Minisreri Lehtomäki?
Muistini mukaan olen ollut työmatkalla silloin, kun valtioneuvosto on ydinvoimaesityksestä päättänyt, hän kuittasi lyhyesti, eikä siis kertonut, onko lähipiirillä ollut Talvivaara-osakkeita jo keväällä vai onko ne hankittu vasta myöhemmin.
Eduskunnan istuntopöytäkirjojen mukaan Lehtomäki oli kuitenkin äänestämässä lupien puolesta heinäkuun alun täysistunnossa.
Muistini mukaan olen ollut työmatkalla silloin, kun valtioneuvosto on ydinvoimaesityksestä päättänyt, hän kuittasi lyhyesti, eikä siis kertonut, onko lähipiirillä ollut Talvivaara-osakkeita jo keväällä vai onko ne hankittu vasta myöhemmin.
Eduskunnan istuntopöytäkirjojen mukaan Lehtomäki oli kuitenkin äänestämässä lupien puolesta heinäkuun alun täysistunnossa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
valehtelee aina..
Listojen mukaan suurin potti on Paula Lehtomäen miehellä Jyri Sahlstenilla, joka omistaa 51.320 Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n osaketta, pörssiarvoltaan yli 270.000 euroa.
Lisäksi saman yhtiön osakkeita omistavat Lehtomäen 2005 syntynyt esikoispoika (2.425 osaketta, noin 13.000 euroa) ja 2007 syntynyt kuopuspoika (1.125 osaketta, noin 6.000 euroa)
Ydinperheen ohella myös ympäristöministerin Outi-äiti omistaa 2.500 Talvivaaran osaketta, arvoltaan yli 13.000 euroa.
Talvivaara-osakkeita löytyy myös ministerin Simo-veljeltä yhteensä 1.770 kappaletta eli runsaan 9.000 euron arvosta.
Yhteensä ympäristöministerin lähipiiri omistaa 59.090 Talvivaaran osaketta eli 0,02 prosenttia koko pörssiyhtiöstä. Omistuksen arvo eilisellä päätöskurssilla 5,28 euroa oli yhteensä noin 312.000 euroa.
Suurimpien omistajien listalla Lehtomäen klaani olisi yhteenlaskettuna sijalla 100, sillä elokuun lopussa sadan suurimman omistajan listalle pääsi omistamalla 58.000 osaketta.
Kepulaisten muistista on kehittynyt oiva vitsi.
Taisi olla totta kun Vanhasesta tuli pääministeri, niin kepu totesi Vanhasen olevan rehellisin mitä kepu pystyy tarjoamaan.
" Taisi olla totta kun Vanhasesta tuli pääministeri, niin kepu totesi Vanhasen olevan rehellisin mitä kepu pystyy tarjoamaan. "
Vanhanenhan teki talonsa lahjalaudoista vai miten se meni?
Jos lapset tai ukko omistaa Talvivaaran kaivoksen osakkeita 300 000 edestä,niin se on käytännössä sama kun itse omistaisi kyseisiä osakkeita.Ei ole epäilystäkään etteikö ministeri olisi jäävi käsittelemään niin kaivosyhtiölle kuin sen infraan kuuluvia asioita,vaikka ne kuuluisivatkin paikallisen kunnan toimenkuvaan.Summa mikä on sijoitettu on niin huomattava,että se vastaa liki 10 vuoden keskiverto kansalaisen bruttopalkkaa vastaavan summan.Vieläkö ihmettelette miten hyväveli/sisko järjestelmä tässä maassa toimii.
ne päätöksentekotilanteet, joissa Lehtomäki on ollut jäävi näiden osakkeiden takia. Osakkeethan on ostettu tiettävästi viime keväänä?
Aletaan sitten porukalla kirkumaan :)
Alle kahdensadan tonnin sijoitus ei meille kaikkille ole kummonen...
Atomivoimaloissa tarvitaan helvetisti nikkeliterästä ja nikkelähän Talvivaarasta irtoo.
Poissa ydinvoimaäänestyksestä.
Kepulainen sekin.
Siis Lehtomäen perheellä on vain 300000 arvosta Talvivaaraa. Jo on köyhää sakkia. Eihän tällä rahalla saa edes kunnon omakotitaloa. Toista luokkaa on Björn Wahlroos. Hänellä on sentään taitaa olla kymmenien miljoonien omaisuus. Pieniä ovat nämä ministerien sijoitukset.
Tunteeko kukaan yhtäkään rehellistä kepulia?
Onko Björn Wahlroos Ministeri ?
Taidat olla Kepulainen tollo ?
Milloin aiot muuttaa sieltä vanhan Äitisi vintiltä omaan asuntoosi ?
Et kai ole sukurutsauksen tuotos ?
Kokoomuksen ministeri joutu eroamaan, kun oli myöntänyt avustusta golf-kentälle, jossa oli osakkaana. Jos golf-osake ja perheen 300 000 sijoitukset (ml. pikkulasten osakesalkut) rinnastetaan toisiinsa, niin mihin johtopäätökseen tullaan...?
Kepuloisten rehelliset edustajat:
Kepuli Kalli
Kalteri Kaikkonen
Valehteleva Vanhanen
Kaksi korvaa Jäätteenmäki
Listaa saa jatkaa......
Niin totta kuin osaa
ja
rehellisintä mitä kepussa on tarjolla
tuosta murheen alhosta ei kepu enää nouse edes polvilleen....
6000€, onko siitä maksettu lahjavero? Vai eikö 3000€:n lahja/kolme vuotta
koske kepulaisten lapsia.
Linteenillä oli enemmän järkeä päässä kuin kepulaisilla, jotka selittävät, kieroilevat ja valehtelevat katkeraan loppuun saakka.
Pahinta on, että ne uskovat omat valheensa, kun tarpeeksi kauan niitä hokevat.
Linteenikään tuskin tuli omantunnon tuskiin, mutta tajusi hankalan tilanteen ja toimi sen mukaan.
Jupina loppui aika pian siihen.
Kepulaisilla on joku oma ajatusmaailmansa, oma todellisuutensa, oma tapansa toimia.
Kai se liittyy johonkin, jota impivaaralaisuudeksi on kutsuttu.
Harvaan asutussa maassa korpien kätköissä, vinttikomeroiden pimennoissa mollottavien jullikoiden maailmankuva ei voi olla muuta kuin kepulaisen kieroutunut.
Missään muualla maailmassa ei tällaista ilmiötä kuin impivaaralainen kepulaisuus kaikkine vakavinekin lieveilmiöineen olekaan.
Siihen kun vielä päälle laitetaan lestadiolaisuus, niin pimeys sen kuin syvenee..
Suomessa on.
taas tavaton huoli demokratiamme tilasta :)
Joku perkele on rikkaampi ja fiksumpi kuin minä. Anteeksiantamatonta!
Yrittäkää nyt edes esittää missä asiassa on laittomuutta tapahtunut, niin voidaan edes tarkastella asiaa ?
Eihän tuossa touhussa ole tolkun häivää muuten...
Kiitos Lehtomäelle avoimesta ja reilusta pelistä.
Sosiaalipummit itkevät kateuttaa, mutta karavaani vain jatkaa matkaansa.
Lehtomäki on kiistänyt, että hän olisi ollut mukana enää tänä vuonna hallituksen päätöksenteossa mikä koskisi Talvivaaraa. Väite tuntuu aika erikoiselta kun kuitenkin vielä elokuussa Lehtomäki antoi eduskunnalle vastauksen kirjalliseen kysymykseen mikä koski kyseisen kaivoksen ympäristöhaittoja.
Ottakaa nyt ihmeessä selvää mistä puhutte ?
http://www.riksdagen.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_625_2010_p.shtml.