Missä vaiheessa raskaudesta voi kertoa?

Olisin vaan kysynyt teiltä, että missä vaiheessa raskautta
olette läheisillenne kertoneet perheenlisäyksestä?
81504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen pohtinut samaa siis omalla kohdallani, että milloin kerron läheisilleni. Olen viikolla 9 menossa. Eka ultrakin on takana :) Nyt mietin, että missä vaiheessa kerron mm. vanhemmilleni. ALustavasti meinasin, että ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, mutta millään ei enää malttaisi tätä ihanaa asiaa salata. Tahtoisin myös tietää, että milloin olette jakaneet tiedon läheisillenne ja miten ovat reagoineet??

Äänestä

raskaustestin jälkeen. Eli rv 9. Oli vaan henkisesti pakko kertoa koska jäin yksin tähän odotukseen ja tarvitsin paljon tukea ja tsemppausta.

Läheiset otti asian todella hienosti ja olivat onnellisia vaikka tässä ei perinteisesti ole asetelmaa nainen ja mies.

Äänestä

VOI kertoa, mutta me ollaan vielä pidetty salassa... Olen viikolla 12 ja np-ultra on ens viikolla. Sen jälkeen sitten vähitellen. Kauheesti jännittää se kertominen, jotenkin en vaan oo saanu suutani auki vaikka tilaisuuksia on ollut monia... Etenkin omille siskoille kertominen jänskättää, koska he eivät tykkää lapsista ja ovat isoon ääneen julistaneet, että eivät aio itse hankkia lapsia.

Kavereille en haluis kertoa ollenkaan :))) Mieluiten vasta synnytyksen jälkeen. Melkein kaikki kaverit on jo äitejä ja moni todellakin uppoutunu siihen hommaan, enkä halua niiltä mitään kaikkitietäviä neuvoja.

Mä en yhtään haluais muutenkaa mitään hössötystä, ja tiedän että etenki mun isä varmaan rupee soittelemaan joka päivä huolesta sairaana. Se pelkää aina, että mulle sattuu jotain. Meinattiinki et narrattais laskettu aika muutama viikko eteenpäin, ettei sitte h-hetken tienoilla puhelin pirise jatkuvasti. Sehän kun usein ekan lapsen kohdalla menee jonkin verran yli sen lasketun.

Äänestä
  • Se kavereiden, niiden joilla on jo lapsia, turvaverkko muodostuu sinulle vielä tosi tärkeäksi. Ne ensimmäiset kaoottiset päivät kotona vauvan kanssa - on mahtavaa, kun on ystäviä, jotka soittavat ja kysyvät kuulumisia, joille kuulumiset voi kertoa ja jotka oikeasti osaavat antaa vinkkejä, kuinka selvitä.
    Jälkikäteen voi vain ihmetellä, kuinka se olikin niin sekavaa koko alku homma, mutta hormonihuuruissa kaikki vastoinkäymiset vain itkettää - pienetkin. Ja apua ja tukea ihmiltä, jotka tietävät, mistä puhuvat, todella tarvitsee.
    Suosittelen siis vähän kärvistelemään niitä neuvoja etukäteenkin. Ei sinun tarvitse niitä omaksua, ota vastaan kaikenlaisia ehdotuksia ja mudosta niiden yhdistelmästä oma tapasi toimia. Ja käytä heitä apuna ensimmäisistä viikoista läpi pääsemiseen.

    Äänestä

kerrottiin ekan ultran jälkeen. Oliskohan meilla ollut ultra viikolla 10 ja odoteltiin siitä vielä viikolle 12. eli juurukin ne ekat 3kk.Oli kyllä vaikeaaja taidettiin paljastua etukäteen mutta onneksi kukaan ei mitään sanonut :)

Jotenkin tuntui turvallisemmalta odottaa ekan ultran jälkeen kun silloin on ne niskaturvotukset ja sydämensykkeet katsottu! Muutenhan sillä ei ole mitään väliä milloin kertoo. Jos kertoo heti niin on sitten mahdollisessa keskenmenossakin tukijoita...

Äänestä

siskolle pari päivää raskaustestin jälkeen, ihan alkuviikkoina. Äitille kerroin rv 10. Vkolla 12 np-ultran jälkeen kerrottiin miehen sukulaisille sekä veljelleni ja isälleni. Siitä sitten työkaverit ja ystävät... vielä ystävistä ei kukaan tiedä mutta ne tulee ajan kanssa. En halunnut kertoa aiemmin suuremmalle joukolle, ettei mahdollisen keskenmenon sattuessa ole vaikeampaa siksi, että suurempi joukko tietää. Toki se km on vieläkin mahdollinen, mutta toivotaan parasta! Nyt rv 13 ja raskaus on suurinpiirtein julkinen asia meillä.

Äänestä

Raskaudesta voi kertoa koska itse haluaa!

Me kerroimme vko:n 13 alussa, kun olimme käyneet ultrassa (kävimme myös varhaisultrassa). Miehen äidille tosin kerroimme vähän sitä ennen, koska hän asuu kaukana ja halusimme kertoa silloin kun kävimme kylässä eikä puhelimitse ja se kyläily osui tuota ultraa ennen.

Vähemmän läheisille kavereille tms. kerrottiin pikkuhiljaa. Työkavereille paljastin asian vasta rakenneultran jälkeen. Vatsa oli aika pieni vielä ja pidin löysiä vaatteita.

Äänestä

Me kerrottiin np-ultran jälkeen vanhemmille, ja siitä sitten sisaruksille ja sukulaisille ja kavereille pikkuhiljaa. Siksi näin, että sai tietää vaavin olevan kunnossa, ja oli ne kriittiset kolmisen kuukautta takana. Työpaikalla oli pakko kertoa myös heti sen np-ultran jälkeen, sillä työni on luokiteltu keskiraskaaksi, ja työssäni on väkivallan riski, joten sain helpotusta töihini ja olen suuremman valvonnan ja huolenpidon alla työpaikallani nykyään =) Onnea odotukseen!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


^^^^ kirjoitti:

Olisin vaan kysynyt teiltä, että missä vaiheessa raskautta
olette läheisillenne kertoneet perheenlisäyksestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu