Kimmo Sasi näyttää tehneen työttömyydestä puheenjohtajakilpansa aseen. Kokoomuksen johtava räksytyslinjalainen tulee tulevassa välikysymyskeskustelussa taas hokemaan kulunutta mantraansa hallituksen syyllisyydestä vallitsevaan työttömyyteen. Mitään muutä tämä puolueen johtavaksi oppositiostrategiksi kutsuttu poliitikko ei ole vuoden aikana keksinyt. -Eikä sekään ole hänen omaa keksimäänsä, vaan kaikista kulunein vanha oppositiopoliittinen hokema.
Työllisyys on niin tärkeä asia, että kaikkien pitäisi puhaltaa samaan hiileen. Työttömyyden torjumisessa ei ole varaa puoluepolitikointiin. Olkoon tämä välikysymys lähtölaukaus yli puoluerajojen, oppositio mukaalukien, rakennettavalle koalitiolle, jonka päävihollinen on työttömyys.
Esittäköön oppositio nyt käytävässä välikysymyksessä kaikki keksimänsä keinot kansakuntamme tulevaisuutta yhä enemmän uhkaavan vihollisen torjumisessa. Siinä keskustelussa älköön toistettako epä-älyllistä väitettä, että tilanne olisi nykyisen, vuoden vanhan, hallituksen aikaansaama. Älköön myös esitettäkö kohtuutonta vaatimusta, että hallituksen olisi ollut korjattava vuoden kestäneen olemassaolonsa aikana.
Varsinkin Kimmo Sasi jaksaa jatkaa edellä mainittujen typeryyksien äänekästä toistamista. Jos hän ei keksi tuoreempaa sanottavaa, eikä hänellä ole esitettävänä rakentavia ideoita tilanteenn korjaamiseksi, hän ei ole se kokoomuslaisten peräänkuuluttama puolueen pelastaja.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Keskusta nousi valtaan lupaamalla muutosta parempaan sekä ulkopolitiikassa, että sisäpolitiikassa. Ulkopolitiikassa lupaus käytännössä tarkoitti eristäytymisen lisäämistä, mistä Vanhanen on alkanut livetä. Sisäpolitiikassa "muutoksen" piti tarkoittaa työllisyyskehityksen paranemista oleellisesti uusien voimien ansiosta. Tästäkin lupauksestaan Keskusta nyt ottaa etäisyyttä piiloutumalla SAK:n ja demareiden selän taakse.
Milloin Keskustasta tulee aikuinen?
kuitenkin pelkkä broileri?