Otsikko lainausmerkeillä siksi, etten tiedä mitä nämä ilmiöt tieteellisen unitutkimuksen valossa ovat. Näitä jälkeenpäin koomaa muistuttavia unia näin alle 50 vuotiaana.
Erikoisin näistä oli vierailuni 'kultaisessa kaupungissa'. Se oli unessa sijoitettu aikaan tuhansia vuosia sitten muinaisen Mesopotamian alueella.
Huumaannuin kaupungin kultaisesta loistosta. Ihmiset kauhtanoissaan puhelivat, kävelivät tai askastelivat hyvin äänettömästi. Puupuhaltimen ääni kantautui jostain.
Uni lienee kestänyt tuntikausia. Heräsi siihen yhä lumouden vallassa olevana. En pystynyt liikkumaan aikoihin lainkaan, koska kehoni oli kuin transsitilassa, jäykkänä.
Myös vastaavia 'jättiläisunia' koin. Heräsin sellaiseen vieraillessani syntymäkodissani. Heräsin aamulla talon ihmisten askarteluääniin, mutta en voinut liikkua.
Näissä 'fantomkokemuksissa' on erikoista, että lähellä olevat ihmiset reagoivat niihin. Vanhempi veljeni sanoi: "mikähän helevetin elefanttitauti sillä oikeasti olla.
Kehoni oli etelä-pohjoissuunnassa makuuasennossa. Sen mitta oli satoja metrejä pitkä. Käsivarretkin tuntuivat olevan monien metrien luokkaa.
Onko olemassa kirjallisuutta noista erikoisista unikokemuksista. En jaksa uskoa näihin unihalvausjuttuihin.
"Koomaunet"
1
192
Vastaukset
- kaikkien ystävä
olet suuren ja valtaisan henkimaailman suosiossa josta sinua haetaan astraalikehossasi kylään. He haluavat sinut takaisin sinne mistä olet tullut. He eivät kuitenkaan saa sinua koska sinullakin on oma elämän kaaresi joka on läpi käytävä vaikka väkisin. Nämä halvaantumis oireet ovat näitä hervottomuus tiloja jotka syntyvät alhaisen verenpaineen ja muutenkin matalan hengityksen myötä. Ne halvaukset vähenevät ikää myöten kun normaali verenpaine alkaa enemmän vaikuttamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512274Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖261127Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut83998Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me127867vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22793Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49769