Ihan rehellisesti, Tervetuloa joukkoon Paula Lehtomäki

Kun sanoit että tekee niin tai näin niin aina saa kuraa niskaan. Ja jatkoit että on aika vaikea kansanedustajan toimia tässä maassa.
Niin tekee mieli sanoa takas, että Tervetuloa joukkoon, on tässä aika vaikea äänestäjän päättä ketä tollasista kurapäistä viittis äänestää.

Onko tullu mieleen että kun hallitus päättää ja jakaa rahoja jollekin pörssi-yhtiölle niin Ed.kunnasa työskentelevät ovat kaikki sisäpiiriläisiä ja tietävät mitä osakkeita kannattaa ostaa tai myydä ja milloin.
Mitä se ittensä jäävääminen siinä paljookaa hyödyttää, totta kai te kaikki, varsinkin ministerit, tiedätte siellä mitä kandee ostaa tai myydä. Sisäpiiriläisiä, ei ihme että sinne Eduskuntaan hingutaan väkisin.

Että eihän tule sille puolisolle illalla lakana-valssin tuohinassa kerrottua että by the way, hallitus lupaa Talvivaaralle taas tukea ja avustuksia että kandeis varmaa lisätä sitä meitin osake pottia ja lasten kans.

Ja muuten kenellä meistä tavallisista veronmaksajista on samanlaiset oikeudet etuihin kuin teillä?
Ootte te ihme duunareita. Kannattaisko tehdä taas duunia ja vaik nostaa palkkaa välillä. Yks nais-näyttelijäkin saa 42 miljoonaa dollaria vuodessa ja se on vaan näyttelijä. Ajatelkaa… Kunnon palkankorotus ja sit ryyppäämään raskaan duunin päälle.

300.000e osakepotti miehellä ja miksi lapsilla? Ei tollanen nyt ihan rehelliseltäkään kuullosta. Jos lapsen nimiin laittaa osakkeita, niin… niin… =? Ihanhan me kaikki niin tehdään että lapsen nimiin tollaset 300.000e osakkeita. Niin me kaikkihan käymme pörssissä pikkuostoksilla 300.000e takataskussa.
293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sit meidän vielä pitää noudattaa teidän tekemiä lakeja, joita itsekään ette hokaa noudattaa.
Vähän vaan kännissä ajellaan ja siirrellään autoa. Kansalaisia tekin olette, vai ollaanko me suomalaisia ja te olette Kansanedustajia, Diktaattoreita, etuineen? Sioiksi kutsuisin, mutten viitsi loukata sitä kaunista, suloista töpseli-nenu-eläintä.
Siat ovat viisaampia kuin kansanedustajat.
Rottia te kansanedustajat olette! Järsitte kaiken tarpeellisen hajalle ja sontaatte kaiken elinkelpoisen.
Rotat juoksee ja paskaa samaan aikaan ihan niin kuin tekin. Missä kansanedustaja siellä on paskavana.

Sanokaapas muuten by the way, että miten pitää noudattaa lakia joka antaa antaa luvan polkijoille ajaa suojatiellä ja autoille ajaa suojatiellä polkijan päälle. Ootte te aika veijareita lainsäätäjiä.

Voisinko nyt vaik aluksi pyytää tähän polkupyöräilijöiden lakiin muutoksia?
Miksi kävelijästä tulee lainsuojaton kun se ajaa polkupyörällä suojatiellä, jossa siis saa ajaa ja autot saa ajaa päälle. Muuttakaa se laki! Ja tehkää välillä sitä duunia johon teidät on palkattu!

Ja muuten by the way, Paula Lehtomäki, jos se kansan (=omien sukulaisten) edustaminen on niin vaikeeta niin voithan jäädä pois Eduskunnasta, ei tuu ikävä suakaan. Hei Hei Olit heikoin lenkki, Hyvästi!

Äänestä

Sitähän mä olen yrittänyt sanoa tuosta NATOon hinkuumisestakin, että ei Ne SiNnE halua muutakuin siksi että saavat sukulaisilleen hyviä virkoja, ei kai niin ittestä olis väliä, vaik ei sekään pahaa tekis.

Sitten saisivat niin kehuskella että meidän miniä ja meidän vävypoika ….

NATOssakaan kun ei ole järjenhivenenkään verran mitään hyötyä eikä iloa meille tavallisille kansalaisille.
Ittelle ja sukulaisilleen ne vaan tahtoo suurpalkkaisia tyhjänpäiväisiä virkoja ym. lisäetuja.

Meidän ihmisten pitäisi perustaa suomalaisten oma parlamentti.
Toi Eduskunta on ihan läpimätä-sonta-laitos. Tarttis varmaan jonkin sortin puhdistuksen =17.4.2011
Ei sitten nimeksikään ole viimeaikoina tehty duunia meidän suomalaisten hyväksi.
Kaikki verorahammekin jopa tulevatkin hassataan ulkomaalaisten hyvinvoinnin eteen. (=Kreikkaan)
Ja kaikki vaan maailman 40 miljoonaa pakolaista Suomeen; kyllä täällä suomalaiset tekee duunia teidän ei tarvi muutakuin maata selällään ja lasta pannaan menemään sisään tai ulos. Kas kun tuo lisää verorahoja.
No on ne suomalaiset hirveitä rasisteja muttei niistä kannata välittää, nostetaan eläkeikää, niin ovat taas vähän aikaa hiljaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fenno.maani kirjoitti:

Kun sanoit että tekee niin tai näin niin aina saa kuraa niskaan. Ja jatkoit että on aika vaikea kansanedustajan toimia tässä maassa.
Niin tekee mieli sanoa takas, että Tervetuloa joukkoon, on tässä aika vaikea äänestäjän päättä ketä tollasista kurapäistä viittis äänestää.

Onko tullu mieleen että kun hallitus päättää ja jakaa rahoja jollekin pörssi-yhtiölle niin Ed.kunnasa työskentelevät ovat kaikki sisäpiiriläisiä ja tietävät mitä osakkeita kannattaa ostaa tai myydä ja milloin.
Mitä se ittensä jäävääminen siinä paljookaa hyödyttää, totta kai te kaikki, varsinkin ministerit, tiedätte siellä mitä kandee ostaa tai myydä. Sisäpiiriläisiä, ei ihme että sinne Eduskuntaan hingutaan väkisin.

Että eihän tule sille puolisolle illalla lakana-valssin tuohinassa kerrottua että by the way, hallitus lupaa Talvivaaralle taas tukea ja avustuksia että kandeis varmaa lisätä sitä meitin osake pottia ja lasten kans.

Ja muuten kenellä meistä tavallisista veronmaksajista on samanlaiset oikeudet etuihin kuin teillä?
Ootte te ihme duunareita. Kannattaisko tehdä taas duunia ja vaik nostaa palkkaa välillä. Yks nais-näyttelijäkin saa 42 miljoonaa dollaria vuodessa ja se on vaan näyttelijä. Ajatelkaa… Kunnon palkankorotus ja sit ryyppäämään raskaan duunin päälle.

300.000e osakepotti miehellä ja miksi lapsilla? Ei tollanen nyt ihan rehelliseltäkään kuullosta. Jos lapsen nimiin laittaa osakkeita, niin… niin… =? Ihanhan me kaikki niin tehdään että lapsen nimiin tollaset 300.000e osakkeita. Niin me kaikkihan käymme pörssissä pikkuostoksilla 300.000e takataskussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu