mielestäni ongelmallista on se, että homma käy pitkässä suhteessa puuduttavaksi jos mies joutuu aina olemaan aloitteentekijä ja arvailemaan kumppaninsa mielialaa. Voi kun te naiset olisitte hieman rohkeampia ja avoimempia näissä asioissa!

      • S/M1

        "Naiseni onkin joskus vaivihkaa todennut, että toivoo "suorempaa toimintaa" ja tuota rajumpaa "ottamislähestymistapaakin" olen joskus kokeillut, ongelmana vain se, että naisestani on vaikea tulkita milloin hän on "valmiina" kun ei osoita minkäänlaisia merkkejä. Hän on myös hidas lämpenemään eikä oikein ehdi kostua kunnolla kovin rajua käsittelyä varten. Tämä onkin mielestäni pieni ristiriita tuon toiveensa kanssa? Ehkä en vain sytytä häntä tarpeeksi? "

        Pointti onkin siinä, että yllätyslähestyminen, suora toiminta ja rajummat otteet kiihottavat paljon enemmän, kuin hellä ja hidas toiminta. Ainakin harvinaisena herkkuna tehtynä. Raju ottaminen ei TODELLAKAAN tarkoita kaatoa sängylle ja kolmen minuutin jyystöä...

        Ehdotus toimintatavaksi:

        - varmista että naisella ei ole menkkoja
        - otollinen hetki on saunan ja suihkun jälkeen (ei tarvitse mennä erikseen pesulle)
        - kun nainen tulee saunasta, anna hänen kuivatella hetken aikaa
        - ota nainen hellästi kiinni, vie määrätietoisesti nainen tapahtumapaikalle
        - jos teillä on jokin hyvä paikka sitoa kiinni, käytä sitä paikkaa (leuanvetotanko, sängyn pääty jne).
        - käytä sitomiseen esim. saunatakin vyötä, se on pehmeä.
        - sido silmien eteen liina tms.
        - aloita hyväily: hiukset, korvanlehdet, kaula, niska, rinnat, vatsa, reidet. suutele, koskettele paljon
        - jatka hyväilemistä, käytä vibraattoria, anna suuseksiä, sormeta vaikka orgasmiin asti
        - jos nainen ei kostu, käytä liukkaria. Sormettaminen ja hyväileminen "kuivissa olosuhteissa" ei tunnu hyvältä
        - irrota naisen kädet, mutta pidä silmät edelleen peitettyinä
        - ohjaa naista hyväilemään sinua, mene vaikka hajareisin naisen päälle (jos hän makaa sängyllä)
        - voit jopa komentaa häntä hyväilemään, runkkaamaan jne.
        - tarkista "kosteusprosentti" ja lisää tarvittaessa liukkaria, sitä tarvitaan mutta sitä ei saa olla liikaa!
        - ota nainen
        - loppua kohden mentäessä ota huivi pois naisen silmiltä
        - ota naisen ranteista kiinni, katso suoraan silmiin ja jatka loppuun asti

        Itse tunnet naisesi parhaiten ja tiedät hänen rajansa. Jos hän mielellään on antanut sinulle suuseksiä, tällä kertaa pakotat hänet siihen. Kannattaa kuitenkin vähän kuullostella naista, ettei koko homma mene liian rajuksi. Jos hän kieltää, laita hänet kieltämään vielä toisenkin kerran ja lopeta sitten.

    • Tipu tip

      Emmääkään noin rumalle miehelle antais..

      • vdsgrew

        Sanoo, että ihan normaalia, naisesi siis. Eikös hän nyt ajattele hieman itsekkäästi? On noita tapauksia kuultu enemmänkin, että nainen pihtaa. Narsistisuuden huippua suorastaan!

        Jos ei seksi suju, ei monasti suju suhde muutenkaan. Pohdi miksi lemmen liekki on kadonnut.

        Turha itseäsi syyttää. Naisesi näkyy ajattelevan vain itseään.

      • näin...
        vdsgrew kirjoitti:

        "Sanoo, että ihan normaalia, naisesi siis. Eikös hän nyt ajattele hieman itsekkäästi? On noita tapauksia kuultu enemmänkin, että nainen pihtaa. Narsistisuuden huippua suorastaan!"

        Tiesitkö että pihtaus ja haluttomuus ovat kaksi ihan eri asiaa? Aivan ääripäässä toisistaan.

        Pihtaus on sitä, että haluaa kontrolloida toista. "Tee sitä ja tätä ja tuota ensin, niin sitten ehkä kahden kuukauden päästä lauantai-iltana saatat saada piparia"

        Haluttomuus on sitä, että vaikka eteen tuotaisiin bradpitt ynnä muut ja tarjolla olisi ihan mitä vain voisi kuvitella, niin kiinnostaa yhtä paljo ku kasa kiviä. Eikä sille voi mitään. Vaikka itse haluaisi haluta ja haluaisi harrastaa seksiä, niin ei vain pysty siihen. Kroppa ei ole mukana.

    • ...väärä nainen

      Rakastan miestäni ja pidän seksistä. Hänelle se ei ole tärkeää. Olemme seurustelleet puolitoista vuotta. Ensimmäiset kaksi kk rakastelimme 2-4 kertaa päivässä. Tilanne muuttui pian, kolmen kk:n kuluttua seurustelun alettua sain 2-4 kertaa kuukaudessa. Nykyisin hyvä jos kerran kuukaudessa. Minulle tämä on vaikeaa, sillä olen hyvin seksuaalinen. Olen kuitenkin alistunut tilanteeseen, mutta se on syönyt samalla itsetuntoani. En tiedä kauanko jaksan tätä tilanetta, pettää en kuitenkaan halua enkäsiihen kykene. Eroan ennemmin.

      • baboozz

        Mä olen itse pian 4 vuotta täyttävässä suhteessani (minä alle 30v, mies vajaa 40v) sitä mieltä, että ihmisten pitäisi arvostaa kumppaniaan edes sen verran, että pitäisi itsestään huolta.
        Meillä mies on ensimmäisen vuoden jälkeen lihonut 15 kiloa, hän ei suostu menemään ihotautilääkärille jatkuvien, pahalaatuisten finnien vuoksi, henki haisee säännöllisesti, kuorsaa öisin, ilmoittaa kun menee 'isolle hädälle', sillä sen jälkeen yleensä koko kämppä haisee paskalta (uskomatonta mutta totta..) viimeisimpänä räpsähti hänelle veropetossyytteet, tutkintavankeutta ja oikeudenkäynnit tulossa.

        Kaikista näistä asioista olen sanonut, toivonut, pyytänyt nätisti/sanonut pahemmin, olemme käyneet pariterapiassa, puhuneet puhuneet ja puhuneet. Mies pitää minua vain pihtarina, joka loukkaa 'syvästi hänen tunteitaan ja miehisyyttään'- että näin. Minä olen menettänyt haluni, uskoni ja luottamuksen. Ei tee erityisesti mieli.

      • mk
        baboozz kirjoitti:

        Näiden oireiden jälkeen miehesi pitäisi muuttaa ruokavaliota koska on jollekkin allerkinen kun finnejä tulee ja yksi voi olla leivontahiiva joka aiheutta iho ongelmia ja kyllä miehesi tyhmä täytyy olla jos ei lääkätiin mene.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1991
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1898
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1475
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1153
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe