suun soitto? Koko kesän sinä juoksentelit suu vaahdossa ympäri turuja ja toreja huutelemassa kuinka virkamiehet ei noudata lakia. Taas tänään saatii lehdestä lukea ketkä niitä lain asiantuntijoita on.
Taitaa Hirvosta kovasti nolottaa oma lakituntemus (tyhmyys). Kannattais nyt mennä sinne turuille ja toreille kertomaan kuinka tyhmä olit. Vai etkö enää uskalla. Siintäkö tämä sinun hiljaisuus myös näillä sivuilla johtuu?
Taitaa Hirvosta kovasti nolottaa oma lakituntemus (tyhmyys). Kannattais nyt mennä sinne turuille ja toreille kertomaan kuinka tyhmä olit. Vai etkö enää uskalla. Siintäkö tämä sinun hiljaisuus myös näillä sivuilla johtuu?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hän (Hirvonen. A) hiljais elolla yrittää saada kansan unohtamaan sen mitä hän on satuillut.
"Kyllä kansa muistaa"!
kirjoitin jo keväällä ettei oikeus voi määrätä kahden henkilön välisessä sopimuksessa kolmatta osapuolta toimenpiteisiin, ja niinhän siinä kävi. Myös media-agentti oli kanssani eri mieltä, vaikka on yleensä ollut Kervisen asiaa vastaan. Ei ollut vaikutusta sillä että Pulkkinen on kaupungin palveluksessa, eli toisin kuin agentti väitti. Myös kaupungin olisi pitänyt konsernin ominaisuudessa olla sovittelussa mukana jotta homma olisi voitu sopia siten, kuten ak toivoi/vaati.
Minäkin sanoin jo joskus aikaisemmin, että Hirvosen suu tulee vielä venähtämään ja että se venähdys ei ole sivulle päin vaan leuka loksahtaa alas (monttu auki).
Nyt on sitten tosiaan näin käynyt. Hirvosen suu on loksahtanut alas, eikä hän saa sitä enää ylös. Siitä tämä hiljaisuus.
puoluepoliittiselta arvostetulta häirikkö postittajalta vastauksia, eikä tiedotteita kuntalaisia koskettaviin ajankohtaisiin aiheisiin.
Ne luetaan KymenSanomista taikka Kotkan kaupungin sivuilta.