Turhat puhdistuslaitokset

internetprofessori

rasittavat kansantaloutta. Maaseutuympäristössä joudutaan uuden lain perusteella asentamaan mitä ihmeellisimmän hintaisia, jopa 20 000 €, maksavia laitteistoja puhdistettaessa muutaman ihmisen "kakkoja".
Samaan aikaan viereiselle pellolle ajetaan kymmeniä tonneja lehmän "kakkaa" lietteenä jonka kuitenkin ympäristölaki sallii. Eläimen paska on lannoitetta mutta ihmisen paska on myrkkyä?

No, joku tietenkin sanoo että siellähän on niitä pesuainejäämiä. Samoja kuitenkin millä pestään lypsyrobotit jne. Nämä pesuainejäämät lasketaan sinne lietesäiliöhin, joista myöhemmin ne levitetään omakotitalon takapihan pellolle.

Typpi tuo puhdistamon kirous! Ilmakehässä typen pitoisuus on 78 %!!!!!

Lainaus Wikipediasta "Typpi on elintärkeää kaikelle elämälle, sillä sitä tarvitaan aminohappojen sekä nukleiinihappojen muodostamisessa. Vaikka suurin osa ilmakehästä onkin typpeä, kasvit eivät voi ottaa sitä suoraan ilmasta, vaan ainoastaan maaperässä olevista typen yhdisteistä, joita ovat nitraatit ja ammoniumsuolat. Näin ollen kasveilla voi olla typestä puutettakin, mikä näkyy kasvun vähenemisenä ja klorofyllin hajoamisesta johtuvana lehtien kellastumisena."

Fosfori

"Fosforiyhdisteet ovat tärkeitä elämälle ja niitä on kaikissa eliöissä. Kasvit saavat sitä maaperän fosfaateista, H2PO4-- ja HPO42--ioneista. Fosforia tarvitaan solussa mm. ATP:n, nukleiinihappojen ja fosfolipidien rakenneosana. Monet solun reaktiot perustuvat molekyylien fosforylaatioon. Fosforin puute aiheuttaa kasvissa kasvun vähyyttä, tummanvihreää väriä, laikkuja lehdissä ja häiritsee juurten kehitystä.

Fosforilannoitteet ovat suuri syy vesistöjen rehevöitymisessä. Fosforisaastuminen voi tapahtua jos lannoitteita tai pesuaineita on vuotanut maaperään tai vesistöön."

Tässä vähän tietoa nykyajan pesuaineista http://www.teknokem.fi/pyykinpesun_ymparisovaikutukset

Tässä on tietoa mihin suuntautuu tulevaisuuden pesukoneet ja niiden käyttämät pesuainemäärät http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:31998D0483:FI:HTML

Tulevaisuus ei ole siellä maan alla vaan päällä. Lakien ja säädösten avulla jo ohjataan pesuaineista johtuvia fosfori ja typpipäästöjä. Paras tapa olisi siis säätää laki ja asetus jolla kielletään pesuaineissa
käytettävät "myrkyt" asteittain.

Eikö paras tapa olisi kontrolloitu kemiakaalien käyttö pseuaineissa? Yhteiskunta voisi jopa tukea tuotekehittelyä. 350 000 yktistyistalouden puhdistamoa kertaa 5000 € = 1, 75 Mrd € tästä olisi vaikka hieman joutanut tuotekehittelyyn.

Tuo vajaa 2 Mrd € on täysin hukkaan heitetyä rahaa. Jos päämääränä oli ympäristön suojelu, voin sanoa, että V..ksi meni. Muovisäiliöt, rahti, maankaivuut, öljyn kulutukset jne.

8

929

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12+3

      HYVÄ KIRJOITUS !

    • ei jummarra

      Totta joka sana.

      Mutta miksi ihmiset kuitenkin äänestävät samat niljakkaat kepu-kähmijät ja kokoomus-pukumiehet vallankahvaan vuodesta toiseen? Masokismia?

    • maalaisjärkeä mukaan

      Typpi ja fosfori eivät ole varsinaisia myrkkyjä (vaikka suurina määrinä tukahduttavatkin kasveja), mutta ne vesistöissä aiheuttavat umpeenkasvua ja levien esiintymistä, kasvavan hapenkulutuksen myötä talvista happikatoa jne.
      Toki jätevesissä voi olla myös vaarallisia bakteereja ja viruksia, sekä antibiootti ja muita lääkejäämiä.

      Järkevää olisi pyrkiä ensinnäkin erottamaan uloste ja virtsa muista vesistä. Virtsa kelpaa sellaisenaan tai laimennettuna lannoitteeksi vaikka kukkapenkkeihin, metsiin,pellolle tai kasvimaalle.
      Uloste tulee kompostoida, jolloin se muuttuu ravinteikkaaksi mullaksi, vaikka kukkapenkkeihin, tai ainakin metsiin maata parantamaan.

      Muut likavedet, eli "harmaat vedet" (pesuvedet) taas voisi ainakin kesäaikaan levittää pumpulla pitkin nurmikkoa tai lähimetsää, jolloin se suodattuisi maaperään. Pesuaineiden ei sopisi niin vahvoja olla että haittoja aiheutuisi.

      Nykyinen asetus tosiaan on vain osittain ympäristöystävällinen, siinä ohjataan typeriin ratkaisuihin, kuten kelvollisen raaka-aineen haaskaamiseen. Toisaalta on niinkin ettei kaikilla tonteilla ole mahdollisuutta järkevään likavesien hyödyntämiseen. Eivätkä kaikki ihmiset millään pysty tekemään asioita järkevimmällä tavalla.

      Mutta siis, ulkohyyskä on hyvä, samoin sisälle tuleva kuiva-wc. Harmaat vedet umpisäiliöön, josta pumpulla suihkutetaan laajalle alueelle, vaikka ennen sadetta, jos pelkää että pesuaineet tai muut liat haisee. ;-)
      Talvella kyseinen tapa on vähän kyseenalainen, jolloin saatetaan joutua tyhjentämään säiliötä ja kuljettamaan vedet vedenpuhdistamoon(kallista). Voi olla että se tulee paikoin niin kalliiksi ettei kannata, eli täytyy käyttää jotain kevyttä vedenkäsittelytekniikka silloin.

      Pohjavesialueella tosin ei mitään likavesiä saa päästää maaperään edes käsittelyn jälkeen, ainakaan nykysäädöksillä. Mutta paljon järjenkäyttöön on mahdollisuuksiakin lain puutteissa, jos kiinteistön omistajalla on järkeä päässä.

      • korpikuus

    • Älä kaki veteen

      Puhdistusjärjestelmiä vaaditaan juuri niille seuduille , joilla voidaan käyttää ulkorakennuksessa sijaitsevaa ulkohuussia.
      Erittäin kannatettavaa, sillä ihmislannassa oleva fosfori ei silloin pääsisi vesistöön.Nythän jos on taloon vedetty vesijohto ja käytetään vesivessaa, niin satatuhatta litraa vettä huuhtelee kaivosta ojiin fosforit.
      Kuivakäymälä olisi toinen järkevä ratkaisu ulkohuussin lisäksi.Kuivakäymälä tai ekovessa ja uusimpana ulosteet polttava ekovessa, mikä on kyllä tuhlausta ,sillä ihmislannasta voidaan kompostoimalla saada mullan jatketta.

      Miksei ensin vaadittu näitä ratkaisuja ja sitten vasta ratkaisuja harmaitten vesien käsittelylle, eli pesuvesille , joissa on saippuaa, pyykinpesupulveria,astianpesuainetta.

      Entä ,jos näistäkin rahoista käytettäisin tuotekehitykseen ja saataisiin aikaiseksi "yleismäntysuopa" joka kävisi kaikkeen pesuun. Mäntysuopa pyykinpesuaine, mäntysuopa astianpesuaine, mäntysuopa saippua, mäntysuopa shampoo ,mäntysuopa deodorantti, mäntysuopa lattianpesuaine, mäntysuopa autonpesuaine, mäntysuopa kiillotusvaha, mäntysuopa kengänkiillote

      Tekniikkaan voitaisiin kehittää ,mäntysuopa voiteluaineet

      • internetprofessor

        miten saippua yms pesuainejäämät tulisi käsitellä. Toistan, tuotekehittelyn avulla voidaan valmistaa pesuaineet jotka eivät saastuta luontoa. Tähän olisi pitänyt ja pitää ohjata ne varat jotka nyt ohjataan
        maan alle. Täilläinen menettely on lyhytnäköistä.

        Ihminen on luonteeltaan laiska, ja ei halua huoltaa saati sitten panostaa asiaan sen jälkeen kun ns "jätevesilaitteisto" on valmis. Seuraavaksi tarvitsemme turhat "jätevesitarkastajat jotka käyvät mittaamassa typen ja fosforien määriä putken päästä.Muutenhan kaikki toimenpiteet ovat olleet turhia. Vai luotammeko siihen
        että kaikki toimivat juuri kuten valmistajan ohjeet niin vaativat laitteistojen toimintakyvyn ylläpitämiseksi?

        Autoja on pakko katsastaa koska ihmiset ovat opetettu laiskoiksi ja välinpitämättömiksi. Ymmärtänet nyt ettei ulohuussi ole ratkaisu, kuka valvoo ettet pissi ohi reiän?


      • hajalassa haisee
        internetprofessor kirjoitti:

        miten saippua yms pesuainejäämät tulisi käsitellä. Toistan, tuotekehittelyn avulla voidaan valmistaa pesuaineet jotka eivät saastuta luontoa. Tähän olisi pitänyt ja pitää ohjata ne varat jotka nyt ohjataan
        maan alle. Täilläinen menettely on lyhytnäköistä.

        Ihminen on luonteeltaan laiska, ja ei halua huoltaa saati sitten panostaa asiaan sen jälkeen kun ns "jätevesilaitteisto" on valmis. Seuraavaksi tarvitsemme turhat "jätevesitarkastajat jotka käyvät mittaamassa typen ja fosforien määriä putken päästä.Muutenhan kaikki toimenpiteet ovat olleet turhia. Vai luotammeko siihen
        että kaikki toimivat juuri kuten valmistajan ohjeet niin vaativat laitteistojen toimintakyvyn ylläpitämiseksi?

        Autoja on pakko katsastaa koska ihmiset ovat opetettu laiskoiksi ja välinpitämättömiksi. Ymmärtänet nyt ettei ulohuussi ole ratkaisu, kuka valvoo ettet pissi ohi reiän?

        Onko yksikään valtion elin tehnyt mittauksia. Paljonko avo-ojan päästä purkautuu fosforia puroon,jokeen lampeen tai järveen, kun haja-asutuksen talo käyttää vesivessaa ja harmaavesi lasketaan avo-ojaan kolmen kaivon kautta.
        Esim. meillä vesi menee ,jos menee, nimittäin oja on pohjaltaan kuiva 150 metrin päässä talosta, vaikka ojaan puretaan neljästä talosta jätevesikaivojen vettä. Eli loppumatka jokeen asti on kuivaa ojaa noin 800 metriä.Vettä ojassa on keväällä lumen sulaessa tai rankkasateitten aikana. 90% päivistä oja on kuivillaan 800 metrin matkalta ennen jokea.
        Onko olemassa tutkimusnäyttöä valtiolla ,jonka nojalla lainsäätäjä voi vaatia noita fosforinpoistolaitteita.? Onko mitattu lähtöarvoja kaivoista ja loppuarvoja ojista ennen jokea ?


    • Kanarialla tarkkailt

      No siellähän ei haaskata hyvää jätevettä,vaan Kanariallakin ruiskutettiin kaivon vedet kasveille hotellin puutarhaan.Tunnin verran siellä haisi, muuten ei mitään hajuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1340
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      131
      696
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      92
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe