Tein 2008 ositukseen sidoksissa olevan kiinteistökaupan, jossa ex-puoliso osti osuuteni kyseiseen paikkaan eli kotiini, jossa asuin lasten kanssa.
Omaisuus negatiivinen ja pankilla kiinnitykset kiinteistöön.
ex- alkoholistina ja työttömänä sairaana sai vähän yllättäen pankista rahoituksen, joka kävi ilmi heidän jättäessä ostotarjous paikasta, pesänjakaja ilmaisi perheen sisäisestä rahankäytöstä, ositusta siihen asti laskettiin minulle jääväksi, enkä suostunut hänelle arvioon perustuvaa hintaa maksamaan. - kaikkien aiheutuneueiden vahinkojen takia.
Olin siten käsityksessä, että he antavat rahaa tai vakuuksia ressukalle ja sitä kautta asia hoituu kunnolla.
Epäilin asiaa kuitenkin pesänjakajalle, ja yritin miettiä miten tehdä, epäilin jo tuolloin kuprua.
Nyt sitten koko juttu selvis, kun hän hakee velkajärjestelyä, yksi avoin voudin saatava siirtymässä minulle maksettavaksi.
Hän omisti paikan vain pari viikkoa ja myi paikan sisarelleen jättäen kaikki velat auki.
Pankki on tähän suostunut silloin ja yllätykseksi minkäänlaista lisavakuutta ei ollut tarvittukaan vaan pelkästään kiinteistöä vastaan oli saanut rahat.
Ja siten myydessään eteenpäin matalaan hintaan, jossa hyvitti jopa arvoa nostaen yhden remontin vaiheen ostajalle eli sisarelleen.
Hänen sisarensa sai paikan halvalla, mökille säilyy kulkuoikeus ja tämä vessula on nyt velkajärjestelyssä.
Voinko myyjänä enää mitenkään vaatia tuota kauppaa purettavaksi, silloisen epäilyni perusteella ja ollessani vailla tietoa, että pankki olisi rahoittanut tuon kaupan minulle, joka työssäkäyvänä aina lainat maksoinkin...erotilanteeseen asti. (sitten pysäytin lyhennysten maksamisen ja ilmoitin myös pankkiin, koska ne osituksessa vain todetaan, mutta monestikaan niitä ei hyvitetä maksajalle.)
Koska meillä kummallakaan ei ollut hyviä edellytyksiä paikan pitämiseen, en ymmärrä, miten tuo rahoituspäätös sitten hänen kannaltaan ilmaistiin myönteisenä, eikä pesänjakajan kautta tieto omasta mahdollisuudestani samaan tullut läpi.
Muutoinkin...he hyväksyivät selviä asioita vasta tuon kaupan myötä, eli siihen saakka mikään ei sopinut ja yrittivät saada minua maksamaan edelleen kaikesta.
Onko mitään lakikohtaa johon voin vedota, ja jolla tuollainen tuhoisa kauppa purkautuisi?
Kaipaan tietoa, en arvostelua.
(oikeusavustaja, ehkä perustellusti lähinnä irvisteli asialla, ja sätti että miksi teit kaupan)
No, tuosta sitten pankille luottotappiota ja itselleni maksettavaa, vaan tuo on törkeää velallisenkin epärehellisyyttä.
Ja sitten, pankilla (johtajalla) on ilmeisesti munat padassa, kun eivät velkajärjestelyäkään edes vastusta,
piilotteleeko sitten pankinjohtaja asiaa vähäpätöisellä 35te tappiolla :)
No, voisikos joku kertoa, voiko mitään?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Asiat on selitetty niin kauhean epäselvästi, että tuosta ei oikeasti saa tolkkua, mikä kirjoittajaa nyt riepoo. Eikö aloittaja saanutkaan sovittua kauppahintaa exältään, vai mikä hänellä on ongelmana?
"yksi avoin voudin saatava siirtymässä minulle maksettavaksi."
Millä perusteella?
Yhdyn edelliseen kirjoittajaan; en itsekään ymmärtänyt, mikä tässä on ongelmana (ja mikä ylipäätänsä oli lähtötilanne ja miten homma nyt sitten makaa).
Totta.
Niin, siis asiassa riepoo tietenkin se, että myin kotini tuolle tyhjätaskulle.
Minä sain sen saatavan, joka oli sovittukin, mutta koska hän jätti yksintein tuon velan pankkiimme maksamatta, on hän hakenut velkasaneerausta ja sitä kautta ulosottoon yhteiseksi velaksi jäänyt maksu on tulossa maksettavakseni.
Kyse on myös arviosta ja markkina-arvosta.
Arvion mukaiseen kauppaan suostuin, mutta monet tekijät antoivat jo tuolloin merkkejä korkeammasta arvosta.
Sitten pointti on myös se, että ehdotin paikkaa myytäväksi yhteisissä nimissä, jolloin velat olisivat pankkiin hoituneet, mutta se ei hänelle kelvannut, arvatenkin siksi, etten kotia olisi suostunut alihintaan myymään, vaan käyvästä hinnasta.
Vähän tietysti oman myyntipäätöksen lisäksi ihmetyttää ns. pesänjakajan puolueettomuus ja pankin löysä rahoitus.
Jos myydessä hänen suunnitelma olisi ollut tiedossa, en olisi myynyt ja vahinkoa ei olisi päässyt syntymään.
Ja miksi tämä itseäni kaivertaa.
Myin kotini ja sitä hyväksikäyttäen ostaja suojasi omaisuuden kahdessa viikossa jättäen kaikki hänen vastuulleen jääneet ns. ylimääräiset velat maksamatta.
Onko tarinan opetus:
Turha sopia mitään, edes kirjallisesti, jos vastuut noin helposti on vältettävissä?
Siihen kauppaan asti ne olivat yhteisiä velkoja, eikä omaan maailmankatsomukseeni kuulu talousvahinkojen aiheuttelu.
Ennenkaikkea, saako lain mukaan näin tehdä?
TS. Velaksi (lainalla) hankittu omaisuus myydään tappiolla eteenpäin ja jätetään erotus pankin tai muiden velkojien vahingoiksi.
esim. Kiinteistön arvo on vaikka 500 000 euroa. Myit ex-puolisolle puolet kiinteistöstä ja puoliso sai pankista käteen 250 000 euroa ja myi sitten ostamansa puoliskon alennuksella siskollesi ja ei maksanut sinulle sitä kauppasummaa ja ex-puoliso on nyt velkajärjestelyssä. Missäköhän ne ex-puolison pankilta saamat (esim) 250 000 euroa nyt on?
Teit virheen jos teit paperit ja allekirjoitit sopimuksen vaikka sinulla ei ollut tietoa saatoko rahasi vai et. Raha vaihtuu aina heti kaupanteon yhteydessä. Ex-puolisola ei ole oikautta myydä puoliskoa eteenpäin ex-puolison siskolle jos kauppasumma ei ole maksettu sinulle. Lakimiesten juttu sanoisin.