Onko

ainesta eduskuntaehdokkaaksi Perussuomalisten riveihin, heitä kaivattaisiin kentälle, sillä nyt olisi mahdollisuus nousta vaikuttajaksi siltä istumalta!!?
1413114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 141

Vanhimmat

oleppi se karaokelaulaja entinen SMPläinen
kysykkee kyvykäs mies

Äänestä
  • mutta ei se saa olla maailman viisain ja tietävin, muutoin käy silleesti, että työt loppuvat siltä istumelta.

    Äänestä

  • Ilmeisesti meikeläistä tarkoitettiin mutta en ole yksistään karaokelaulaja juuri esiinnyin karhun joogapaikassa orkesterin kanssa.
    Joten en ole siten seurannut keskustelua.
    Kuitenkin aikanaan ja nytkin olen hoitamassa yhteisiä asioita sen vaan sanon että hyvä on että myös nyt alko melkoinen rumba myös sdp vaalirahoitusten osalta mutta ei tasapuolisesti koska RAY ei ole muutakuin moittinut urheilusäätiön toimia joten löytyykö vielä mitä.
    Mutta ei hutkita ennenkuin tutkitaan kaikki nurkat.
    Mutta todella joskus muualtakin on tuonsuuntaista havaittu mitä kirjoittaja toteaa.MK

    Äänestä

Ei tule ketään mieleen. Nykyisissä ei mielestäni ole valtakunnan tasoisia kykyjä ja pelkällä paikallisella älämölöllä tuskin on mitään asiaa vallan porteille. Eikä pidäkään olla.

Nyt pitäisi saada uusia naamoja esiin.

Äänestä
  • Paikallisella ehdokkaala taitaa olla muut asiat mielessä kuin yhteisten asioiten hoitaminen, eikä siitä sen puoleen olekkaan täytyy ihmisellä olla laaja näkökanta asioihin täytyy myös olla luotettava hän ei taida oikein arvostaa ihmisten ammatti taitoa?

    Äänestä

  • piiri pieni kirjoitti:

    Paikallisella ehdokkaala taitaa olla muut asiat mielessä kuin yhteisten asioiten hoitaminen, eikä siitä sen puoleen olekkaan täytyy ihmisellä olla laaja näkökanta asioihin täytyy myös olla luotettava hän ei taida oikein arvostaa ihmisten ammatti taitoa?

    on sitä, että huomenna pannaan luukku ovelle ja ylihuomenna näytetään uusi ammatti ja olet heti valmis, tai vaihtoehtona työttömyys.

    Äänestä

on tuonut monta mamu vastaista nimerkkiä esiin, siis sopivia paskanjauhajien porukoihin

mutta voihan se olla kun poika on äidin kanssa elännä 40-vuotta tai niille main on varmaan vaan tyydyttävä kotikammarissa maailmaa parantammaan, se evuskuntahan on helsinkissä

Äänestä

Ei löydy. Kukapa lähtee toistamaan timon fraaseja. Köykäistä on asialinjalla.

Äänestä
  • Onko muut asialinjalla...vaalit kun lähestyy, niin kuinkas ollakaan muut puolueet ovat omineet itselleen perussuomalaisten maahanmuuttokriittistä linjaa. Ja mistäpä syystä - kun on pelko perseessä kannatuksen laskusta! Kyllä Soinia naurattaa.

    Äänestä

keräämään ääniä Perussuomalaisille. Paikallisesti tämä ääniä haravoivakyky on tarpeen, sillä muutoin nukkuvat nukkuu taas seuraaviin vaaleihin asti ja samalla tyytymättömyys vaan siirtyy tuota tuonnemmaksi. Veikata soppii, mutta 15% - 18% on Perussuomalaisten äänimäärä seuraavissa eduskuntavaaleissa?!!?

Äänestä
  • jos seuraavissa eduskunta kokoontumisessa, eli tulevien vaalien tulosseuraamuksena on, tai olisi uudet ja suuret puolueet hallituskokoonpanon neuvottelijoina, näitä ovat tietenkin kokoomus 24%,lla, perussuomalaiset 19%,lla, sekä ruotsalaiset ja muut esille tulevat apupuolueet. Hyvää tässä kaikessa olettamuksessa on se, että entiset valtapuolueet, kepulaiset ja demarit käyttävät oppositiossa ollessaan tehokkaasti aikansa opiskeluun, opiskeltavana aineena pitää olla, mitä on kansantalous myös pienenihmisen näkökulmasta, sekä toisena linjaoppina olisi, kuinka käytän kansanvaltuutusta niin, että se on rehellistä ja vailla minkäänlaista vilppiä.

    Äänestä

  • Tarvitaan suoraselkäistä edustajaehdokkaaksi sopivaa persoona, sinua tarvitaan, sillä ääniä tulee niin paljon, ettei ole ketä pistää edustamaan, hopi, hopi, tyrkylle vaan. Ensimmäinen luku 15% on jo tavoitettu joten hallitusvastuu tuntuu jo ahdistelevan perussuomalaisia!?

    Äänestä

  • pula? kirjoitti:

    Tarvitaan suoraselkäistä edustajaehdokkaaksi sopivaa persoona, sinua tarvitaan, sillä ääniä tulee niin paljon, ettei ole ketä pistää edustamaan, hopi, hopi, tyrkylle vaan. Ensimmäinen luku 15% on jo tavoitettu joten hallitusvastuu tuntuu jo ahdistelevan perussuomalaisia!?

    Lieneekö Lieksassa montakaan sellaista joka menisi katsastuksesta läpi, ettei olisi jo runko kolhiintunut tarkoitan tällä sitä vaatimusta siitä suoraselkäisyydestä,Ne on vielä työtä vailla ja elämästä ei taida olla kokemusta ja selkä ei taitu aidan vittookseksi ja voivat olla kuin tuuliviiri yllä talon katon, lauletaan laulussa ja huomamatta se jää.MK

    Äänestä

Perussuomalaisten äänitorveksi Lieksaan ja vähän muuallekin?

Äänestä

Sinä joka olet yrittäjä, vaikkapa vain maataloustuotantoa vetävä perheyritys, jossa on navetta ja siinä on se kuuluisa yksihännänhuiske. Ideologiana sinulla on Kepu-keskeisyys, mutta miksi? Voi olla ettette tule toimeen omilla eväillänne, vaan tukiaiset juoksevat niin Euroopan, kuin muutkin kansalliset tuet Suomessa, joten sosiaaliavun parissa on käsittääkseni kaikki pienyrittäjät!? Solvatessamme työttömiä, katsotaan ensin peiliin ja miettikäämme, tullaanko toimeen itse ilman tukea, tai tukia? Suuret yritykset, sekä pienet yritykset ja myös yksittäinen ihminen saa tukea jostakin, siis jokainen saamme tukea!? Ne valtavat summat rahaa, minkä verottaja kerää valtio, kunta sektorille, ne me pyrimme jakamaan vahvimman ja röyhkeimmän vallankäyttäjän ehdoilla, siis mieti mitä ideologiaa edustat, sinä pieni-ihminen!? Ei ole yhtä oikeaa järjestelmää, vaan yhdistämällä eri ajattelu suuntaukset, saamme jotakin rauhanomaista aikaiseksi. Jos haluamme ensikevääksi vipinää demokratian suunnanmuutokseen, niin miksikä ei voisi ajatella, vaikkapa Perussuomalaisten tukemista, ainakin niillä nukkuvilla äänillä?

Äänestä

saavuttanut, tämän tyyppistä, tai omaavia ihmisiä tarvittaisiin parikaaderille, sillä heillä on antaa vilpitöntä tietotaitoa yleisesti yhteisön hyväksi, tähän tietenkin tarvitaan vallanavain ja se olisi valtakirja kansanedustajistoon. Ehdotuksia!?

Äänestä
  • ettei paikallinen väestö reakoi saada omaa ehdokasta perussuomalaisten listoille, sillä nyt tulevissa vaaleissa käy niin, että äänivyöryt menevät vieraspaikkakunnalle, siis nämä nukkuvat äänet.

    Äänestä

  • vahinko!? kirjoitti:

    ettei paikallinen väestö reakoi saada omaa ehdokasta perussuomalaisten listoille, sillä nyt tulevissa vaaleissa käy niin, että äänivyöryt menevät vieraspaikkakunnalle, siis nämä nukkuvat äänet.

    Eihän sillä ole mitään merkitystä ketä perussuomalaiset ehdokkaikseen haalivat. Todellisuudessa tämä niinsanottu puolue on yhtä kuin EU-herra Soini ja ehdokkaalle riittää, kun osaa nauraa oikeassa kohdassa Soinin vitseille. Hyviä ehdokkaita voisivat olla vaikkapa tuollaiset Veltto Virtasen näköiset pellet, kai niitä nyt pankonpäällisiltä sen verran löytyy. Paitsi että pitääkö semmoisen olla juuri Lieksasta?

    Äänestä

  • Irmari kirjoitti:

    Naurava pelle, kunhan on rehellineen, se kelpaa. Parempi pelle, kuin epärehellinen ja sitäpaitsi tulevat erkkarit ovat mielenosoitus vaalit.

    Äänestä

Mitä mieltä on palstan aloittaja menneillään olevasta homokeskustelusta, sekä erokirkosta mielenosoituksesta? Entäs perussuomalisena, oletko kirkkoon kuuluva?

Äänestä
  • kyllä tähän voi vastata?! En ole Perussuomalinen aatteeltani, mutta seuraavat edustusvaalit ehken antaa aihetta äänestää tätä aktiivista puoluetta ja näin saavat ääneni? Kirkkoon kuulun, kunnes kuolema meidät erottaa, en myöskään pidä näin järeästä mielenilmaisusta, kuin erota kirkosta, tai vastaavasta, joka, jotka tekevät työtä hauraanihmisen hyväksi. Nämä miljoonat eurot, jota nyt mediassa tarkastelemme tappiotilille merkittyinä, nämä samaiset rahat puuttuvat sieltä lasten, vanhusten, köyhien ja nälkäänäkevien ihmisten puuttuvina avustuksina, näiden huonommassa asemassa olevien ihmisten elämä täten heikkenee, tai sortuu kokonaan. Hetero, homo, tai bi, kaikki tähän vietti lokeroon kuuluvat, ovat yhtä, kuin ihmisiä ja heidän ihmisarvonsa on sukupuoleen katsomatta samanarvoista, siis älkää pyrkikö ihmisjärkeä käyttäen muuttamaan sitä muuksi, se ei nääs vaan onnistu. Sen verran minäkin tiedän, että on vaihe ihmisen kehityksessä, jo alkiovaiheessa, että pitäisi määritellä sukupuoli, tämä vaihe muuttaa ihmisen yhtä käyttäytymisviettiä, siksi miksi se sitten muuttuukin, mutta muu ihminen kehittyy edelleen siksi ihmiseksi, mikä hänestä sitten lopuksi tulee? Homous, tai muu vastaava käytösmalli ei ole mikään häiriö, se on pysyvätila jonka kanssa tullaan toimeen, kuin muidenkin ihmisen käyttäytymismallien kanssa.

    Äänestä

Politiikan selkäranka on kärsinyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana näivetystaudista ja näin ollen g-olioosi on iskenyt suurella varmuudella, lähes kaikkiin edustajiin joille sitä valtaa on annettu, siis täältä meiltä tavankansalaisten suunnasta. Paikallaan on, että sekä keskusta, että demarit kuntouttaisivat selkäkierorisuuttaan seuraavat 4/ vuotta oppositiosta käsin, tämä voi olla jopa mahdollista, sillä terassilta käsin räksytyksen siasta mietiskelee omaa suhdettaan meihin ”ihmisiin” nähden ja onko sitä lähentymistä sitten jo tapahtunut? Perussuomalaiset on hyvä ase edustajien kuntoutuksessa, sillä tiedän, että vipinää riittää myös oppositioporukoille, sillä niin on eriävät mielet ja ideat näiden eripuolueiden välillä. Mielenkiinnolla myös odotan seuraavia edustusvaaleja ja toivoa sopii, että kokoomus n. 24% lla, perussuomalaiset n. 18% lla, sekä muilla apupuolueilla saadaan hallitus maahan kasatuksi, jolla sitten mennä körötellään seuraavat neljä vuotta ja hämmästellä soppii, että mites tässä näin kävikään?

Äänestä
  • pois, ainakin MINÄ äänestän ihan juuri nyt persuja, enkä vasta ensikaudella ;)

    Äänestä

Nyt tarvitaan ”mustahevonen” , sellainen hihasta vedetty henkilö, jolla on karismaattinen puoleensa vetävä käytösmalli, sillä ei ole väliä mikä katsontakanta hänellä olisi puoluenäkökantaa ajatellen, vaan se, että mahdolliset äänestäjät kautta eririntamien yhdistävät voimansa tämän yhden hyväksi. Merkitystä on Lieksalaisittain, että saamme edustajan omalta paikkakunnalta ja se saadaan vain yhtä köyttä vetämällä.

Äänestä

varmalta taholta luettu, että voipi kannatusluvut nousta jopa 35% n. perussuomalaisilla ensi eduskuntavaaleissa, samainen lähde toteaa, että Luoja varjelkoon meitä!?, mitä tämä sitten tarkoittaneekin?

Äänestä
  • Luoja varjelkoon, siltä ettei nuo seteliselkärankaiset lisäänny ja meno olisi hulvatonta.
    Mutta Lieksassa tarvitaan kyllä asioiden esille nostamista eikä salailua niinkuin noissa maakaupoissa josta ei saanut kirjoitaa kun poistetiin.
    Kyllä eduskunnassa edustajan pitää muistaa muitakin asioita ajaa kuin metsästyskerhossa toimiminen.MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Luoja varjelkoon, siltä ettei nuo seteliselkärankaiset lisäänny ja meno olisi hulvatonta.
    Mutta Lieksassa tarvitaan kyllä asioiden esille nostamista eikä salailua niinkuin noissa maakaupoissa josta ei saanut kirjoitaa kun poistetiin.
    Kyllä eduskunnassa edustajan pitää muistaa muitakin asioita ajaa kuin metsästyskerhossa toimiminen.MK

    Perussuomalaiset hakevat omaa puolue linjaansa.
    Niitä ei voi eikä pidä julkaista ennen vaaleja.
    Jos nämä julkaistaisiin, ja vaikka jokin asia jäisi
    poydälle odottamaan parempia aikoja , löytyisi
    aihe epärehellisyydestä.
    Siis äänestäjille ei valehdella ennen vaaleja
    Kuten sosdemit on kautta aikojen valehdelleet.
    Eräissä vaaleissa henkilöautolla tuotiin äänestämään
    vanhuksia ja sanottiin , että nyt jos milloin pitää
    eläkeläisten äänestää, turvatakseen eläkkeensä.
    Miten kävi, kun saivat valtaa poistivat kansan
    eläkkeen pohja osan, sekä rikkaitten omaisuus
    vero poistettiin.
    Perussuomalaiset näin pitää toimia rehellisesti.
    Sosdemeilla olis myös kunta politiikassakin
    parantamisen varaa ympärisuomen.

    Äänestä

  • madonkude kirjoitti:

    evustajat perruussuomalaisille, taitaavat olla pohjanmaalla, siellä lähellä Laihiata!? Siellä nee oovat!

    Äänestä

  • parraat kirjoitti:

    evustajat perruussuomalaisille, taitaavat olla pohjanmaalla, siellä lähellä Laihiata!? Siellä nee oovat!

    E oo ainakaan pohojanmaalta kirijootuksen perustehella jos tua teksti olisi oikia niin se kirijootettaasihi toisella tavalla eli.

    Mihinä on
    parahat
    erustajat perussuomallaasille, ne pruukaavat olla pohojanmaalta.sieltä läheltä Laihiaa? siältä ne tuloovat tai siällä ne pruukaa olla.

    Pohojalaanen olla verbin taivutus
    yksikön 1 moon oikias
    2 soot vääräs
    3 son aiva mettäs
    Monikon 1 moomma oikias
    2 toota vääräs
    3totta yhyren kerran
    Lainaus mu pairasta MK

    Halukkuuttako listoille?

    Äänestä

  • madonkude kirjoitti:

    Perussuomalaiset hakevat omaa puolue linjaansa.
    Niitä ei voi eikä pidä julkaista ennen vaaleja.
    Jos nämä julkaistaisiin, ja vaikka jokin asia jäisi
    poydälle odottamaan parempia aikoja , löytyisi
    aihe epärehellisyydestä.
    Siis äänestäjille ei valehdella ennen vaaleja
    Kuten sosdemit on kautta aikojen valehdelleet.
    Eräissä vaaleissa henkilöautolla tuotiin äänestämään
    vanhuksia ja sanottiin , että nyt jos milloin pitää
    eläkeläisten äänestää, turvatakseen eläkkeensä.
    Miten kävi, kun saivat valtaa poistivat kansan
    eläkkeen pohja osan, sekä rikkaitten omaisuus
    vero poistettiin.
    Perussuomalaiset näin pitää toimia rehellisesti.
    Sosdemeilla olis myös kunta politiikassakin
    parantamisen varaa ympärisuomen.

    Demarit on perceestä. Siellä päin jos ketkään, min oon kauan ihmetelly kennen etuja ne ajaa.? Ei ainakaan niiten jotka niitä äänestää. Ihmetellä täytyy esim. varallisuusveron poistoa.? Mutta kyllä perintövero kuin pakkoruotsikin pysyy. Perintöveroa ei ole missään muussa maassa kuin Suomessa, tuossa muodossa joka rankaisee tavallista perijää, rikkailla on ihan muut keinot. Samoin pakkoruotsi on ainut joka löytyy Suomesta. Listaa vois jatkaa vaikka kuinka mutta rupee vit..taa koko lista. Kaikki vanhat perceest vain pois vallasta, riippumatta puolueesta ois hyvä näpäytys niille ketkuille...!
    Äänestä sos dem niin äänestät taantumaa... ; -)

    Äänestä

  • ansahan? kirjoitti:

    Halukkuuttako listoille?

    Täs on niin monesti tuuletettu joten lämpimikseni ainakin kirjoitin tuon murrejutun.

    Tietääkseni muuten Perussuomalaisilla on omat kuviot ja ehdokkaat myöskin Lieksassa
    mutta pikuusen pitääs olla tunnettavuutta muuallakin.
    Toiseksi tiedän sanoa, kun olen ollut aikanaan mukana eri vaaleissa aikanaan myöskin eduskuntavaalissa SMP ehdokkaana ja tiedän sen kun jopa "omat koirat purevat" tarkoitan myöskin hajotustyötä, mitä se on kenellä kestää kantti ja myöskin asioihin perehtyneisyyttä ja myöskin verbaalisuutta ja kykyä olla ihmisten parissa myöskin muuten ajamassa asioita kuin jossakin baarissa jutustelemassa suun mausteeksi.
    Mutta aikanaan kyllä olen kiertänyt kaikki saloseudut ja tuntenut henkilökohtaisesti kouluttani Veikko Vennamon joten moniko on siten sellaisessa koulussa ollut, joten siinä on ollut pohjaa kunnalliselämään ja koukeroihin josta vielä joskus muistutan vaikka se katsottaisiin miten syrjäsilmällä.
    Kuitenkin uskallan olla herojen ja rouvien sekä välillä narrien joukossa mutta tärkein on kuitenkin muistaa köyhän asia, mutta kun luvataan seitsemän hyvää niin hukkuva tarttuu oljenkorteen,Kaikista pahinta on mielestäni nuo salailut kuntalaisilta.MK

    Äänestä

  • kulinarinanisti kirjoitti:

    Demarit on perceestä. Siellä päin jos ketkään, min oon kauan ihmetelly kennen etuja ne ajaa.? Ei ainakaan niiten jotka niitä äänestää. Ihmetellä täytyy esim. varallisuusveron poistoa.? Mutta kyllä perintövero kuin pakkoruotsikin pysyy. Perintöveroa ei ole missään muussa maassa kuin Suomessa, tuossa muodossa joka rankaisee tavallista perijää, rikkailla on ihan muut keinot. Samoin pakkoruotsi on ainut joka löytyy Suomesta. Listaa vois jatkaa vaikka kuinka mutta rupee vit..taa koko lista. Kaikki vanhat perceest vain pois vallasta, riippumatta puolueesta ois hyvä näpäytys niille ketkuille...!
    Äänestä sos dem niin äänestät taantumaa... ; -)

    Kyllähän verot on toisinaan paikallan mutta noista perintöveroista tiedän kokemuksen kautta kas kun leskeksi jäin niin anteeksi vaan kersat isä sanoo jotta noiden jäläkeläästen piti maksaa heti perintöveroa vaikkei mitään ollu saanut kun leskenä pidin kodin hallinnassani ja mökistä ei jäänyt kun velka jonka maksoin sitten pois mutta työttömät jäläkelääset joutu maksamaan perintöveroa 500 e joten pappa anto rahat.
    Niin se on miksi käytän tälläistä kieltä katos kun rikkahilla on perilliset mutta köyhällä jäläkelääset.MK

    Heti perähä sitten emäntäni kuoli isä ,niin mulle kanssa vero aivan samalla tavalla ku kakaroolle, vaikka penninjeesusta en ollu saanut, sitten kuali äitee niin kysyn nyt sitten tuamarilta kun lusikat jaettiin miten verojen kanssa.
    Olin lukenut jos joku jättää maksamatta osuutensa niin toiset maksaa niin sanon kaikille opastukseksi, on parempi kysyä ennakkoon veron määrä verotoimistosta ja laittaa kaikkien osalta rahat jemmaan, jos yksikin jättää veron maksamatta, toiset maksaa näin sano pankin lakimies myös muuten.
    Toko nuo lukikat niin hyvin jaetaan ja kaikista on maksajiksi niin varovaisuus on parasta. MK

    perussuomalaisia niin pääsette eroon, kuin kepulaisista, sekä demareista, näin hyvä tuloo varmasti.

    Äänestä

  • äänestäkää kirjoitti:

    perussuomalaisia niin pääsette eroon, kuin kepulaisista, sekä demareista, näin hyvä tuloo varmasti.

    Noin 20 vuoden aikana kun Suomen viisaat alkoi viedä tieto taito osaamista aasiaan.
    Vähitellen alkoi yrityksissä yt,neuvotteluja,työn tekijöitä ei tarvittu, kun työt vietiin
    aasiaan.Lähes päivittäin saatiin kuulla uutisista jopa 100_500 irti sanomista.
    Sosdemit kuka tai ketkä oli idean takana,?
    Mitä tästä seurasi, Yleensä luottamus mies oli sdp jäsenkirja mies , hänen tehtävänä
    oli luonnollisesti neuvotella paras mahdollinen lopputulos joka löytyikin.
    Siinnä oli sellainen seula systeemi , luottamusmies pyrki muokkaamaan listan sellaiseksi
    jossa hänen tykijansa pelastuu lopputililtä. Miten laajaa tämä seulomis systeemi on ollut,
    sitä on vaikea arvioita. Julkinen sana ei ole tästä juttua tehnyt,
    Seuraavissa vaaleissa kuulu olevan tuomio päivä vehkeilystä puolustus kyvyttömien
    syrjinnästä.

    Nämä kaksi kalakaveria, "kepu” ja "demari", hyö jääpi tauolle perkaamaan saalistaan, hyö kun ovat suunnitelmia tehneet kukin tahollaan, mutta kuitenkin yhessä. Kokoomus ei kuulu tähän samaan joukkoon, koska heidän ideologiansa on olla rehellinen ja toteuttaa viisaamman oikeudella, milloin mitäkin, elikä tehdä se mitä tehdä, mutta rehellisesti.

    Äänestä

  • kulinarinanisti kirjoitti:

    Demarit on perceestä. Siellä päin jos ketkään, min oon kauan ihmetelly kennen etuja ne ajaa.? Ei ainakaan niiten jotka niitä äänestää. Ihmetellä täytyy esim. varallisuusveron poistoa.? Mutta kyllä perintövero kuin pakkoruotsikin pysyy. Perintöveroa ei ole missään muussa maassa kuin Suomessa, tuossa muodossa joka rankaisee tavallista perijää, rikkailla on ihan muut keinot. Samoin pakkoruotsi on ainut joka löytyy Suomesta. Listaa vois jatkaa vaikka kuinka mutta rupee vit..taa koko lista. Kaikki vanhat perceest vain pois vallasta, riippumatta puolueesta ois hyvä näpäytys niille ketkuille...!
    Äänestä sos dem niin äänestät taantumaa... ; -)

    Niin "Markku","äänestäkää","madonkude" ja "että näin käypi" Näin käy yleensä jälkeläisen ei perijän että, yhteiskunta rankaisee.Oli mielenkiintoista lukea lainaan "madonkude" ="Siinnä oli sellainen seula systeemi , luottamusmies pyrki muokkaamaan listan sellaiseksi jossa hänen tykijansa pelastuu lopputililtä. Miten laajaa tämä seulomis systeemi on ollut, sitä on vaikea arvioita. Julkinen sana ei ole tästä juttua tehnyt, Seuraavissa vaaleissa kuulu olevan tuomio päivä vehkeilystä puolustus kyvyttömien syrjinnästä".
    Minä toivon totisesti että ois , että maahanpotkitut ja syrjäytetyt kiinostuis muutamaan tämän maan takaisin "pohjoismaiseksi hyvinvointi valtioksi". Ainakin äänestämään niitä jotka ei ole ollut toisia eriarvoistamassa, tässä yhteiskunnassa.

    toisen ihmisen siivellä ja hyödyllä lentämistä, aina! Siinä on eroa miten teet asian niin, että kaikki hyötyvät tekemistäsi päätöksistä, sinä vallanhuipulla oleva?

    Äänestä

  • kulinarinanisti kirjoitti:

    Niin "Markku","äänestäkää","madonkude" ja "että näin käypi" Näin käy yleensä jälkeläisen ei perijän että, yhteiskunta rankaisee.Oli mielenkiintoista lukea lainaan "madonkude" ="Siinnä oli sellainen seula systeemi , luottamusmies pyrki muokkaamaan listan sellaiseksi jossa hänen tykijansa pelastuu lopputililtä. Miten laajaa tämä seulomis systeemi on ollut, sitä on vaikea arvioita. Julkinen sana ei ole tästä juttua tehnyt, Seuraavissa vaaleissa kuulu olevan tuomio päivä vehkeilystä puolustus kyvyttömien syrjinnästä".
    Minä toivon totisesti että ois , että maahanpotkitut ja syrjäytetyt kiinostuis muutamaan tämän maan takaisin "pohjoismaiseksi hyvinvointi valtioksi". Ainakin äänestämään niitä jotka ei ole ollut toisia eriarvoistamassa, tässä yhteiskunnassa.

    On mullakin kokemusta miten ay väki toimi mielestäni itse koitin aikanaan olla tasapuolinen kaikkia jäseniä kohtaan ja pitää kiinni siitä virka ja työehtosopimuksista mutta en kyllä jättänyt sanomatta tovereille jos jotakin laitonta mutu tuntumalta olisi tehty.
    No siitä seurasi joskus se asia, että jäin palkkakuoppaan kun tuli noita neuvottelueriä niin siinä oli siten ne listat kenelle niitä luottamusmiehet esitti.
    Jouduin näin olen toimimaan ja kyselemään palkanmaksajilta olenko tehnyt työni huonosti kun olen palkkakuopassa ja näin virhe korjatiin kohdalleen joten se siitä.MK

    on syynsä. Selityksiä, selityksiä, minä, minä tyyliin, se luo kertakaikkisesti epäilevän tunteen kykyä sinun hoitaa toisten asioita.

    Äänestä

  • sepostukseesi kirjoitti:

    on syynsä. Selityksiä, selityksiä, minä, minä tyyliin, se luo kertakaikkisesti epäilevän tunteen kykyä sinun hoitaa toisten asioita.

    Jos olet seurannut toimintaani kansalaisena ja myöskin kokouksissa ja aloitteidentekijänä jotka ovat sitemmin toteutuneet niin voinen sanoa monta asiaa on tullut hoidettua mutta siinä on tarvittu myös toisia niin valtuustossa kuin virkakoneistossa joten ei yksi pääsky kesää tee.MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Jos olet seurannut toimintaani kansalaisena ja myöskin kokouksissa ja aloitteidentekijänä jotka ovat sitemmin toteutuneet niin voinen sanoa monta asiaa on tullut hoidettua mutta siinä on tarvittu myös toisia niin valtuustossa kuin virkakoneistossa joten ei yksi pääsky kesää tee.MK

    jäljillä, kun se tekee ja vain tekee, tekee kaiken oikein, sekä onnistuu siinä. Arvostus tulee taas siitä vilpittömästä tekemisestä, josta itse ei vaadi kunniaa, eikä palkkiota, kumma kyllä ihmiset alkavat arvostaa juuri tällaista vaatimatonta tekijäänsä.

    Äänestä

Oliko siellä tyrkyllä paikallista edustaja kandinaattia, kaipuuta olisi.

Äänestä
  • On Lieksan seudun invalidiyhdistyksen paneeli Tukipisteellä 3.12. klo 14 johon kutsutaan Lieksalaiset kansanedustajaehdokkaat Puheenjohtajana toimii yhdistyksen puheenjohtaja Antero Leinonen.

    Terveisin MK yhdistyksen jäsen

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    On Lieksan seudun invalidiyhdistyksen paneeli Tukipisteellä 3.12. klo 14 johon kutsutaan Lieksalaiset kansanedustajaehdokkaat Puheenjohtajana toimii yhdistyksen puheenjohtaja Antero Leinonen.

    Terveisin MK yhdistyksen jäsen

    Sos dem.puolue kaikkine vääryyksineen ja tavallisen työläisen unohtamisen jälkeen ansaitsee pudota syvimpään sorakuoppaan.Tosiaan kuten madonkude kirjoitti,demarit olivat keskeisesti esillä kun eläkeläisiltä leikattiin perusosa pois.Nyt nämä pellet sitten rakuttaa oppositiossa.Ja paljonko se blondi urpilainen kuittaili hallintoneuvoston kokouksista palkkioita??Oksettavaa.En toivo mitään niin paljon kuin perussuomalaisten menestystä tulevissa vaaleissa jotta tämä poliittinen mafia ja klikki lakaistaan pois!

    Äänestä

  • katonlude kirjoitti:

    Tiedän asian hyvinkin omassa kukkarossa, Eli aikanaan noita eläkkeitä leikattiin Ns tilapäisesti mutta kohdallani tuo leikkaus on pitänyt kansaneläkkeen osalta mitä en saa yhtään enää kelalta mutta erilaisia ukaasia tuli.Kun aikanaan hain kuntoutukseen niin määräahat olivat loppuneet niin seuraavana vuonna vein paperit heti vuoden alussa ja totesin joko taas on määrärahat loppuneet.Lieksan kelan toiminnasta minulla ei ole hyvää sanottavaa ja ollesani kerran sosiaaliturvapäivillä johan Huuhtasellekin tuli pirun kiire lähteä tilaisuudesta.Hännellä kun oli kalvo jossa todettiin harkinnanvaraisuudesta minulla kun aikanaan päätökset viipy vuoden ja olin sen ajan evp elin vaimon palkalla, sellainen asia suorastaan v ti raavasta miestä.Mainostetaan kyllä Kelan palveluja mutta ainakin kokemukset huonoja joka kerta.MK

    on jo monesti kerrottua. Kelan morkkaaminen on asiaerimielisyyttä, eikö niin? Hyvää tässä purnaamisessasi on se, että kela on keskusta vetoista johtoa myöten, eduskunta kylläkin takanaan, mutta keskusta on vastuussa tästä ahdasmielisestä toimintatavasta, mitä tämä toiminta pitää sisällänsä. Oliko se Esko Ahon aikaa, kun näitä eläkkeitä leikattiin ensikerran ja sitten se piti palauttaa myöhemmin, jota ei sitten ole myöhemmätkään hallitukset saaneet purettua? Mieltä, mitä mieltä, mutta kepulaiset ja demarit voisivat aivan hyvin vetää henkeä seuraavissa edustaja mittelöissä, otetaan perussuomalaiset kehiin ja katsotaan mitä tuleman pitää!?

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Tiedän asian hyvinkin omassa kukkarossa, Eli aikanaan noita eläkkeitä leikattiin Ns tilapäisesti mutta kohdallani tuo leikkaus on pitänyt kansaneläkkeen osalta mitä en saa yhtään enää kelalta mutta erilaisia ukaasia tuli.Kun aikanaan hain kuntoutukseen niin määräahat olivat loppuneet niin seuraavana vuonna vein paperit heti vuoden alussa ja totesin joko taas on määrärahat loppuneet.Lieksan kelan toiminnasta minulla ei ole hyvää sanottavaa ja ollesani kerran sosiaaliturvapäivillä johan Huuhtasellekin tuli pirun kiire lähteä tilaisuudesta.Hännellä kun oli kalvo jossa todettiin harkinnanvaraisuudesta minulla kun aikanaan päätökset viipy vuoden ja olin sen ajan evp elin vaimon palkalla, sellainen asia suorastaan v ti raavasta miestä.Mainostetaan kyllä Kelan palveluja mutta ainakin kokemukset huonoja joka kerta.MK

    On kyllä kokemusta ja niitä ei voi positiivisiksi sanoa. Tuntui kun kaikki olisi virkailijan omasta kukkarosta pois jos haki jotain avustusta. Niillä oli omat kela-lakinsa jotka kuulema syrjäytti kansalaisten perustuslaissa takaamat oikeudet.? Tympeää ylimielistä oli kohtelu eläkeasioita hoidettaessa. Kaiken huipuksi luin että Lieksankelan juoksupoikalääkäri ja ent. terv.kesk.lääkäri palkittiin mitallilla tms. hänen jäädessään eläkeelle tai sen jälkeen. Palkitiinko.? Ku..päisyys kela-eläkeasiakkaille vai mikä.? Ehkä sotaveteraanien kohtalo kuntoutusta tai muuta hakiessa. (muistan ne uskommattomat jutut mitä liikkui kylällä silloin) Et ole ainut enkä minä ole ainut, vahinko vaan että ei ollut rahaa nostaa oikeusjuttua. ps. pienenä vihjeenä piilota joku sanelunauhuri itseesi kun asioit siinä instansissa, ja nauhoita puhelut. Säilytä kaikki kirjeenvaihto kanssa vaikka eka reaktio on repiä kirje. Jos haluat virkailijoihin vipinää käy kysy ja vvadi näyttää mihin lakiin perustuu, älä ylläty jos kieltätyvät siitä.. ;-(

    Äänestä

  • Kaltoin kohdeltu kirjoitti:

    palveluasioissa positiiviseen suuntaan, tai ehkä vähäsen!? Esim.nä verottaja, jo aikaa sitten verotoimistojen palvelu on tuonut inhimillisen käytöstavan asiakkaan suuntaan, tämä on positiivista. Onko ”kelalla” keskustalainen ajattelumalli, olla ahdas, kateellinen ja sairaanmääräävä hyvin pienissäkin asioissa, eli pilkun ja pisteen sihtaajia, ei minkäänlaista maalaisjärkeä monissa käytännönasioissa? Vaiko syynä on, että naiset ovat suurin palvelijaryhmä kelantoimistoissa, pitäisikö saada tasa-arvo tähänkin asiaan aikaiseksi.

    Äänestä

  • Kaltoin kohdeltu kirjoitti:

    On kyllä kokemusta ja niitä ei voi positiivisiksi sanoa. Tuntui kun kaikki olisi virkailijan omasta kukkarosta pois jos haki jotain avustusta. Niillä oli omat kela-lakinsa jotka kuulema syrjäytti kansalaisten perustuslaissa takaamat oikeudet.? Tympeää ylimielistä oli kohtelu eläkeasioita hoidettaessa. Kaiken huipuksi luin että Lieksankelan juoksupoikalääkäri ja ent. terv.kesk.lääkäri palkittiin mitallilla tms. hänen jäädessään eläkeelle tai sen jälkeen. Palkitiinko.? Ku..päisyys kela-eläkeasiakkaille vai mikä.? Ehkä sotaveteraanien kohtalo kuntoutusta tai muuta hakiessa. (muistan ne uskommattomat jutut mitä liikkui kylällä silloin) Et ole ainut enkä minä ole ainut, vahinko vaan että ei ollut rahaa nostaa oikeusjuttua. ps. pienenä vihjeenä piilota joku sanelunauhuri itseesi kun asioit siinä instansissa, ja nauhoita puhelut. Säilytä kaikki kirjeenvaihto kanssa vaikka eka reaktio on repiä kirje. Jos haluat virkailijoihin vipinää käy kysy ja vvadi näyttää mihin lakiin perustuu, älä ylläty jos kieltätyvät siitä.. ;-(

    Että ihmisellä on joihinkin asioihin perustuen vedota joihinkin asioihin jotka voivat olla asioiden käsittelyn kannalta eriarvoista.Olen siksi esittänyt aikanaan, että kukaan minun kanssa tapellut ei voi käsitellä asioitani puolueettomasti, joten ne tulee käsitellä muualla ja se pitää edelleen paikkansa.
    Mutta mitä tulee noihin Kelan virkaihmisiin niin mielestäni nämä henkilöt, joiden kanssa olen asioinut olvat julkidemaria Lieksassa ja kykenemättömiä puolueetomasti ohjaamaan ja opastamaan ainakaan meikeläistä vaikka nyt tulisi taas mitä silmille.MK

    mutta katsoppas peiliin ja laita käsi sydämelle!

    Äänestä

  • tule mitään, kirjoitti:

    mutta katsoppas peiliin ja laita käsi sydämelle!

    Yleensä näissä viroissa on enemmistönä sosdemit, puolue onkin
    virkamiesten puolue, sinne kun menee asioimaan , ne tutkii
    katseella onko tuo omia, että tietää palvelun antaa sitä mukaa.

    Mitäs markku olet mieltä, kun poistvat koli kirjoitus aiheen
    tältä suomi 24 palstalta ?
    Karjalaisen mielipidepalsta poistettiin, Ketkä oli sen takana ?
    Onko näissä tapauksissa kavennettu demokratiaa ?
    Onko tässä kavennettu sanan vapautta.?

    Tuo Kolin kauppa venäliselle yritykselle oli juuri Kaupunginhallituksessa ja siksi asia oli kuuma peruna,Mielestäni sananvapautta kyllä rajoitettiin.
    Kysyin myöskin asiaa jopa europarlamentaarikolta kokouksessa jossa olin yksi edustaja vastaus oli, että eu jäsenmaan alueella on osto ja myynti mutta on sitten millaiset arvot kullakin on myydessä maita tuon ulkopuolisen tahon kanssa.
    Siitä olen toisaalla maininnut mutta puolueosaston kirjelmää ei ole siten kaupunginhallinnossa noteerattu kenenkään kaupunginhallituksessa olevan taholta joten se siitä arvopohjasta.MK

    Siellähän kaupunginhallituksessa on oman ihannepuolueesi kepu puheenjohtaja. Paskooko täällä iniset soita sille puheenjohtajalle.
    Ainahan KePut on toistesa selän takana suhmuroineet. Niinku nyt tuo Paskalakikin.
    Sitäpaitsi Kepulainehan myy vaikka mummosa jos joku maksaa tarpeeksi lahjomaa ja puoluetukea

    Äänestä

  • soita ring ring kirjoitti:

    Miten sitten asiat on esitelty kaupunginhallitukselle, sen voi lukea pöytäkirjasta ja myöskin ne politrukit jotka olivat asiasta tietoisia ja kansalta tämä asia on pimitetty, joten uskallan asian todeta vaikka sitten olisi ketä. MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Miten sitten asiat on esitelty kaupunginhallitukselle, sen voi lukea pöytäkirjasta ja myöskin ne politrukit jotka olivat asiasta tietoisia ja kansalta tämä asia on pimitetty, joten uskallan asian todeta vaikka sitten olisi ketä. MK

    Siellä on semmonen vauhti päällä, että vaikka koko Lieksa myötäs eurolla venäläisille, ei keput korvaasa lotkauta. Näkihän sen Yhteisen lautakunnan päätöksessä. Emme tiedä tulevia asioita vielä, vaan mennäämpä lautakuntaan. Kukas näin sanoikaan, päätöksen jälkeen.

    Äänestä

Taitaa olla lieksan perussuomalaisilla perusarvot hukassa.

Äänestä
  • Lieksassa ei ole montakaan perussuomalaisajattelijaa, mutta muutoksen haku huumassa heitä tulee olemaan runsaasti seuraavien vaalien yhteydessä. Tympääntyneet kepulaiset, sekä yhtä typääntyneet demarit ja lisäksi nukkuvat äänestäjät he antavat äänensä perussuomalaisille, jos ei omassa kunnassa ole ehdokasta, niin toisen kunnan edustajalle sitten.

    Äänestä

  • perussuomalainen: kirjoitti:

    Lieksassa ei ole montakaan perussuomalaisajattelijaa, mutta muutoksen haku huumassa heitä tulee olemaan runsaasti seuraavien vaalien yhteydessä. Tympääntyneet kepulaiset, sekä yhtä typääntyneet demarit ja lisäksi nukkuvat äänestäjät he antavat äänensä perussuomalaisille, jos ei omassa kunnassa ole ehdokasta, niin toisen kunnan edustajalle sitten.

    kyllähän nämä lieksan perussuomalaiset aika kovassa huumassa ovat?????

    Äänestä

  • huumaa,huumaa kirjoitti:

    kyllähän nämä lieksan perussuomalaiset aika kovassa huumassa ovat?????

    Miten tämän saisi tietää kuka tai ketkä on tämän kolin kirjoitus poiston takana.
    Kuuluuko ulkomaalaiselle myytäessä ilmoittaa, esimerkiksi veden korkeus heitot
    pielisen heitto on ollut noin 140cm ?
    Entä uraani alueen läheisyys onko se tarpeeksi kaukana?
    Onko näillä merkitystä kauppaarvoihin jatkossa?

    Äänestä

  • Madonkude kirjoitti:

    EU-alueella on vapaa osto&myynti oikeus, mutta Venäläisille ei tartte myydä mitään ne ei ole EU:ssa.
    Kaikkea ei voi kuitenkaan ostaa ja myydä esim.luonnonsuojelualue, sotilasalue, lentokenttä jne.EU-alueella. Onhan se kun kansallismaisemasta myydään, ois aika vaihtaa koko virkamieskunta kokonaan. Itse ne on sössineet kaiken, nyt ois aika panna edesvastuuseen. Tuo maan myynti on kuin kusis housuun, vähän aikaa lämmittää. Sitten tulee karu arki vastaan. ps. ei ole joukkopakoa virka-asemista havaittavissa siellä päin..? Sitten kun huomaatte sen asiat on lopullisesti huonosti.

    Äänestä

  • Kulinarinanisti kirjoitti:

    Kuitenkin jopa päästöesityksestä voinee lukea ,että tekniselle johtajalle annetaan valtuudet sopimuksentekoon ennen päätöksen lainvoimaisuutta muuten puolet tuosta summasta on vielä saamatta eli lähes 50,000e.
    Kuten olen todennut EU alue ja sitten ulkopuolinen toimija on hieman eri asia mutta mitä alueita sitten havitellaan? Suomalaiset eivät kuitenkaan ole voinut ostaa karjalaa vielä tietääkseni siltä alueita.MK

    Äänestä

  • Kulinarinanisti kirjoitti:

    EU-alueella on vapaa osto&myynti oikeus, mutta Venäläisille ei tartte myydä mitään ne ei ole EU:ssa.
    Kaikkea ei voi kuitenkaan ostaa ja myydä esim.luonnonsuojelualue, sotilasalue, lentokenttä jne.EU-alueella. Onhan se kun kansallismaisemasta myydään, ois aika vaihtaa koko virkamieskunta kokonaan. Itse ne on sössineet kaiken, nyt ois aika panna edesvastuuseen. Tuo maan myynti on kuin kusis housuun, vähän aikaa lämmittää. Sitten tulee karu arki vastaan. ps. ei ole joukkopakoa virka-asemista havaittavissa siellä päin..? Sitten kun huomaatte sen asiat on lopullisesti huonosti.

    Kannataa tarkkaan tutkiskella eri poliittisia näkemyksiä ja tämän jälkeen päätyä perussuomalaisten ajatusmaailman kannalle, vaiko??

    Äänestä

  • toimia! kirjoitti:

    Kannataa tarkkaan tutkiskella eri poliittisia näkemyksiä ja tämän jälkeen päätyä perussuomalaisten ajatusmaailman kannalle, vaiko??

    Nythän epärehellisyys on vallannut koko suomen. Perussuomalaiset ei ole tässä epärehellisyys ketjussa mukana. Mikäli ei äänestä ,se henkilö kunnioittaa epärehellisyyteen vaipunutta
    poliittista järjestelmää. Muutos on välttämätön, näyttää että kaikessa on epärehellisyyttä.

    Puolue uskollisuus on petos yhteiskuntaa vastaan, jos puolueella ja sen jäsenillä on rikollinen
    tausta. Nyt nämä kaksi vanhaa puoluetta on menettäneet luottamuksensa rehellisiin suomalaisiin.
    Perussuomalaiset ehdokkaat tulee aikanaan näkyviin.

    ovat lainkuuliaisia. Ei yhdelläkään rikostaustaa... ainiin mikäs se Hallahooo vai mikä se nimi nyt oli. Tomo Halmehan vai mikä sen nimi nyt oli... ainiin saikos sekin tuomion.
    Muitapa ei sitten olekaan... no se yksi valtuutettu, mut ei takuulla muita...
    Persut ei hölmöile persuut olalla persuus paljaana hotellin käytävillä... paitsi Vipstakka.

    Persut saa mahtavan äänivyöryn tulevissa ed.k.vaaleissa ja murskatappion sitä seuraavissa.

    Äänestä

  • Weltto M. Wirtsanen kirjoitti:

    mutta keput ja demarit tarttee 4/ vuoden tuumaus tauon!!!

    Äänestä

  • miten oli, kirjoitti:

    mutta keput ja demarit tarttee 4/ vuoden tuumaus tauon!!!

    Kokkareillekkaan .

    Äänestä

  • Kakkarat kirjoitti:

    Kokkareillekkaan .

    Ylimenokausi tarvitsee älyllisiä olentoja ja tämän paikan saa kokoomus ja muut pienet puolueet, lisänään perussuomalaiset. Neljä vuotta on aikaa joko saada kaikki sekaisin, tai, vai saadaanko suomi suomalaisille perussuomalaisten tavalla, rohkenen epäillä, mutta "kepudemarit" huilatkoon.

    Äänestä

  • kausi kirjoitti:

    Sos.dem ja ja muut mahtipuolueet ovat tiensä päässä.Kansan munaaminen vaaleista toiseen eikun jatkuu.Euhun vietiin väkisin ja nyt ryhdytään suhteellisen reippailla summilla tukemaan kreikkaa,Islantia ja keitä vielä.Kannustiko perussuomalaiset liittymään tuohon paskafuusioon??Kysykää Timo Soinilta jos ei ole tietoa!samanlaista kähmintää paikallispolitiikassa.Herätkää äänestäjät!

    Äänestä

  • Muutos-Matti kirjoitti:

    Suomessa oli kansanäänestys 1994 jolloin 57% kannatti liittymistä 18.11.1994

    Tuosta aiheesta on olemassa tietoa Antti Kuosmasen kirjassa.

    Silloin kovasti oltiin lähinnä joissakin leireissä sitä mieltä, että ruokakorin hinta meillä laskee jota ei ihan kaikki uskoneet.
    Mitä tulee nyt Irlannin tukipakettiin uutisista kuulin, että summa olisi jokaista Suomalaista kohti yli 500 e jos se tulee maksuun.
    Monesti olen kuullut sanottavan että Euroon liittyminen olisi perustuslakimme vastaista josd perustuslaissa todetaan markan olevan rahayksikkömme.
    No siitä aikanaan joku arvosettu henkilö oli todennut jotenkin jengu on jengua sen kummemmin asiaa todeten.MK

    Suomelle, mutta euro valuuttana on kyseenalainen Suomenkokoisessa valtiossa, kuten jo tiedämmekin. Kysymys kuuluukin, pitäisikö Suomen olla omassa markka valuutassaan, kuten Ruotsi ja Norja omassa kruunussaan?

    Äänestä

  • Muutos-Matti kirjoitti:

    Sos.dem ja ja muut mahtipuolueet ovat tiensä päässä.Kansan munaaminen vaaleista toiseen eikun jatkuu.Euhun vietiin väkisin ja nyt ryhdytään suhteellisen reippailla summilla tukemaan kreikkaa,Islantia ja keitä vielä.Kannustiko perussuomalaiset liittymään tuohon paskafuusioon??Kysykää Timo Soinilta jos ei ole tietoa!samanlaista kähmintää paikallispolitiikassa.Herätkää äänestäjät!

    Irlannin ystävä paha pala ukolle .

    Äänestä

äänestäjä. Vaaliehdokkaat on piahkoin valittu ja vuoden vaihtumisen jälkeen alkaa se sama maailmanparantaminen, kuin ennenkin. Köyhät, työttömät, sairaat, lapsiperheet ja vanhukset, teidät nostetaan barrikadin huipulle, minä yksi heistä, joten uskotaan kaikki mitä meille luvataan, sillä ei ole väliä toteutuuko se kauan odotettu maallinen paratiisi. Toivo luo onnellisuutta ja tämä toivo kestää muutamankuukauden alkuvuodesta 2011, joten nautitaan siitä kaikesta luvatusta, mitä meille uskotellaan, sillä luvattu hyvä se kestää tasan yhden vuorokauden, siispä ollaan onnellisia tämä lyhytaika. Heti ensimmäisenä aamuna, kun valitut omanarvonsa tuntevat edustajat pääsevät median kuultavaksi, kysyttäessä he toteavat, me toivomme, mutta eihän se ole mahdollista!? Näin siinä käy kaudesta kauteen, aina ja ikuisesti.

Äänestä
  • Olet markku oikeassa , niin muokattiin mielikuvia, yksi oli ruokakorin hinta.
    Hinta kyllä putosikin , noin vuoden ajaksi , näin muistelen.
    Vähitellen hinta on muokkautunut, en tiedä onko tässä voitettu.
    Sen tiedän ja uskon että tänä päivänä vertaan ostoskorin hintaa
    lidlin ostoihin.
    Sen myös uskon kun lidlin tuloa jarrutettiin , häviö oli vuoden ajalta
    mahdollisesti 1000 Eu:ta, vahinko on huomattava.

    Äänestä

  • madonkude kirjoitti:

    Olet markku oikeassa , niin muokattiin mielikuvia, yksi oli ruokakorin hinta.
    Hinta kyllä putosikin , noin vuoden ajaksi , näin muistelen.
    Vähitellen hinta on muokkautunut, en tiedä onko tässä voitettu.
    Sen tiedän ja uskon että tänä päivänä vertaan ostoskorin hintaa
    lidlin ostoihin.
    Sen myös uskon kun lidlin tuloa jarrutettiin , häviö oli vuoden ajalta
    mahdollisesti 1000 Eu:ta, vahinko on huomattava.

    kirjutat tosiasiaa, lidlin hintoihin pitää verrata, kun Lieksasta ostaa ruokaostoksensa. Hyvä kun on kilpailuttajansa tässäkin meidä salokylässä, eli Lieksassa.

    Äänestä

  • mutta muuten kirjoitti:

    kirjutat tosiasiaa, lidlin hintoihin pitää verrata, kun Lieksasta ostaa ruokaostoksensa. Hyvä kun on kilpailuttajansa tässäkin meidä salokylässä, eli Lieksassa.

    Olipa kerran vastaavanlainen sivusto jonne saattoi kirjoitella nimellä ja nimimerkeillä. Sattuipa aikojen kuluessa muuassa ketjussa, että muuatta kirjoittajaa oikein topakasti vuoroperään haukuttiin. Olipa joukossa useita törkeyksiä ja niihän siinä kävi, että tutkintaan meni. Asiaa tutkittiin ip:t selvitettiin ja kas kummaa, Samasta osoitteesta oli koko ketju lähtöisin.
    Esimerkki ei liity kyllä koko s24 Lieksaan vaan ompahan tuo asian vieressä tai paremminkin hakoteillä jo ollut pitkän aikaa.
    Oikeestan tähän voisi joku kirjoitella vaikka sääennusteen alkavalle viikolle tai pilkkiohjeet matikalle.

    Äänestä

  • tai parikin kirjoitti:

    Huomasin että törkyä oli poistettu myös kohtaani tullutta mutta myöskin niitä on runsaasti kuten voinette huomata.
    Kuitenkin Kolin maa-alueen myynti EU ulkopuoliselle taholle KH 15.11.2010 koko asiaa koskeva ketju hävisi joten näin kansalta pimitetään tietoa.MK

    Ilmeisesti sensuuri iskee nimeeni.MK

    Äänestä

  • arkoja asioita kirjoitti:

    Ilmeisesti sensuuri iskee nimeeni.MK

    Liekö ylläpito kattonut siut roskapostirobotiksi. Tai sitten on nimi pantu banniin. Toisaalta bannissa on ip osoite kyllä lukittu, joten siltä koneelta tai paremminkin ip osoitteesta ei voi kirjoittaa. Voi olla syy boikottiin. Kysymällä selviää.

    Äänestä

  • ottaa pannuun kirjoitti:

    Liekö ylläpito kattonut siut roskapostirobotiksi. Tai sitten on nimi pantu banniin. Toisaalta bannissa on ip osoite kyllä lukittu, joten siltä koneelta tai paremminkin ip osoitteesta ei voi kirjoittaa. Voi olla syy boikottiin. Kysymällä selviää.

    pärjääkö perussuomalaiset kevään kisassa?

    Äänestä

  • selviää kirjoitti:

    pärjääkö perussuomalaiset kevään kisassa?

    Jos salailu ja kiemurtelu jatkuu MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Jos salailu ja kiemurtelu jatkuu MK

    Eikö ne laittanutkaan MK banniin. Voihan itku. Kerkisin jo kakkukahvit hakia porukalle sen kunniaksi. No eipä mittään kahveet juodaan ja haetaan veli venäläinenkin kahveelle.

    Äänestä

  • ja itkuako kirjoitti:

    Eikö ne laittanutkaan MK banniin. Voihan itku. Kerkisin jo kakkukahvit hakia porukalle sen kunniaksi. No eipä mittään kahveet juodaan ja haetaan veli venäläinenkin kahveelle.

    Älä välitä sillä minäkin ennätin sikarin polttaa, käydä konjakkipullonkin ostamassa tuon suuren ilon luettuani. Pitänee juoda se pullo sitten jouluna!

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Huomasin että törkyä oli poistettu myös kohtaani tullutta mutta myöskin niitä on runsaasti kuten voinette huomata.
    Kuitenkin Kolin maa-alueen myynti EU ulkopuoliselle taholle KH 15.11.2010 koko asiaa koskeva ketju hävisi joten näin kansalta pimitetään tietoa.MK

    On syy että on poistettu.? Se pitäisi selvittää ja tietenkin asianomaiset tahot, jotka on pyytäny poistamaan. En minä ainakaan huomannut mitään asiantonta siinä ketjussa, ketään ei haukuttu, ainakaan nimeltä. Sivuttiin erästä kansallisuutta , mutta YYA:n hengessä ;-) Miksi sitten pois. Oliko joku niistä kirjoituksista kalahtanut jonkin nilkkaan koska, asiasta oli lehdessä eikä salassapitomääräyksistäkään voi olla silloin kyse.

    Äänestä

  • Jo Tokkiinsa kirjoitti:

    Kun paikalliset lehdet eivät kertoneet jotakin asiaa joka liitty Hotellin rakentamiseen ja siihen takausten maksamiseen kaupungin varoista niin Savon sanomat kirjotti asiasta, virkamiesten saamasta huomautuksesta.
    Eli olen armeijan käynyt ja osaan koukata.MK

    Karjalaisen mielipide sivut poistettiin , tosin nimellään sinne voi osallistua.
    Kirjoituksen taso heikkeni ja väheni , kirjoituksen linja huononi.
    Monet jätti kirjoitukset, koska omat lapset joutuu kärsimään, työn saannin
    huononnuksen takia , arvostelua ei hyväksytä.

    Miksi siellä mentii toiseen systeemiin olisi toisinaan hyvä täälläkin .
    Aikanaan tuolla mentiin henkilökohtaisuuksiin oli erilaisia landioita yms.
    Mutta miten sitten onko jotakin hovileiriä olemassa mielestäni on kuten olette huomanneet ja tiedän varsin hyvin millaista toimintaa voidaan harjoittaa eri tasolla, kuitenkin on olemassa vielä muitakin toimijoita kuin Lieksan hovileiri.joten en ole antanut periksi en syytä totean vain asian.MK

    Äänestä

Kepu vai demari, helppo vastaus, sinne joutuu ”kepudemari”.
Rajan takaa kuuluu odotetusti kummia, Ruotsissa on oikeisto rynninyt selvästi suurimmaksi puolueeksi ja samaa ounastelen käyvän myös meillä Suomessa. Miksi ihmiset sitten äänestävät vastoin vakaumustaan, näin se kuitenkin on viimekädessä, että pienesti toimeentuleva ei hyödy suurten omaisuuksien varjossa ilman taistelua olemassaolostaan!? Syynä lienee nykykäytösmalliin poliittinen hyväksikäyttö menneinä vuosina, niin Ruotsissa, kuin Suomessakin. Ihmiset kertakaikkisesti haluavat paremman muutoksen johonkin suuntaan, kun se vain tulee rehellisenomaisesti, tämän suunnan muutoksen toteutukseen tarvittaneen kokoomusta, perussuomalaiset uutena rynnijänä ja sitten ne muut pienemmät, siinäpä ne.

Äänestä

ehdottaa jotakin, kutakin listaykköseksi, ei sitten mitään älytöntä?

Äänestä
  • Perussuomalaisten ehdokas ja nimimerkillä e ja s ?

    Äänestä

  • jo valittu kirjoitti:

    Perussuomalaisten ehdokas ja nimimerkillä e ja s ?

    Lehdestä olen lukenut, että todella jo viime keväänä perussuomalaisten piiri olisi nimennyt jo muutaman ja nytlin yläkarjalasta puuttu vielä.
    Muuten tohtorimies ei sopinut porukkaan Liperistä joka aikanaan hätyytteli Reino Jyrkilää joka oli sitemmin kansanedustaja hyvin erikoista usein vaaleissa on, että omat koirat purevat sehän aikanaan oli täälläkin havaittavissa kunnallispolitiikassa kun oli kolme valtuutettua niin kolmenlaista mieltä joka sitemmin keskusteltiin mutta mitä se enää vaikkuttaa haudan taakse, vankkurit siis kulkee ja veteen ei jää aukkoa.MK

    Nusesta ei oo tulossa Mustaa Aasia peliin

    Äänestä

oikein ministerinä ja melkein suoraan työttömyystöistä tietyömaalta otettuna, nähkääs nojaamasta lapionvartta, hyvät puhujan lahjat, kun oli syntymälahjana ja tästä ei kun eduskuntaan, tämä on sitä äänivaltaa! Tämä oli kuulopuhetta, joten Markun tapaan kehuskellen, että isäni tunsi hänet hyvin ja kuulumiset tuli siltä taholta. Valde Nestori Nevalainen, Pielisjärveltä, sittemmin 1973, kun Lieksa tuli kaupungiksi, voitiin häntä kutsua Lieksalaiseksi, kuten minuakin. Paasion hallituksessa 1972 hän toimi liikenne- ja viestintäministerinä, tämän jälkeen Sorsan hallituksessa työvoimaministerinä vuosina 1972-1975. Mielestäni pyrkyryys pitää olla korkea, silloin, kun valtakunnanasioita halutaan hoidettavan ja sitä kautta paikallisesti saadaan vaikutusvaltaista tukea kaikissa edesottamuksissa, tähän on pyrittävä.

Äänestä
  • tarkennus Valde Nevalainen 1994 Lukien Espoossa olevana, mutta Pielisjärveläisenä ministeriksi tullut ja vaikuttanut Lieksanoloihin tämämkin jälkeen.

    Äänestä

  • Oikein hyvä että on ollut Lieksalaisia eduskunnassa muistaakseni olen henkilön tavannut joskus Kuopiossa teatterissa.
    Mutta Kalevi Sorsan olen tavannut työpaikallani ja siitä oli juttu jopa pohjois-Karjala lehdessä hänen vierailtua työpaikallani se oli hieman toista kuin lauleskelu vaikka työsalissa lauloin lastulevylle ja vanerilevylle ,mutta Kun hän kysyi mitä teemme niin vastasin selkeästi odotan Vennamolta tappitilausta, että saadaan valtion porsaanreijät tukittua, varmaan joku muistaa asian.
    Silloin en ollut missään poliittisissa kuvioissa mukana sanoin vaan mielipiteeni.MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Oikein hyvä että on ollut Lieksalaisia eduskunnassa muistaakseni olen henkilön tavannut joskus Kuopiossa teatterissa.
    Mutta Kalevi Sorsan olen tavannut työpaikallani ja siitä oli juttu jopa pohjois-Karjala lehdessä hänen vierailtua työpaikallani se oli hieman toista kuin lauleskelu vaikka työsalissa lauloin lastulevylle ja vanerilevylle ,mutta Kun hän kysyi mitä teemme niin vastasin selkeästi odotan Vennamolta tappitilausta, että saadaan valtion porsaanreijät tukittua, varmaan joku muistaa asian.
    Silloin en ollut missään poliittisissa kuvioissa mukana sanoin vaan mielipiteeni.MK

    Esa Timonen taitaa vaikuttaa nykyisin Liperissä .

    Äänestä

  • Ron vot vaan kirjoitti:

    Esa Timonen taitaa vaikuttaa nykyisin Liperissä .

    Nurmeksesta on todella lähtenyt aikanaan myös ministeri nykyisin arvonimeltään Esa Timonen ja asuu vaiviossa tiedän ja myöskin tunnen.
    Mutta tunnen myöskin pitkän kansanedustajauran tehneen henkilön Juuasta Eli Lean jos kaimansa nyt Lieksalainen yltää samaan kuin nämä henkilöt niin hyvä on.MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Nurmeksesta on todella lähtenyt aikanaan myös ministeri nykyisin arvonimeltään Esa Timonen ja asuu vaiviossa tiedän ja myöskin tunnen.
    Mutta tunnen myöskin pitkän kansanedustajauran tehneen henkilön Juuasta Eli Lean jos kaimansa nyt Lieksalainen yltää samaan kuin nämä henkilöt niin hyvä on.MK

    ilveellä löydä Lieksalle Perussuomalaista ehdokasta, vai onko se nimimerkkillä e.s

    Äänestä

  • millään kirjoitti:

    ilveellä löydä Lieksalle Perussuomalaista ehdokasta, vai onko se nimimerkkillä e.s

    Ei liene tehtävänäni mutta voinen todeta, että PS ehdokkaana lehtitiedon mukaan keväästä on jo ollut ns perusesko.
    Joten tietämäni mukaan Lieksasta on neljä naista ja pari miestä ehdokkaana.eri puolueissa MK

    Äänestä

sanoessaan Irlannin tukemisen tärkeäksi.
”Jos Eurooppa lamaantuu, myös Suomi kärsii. Suomalaista veronmaksajaa, lapsiperhettä, asuntovelallista ja eläkeläistä suojellakseni esitän Irlannin lainaohjelman hyväksymistä ja Suomen takuiden myöntämistä, Kiviniemi sanoi”. Totta, vaikka demari olenkin, siis kuka kärsii? Kärsimyksillä tässä maassa tehdään politiikkaa ja näin vasemmisto kait yrittää päästä pinnalle? Oli mikä oli, niin seuraavan ääneni kuitenkin annan perussuomalaisille, sillä pakan on ensin sotkeuduttava ja sitten katsotaan onko järjestys palautettavissa, vai jääkö se ennalleen.

Äänestä

15,4% ennakkokannatus perussuomalaisilla,!!? Kannatusta lisää se, että ihmiset haluavat rehellistä muutosta hintaan mihin tahansa. Nyt tajutaan myös se, että kaikenlainen parjaus, mustamaalaaminen ja syyllistäminen lisää vain, puolueliidokille nousua. Taatusti nyt on erivaltapuolueilla hätä, eikö totta, tähän ahdinkoon tarvitaan rajua lupaamista, kuten kokoomus teki kepuineen viimevaaleissa, luvattiin perintöveron poistamista käsin kosketeltavalla summalla ja se tehosi siksi, että päivitettiin se luvattuasia lähiaikaan, tämä tällainen jää mieleen. Vaalia käydään keväällä 2011, luvatkaa hyvät edustajaehdokkaat, jotakin käsin puristeltavaa seuraavanvuoden alusta alkavaksi, todetkaa se myös luvattuna ja pitäväksi! Tulevissa vaaleissa on pienenihmisenääni se, joka ratkaisee, nämä aiemmin nukkuneet köyhät, pitkäaikaistyöttömät ja vanhat, sekä nuoret, ovat kyllästyneet ainaisen luvatun odottamiseen, tähän kyllästyy, siksi he nyt tietävät puolueensa, vai tietävätkö? Näkyvä raha on se, jolla saadaan silmäluomet avautumaan, esim. työmarkkinatuen saajalle luvataan nettona näkyvänä 200€/kk:si, seuraavanvuoden alusta lukien, tai taattu normaali palkkainentyö, siinä se, muut pienet ihmiset saakoot samat edut. Tähän asti tavankansalaisille on syötetty porkkanoita keppeineen, käännetään se nyt toisinpäin, keppiä valtion ja kunnan päättäjiä huitomaan, sieltä ne lakisäädökset on ennenkin tulleet meidän kansalaisten antamalla valtakirjalla.

Äänestä

Kansalaispalkan?
Kansalaispalkka on helposti toteutettavissa ja myös helppo tapa hoitaa sosiaaliturvaa!? Vaalien alla puhutaan ja luvataan, mutta miksi kukaan ei asiaa vie eteenpäin, miksi?
Oletetaan kansalaispalkan nettoarvoksi n. 1000€ kk:si per täysi-ikäinen henkilö, tämän päivän arvoa käyttäen, joka on tietenkin tuloista riippuvainen. Kompensaationa pidetään verottajan mallia, tai tapaa käyttää progressiivista vähennysjärjestelmää siten, että kun on saavutettu tiettytasotuloissa etuus häviää täysin. Kansanpalkkaetuuteen, siihen kuuluisi asumistuet, mahdolliset sosiaalietuudet ja sairastuessasi tämä etuus jää palkkatulon loputtua. Enempää selittelemättä, kuitenkin kaksi tai useampi henkinen perhe, heillä on aina käytettävissä tämä 2* 1000€ = 2000€ netto per. kk:si, lisäksi lapsilisät, tällä tapaa poistetaan epävarmuutta elämässä. Meillä Suomessa on ylihyväjärjestelmä sairaus, sekä sosiaalietuuksien suhteen, silti sitä ei pidä huonontaa, vaan aina on parantamisen varaa, mistä siis varat kansalaispalkalle, osittain täältä?
Byrokratia syö Suomessa äärettömän paljon varoja, pelkästään korkeasti koulutettuja työntekijätyövuosia, nämä kymmenet ( 10.000- ) tuhannet passiivista työtä tekevät, eli yksi per. työvuosi puolittuu lähes välittömästi. Kela, sosiaalilaitokset tekevät tänä päivänä työtä lakipykäläviidakossa, jonka tarkoitusta ei kukaan tiedä, tarkoitus lienee hallita yksilöä, vai onko syynä pyöritellä pilkkuvirhepäätöksiä postikuluineen asiakkaalle ja takaisin, vain saadakseen huomio runsaaseen työmäärään mitä kukin tekee. Suomi tarvitsee lähivuosina koulutettua ja vähemmän kouluja käyneitä työvoimapulaansa, täältä löytyy siihen tarkoitukseen, puutuva osa, ainakin paikkalisäksi. Ei ole tahallinen tarkoitus ärsyttää yllä mainitun ammattialan ihmisiä, mutta näin tulee kuitenkin käymään, sillä pelkästään tekninen osaaminen on jo nyt sitä korkeaa luokkaa, että väki vähenee myös tällä alalla. Koneilla on mahdollista tehdä vaikeitakin päätöksiä, tietysti ihmisen valvonnanalaisena.

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus, siihen pitäsi perehtyä laajemmin ,Uskoisin perussuomalaisten
    perehtyvän asiaan , jossa etsitään oikeuden mukaisuutta.
    Päähän potkittujen asema kuulu olevan vihdoinkin suurin tavoite.

    Äänestä

  • madonkude kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus, siihen pitäsi perehtyä laajemmin ,Uskoisin perussuomalaisten
    perehtyvän asiaan , jossa etsitään oikeuden mukaisuutta.
    Päähän potkittujen asema kuulu olevan vihdoinkin suurin tavoite.

    Lieksan tukipisteessa oli keskustelutilaisuus aiheena köyhyys mutta eikö asiaa huomioitu Teidän keskuudessa kun olitte tilaisuudesta poissa?
    Paikalla oli Lea Oravalahti-Pehkonen Kesk Reijo Kortelainen kok Soile Syrjäläinen sdp eduskuntavaaliehdokkaat ja Ari Marjeta sdp Irma Nykänen vas Aimo Hottinen kd valtuuston jäseniä sekä paikallisia invalidiyhdistyksen jäseniä

    Päätelmäni on liperin messuilta ja joensuussa saatuja, keskusteluissa ilmenneitä asioita.

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Lieksan tukipisteessa oli keskustelutilaisuus aiheena köyhyys mutta eikö asiaa huomioitu Teidän keskuudessa kun olitte tilaisuudesta poissa?
    Paikalla oli Lea Oravalahti-Pehkonen Kesk Reijo Kortelainen kok Soile Syrjäläinen sdp eduskuntavaaliehdokkaat ja Ari Marjeta sdp Irma Nykänen vas Aimo Hottinen kd valtuuston jäseniä sekä paikallisia invalidiyhdistyksen jäseniä

    en keskustelemassa, vaan kuuntelemassa, siis olin tilanne tarkkailijana!?

    Äänestä

  • siellä, mutta kirjoitti:

    en keskustelemassa, vaan kuuntelemassa, siis olin tilanne tarkkailijana!?

    Mutta missä oli perussuomalaisten kansanedustajaehdokas ja valtuutetut? Lieksassa järjestetyssä tilaisuudessa teemana köyhyys.
    Haluan tietää koska olin demokratian vuoksi halunnut jokaisen vaaleisssa olevan Lieksalaisen ehdokaan olevan kutsuttuna.MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Mutta missä oli perussuomalaisten kansanedustajaehdokas ja valtuutetut? Lieksassa järjestetyssä tilaisuudessa teemana köyhyys.
    Haluan tietää koska olin demokratian vuoksi halunnut jokaisen vaaleisssa olevan Lieksalaisen ehdokaan olevan kutsuttuna.MK

    pulma Markku????

    kutsuvat,se on tuo vallan menettämisen pelko kauhia asia.

    Äänestä

  • nyt persuja kirjoitti:

    kutsuvat,se on tuo vallan menettämisen pelko kauhia asia.

    Totesin jo aikaisemmin demokratian vuoksi olen halunnut kutsuttavan eri puoluiden henkilöt ja, koska olen yhdistyksen hallituksen jäsen ja asian todennut ninkuin kirjoitin niin haluan tietää asiasta paremmin.Olen asian ilmaisut selkeästi ja näin ainakin piti tapahtua tasapuolisuuden nimissä vielä en ole kokenut etteikö tämä järjestö toimisi hallituksen ja jäsenistön esityksen mukaisesti.
    Olen kyllä hyvin selkeästi aina todennut asian mitään varjohallituksen tyyppisessä toiminnassa en viihdy jos päätöksistä ei pidetä ja sellainen asia on myös hallinnon tarkastajien tehtävä seurata mitä pöytäkirjat kertoo.MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Mutta missä oli perussuomalaisten kansanedustajaehdokas ja valtuutetut? Lieksassa järjestetyssä tilaisuudessa teemana köyhyys.
    Haluan tietää koska olin demokratian vuoksi halunnut jokaisen vaaleisssa olevan Lieksalaisen ehdokaan olevan kutsuttuna.MK

    menty, että sinä oikein vaadit, onkohan sinulla tämänäköisiin asioihin edes valtaa? Vaatimiseen tarvitaan persoonaa, jota kaikki kunnioittavat ja se luottamus se on tärkeää.

    Äänestä

  • malliin kirjoitti:

    menty, että sinä oikein vaadit, onkohan sinulla tämänäköisiin asioihin edes valtaa? Vaatimiseen tarvitaan persoonaa, jota kaikki kunnioittavat ja se luottamus se on tärkeää.

    Mitä tarkoitat " Vaadit" jokaisella on valta esittää asioita ja jos ne hyväksytään niin myös siten toimitaan yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaan.
    Mutta jos noita pelisääntöjä ei noudateta niin varmaan ymmärrät asian monen yhdistyksen toiminta kärsii silloin osanottajapulasta.
    Juuri ainakin pyydettiin hyvinkin tärkeään tehtävään yhdistykseen joten se siitä kunnioituksesta ja luottamuksesta.MK

    MItä sitten tähän asiaan tulee niin totean, etten ketään kansanedustajaehdokasta ole käskemällä käskenyt vaan pyytänyt asian huomioimaan mahdollisuuksien mukaan ja siinä esittänyt toivomuksen tasapuolisesta kohtelusta kaikkien kohdalla ja siihen mielipiteeseen minullakin on oikeus,eikä asiaa tyrmätty kokouksessa MK

    Äänestä

Kansalaispalkan? Mikä puolue?
Kansalaispalkka on helposti toteutettavissa ja myös helppo tapa hoitaa sosiaaliturvaa!? Vaalien alla puhutaan ja luvataan, mutta miksi kukaan ei asiaa vie eteenpäin, miksi?
Oletetaan kansalaispalkan nettoarvoksi n. 1000€ kk:si per täysi-ikäinen henkilö, tämän päivän arvoa käyttäen, joka on tietenkin tuloista riippuvainen. Kansanpalkkaetuuteen, siihen kuuluisi asumistuet, mahdolliset sosiaalietuudet ja sairastuessasi tämä etuus jää palkkatulon loputtua. Enempää selittelemättä, kuitenkin kaksi tai useampi henkinen perhe, heillä on aina käytettävissä tämä 2* 1000€ = 2000€ netto per. kk:si, lisäksi lapsilisät, tällä tapaa poistetaan epävarmuutta elämässä. Meillä Suomessa on ylihyväjärjestelmä sairaus, sekä sosiaalietuuksien suhteen, silti sitä ei pidä huonontaa, vaan aina on parantamisen varaa, mistä siis varat kansalaispalkalle, osittain täältä?
Byrokratia syö Suomessa äärettömän paljon varoja, pelkästään korkeasti koulutettuja työntekijätyövuosia, nämä kymmenet ( 10.000- ) tuhannet passiivista työtä tekevät, eli yksi per. työvuosi puolittuu lähes välittömästi. Kela, sosiaalilaitokset tekevät tänä päivänä työtä lakipykäläviidakossa, jonka tarkoitusta ei kukaan tiedä, tarkoitus lienee hallita yksilöä, vai onko syynä pyöritellä pilkkuvirhepäätöksiä postikuluineen asiakkaalle ja takaisin, vain saadakseen huomio runsaaseen työmäärään mitä kukin tekee. Suomi tarvitsee lähivuosina koulutettua ja vähemmän kouluja käyneitä työvoimapulaansa, täältä löytyy siihen tarkoitukseen, puutuva osa, ainakin paikkalisäksi. Ei ole tahallinen tarkoitus ärsyttää yllä mainitun ammattialan ihmisiä, mutta näin tulee kuitenkin käymään, sillä pelkästään tekninen osaaminen on jo nyt sitä korkeaa luokkaa, että väki vähenee myös tällä alalla. Koneilla on mahdollista tehdä vaikeitakin päätöksiä, tietysti ihmisen valvonnanalaisena.

Äänestä

työttömän arkeen.
Pitkäaikaistyötön, sinä pieni työttömyysavustuksen saaja, sinulle on tarjolla porkkanoita, paljon porkkanoita. Työvoimaviranomaiset ovat luoneet viisaudessaan järjestelmän, joka tarjoaa teille ehdotonta työtä, kun sitä tarjotaan, tai menetät kaiken tuen, ota, tai jätä periaatteella. Ihmetyttää järjestelmä, joka pakottaa työnottamisen vastoin tekijän-näkökulmasta katsoen epäreilulta, niin kannattavuuden, kuin sen suuren lisätyömäärän ilmoituspakko menettelyn viranomaisten suuntaan? Tämä byrokraattinen järjestelmä luo työtä sosiaalitoimen ja kelan suuntaan, mutta halventaa tämän itse työttömän nöyrään alistumispakkoon, jolle kuitenkin tämä apu on alun perin tarkoitettu. Kun luodaan lakeja yksilön toimeentulolle niin, silloin on myös muistettava purkaa ne epäristiriidassa olevat pykälät, jolloin järki vapautuu tehokkaaseen ja tässä tapauksessa työttömän työntekoon ja kaikki olisivat tyytyväisiä.

Äänestä

Työtä tarjolla, miksi ei käytetä reservityövoimaa, kun on huutavapula sairaan/vanhustyönhoitajista, sairauden ja muun vastaavan pakollisen syyn vuoksi?
Näillä nykyisillä työttömän työhön osallistumisehdoilla ei työttömän pidä olla aktiivinen, eli pitää kieltäytyä jos se on mahdollista!?
Pallo on lakiasäätävillä politiikoilla ja nyt seuraavan vaalin yhteyteen lisätkää työsarka esitteeseenne seuraavaa, ehdotus!? Esim. kortistossa oleva sairaanhoitaja määrätään hätätyönä ottamaan pestin siksi, kun vakinainen työnhaltija, tai vastaava saapuu ottamaan työn, työnsä haltuun, tänä hätätyönaikana maksetaan työhön määrätylle sama palkka päivämääräisenä, kuin normaali senhetkinen palkka on tässä olevassa työssä, mutta ei kosketa henkilön olemassa oleviin etuuksiin missään mittakaavassa, koska on kysymys hätätyöstä. Tämä sama pätee moneen muuhunkin ammattiryhmään käytettäväksi, missä on äkillinen työvoimapula. Eli tarkoituksella käännetään ”porkkanat ja Risut” virkamiesten niskaan, heille kuuluu järjestää niin, että vakituista työtä on kaikille työtä haluaville. Syyllistetään tästä edespäin lainlaatijat ja lakia noudattavat virkamiehet, katse niin, että onko noudatettu sitä lakia mikä on lakiin kirjoitettu.

Äänestä

siinä tulevaisuuden episodi tulevaisuuteen. Lääkkeeksi inflaatiolle on; pudotetaan palkat progressiivisesti niin, että 2000 euroa ylittävältä osalta palkan pudotus on 25% ja 7000 euroa saava pudottaa palkkaansa 50%. siitä on hyvä lähteä. Eläkkeisiin otettakoon mallia Ruotsista, elikkä katto alimmalle eläketasolle. mikä siellä rajan takana onkin jo kohdallaan, mutta ruotsalainen yläraja on määritelty niin alas, että jo tavan ahkera työläinen voi saada ylintä mahdollista eläkettä, siinä on pointtia. Mielestäni terve eläkkeellä oleva ihminen ei tarvitse, kuin tämän 50% työtulostaan laskettuna eläkettä, sillä tulee toimeen oikein hyvin ja jää vielä pankkiin pantavaksi lasten tappeluita varten. Sosiaalipuolen toimintaan lääkkeeksi on otettava työn tekeminen, jos on lievästi fyysisesti sairas esim. selkävikainen, siihen sopii aivan hyvin otsikon tapainen tokaisu, ilman irvailua, sillä suo, kuokka ja tekijä kompensoituvat omaan tahtiin omalla voimavarallaan, mutta säännöllisesti työpaikalle tulleena he huomaavat olevan terveitä tuossa tuokiossa. Veroja ei tarvitse pudottaa, koska ne putoavat aivan itsestään näiden pienten pudotusten siivittämänä, tietenkin n. 1000 euron työ, tai eläke p-rutto, siitä ei makseta veroja, vaan se on sama tuo p-rutto ja netto. Tästä se alkaa tämä 2011 vuosiluku, eikö totta?

Äänestä
  • Epärehehellinen politiikka on vienyt uskottavuuden poliitiikan päättäjiin.
    Muutos on välttämätön, moniin asioihin, yhteiskunnan pyörät pitää pyöriä
    rehellisesti,epärehellistä kähmintää ei pidä suosia.
    ( Kuten vakuutus yhtiön johtajan palkka järjestelyt )

    Äänestä

Tutkittua lienee gallupuutinen, että eduskunnan väki vaihtuu n. 35% osuudella, elikkä 30/ edustajaa luopuu suosiolla ja n. 40/ edustajaa tippuu mäenharjalta, käyneenkö näin? Vähäosainen työtön on noussut sängystänsä ja marssivat vaaliuurnille, sitten ensi keväänä tätä tulevata vuotta 2011.

Äänestä
  • NÄIN KÄY,rehellisyyttä kansa vaatii.

    Äänestä

Että työ minnuu ottas ja iänestee huurraattas sinne Arkkaatianmäelle. Minä nostasin Lieksan semmosseen noussuun jotta ei mittää rajjoo. Asukaslukuhi vähintäen kolominkertastuus seoravan neljän vuojen aekana. Ja minä piäsisin hyväpalakkasseen työhön.

Äänestä
  • opettele ensiksi kirjakieli, tai lähelle sitä, tämä murteen jaarittelu väkinäisesti, se luo ei uskottavan vaikutelman!?

    Äänestä

  • ajatus, mutta kirjoitti:

    opettele ensiksi kirjakieli, tai lähelle sitä, tämä murteen jaarittelu väkinäisesti, se luo ei uskottavan vaikutelman!?

    Muistanetko Eino Poitiaisen mitä kieltä hän puhui ja ompahan noissa edustajissa s ja r vikaisia ja muutenkin tavan ihmisiä kaikinensa millä silmällä asioita tarkastelee.MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Muistanetko Eino Poitiaisen mitä kieltä hän puhui ja ompahan noissa edustajissa s ja r vikaisia ja muutenkin tavan ihmisiä kaikinensa millä silmällä asioita tarkastelee.MK

    Puhumine ja kirjoittaminen on kaksi eriasiaa, jokainen puhuu kuin puhuu, mutta kirjoituksen vääntäminen väkisten murteelle tuntuu, kuin laihialla olisi!?

    Äänestä

ettemme tule toimeen ilman kansallista politiikkaa, mutta puoluepolitiikka on taas pelkkää lehmäkauppojen tekemistä niin, että hyöty kertyy senhetkisen äänimäärän eli prosenttikannatuksen nojalla ja se hyöty jää hyvin pienen edustaja vallan käsiteltäväksi. Olipa vallassa kuka tahansa niin, kaikissa valtaelimissä käytäntö on sama, eli rahalla saa valtaa, jopa niin paljon ettei oikein tiedä mitä sillä tekisi ja kun ei tee mitään, niin ei töppäile. Jos haluttaisiin tasata edes hiukan kansallisia rahavarojamme, niin luulenpa, että moni kohta olisi toisin, mutta kun ei haluta tehdä sitä muutosta, miksi? Osa syy lienee se, että politiikan tekeminen kevenisi niin paljon, että sen merkitys pudottaa arvovaltaa, valtaa tekeviltä. Puoluepolitiikkaa myös tarvitaan, tarvitaan demokratian toteutumiseen koko valtakuntaa ajatellen, mutta siinä olisi myös jokaisen yksittäisen puolueen kohdalle suur-remonttiin tarvetta.

Äänestä
  • POLKITIIKASSA NÄYTTÄÄ OLEVAN SUURI HYVE KIEROUS.
    tOIVOTAAN ETTÄ SIIHEN TULEE HUHTIKUUN 17 PV, LOPPU.

    Äänestä

  • MADONKUDE kirjoitti:

    POLKITIIKASSA NÄYTTÄÄ OLEVAN SUURI HYVE KIEROUS.
    tOIVOTAAN ETTÄ SIIHEN TULEE HUHTIKUUN 17 PV, LOPPU.

    ... millaisia päättäjiä haluamme tältä alueelta eduskuntaan. Keskittäkäämme äänemme mahdollisimman kykenevälle ehdokkaalle, joka hoitaisi myös oman paikkakunnan asioita eteenpäin.

    .

    Äänestä

  • MADONKUDE kirjoitti:

    POLKITIIKASSA NÄYTTÄÄ OLEVAN SUURI HYVE KIEROUS.
    tOIVOTAAN ETTÄ SIIHEN TULEE HUHTIKUUN 17 PV, LOPPU.

    Ei sitten tää nimimerkki mk muistannukkaa noita varsinaisii konnia. Kepulaisii, jotka on jalka putkan oven välissä suurin osa. Piti ottaa esimerkiksi joku vakuutusyhtiön pomo.

    Äänestä

  • nysses putos kirjoitti:

    Ei sitten tää nimimerkki mk muistannukkaa noita varsinaisii konnia. Kepulaisii, jotka on jalka putkan oven välissä suurin osa. Piti ottaa esimerkiksi joku vakuutusyhtiön pomo.

    Minkäs vakuutusyhtiön pomosta olen lausunut?

    Kyllä konnia ja reppanoita joihin kuuluu monenlaisia putkahakkia joten kenenkä kenkä siellä putkan ovenraossa on.On siellä ollut hyvinkin korkeita kikkelikortin lähettäjiä jos et satu tietämään.MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Minkäs vakuutusyhtiön pomosta olen lausunut?

    Kyllä konnia ja reppanoita joihin kuuluu monenlaisia putkahakkia joten kenenkä kenkä siellä putkan ovenraossa on.On siellä ollut hyvinkin korkeita kikkelikortin lähettäjiä jos et satu tietämään.MK

    heh heh heh heh heh ja hee. Luehan heheetä eli ketjuu.

    Äänestä

  • XQ kirjoitti:

    ... millaisia päättäjiä haluamme tältä alueelta eduskuntaan. Keskittäkäämme äänemme mahdollisimman kykenevälle ehdokkaalle, joka hoitaisi myös oman paikkakunnan asioita eteenpäin.

    .

    OLLA JOTTA KIRJOTTAJAN TAKIMMAINEN TARKOTUS TÄYTTYS.

    Äänestä

Terveydenhuolto kansantaloudellisesti on katastrofaalista! Ne valtavat rahamassat, mitkä kuluvat valtionkassasta pelkästään pienenyksittäisenihmisen tietämättömyyttä, se on koulujärjestelmän huonosti organisoimaa ja poliittisesti ajattelematonta!? Väittämä, että terveydenhuolto hoitaa ihmisten tietämättömistä pelko-oireista johtuvina ”lastensairauksia”, oireita jotka häviävät itsestään ihmisen oman aktiivisen immuniteettijärjestelmän myötä, tähän käytetty voimavara on täysin turhaa. Ihmisen ikääntyessä tietämättömyys korostuu entisestään. Mikä lääkkeeksi? Koulu on sitä varten, että jo pienestä pitäen lapsi ohjataan omankehonsa, sekä mielensä riittävään tuntemiseen, huomioidaan kuitenkin tämä ikä, sitten lapsen varttuessa tietoa lisätään niin, että turvallisesti hän tietää mitä kehossa tapahtuu milloinkin, kun se oire sitten tulee. Meillä Suomessa koulutetaan terveysoppia, mutta sen teho oppilaan näkökulmasta on aivan sama, kuin ”ensiapukurssit” yleensä, eli se opittuanti muistetaan justiinsa muutamapäivä. Lisätkää terveysopin tuntimääriä ainakin 100%, niin tulosta tulee viimeistään 20/ vuodenpäästä. Lääkärit ovat, sitten lääkäreitä, sen me jo tiedämmekin.

Äänestä

kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Lauri Kähkönen toteaa Metsälehden Metsäuutiset lehdessä, miten käymän tulee tänä keväänä Ruunaan mmk. yhdistykselle! Tästä voi syntyä satiirisesti poliittinen, sosiaalinen, moraalinen, jopa periaatteellinen kysymys, sillä verrata voidaan toiseen apua tarvitsevaan ihmisryhmään, jotka apua saavat kyselemättä. Muistettava myös tulevan kevään vaalitemmellyksen tuomat haasteet eri puolueille, siksi oletan, että tämä Ruunaa kysymys poistuu positiivisesti ennen vaaliuurnia?! Lehdessä kerrotaan myös se, että jos tilanne muuttuu, voidaan palata entiseen?!! Toivoa on jos herrat ja rouvat sen suo.

Äänestä
  • Moni on siellä olla,kalastus ym, takia

    Äänestä

  • madonkude kirjoitti:

    Moni on siellä olla,kalastus ym, takia

    Mutta jos nuo metsien miehet pitäisivät vaikka taidenäyttelyn niin mahdollisuudet olisivat toiset.
    Luin tänään kannanoton lehdestä ja siinä verrattiin johonkin toiseen kotiin.
    siksipä ikävänä ihmisenä vaikka arvostan toimintaa niin tuon asian esiin onko todella niin , että metsien miesten kohdalla ei tuota mahdollisuutta ole mitä raha automaattiyhdistys kuitenkin suo tietyille yhteisöille ja myöskin muut eri tahot ja myöskin kaupunkimme tuki jopa Italiaan tai muualla joten hieman mielestäni lautakunta voisi laajentaa kantsontokantaa varsinkin esittelijätMK

    Nehi rahat meni kepuliministerin vaalikampanjaan ja yhen pekrkeleen kepulipuolueen säätiöön.

    Äänestä

Työvoimaministerin salkku pitäisi kieltää vasemmisto vetoisilta puoluekonkareilta. Nähty on, kun annat esim. määrärahat työvoiman kehittämiseen, tai työn lisäämiseen, niin kas kummaa, nämä annetut määrä rahat on kuluttamatta määrätyn ajan sisällä ja nämä jäljelle jäävät varat palautetaan sitten lähtökohtaansa, tämä käytäntö ei ole poikkeus, vaan ”tapu” yksinkertaisen ja vailla idearikkaiden ihmisen tekemänä, sama pätee vihreitten puolueeseen. Kepulaiset taas eivät käytä määrärahoja oikeaan kohteeseen, koska ne rahat menevät heidän mielestään väärään paikkaan ja kateus estää muutenkin antamasta helppoa, tai helpompaa rahaa kenellekään, heitä sitoo myöskin aina erimielisyys, jopa yksilötasolla. Työvoimaministerin tulee olla vahva ja ennakkoluuloton rahanjakaja työvoiman hyvinvoinnin ja mikä tärkeintä, eli saada työtä riittävästi kaikille. Periaatteena on oltava 0/ toleranssi työllistämisprosenttina, käytännössä se on 3-5% työttömyyslukuna.
Nyt on tekeillä lapsi- ja perheministerin salkku, tämä tarkoittanee sitä, että uusi ministeriö synnytetään kuluttamaan paljon rahaa, eli kymmeniä, jopa satoja miljoonia byrokratian pyörittämiseen, jo pelkästään siellä ministeriötasolla. Tämä on keskustalainen vaalikamppaniaehdotus ja samalla fiasko jo syntyessään, sillä lapsiperheiden elämä paranee yksinkertaisesti rahalla, jota saisi helpommalla, kuin nykymenetelmä sen sallii, eikä kepulaiseen tapaan lakipykäliä lisäämällä ja vaikeuttaa samalla näillä säädöksillä entistä enemmän esim. ”kelan” toimintaa niin, ettei sieltä ole mahdollista saada edes sitä pientäkään toimeentuloavustusta. Pienesti yksinkertaistamalla ja byrokratiaa vähentämällä asiat korjaantuvat helpoimmin, kuin arvata saattaa. Miksi pitää passiivista työvoimaa sitoa tehtäviin, joka voidaan tehdä entisin konstein, mutta helpotettuna?

Äänestä

Lieksassa on vain yksi valovoimainen kehityskelpoinen henkilö, joka on jo valmiiksi arvostettu ja ihailtu koko maassa. Hänellä on sana hallussa, hän on edustava ja rohkea. Ehdottomasti meidän kaikkien miesten salarakas Helena. Turhaa sinne on ketään itserakasta huru-ukkoa usuttaa.

Äänestä

työrukkaset taasen otettava esille! Verot alas, veroja sinne mistä niitä saa eniten, eli painopiste pienenyksittäisenihmisen maksettavaksi. Veroja on luotu joka lähtöön, mutta helpoiten saadaan joka ikinen ihminen maksumieheksi, kun korotetaan energiaveroja ja arvonlisäveroja kohteisiin joita käytämme pakotetusti, siksi ei tämän hetken kepu, kokoomus ja vihreälinja, muista puolueista puhumattakaan oikein sovellu. Pelkästään sähkönhinta on noussut vuodentakaisesta n. 18%, eikä ole varmaa riittääkö tämä? Totuus on se, että maaltapako on muuttunut, maalta pakottamisen suuntaan, kuin sen ”Timo” ilmaisee, näin toimii tämän päivän politiikka. Ehdoton vaatimus pitäisi olla energiamaksujen osalta se, että ne jotka asuvat kaukana kaikesta, näiden maalla asukkien pitäisi saada tuntuva alennus pakollisiin elämisenehtoihin, kuten kulkemine on sama kuin syöminen. Ja kun elinehtoja sitten lievitetään joiltakin osin niin, ei tehdä kepulaiseen tapaan uusia, mutta lähes mahdottomia ehtoja joita ei voi soveltaa ilman pääministerin väliintuloa ja vielä pahempaa jos presidentin pitää siihen vielä sotkeutua.

Äänestä
  • noinko arvelet

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lieksassa?? kirjoitti:

ainesta eduskuntaehdokkaaksi Perussuomalisten riveihin, heitä kaivattaisiin kentälle, sillä nyt olisi mahdollisuus nousta vaikuttajaksi siltä istumalta!!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu