Olen kohta 27-vuotias mies. Tarinani on tämän palstan miehille kovin tavanomainen. En ole koskaan seurustellut. Intiimein kokemukseni naisen kanssa on suudelma, joka on ainoa laatuaan ja tapahtui hiukan yli 10 -vuotta takaperin. Lapsuuden kavereihin olen menettänyt yhteyden jo aikaa sitten. Ainoat ihmiset joiden kanssa vaihdan enemmän kuin muutaman lauseen ovat vanhempani. Heidän lisäksi puhelimeeni soittavat ainoastaan lehtimyyjät. Taas on yksi kesä takana ja edessä pimeä talvi. Tänäkään kesänä en löytänyt ihmistä vierelleni eikä mikään muukaan asia elämässäni muuttunut enkä jaksa enää uskoa siihen, että tulevaisuudessakaan mitään mullistavaa tulee tapahtumaan.
Asuntoni lähin kauppa on lapsiperheiden suosima automarketti. Tuntuu hirveältä katsella kun itseäni 4-6 vuotta nuoremmat pariskunnat työntelevät lastenrattaitaan ja tekevät arkisia ostoksiaan. Kaksi kertaa viikossa tämä todellisuus siitä mitä minulla ei tule ikinä olemaan ja mitä en ikinä tule saamaan heittäytyy naamani eteen. Teen ostokseni mieluiten arkisin hiukan ennen liikkeen sulkeutumista, koska näin vältän nuoret perheet. Rankinta on huomata kuinka vanha minä oikeasti olen ja kuinka vähän olen kokenut elämässä.
Kello on taas 5 aamulla ja takana on jälleen yksi uneton yö. Täytyy purkaa tuntoja nimettömänä internetin syövereihin jospa se helpottaisi oloa. Kunpa aivot voisi sammuttaa haluamaansa kellonaikaan ja päästä eroon ajatuksistaan ja itsesyytöksistä. Varsinkin näin syntymäpäivän lähestyessä olo tuntuu vaikeammalta. En ole kohta enää 26-vuotias vaan taas vuoden vanhempi. Haluaisin vain ummistaa silmäni enkä herätä enää koskaan tähän todellisuuteen. Haluaisin jo pois.
Asuntoni lähin kauppa on lapsiperheiden suosima automarketti. Tuntuu hirveältä katsella kun itseäni 4-6 vuotta nuoremmat pariskunnat työntelevät lastenrattaitaan ja tekevät arkisia ostoksiaan. Kaksi kertaa viikossa tämä todellisuus siitä mitä minulla ei tule ikinä olemaan ja mitä en ikinä tule saamaan heittäytyy naamani eteen. Teen ostokseni mieluiten arkisin hiukan ennen liikkeen sulkeutumista, koska näin vältän nuoret perheet. Rankinta on huomata kuinka vanha minä oikeasti olen ja kuinka vähän olen kokenut elämässä.
Kello on taas 5 aamulla ja takana on jälleen yksi uneton yö. Täytyy purkaa tuntoja nimettömänä internetin syövereihin jospa se helpottaisi oloa. Kunpa aivot voisi sammuttaa haluamaansa kellonaikaan ja päästä eroon ajatuksistaan ja itsesyytöksistä. Varsinkin näin syntymäpäivän lähestyessä olo tuntuu vaikeammalta. En ole kohta enää 26-vuotias vaan taas vuoden vanhempi. Haluaisin vain ummistaa silmäni enkä herätä enää koskaan tähän todellisuuteen. Haluaisin jo pois.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Mikä sinusta noin masentuneen tehnyt? Uskontoko? Vai äiti? Mikä vei sinulta itsetunnon? Kyllä se vaan on niin, ettei sieltä peräkammarista kukaan nainen tule sinua hakemaan eikä varsinkin ukokseen ottamaan, jos olet tuollainen jurrikka. Tee ulkonäölles jotain: osta uusia vaatteita (vaikka kirpputorilta jos rahat vähissä), käy parturilla tai aja kaljuksi (jos rahat vähissä), lähde rohkeasti mukaan erilaisiin tilaisuuksiin tapaamaan ihmisiä ja ole oma itsesi. Lyhyesti vedät puoleesi sellaista elämää kuin on oma asenteesi eli uskomuksesi itsestäsi ja muista ja ennen kaikkea mitä uskot elämän sinulle antavan. HALUA MUUTTUA JA MUUTU! Jos jatkat tuollaisena itseesi käpertyneenä jurrikkana, niin varmasti naiset kiertävät sinut kaukaa, vaikka kuinka ulkonäkösi olisi kuin Bratt Pitillä!
Masentuneen minusta on tehnyt vuosien yksinäisyys. Itsetunto ropisi pikkuhiljaa matkanvarrelle. Ihan on oma kammari. Vaatteita ostan melko useasti ja rahat ei ole vähissä. Parturissakin käyn kerran kuukaudessa, koska siellä sentään on jotain sosiaalista aktiviteettiä. Parturi on siitä erikoinen palveluammattilainen, että rupatellessa menee kauemmin kuin vain kiitos ja näkemiin. Käyn kyllä rohkeasti tilaisuuksissa mutta yksin on toki vähän tylsää mennä seisoskelemaan ja kun en uskalla lähestyä ihmisiä niin en ainakaan ole huomannut, että kukaan lähestyisi myöskään minua.
Suuren elämän muutoksen aloitan lähes joka viikko joskus parikin kertaa viikossa. Harvoinpa niistä mitään tulee. Itseeni käpertyneenä jurrikkana jatkan ja tuskin kellään riittää tarpeeksi kiinnostusta meikäläistä kohtaan, että jaksaisi tähän jurrikkaan tutustua ja sitäpaitsi pitäisi vielä olla kärsivällinen, koska tällainen ujo jurrikka säikähtää helposti ja luikkii takaisin koloonsa. Mahdoton yhtälö.
kuule rakas ihminen. ei meidän kaikkien tartte elää samanlailla kuin ikäisesi. ja meillä kaikilla on oma tehtävä tässä maailmassa, olen tuntenut jotain samantapaista ja olen sairas eläkkeellä ja mautin suunnattomasti kun pihan lapset tulee juttelemaan ja syliin.niin kun sairastuin syvään masennukseen niin ne vähätkin ystävät hävisi kun he kuvitteli että olen sekopää. mutta elän täysin normaalia elämää ja opettelin tietsikan käytön aivan yksin. kuuntele ihanaa musiikkia ja kirjoita tanne aina kun ahdistaa.mä asun lahdessa ja täällä pääsee hyvin bsykiatrin kans juttelemaan kun tuntee että omat voimat hiipuu. ter:mari h
pelkästään naisystävää vai etsitkö myös kavereita muuten? Jos sua kiinnostaa myös ystävyys pelkästään kaveripohjalta, niin mua voisi kiinnostaisi tutustua suhun. Olen saman ikäinen. Missähänpän mahdat asua.
Aivan täysin kuin minun kirjoitukseni, sillä erolla että olen jo 27v. Ja mikä pahempaa, olen töissä todella suuressa ruokakaupassa. Joudun siis joka ainoa päivä katsomaan noita lapsiperheitä. Ei ole todellakaan ihan kovin helppoa. Tässä iässä monilla on jo perhe, vähintään yksi lapsi. Kenties omakotitalo. Mulla ei ole mitään, vai työ. Ei tässä periksi tahdo antaa, eikä kuolla. Mutta väistämättä tuo tunne valtaa mielen aina välillä. Ei elämässä ole järkeä ilman sitä toista puoliskoa. Eihän yksin elämisessäkään mitään pahaa ole, joku täällä jiskus minulle sanoikin että häntä pelottaa ajatella miten ruusuinen kuva minulla on parisuhteesta. Että hänkin elää yksin, omasta tahdostaan. Tuossahan se pointti onkin. Omasta tahdostaan.. itse en ole tätä valinnut. Enkä mä näe parisuhdetta niin, että se olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Mutta kyllähän mä sen tahtoiain kokea, tehdä töitä sen eteen.
Osansa voi hyväksyä vaikka sitä ei olisi itse valinnutkaan. Jossain sanotaan myös, että "saat sen mistä luovut". Voisitko todella luopua halustasi parisuhteeseen?
lähde muuttamaan elämääsi. Kirjoitat fiksusti ja hyvin. Varmasti Sinunlaisesi kaveri kelpaisi, kun vain joku sinut hoksisi kaivaa sieltä piiloistasi.
Kokeilepa vaikka suomi24-palstaa, tee sinne kuvallinen ilmoitus. Muista hymyillä kuvassa tai olla jotenkin positiivisen näköinen, ei mitään murjotusta vaikket hymyilisikään. Se on nimittäin tärkeää.
Ja niille naisille, niin ei heille välttämättä tartte kertoa että olet kokematon, mutta voit jotenkin antaa ymmärtää sen, ettei niitä tyttöystäviä niin ole läjäpäin ollut. Kyllä se siitä lähtee sujumaan, olen varma!
Lakkaa säälittelemästä itseäsi, koska elämäsi peruselementit ovat ihan kunnossa. Olet terve, fiksu ja kaikin puolin kirjoituksestasi päätellen ok-mies, kunhan vain saat itseäsi tuupattu liikkeelle.
Ja alkajaisiki: elvytä suhteet lapsuuden tovereihin!
Ja hankkiudu erilaisiin harrastuksiin. Loni niitä senkin mukaan, missä olisi realistisin mahdollisuus kaveristua ihmisten kanssa. Myös koiran hankkiminen on ihan varteen otettava juttu, se poikii kummasti juttukavereita ihan tuntemattomista ihmisistä. Kun ei vaan kävele valmiiksi sellainen ilme naamalla, että hittoako minulle läpiset....Älä luovuta, maailma on täynnä mahdollisuuksia!!! Jos olisin nuorempi, voisin itse harkita ruveta kirjottmaan sulle.
ihmisten kanssa juttelemaan niissä tilaisuuksissa. Älä odota,e ttä joku sinulle sanoo jotakin vaan rupea vaan juttelemaan jotain ihan jokapäiväistä, jutun aiheeksi voit ottaa jotain vaikka tilaisuuteen liittyvää. Älä masennu jos se tuntuu jämähtävän, vaan jatka small talk-taitojesi harjoittelua eri ihmisten kanssa.
Miksei muuten nuoret, jotka kirjoittaa tällä palstalla, vaihda sp-osoitteita enemmän? Kyllä sitäkin kautta voisi tutustua toisiin ihmisiin, kyllä minusta siinä on järkeä että suurkaupunkien syövereissä yksinäiset ihmiset jos sitä kautta saisi kontaktia toisiinsa, ja mahdollisesti seurustelukumppanin.
Kun kyse on kuitenkin useimmiten fiksuista, jopa tavallista älykkäämmistä, mutta sosiaalisisesti ujoista ihmisistä. Joskus voi tietysti olla että vastaaja olsii joku muukin mutta tapaaminenhan kannattaa aina sopia johonkin julkiseen tilaan.
Ja entäpä ne yksinäisten bileet, mitä ainakin aiemmin järjestettiin mm. Tampereella?
hakeudu lähimpään mielenterveysyhdistykseen, niissä ei kysytä diagnooseja eikä luokitella mihinkään. se että osallistuu yhteiseen toimintaan, kuuntelee muita ja puhuu sitten kun on sen aika. olen itse mielenterveysyhdistyksessä nähnyt miten hiljaisimmista möröistä ja masentuneista ihmisistä on alkanut toipuminen näkyä. vertaistuella on uskomaton vaikutus. ei tosiaan tarvi pelätä että on vaan ja huonompi, muut on tulleet mukaan yhtä hauraina ja raunioina. soita auttaviin puhelimiin, jos pelkää mokaavansa se ei haittaa, ei ne kysy henkilötietoja. rohkeasti vaan! myös seurakunnissa voi olla kursseja masentuneille. jos on pitkät välimatkat, itsestä huolehtiminen on kuitenkin niin tärkeä asia että täytyy vähän nähdä vaivaa.
Vertaistuen hakeminen kuulostaisi hyvältä :)
Kuulkaa!
Kaikki, jotka tahtovat nyt aivan uuden elämän, niin tehkää näin:
TAHTOKAA SYDÄMENNE POHJASTA ANTAA ELÄMÄNNE JEESUKSELLE!
Rukoilkaa sitä polvillanne anoen!
"Herra! Tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun!
Tahdon antaa nyt elämäni sinulle, Jeesus Kristus, Jumalan Poika!
Tahdon kertakaikkiaan seurata sinua sydämeni pohjasta ja olla sinun opetuslapsesi vaikka elämästäni tulisi mitä!
Herra! Jos en koskaan ole ollut sinun omasi, niin nyt ainakin tahdon olla!
Jumala, muuta minut sellaiseksi minkälaiseksi sinä minut alunperin loit!
Muokkaa minua sellaiseksi kuin sinä tahdot minun oikeasti olevan.
Tapahtukoon sinun tahtosi, Herra, minun elämässäni!
Tee minut omaksi kuvaksesi!
Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Jumala, minä tahdon että sinun tahtosi tapahtuu minun elämässäni.
Minä TAHDON sitä itse, vapaaehtoisesti!
Jeesus! Annan sinulle elämäni nyt heti!
Minä tahdon olla Herra sinun käytettävissäsi, jos sinä tahdot minua vaan käyttää.
Kunhan sinun tahtosi tapahtuu!
Muokkaa minua!
Taivuta minua!
Taivuta minua kertakaikkiaan!
Tee minusta kuuliainen!
Tahdon SYDÄMENI POHJASTA TOTELLA SINUA, HERRA JUMALANI ja vain sinua!
Ja Herra paranna minut tästä masennuksesta/ahdistuksesta/muusta sairaudesta (jos sinulla on sellainen)!
En enää IKINÄ halua olla masentunut/ahdistunut/muun sairauden kourissa!
Paranna minut Jeesus jos vain sinä, Jumala, katsot sen parhaaksi.
Jeesus, paranna minut! Auta minua!
Taivun vaikka sinun tahtoosi, Herra, ja teen niin kuin sinä sanot kunhan vaan pääsen tästä järkyttävästä olotilasta!
Paranna minut!
Synnytä minut uudesti Jumalan lapseksi tekemään sitä asiaa kuin sinä haluat minun tekevän ja elämään sitä elämää johon sinä minut loit!
Taivuta minut tottelemaan sinua!
Tahdon olla sinulle alamainen!
Herra, opeta minua katumaan syntejäni.
Minä, Herra, teen väärin sinua kohtaan joka ikinen päivä.
Anna minulle, Herra kertakaikkiaan anteeksi (luettele tässä kaikki syntisi, jotka muistat)
Vapauta minut (luettele tässä syntejäsi, joista tahdot vapautua)
Jeesus, puhdista minut synneistäni!
Vain sinä, Herra, voit minut vapauttaa kaikesta synnistä!
Vapauta minut Herra oikeasti IHAN KAIKISTA synneistäni!
Tahdon tehdä parannuksen ja olla sinulle kuuliainen!
Anna minulle, Herra, Pyhä Henkesi!
Vuodata minuun Pyhä Henkesi voimakseni.
Vuodata sitä minuun runsain mitoin, jotta voisin paremmin palvella sinua, Herra, ja olla sinulle mieleen!
Jeesuksen Kristuksen nimessä ja sovintoveressä.
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Aamen!"
Äläkä anna paholaisen vaikuttaa sinuun!
Se hyökkää kuin hyeena sinun kimppuun heti kun tosissasi yrität tuota rukoilla. Rukoile silloin, että
"JEESUS AUTA MINUA NYT TÄSSÄ JA TÄSSÄ ONGELMASSA (laita tähän omat ongelmasi, esim. epäusko että koko touhu on ihan naurettavaa huuhaata).
Tule sinä Jeesus nyt minua auttamaan.
Jeesus auta minua nyt!"
Paholainen pelkää Jeesusta. Siksi Jeesuksen nimen hokeminen kovaan ääneen auttaa esim. itsemurha-ajatuksiin. Kokeile vaikka! "Jeesus auta!"
Ja siksi ongelmiisikin täytyy pyytää Jeesusta apuun, koska paholainen väistyy vain Jeesuksen edessä. Ei sinun.
Sitten kun tämän rukouksen luet ja tosissasi sitä tarkoitat, niin kuin se olisi viimeinen oljenkortesi surkeassa elämässäsi, näet monta asiaa "toisin silmin". Sitä ennen minun on turha kertoakaan mitä ne on. Näe ne itse! Koe ne itse! =)
Koko homman juju on sinun vapaa tahtosi antaa koko elämäsi Jeesuksen käyttöön. Ja että tosissasi myös tahdot sitä etkä vain meinaa. Sit tämä homma pelittää. Sit moni asia selkenee sinulle. Ja osa ihan automaattisesti. Niin kuin selkeni minulle ja kaikille muille uskossa oleville.
Sinun elämä räjähtää. Pankki räjähtää aivan uusiin ulottuvuuksiin.
Muista, avain koko hommaan on a) rukoilla, että haluaa antaa elämänsä Jeesukselle
b) TAHTOA SITÄ ENEMMÄN KUIN MITÄÄN MUUTA IKINÄ
Sit vasta käsität oliko tämä homma tosiaan muka huuhaata.
Ja mikä parasta: MITÄ SURKEAMMASSA SUOSSA OLET, MITÄ PASKEMPAA ELÄMÄSI ON, SITÄ RADIKAALIMPI ON MUUTOS!
"Pinnempaa" pelastuneet eivät koe niin radikaalia muutosta kuin ne, jotka ovat ihan itsemurhan partaalla.
kaukaa, ja vielä kauempaa kartan kaikki jehovantodistajat ja heitäkin kauempaa pyrin välttelemään Sotaveteraaneille rahaa kerääviä puoskareita jotka eivät edes anna veteraaneille niitä rahoja.
Ennemmin alan rakentelemaan linnunlautoja tai myymään oksanreikiä torilla kuin raamattupiireihin.
http://www.youtube.com/watch?v=tsqu1RSMeDw
samanlainen. Ajattelin, että voi olla onnellinen vasta tavattuani jonkun, vasta kun minulla on joku.
Mutta kuka näitä ajatuksia iskostaa meidän mieliin?
Katso ympärillesi, kuinka monta paria on oikeasti onnellisia?
Omassa suvussani on KAIKKI eronneet, jotkut jo useammankin kerran.
Itsekin erosin 7v sitten ja sen jälkeen etsin epätoivoisesti uutta miestä, mutta en löytänyt.
Vasta viime aikoina olen lopulta hyväksynyt yksinäisyyteni ja oppinut nauttimaan siitä=)
Se että joku toinen voisi pelastaa sinut on harhaa, siihen on helppo vedota jottei tarvitsisi työstää itseään ollenkaan. "On muiden syy että oon tämmönen",niin ajattelin itsekin pitkään.
Nyt vasta tajuan, etten vaan ollut kiinnostava koska möyriskelin itsesäälissä.
En olisi ollut hyvä tyttöystävä sellaisena.
Ajattele asiaa niin päin, että kiinnostuisitko itse sellaisesta tytöstä, joka olisi aivan kuin sinä, ajattelisi samoin kuin sinä? Olisiko hän puoleensavetävä ja hyvä tyttöystävä?
Tuskin.
Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, sinun pitää oppia rakastamaan itseäsi, muuten et ole hyväksi kenellekään toiselle. Ei kukaan halua olla suhteessa pelkkä laastari.
Ja laastaria sinä nyt etsit.
Suhteesta pitää voida ajatella näin: "haluan jonkun, jonka voin tehdä onnelliseksi", eikä niin, että joku tulee ja simsalabim, tekee SINUT onnelliseksi.
Kokemuksesta voin sanoa, että parisuhde ei pelastanut minua epävarmuudeltani, vaan se päinvastoin suorastaan räjähti käsiin!
Onko muka "haluan jonkun, jonka voin tehdä onnelliseksi" ja "haluan, että joku tekee minut onnelliseksi" toisensa poissulkevia??
tarkoitin sitä, että PITÄÄ OLLA sellainen ihminen, joka VOI tehdä toisen onnelliseksi.
Täysin palasina oleva ihmisriepu ei siihen kykene.
Itse olin aivan palasina ja odotin että parisuhde "pelastaisi" minut ja nostaisi itsetuntoani, mutta kuten sanoin, se meni vain pahemmaksi!
Koska yksin ollessa ongelmat voi lakaista maton alle, mutta parisuhteessa ei voi, vaan henkiset ongelmat tulee väkisinkin ilmi.
"Koska yksin ollessa ongelmat voi lakaista maton alle"
Ei niitä nyt aivan "maton alle" voi lakaista. Ne tulevat vastaan joka päivä, vaikka niitä ei tarvitsisikaan ajatella. Tietoisuus siitä että myös jatkossa tilanne voi olla hyvin samanlainen ei tuo minkäänlaista varmuutta ja koska ei ole kokemusta siitä että aikaisemminkin asiat olisivat onnistuneet (tavannut jonkun ja ollut jonkun kanssa) niin pitää luottaa aika lailla sokeaan uskoon siitä että löytää jonkun.
Nuoremmalla iällähän tuo on aivan normaalia ja esim. alle 25 mutta siitä ylempänä tuo alkaa muodostua jo ongelmaksi.
Liian moni on liian epätoivoinen ja sen takia monista kirjoituksista näkee että helposti saatettaisiin tarrautua siihen ensimmäiseen vastaan kulkijaan, joka kohdalle sattuu. Ihmiset kuitenkin eivät oikein pidä siitä että jotkut tarrautuvat vaikka ei vielä tunnettaisikaan ja tämä epätoivo voi hyvin aiheuttaa ongelmia.
Parisuhdehan ei tapahdu mitenkään "hetkessä" vaan sitä ennen on usein viikkojen kuukausien tapailua ja voiko silloinkaan vielä sanoa tilannetta "parisuhteeksi". Eli kyllä tuo toimii useammille varsin posiitivisena asiana, mutta ei tietysti pitäisi tarrautua sitä ennen varsinkin kun alussa on hyvin epävarmaa ollaanko missään väleissä.
Liikaa ei tietysti pitäisi keskittyä vain siihen parisuhteen saamiseen vaan pitäisi pyrkiä muutenkin sosialisoitumaan vaikka se vaikeaa onkin. Käyttää mm. nettiä aktiivisesti etsimään muutakin harraste ja vastaavaa toimintaa. Ei noista saata löytyä niinkään kavereita, mutta saa omaa itsetuntoa nostettua kun käy erilaisissa jutuissa ja tapahtumissa ja pyrkii saamaan vaikkapa seuraa niihinkin.
Niin mutta miehelle naisen saamisen mahdollisuuskin on jo olematon, jos ei käy yöelämässä. Naisena sinulla on mahdollisuus sekä yksinäisyyteen että parisuhteeseen. Se mahdollisuus tekee naisista onnellisempia kuin miehistä. Se on se hiuksen hieno ero naisten ja mieste välillä, joka määrittää miesten itsemurhat ja naisten sisukkuuden. Tuo kaikki on totta toki, mutta koska miehelle, joka ei tee aloitteita, niin on pitkä elämä edessä ja kyllä sen kuuluu naisen kanssa jakaa. Nainen on hankittava ennen kuin on liian myöhäistä eli on liian vanha tai katkera. Nainen on hankittava kuitenkin jossain vaiheessa ikävuosina 16- 35, ennen kuin on liian introvertti hikikomori, joka huomaa että aamunauringossa häntä ei viereensä saa.
Kyllä naisia saa muualtakin kun baareista. Joskus ne penteleet tulevat ihan oma-aloitteisesti juttelemaankin vaikka harrastuksissa.
Näköjään Suomen maasta löytyy muitakin samanlaisia ihmisiä kuin minäkin. No mutta jos tossa mun teksti jos haluat lukea millainen mun tilanne on; http://keskustelu.suomi24.fi/node/9306604
Toivon että löydät itsesi ja rinnallesi ihmisen ketä todella välittää sinusta.
Ketjun aloittaja kirjoittelee rekisteröidyn nimimerkin suojista. Päätin kirjoitella tähän ketjuun niin ei tarvitse taustoja kirjoitella uudestaan.
Nyt kun matkamittarissa on ehtinyt luku vaihtua, on olo huonontunut ja ahdistus lisääntynyt. Itken myös paljon tavanomaista enemmän. Toki olen ahdistunut ja itkenyt aikaisemminkin mutta viimeaikoina on tuntunut, että rupean itkemään ihan pienistä ärsykkeistä. Jokin laulu radiossa tai kohtaus televisiossa saa aikaan uskomattoman emotionaalisen ryöpyn. On toki hienoa, että edelleen on jotain tunteita eikä ole ihan kasviksi heittäytynyt mutta olisi mukava myös olla välillä iloinen. Joko olo on tasaista tai sitten mennään alaspäin.
Myös pahat ahdistustilat ovat muuttuneet entistä pahemmiksi ja niitä voisi jo kutsua kohtauksiksi. Näitä ”kohtauksia” olen saanut muutaman kerran nyt viime kuukauden aikana ja rehellisesti olen hiukan peloissani, että mistä on kysymys. Olen myös alkanut pohtia sitä, että paljonko ihmismieli kestää tällaista? Kannattaisiko harkita jotain lääkitystä? Mielialalääkityksen haittavaikutukset hiukan kyllä pelottavat. Jos jollain on kokemusta lääkityksen aloittamisesta niin mielelläni kuulisin jotain vaikutuksista. En voi olla miettimättä, että olenko tulossa hulluksi?
Moikka kohtalotoverit! Yönmies26 tunnistin itseni tekstistäsi hämmästyttävän hyvin, jopa ikäni on sama! Tunnen tuskasi. Jos sallit, niin avaudun omista havainnoistani näistä omista yksinäisyyteni vuosista, vaikka niistä kirjoittaminen tuntuukin minusta itsekeskeiseltä. Toivon kuitenkin että nämä saisivat joitain ajatuksia sinussa/muissa lukijoissa ja auttaisi jollain tavalla. Hyvin hyvin harvoin edes kirjoitan minnekään, koska jostain perhanan syystä häpeän jopa kirjoituksiani, mutta here we go...
Tekijä joka minut ajoi yksinäisyyteen on häpeä. Tämä häpeä on kulkenut seuranani kaikki nämä vuodet aina pikkupojasta saakka. Mikään mitä olen tehnyt elämässäni ei ole riittänyt kenellekään eikä varsinkaan minulle. Häpeä on peittänyt kaiken hyvän minusta. Olen tehnyt sen oivalluksen, että kun olen aina hävennyt itseäni, olen myös halunnut piiloutua muilta. En tätä tietenkään aiemmin elämässäni tajunnut, vaan luulin vain olevani ujo tai muuten vaan hissukka. Tämä taas on saanut aikaan armottoman itsesyytöksen kierteen, että olen vain epäsosiaalinen luuseri, joka ei kuulu tähän maailmaan. Jokainen päivä on vienyt minua syvemmälle tähän suohon.
Olen myös kyseenalaistanut tämän käsitteen "ujous"- Luulen että varttumisessa varhain koetut rakkaudettomuuden ja yksinäisyyden tunteet saavat aikaan sen, että yksilö tuntee itsensä muille kelpaamattomaksi ja häpeää itseänsä, joka siis näkyy muille vain ujoutena. Tästä häpeästä ei pääse irti, ellei löydä sen syntysijaa ja sure ja vihaa ja anna anteeksi kaikkea sitä, mikä tämän vahingon on saanut aikaan. (Nimim. been there and still going at it.)
Nyt kun olen päässyt käsikisi siihen, että ns. ujouteni onkin ollut häpeää joka on tullut lapsuudestani, olen päässyt pikkuhiljaa eroon itsesyytöksistäni. Olen myös päässyt oivaltamaan sen, että en itseasiassa ole koskaan päässyt elämään, koska olen ollut tämän häpeän vanki. Todellinen minä on ollut aina muilta piilossa, enkä sitä ole muille halunnutkaan näyttää. En pysty siihen vieläkään, mutta tiedän nyt, että olen vankilassa, josta haluan todella vapaaksi!
En ole vielä selvillä, mistä kaikesta tämä häpeä on tullut, mutta syitä on mm. kiusattuna oleminen, vanhempien ero varhaisessa lapsuudessa ja tätä seurannut rakkaudettomuus ym ym... Jokaisella on omat syynsä luulen, mutta olen lukenut että häpeän syntyyn riittää pelkkä rakkaudettomuus. Voin uskoa tämän. Minulla ei ole nimittäin mitään käsitystä rakkaudesta. Se kuulostaa utopistiselta, mutta nyt olen alkanut janoamaan sitä!
Pahoitteluni jos tekstini on kovin sekava. Halusin vain sanoa, että yksinäisyys ei ole sinun syytäsi! Uskon, että ihminen ajautuu yksinäisyyteen eri syistä. Omalla kohdalla se on ollut häpeä, joka on saanut sisälläni aikaan sen, että en halua paljastaa sisintäni kenellekään. Olen kuitenkin tehnyt läpimurtoja asian käsittelyssä viime aikoina ja siksi toivon Yönmies26, että sinäkin löydät omat syysi yksinäisyyteen. Uskalla tutkia pintaa syvemmältä! Alkamalla rakastamaan itseään, voi alkaa rakastamaan myös muita! (kornia mutta totta)
tänne ollaan yhes yksinäisii....
Aloner83: Kiitos hyvästä kirjoituksestasi. Monet sanomasi lauseet oli suoraan kuin minun suustani.
Tunnistan itsessäni myös tuon häpeän, joka estää minua elämästä.
Melkein tuli kylmät väreet kuin luin kirjoitustasi.
Olen 20v nainen ja häpeä on määritellyt koko elämäni, johtanut masennukseen, itseinhoon, sosiaalisiin pelkoihin ja kuoreen vetäytymiseen.
Häpeä on ensimmäinen muistoni lapsuudessa ja häpeän kokemukset ovat kaikkein voimakkaimpia kokemuksia elämässäni. En osaa sanoa, mistä se on lähtenyt, en muista paljoakaan lapsuudestani. Mutta tiedän että vanhempieni pettymykset minuun on siihen vaikuttanut.
En ole koskaan osannut terveesti käsitellä häpeää. Ehkä joskus sen opin. Inspiroiva kirjoitus!
Hienoa, että olet tunnistanut häpeäsi 20v nainen. Minulta vei 27 vuotta tämän häpeän tunnistamiseen. Tai no en ole ihan varma mistä lähtien häpeä on tullut elämääni, mutta palautuneet muistot vievät alle kouluiän, 5-6 vuotiaaksi.
Mielenkiintoista että mainitsit tuon sosiaalisen pelon. Oikeastaan se oli se syy, miksi aloin hakea apua itselleni. Sen alta on paljastunut tuo häpeä, joka taas on johtanut lapsuuteen muistoissa. Se syy miksi tunnen että juuri lapsuus on tähän vaikuttanut, on se että pelkkä muistelu tuo minulle sanoinkuvaamattoman huonon olon. Pelkät yritykset muisteluun ovat saaneet ruumiin tärisemään ja vereni pakenemaan. Se on vahva todistus lapsuuden vinoutumista minulle.
Uskon, tai ainakin haluaisin uskoa että kaltaisiani on paljon tässä maassa. Inhoan kaikkia kehoituksia tyyliin: no lähe baariin, ota itseäsi niskasta kiinni, ole avoin ym. ym. kehoituksia. Itseasiassa jäädessäni masennuksen takia pois töistä ja hakiessani ekaa kertaa ammatiapua oli kunnan lääkärin neuvo: "Lähe viihteelle!" Voi stna että vieläkin puistattaa tuon puoskarin kommentti! Onneksi veljeni löysi minulle oikean ammattiauttajan yksityiseltä puolelta tuolloin, sillä omat voimani eivät enää etsintään riittäneet.
Kaikki tarkoittavat hyvää (tai osa ei tajua mitään mistä puhuvat), mutta omalla kohdalla ne syyllistivät vain enemmän minua. Luulen että tämmöisiä neuvoja antavat ne ihmiset, jotka eivät ole koskaan kokeneet itseään kelpaamattomiksi sairauteen asti. Nämä ihmiset luulevat monesti, että olemme vain itsesääliin vaipuneita onnettomia. Voittajana on helppo hymyillä.
Lohdutusta sinulle nainen20v ja muut samankaltaiset! Ensimmäiset ja hyvin voimakkaat lohdutuksen sanat jotka tähän tilanteeseen itse kuulin, olivat: Sinä et ole syyllinen! Haluan sanoa tämän eteenpäin kaikille niille, jotka häpeävät itseään lapsuudestaan saakka. Te ette olleet vastuussa! Vanhempanne olivat vastuussa teistä! Olkaa itsellenne lempeät.