PS nousee

puoluekartalla.
Keskustan kannatus laskee horisonttiin.
12233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Se keskustan kannatus on Ruotsissakin. Meillä kepun yliarvostus vuosikymmeniä johtuu Kekkosen suojattina olemisesta. Joka on tähän päivään saakka kantanut. Ei maataloustukiaisilla tätä yhteiskuntaa pystyssä pidetä.

Äänestä
  • sontatunkioonsa, kohta ovat jo kaulaansa myöden omassa paskassaan.
    keskusta on ainoa puolue persujen ja vihreiden ohella jotka tulevat enää nostamaan kannatustaan ennen vaaleja.
    SAK/demarit ovat jo helmikuussa persujen perässä.
    politiikan uutisoinnin päällikkö, SAK/demareiden ristiturpa Uosukainen täytyy vaihtaa vielä puolueettomaan henkilöön, niin sitten demareiden jatkuva kepun muustamaalaaminen saadaan ainakin vähenemään.
    Kansa on kyllästynyt demupaskaan uutisoinnissa. Demarit itse hautautuvat omaan paskaansa.

    Keskusta on seuraavissakin vaaleissa ykkönen, kokoomuksen tullessa kakkoseksi, ja persujen kolmanneksi.
    Persut ottaa 20 paikkaa seuraavissa vaaleissa, ja sekös demareita keljuttaa, kun he menettävät kahdeksan.

    Nyt ensikuussa mitä ilmeisimmin SAK pakkonaittaa vasemmistoliiton demareiden kanssa, ja vaihtaa hätäännyksissään nimensä Suomen demokraattiseksi puolueeksi, eli että lyhennys pysyy samana, mutta alkavat tituleeraamaan itseään Suomen demokraateiksi. Jungner nostetaan tuon uuden puolueen puheenjohtajaksi jungneeraamaan paskaa kansalaisille.
    No muutahan sitten ei tarvitakkaan, niin noiden SAK/demujen kannatus tippuu jo silloin 17%:iin, kun loputkin kommarit siirtyvät persuihin, ja osa fiksuimmista kokoomukseen.

    Näin on "itämaan tietäjät" arvelleet tapahtuvaksi.
    Toki he hakevat tuolla pakkoavioliitolla lisää kannatusta, mutta todennäköisesti se katsotaan hukkuvan populistiseksi hätähuudoksi, ja niin viisaimmat jättävät koko ketkusakin.

    Äänestä

  • näin käynee kirjoitti:

    sontatunkioonsa, kohta ovat jo kaulaansa myöden omassa paskassaan.

    Bill Clinton: Yhdysvaltojen pitäisi ottaa mallia Suomesta
    24.09.2010 22:02

    Tiistaina New Yorkissa alkanut Yhdysvaltojen ex-presidentin Bill Clintonin Global Initiative -konferenssi sai paljon huomiota, mutta hänen kommenttinsa Suomesta menivät monelta ohi.

    Esitellessään yhtenä avauspaneelin puhujana toimineen presidentti Tarja Halosen Clinton totesi, että Yhdysvaltojen pitäisi olla enemmän sosiaalidemokraattisen Suomen kaltainen, kertoo DailyBeast -sivusto.

    -Tämä on yksi harvoista poliittisista asioista, joita aion sanoa tällä viikolla, Clinton aloitti.

    - Ellemme elä maailmassa, jossa todisteilla ei ole merkitystä, asiat joita hän (Halonen) kohta sanoo, osoittavat, että jokainen 2000-luvulla menestyvä maa tarvitsee sekä loistavan yksityisen sektorin että hallinnon.

    Clinton kritisoi hallinnon koon leikkauksia vaativaa Yhdysvaltojen oikeistoa muistuttamalla, että julkista sektoria tarvitaan liike-elämän ja voittoa tavoittelemattomien järjestöjen tukemisessa.

    -Ystävämme Suomessa ovat tehneet melko ihailtavaa työtä, Clinton jatkoi.

    Halosen puhe käsitteli muun muassa kestävän kehityksen eri ulottuvuuksia, kehitysmaiden lasten ja äitien terveyspalveluita sekä opettajankoulutuksen tärkeyttä.

    DailyBeast muistuttaa lopuksi lukijoitaan, että Suomessa on ilmainen terveydenhuolto, päivähoito ja esikoulu. Yliopistoihin ei ole lukukausimaksuja ja opiskelijat saavat opintotukea. Suomen koulujärjestelmä on lisäksi OECD-maiden ykkönen.
    IS

    Äänestä

  • Näin vai näin kirjoitti:

    Sanoi "Suomen kaltainen"

    Ei saninut "Sisialidemokraatisen Suomen .."

    Älä kehtaa alkaa taas vääristelemään noita asioita. Riittää kun kirjoitatte historianne päin p....uuta.

    Suomi ei ole koskaan ollut Sosialistidemokraattinen maa. Se on Ollut aina vapuden aikana porvarillinen maa. Jos Suomi olis sosialistidemokraattinen se ei olisi demokratia, vaan osa venäjän diktatuuria.

    Ei kehuisi Linttoni.

    Äänestä

persut ohittaa kepun jo seuraavissa vaaleissa. Persujen kannatus on tuplaantunut puolessa vuodessa ja on enää hieman yli kuuden prosenttiyksikön päässä kepun kannatuksesta. Jos sama jatkuu vaaleihin saakkka, niin ilman muuta kepu jää selvästi persujen taakse, ja demaritkin on vaarassa, kokoomus kyllä pysyy suurimpana.

Äänestä
  • 17.4.2011:

    PS 16,1 prosenttia
    Kesk. 15,9 prosenttia

    Mark my words.

    Äänestä

  • Isänmaanystävä kirjoitti:

    17.4.2011:

    PS 16,1 prosenttia
    Kesk. 15,9 prosenttia

    Mark my words.

    hyvinkin totta. Kepua ei äänestetä ideologisista syistä vaan tulonsiirtojen vuoksi ja maatalous on tulossa tiensä päähän seuraavan 10 vuoden sisällä..

    Äänestä

  • 1vaan kirjoitti:

    hyvinkin totta. Kepua ei äänestetä ideologisista syistä vaan tulonsiirtojen vuoksi ja maatalous on tulossa tiensä päähän seuraavan 10 vuoden sisällä..

    Keskustaa ei todellakaan äänestetä ideologisista syistä nii kuin Kokoomusta, Demareita ja Vihreitä.

    Asia on niin kuin Kivinimei sanoi. "keskustaa äänestetään ainostaan asioiden vuoksi"

    Keskustan kannatus on aina perustunut asioiden, ei minkään imegokampanjan eikä ideologian varaan.

    Se on kestävä pohja kannatukselle. Siihen myös perustuu Keskustan pärjäminen vaaleissa.

    Siihen ei ole pystynyt vaikuttamaan edes Anti-kepu ohjelmat joita on rakenneltu kilpailijoiden taholta.

    Äänestä

  • Näin oN kirjoitti:

    nykyviljelijät laittavat peltoja pakettiin kiihtyvää tahtia ja tilakoot suurenevat ja yhä harvempi elättää itsensä maa- ja metsätaloudella, kehitys vääjämättä johtaa keskustan merkityksen merkittävään kaventumiseen. Eihän maanviljeliöitä taideta tarvita kun MTK:n ja keskustan mannekiiniksi, että niilläkin olisi jokin tarkoitus toiminnalleen. Siihen riittää pienemmätkin peltohehtaarit ja tuet on mukava jakaa tutuille muutamalle sadalle ökytilalle.

    Äänestä

  • Näin oN kirjoitti:

    Keskustaa ei todellakaan äänestetä ideologisista syistä nii kuin Kokoomusta, Demareita ja Vihreitä.

    Asia on niin kuin Kivinimei sanoi. "keskustaa äänestetään ainostaan asioiden vuoksi"

    Keskustan kannatus on aina perustunut asioiden, ei minkään imegokampanjan eikä ideologian varaan.

    Se on kestävä pohja kannatukselle. Siihen myös perustuu Keskustan pärjäminen vaaleissa.

    Siihen ei ole pystynyt vaikuttamaan edes Anti-kepu ohjelmat joita on rakenneltu kilpailijoiden taholta.

    "Keskustan kannatus on aina perustunut asioiden, ei minkään imagokampanjan eikä ideologian varaan"

    Mikä oli tämä Anttilan sianlihakampanja? Hän sanoi pistävänsä satoja tonneja rahaa sianlihan imagon nostamiseksi, mutta se oli vain tyhjää puhetta sikojen kustannuksella. Tarkoitushan oli vain yrittää nostaa kepun imagoa, kun kuraa tuli ovista ja ikkunoista.

    Oliko tätä kampanjaa koskaan ja missä se näkyi? Tiettävästi ei ollut, kun ei missään ole siitä mainittu. Pieleen meni sekin imagon nostoyritys. Ei noussut sikojen eikä kepunkaan imago.

    Kepun Urhous -härdellikin oli imagokampanja, mutta kepun epäonneksi vainajan kustannuksella. Silläkään ei imagoa nostettu, vaan päinvastoin ihmiset pitivät kampanjaa vastenmielisenä.

    Äänestä

Kokoomus seuraa tiiviisti perässä. Demarit yrittää saavuttaa Kokoomuksen pudotusvauhtia.

Vihreä menettäneet 3,2%-yksikköä. Kokoomus 3,1- Demarit 2- Vasemmistoliitto 1,5- Keskusta 0,9 Vaalien jälkeisistä korkeimmista lukemista.

Kun katsotaan pitkän ajan trendiä. Kokoomuksella on ollut jo 8 kuukautta jatkuva lasku ja on mnettänyt sinä kana tasaisesti 3,1%-yksikköä eikä ole tuon laskun aikana yhtään kertaa nossut edellisestä mittauksesta. Sosialidemokraateilla lasku on jatkunut 6 kuukuatta yhtämittaa ja menttänyt sinä aikan atasaisesti 2%-yksikköä. Vasemmistoliitto on laskenut yhtä mittaa 5 kuukautta ja menettänyt 1,5%-yksikköä. Vihreät on laskeneet kaksi kuukautta ja menettäneet sinä aikana 3,2%-yksikköä. Keskusta on noussut kuusi kuukautta peräkkäin ja menetti yhden kuukauden aikana 0,9%-yksikköä.

Tuosta jos katotaan vaikkapa puolueiden kannatusta seuravissa vaaleissa. Kokoomus näyttäisi saavan sen tavllisen 20-21,1 välillä' olevan kannatuksen. Demarit näytt'äisivät saavan 18-19% välillä olevan kannatuksen. Vihreä't on aina pikkuisen petranneet vaalisaa joten arvioisin olevan 10-11 välillä. Persujen popylismilla on todellisessa mittauksessa eli vaaleissa pikkuisen kantopinta heikentynyt joten saattaisi olla siinä 10% kahta puolta.

Keskusta on sitten vähän vaikeampi koska siinä ei ole ihan selvää trendiä ollut. Kannatus noussut ja laskenut sen mukaan kuinka aktiivisesti tukimuksissa on aiottu äänestää. Keskustalla on nyt hyvin paljon "nukkuvia" äänestä'jiä. Ja ennen kaikkea "uinahtavia" jotka välillä aktivoituu ja sitten taas nukahtaa. Jos Keskusta onnistuu herättelemään ne nukkujansa Keskustallla on trendin mukaan mahdollisuus nousta jopa yli 22%.:tin. Mutta jo uinujia on paljon saattaa jäädä jopa alle 19%:tin.

Eli ennustukseni. Keskusta 20-22,4
Kokoomus 20-21,1
Demarit 18-20,2
Persut 9-11
Vihreät 9-11

Äänestä

Jos verrataan Taloustutkimuksen kuukausittaisia kannatusennusteita viime kunta- ja eduskuntavaalien tuloksiin, niin ainoat tilastollisesti merkittävät muutokset ovat tosiaan persujen nousu ja keskustan alamäki.

Muiden puolueiden luvut ovat pysyneet virherajojen haarukassa.

http://www.taloustutkimus.fi/tuotteet_ja_palvelut/puolueiden_kannatusarviot/puolueiden_kannatusarviot_2010/

Näyttää, ettei Taloututkimus ole vielä ennättänyt päivittää taulukkoonsa syyskuun lukuja, mutta ensi viikolla, jos linkkiä klikkaa, niin varmaan ne siellä ovat

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ykköseksi kirjoitti:

puoluekartalla.
Keskustan kannatus laskee horisonttiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu