Höpö, höpö ministeri Lehtomäki!

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki selitti keskiviikkona pyrkineensä omaehtoisesti lisäämään politiikan avoimuutta ja ilmoittaneensa siksi perheensä merkittävät osakesijoitukset Talvivaaran kaivokseen.

Ja höpöhöpö.

Lehtomäki säikähti oikeuskanslerin selvitystä ex-pääministeri Matti Vanhasen esteellisyydestä, pohti aikansa omaa jääviysasemaa hallituksessa ja antoi lopulta ylimalkaisen sidonnaisuusilmoituksen, jonka uskoi menevän eduskunnassa läpi ilman keskustelua. Kuten tapana on ollut.

Jos Lehtomäki olisi oikeasti halunnut olla avoin ja omaehtoinen, hän olisi ilmoittanut osakepotista jo alkuvuodesta, jolloin se hankittiin.

Tiedon perusteella olisi voinut seurata ns. sillä silmällä ministeri Lehtomäen mahdollisia kannanottoja Talvivaarasta ja koko kaivostoiminnasta.

Ja jos ministeri Lehtomäki haluaa oikeasti olla avoin, miksi hän ei suostu selvittämään tarkemmin perheensä Talvivaara-sijoituksia.

On nimittäin mielenkiintoista, että ympäristöministerin perhe sijoittaa tunnetusti luontoa rasittavaan kaivostoimintaan.

Ja nimenomaan sellaiseen kaivokseen, joka haluaa hyödyntää uraania. Uraaniluvan luonnollisesti ratkaisee hallitus, jonka jäsen Lehtomäki on.

Jos ja kun Talvivaara saa luvan uraanin talteenottoon, se merkitsee yhtiön pörssikurssiin selvää piikkiä ylöspäin. Mikä puolestaan lisää yhtiön omistajien - kuten ministeri Lehtomäen perheen - osakepotin arvoa.
6224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Talvivaara tuli Helsingin pörssiin keväällä 2009, jolloin sitä sai 3€ osake niin paljon kuin halusi. Jos ostaa vuoden päästä 4€ osake, ei se minusta anna kauheasti aihetta repiä ihokastaan. Ei ainakaan kaverin päältä.

Talvivaaran malmin uraanipitoisuus on ollut kaikkien asiasta kiinnostuneiden tiedossa vuosikausia. Oleellinen kysymys osakkeen hinnan kehityksen kannalta on, koska uudella prosessilla saadaan nikkeliä riittävästi kannattavaan liiketoimintaan. Nythän toiminta on vielä raskaasti tappiolla.

Lehtomäki ei ole päättämässä uraaniluvasta. Se on aivan selvää.

Äänestä

Pahasti, pahasti korruptoitunut on myös Paula Lehtomäki muun kepulikaartin lisäksi.

Äänestä
  • hyvä. Millä tavoin?

    Äänestä

  • Lehtomäki sai tuplajättipotin KMS:ltä ja nyt paljastuivat kytkyt kaivosyhtiöön. Uskottavuus meni Lehtomäeltä.

    Äänestä

..aivan oikein kun puolustaa omaa aluettaan niinhän siellä tekee kaikki muutkin joka ei niin tee ei tule koskaan edes valituksi.

Äänestä
  • Huvittavaa nähdä pienten ihmisten kateus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tommi Parkkonen kirjoitti:

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki selitti keskiviikkona pyrkineensä omaehtoisesti lisäämään politiikan avoimuutta ja ilmoittaneensa siksi perheensä merkittävät osakesijoitukset Talvivaaran kaivokseen.

Ja höpöhöpö.

Lehtomäki säikähti oikeuskanslerin selvitystä ex-pääministeri Matti Vanhasen esteellisyydestä, pohti aikansa omaa jääviysasemaa hallituksessa ja antoi lopulta ylimalkaisen sidonnaisuusilmoituksen, jonka uskoi menevän eduskunnassa läpi ilman keskustelua. Kuten tapana on ollut.

Jos Lehtomäki olisi oikeasti halunnut olla avoin ja omaehtoinen, hän olisi ilmoittanut osakepotista jo alkuvuodesta, jolloin se hankittiin.

Tiedon perusteella olisi voinut seurata ns. sillä silmällä ministeri Lehtomäen mahdollisia kannanottoja Talvivaarasta ja koko kaivostoiminnasta.

Ja jos ministeri Lehtomäki haluaa oikeasti olla avoin, miksi hän ei suostu selvittämään tarkemmin perheensä Talvivaara-sijoituksia.

On nimittäin mielenkiintoista, että ympäristöministerin perhe sijoittaa tunnetusti luontoa rasittavaan kaivostoimintaan.

Ja nimenomaan sellaiseen kaivokseen, joka haluaa hyödyntää uraania. Uraaniluvan luonnollisesti ratkaisee hallitus, jonka jäsen Lehtomäki on.

Jos ja kun Talvivaara saa luvan uraanin talteenottoon, se merkitsee yhtiön pörssikurssiin selvää piikkiä ylöspäin. Mikä puolestaan lisää yhtiön omistajien - kuten ministeri Lehtomäen perheen - osakepotin arvoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu