Yllätys(kö) ?

Mestaruus huuma sai kuvittelemaan jotain, mitä ei sitten olekkaan. Nyt pitää muistaa, että viimekaudellakin Tepsi oli runkosarjassa sijalla 6. ja nousi sinne loppukirillä. 5-10 kierrosta ennen runkkarin loppua oli vielä pelko, ettei Tepsi pääse edes sääleihin. Ne loistopelit taas nähtiin vasta Playoffseissa.
Kaikki on siis vieläkin mahdollista, siis ihan kaikki. Konkurssi ehkä sentään on ainakin lykkääntynyt muutamalla vuodella.
Kaikki on muuttunut. Valmentaja toinen, nälkä on tyydytetty, koko pakisto klesana,..katsotaan, mihin suuntaan kallistuu. Nyt on ainakin pitkästä aikaa rahaa reakoida jotenkin, mutta pitää muistaa että se mestaruuskin tuli joukkueella, ei yksittäisillä tähdillä.
4304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jos häviää 0-7, niin ei voi pistää kaikkea puolustuksen piikkiin..5-7 tappio tilanteessa sen paremmin ymmärtäisin.
Suikkasen Tepsi, vaikka ei vertaila saisikaan mutta silti, oli nimenomaan joukkue..puolustettiin viidellä ja hyökättiin viidellä, välimatkat olivat kontrolloidut..lisäksi oli neljä niin tasaista kenttää, että oli mahdotonta nimetä ykkönen tai nelonen. Katseeni siis hieman kääntyy jo Leimuun, vaikka mitään tuomiota on ennen aikaista sanoa. Nykykiekossa puolustaminen on myös hyökkääjien hommaa..ja 0 tehtyä, okei..suurimmat hyökkäyshalut varmaan menivät jo viimeistään 0-4 tilanteessa, mutta onko sekään hyväksyttyä, inhimillistä toki, mutta eikö olisi helpompaa jatkaa, jos Tepsi olisi noussut vaikkapa 3-6 viimeisessä erässä. On ennen aikaista mitään pitkälle meneviä johtopäätöksiä vetää, " pelkäämpä " että Tepsi vielä nousee. Mutta kuitenkin valitettavasti Suikkanen taisi viedä mennessään jotain, vaikka itse taitojaan aina vähättelikin, sekin osoitus tyylistä " joukkueena mennään ".
Hietarinta voi myöntää rahaa ja Vuori hankkia pari pakkia, mutta joukkueena Tepsin on itsensä taas löydettävä, aikaa kyllä on. Korjatkaa jos olen täysin väärin asioita tulkinnut...

Äänestä
  • Turkulaisilla ole mitään hätää niin kun ei TPS:llä.täsä nyt rämmitään n.10 ottelua sen jälkeen rupee homma toimimaan kun saadaan puolustajia takas kehiin kuin myös Birner ja kolu.parempi se on tässä vaiheessa pelata ne huonot pelit ja parantaa vaan loppua kohti:) kun eikö ne tärkeät pelit vasta pelata ensi keväännä?

    Äänestä

on että yleisö ei saa hylätä tepsiä, vaikka syksy menisikin tappioputkessa! En sano tätä vittuillakseni, vaan olen itsekin tepsin kannattaja. Asun vaan niin kaukana että lähimpään halliin on matkaa. No okei, ymmärtäähän sen että yleisö maksaa viihteestä, eikä viihteeksi voi laskea 0-7 tappiota oman yleisön edessä. Totuus on kuitenkin myös se että tuolla joukkueella on hirmuinen määrä potentiaalia, ihan niin kuin keväällä nähtiin, eikä taitotaso ole minusta laskenut. Ja olisihan se nyt väärin ja noloa "jättää" joukkue kaiken sen juhlinnan jälkeen.

Sitäpaitsi voittaminen maistuu paljon paremmalta silloin kun siihen yltäminen on vaikeaa.

Äänestä

Myös Jyp oli viimevuoden alussa ihan pohjalla, oli jonkin aikaa jopa viimeisenä ja sieltä vaan ponnisti pronssille. Siis mikään ei todellakaan ole vielä Tepsin kohdalta ohi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mestaruus huuma kirjoitti:

Mestaruus huuma sai kuvittelemaan jotain, mitä ei sitten olekkaan. Nyt pitää muistaa, että viimekaudellakin Tepsi oli runkosarjassa sijalla 6. ja nousi sinne loppukirillä. 5-10 kierrosta ennen runkkarin loppua oli vielä pelko, ettei Tepsi pääse edes sääleihin. Ne loistopelit taas nähtiin vasta Playoffseissa.
Kaikki on siis vieläkin mahdollista, siis ihan kaikki. Konkurssi ehkä sentään on ainakin lykkääntynyt muutamalla vuodella.
Kaikki on muuttunut. Valmentaja toinen, nälkä on tyydytetty, koko pakisto klesana,..katsotaan, mihin suuntaan kallistuu. Nyt on ainakin pitkästä aikaa rahaa reakoida jotenkin, mutta pitää muistaa että se mestaruuskin tuli joukkueella, ei yksittäisillä tähdillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu