Lax kiitti Lipposta uudesta kielilaista!

Folktinget eli suomenruotsalaiset kansankäräjät palkitsi entisen pääministerin ja nykyisen eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen istuntonsa alkajaisiksi Loviisassa lauantaina. Folktinget kiitti kultaisella ansiomerkillään Lipposta tämän pitkäaikaisesta työstä ruotsin kielen ja suomenruotsalaisen kulttuurin hyväksi.



Folktingetin uudelleenvalittu puheenjohtaja Henrik Lax (r.) kiitti Lipposta tämän työstä uuden kielilain hyväksi sekä Lipposen tavasta käyttää ruotsin kieltä, josta moni ruotsinkielinenkin poliitikko voisi ottaa mallia. Lax totesi Lipposen suhtautumisellaan ruotsin kieleen ja ruotsinkielisiin luoneen suomenruotsalaisiin turvallisuudentunnetta.

Eduskunnan puhemies oli silmin nähden onnellinen Folktingetin huomionosoituksesta. Myhäilevä Lipponen mainitsi, että hän on koko uransa ajan työskennellyt kaksikielisen Suomen hyväksi, jossa asukkaat voivat luottaa saavansa keskeiset palvelut omalla äidinkielellään. Hän korosti myös ruotsin merkitystä pohjoismaisessa yhteistyössä.
3224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kimmo Sasi on ansiokkaasti ottanut paikkansa Suomen suurimpana luopiona ja pakkoruotsittajana.

Paavolla ja Kimmolla on ikuinen paikkansa svekojen Pantheonissa.

Skål på den saken!

Äänestä

Ex-opetusministeri Rask paljasti:
Lipponen esti pakkoruotsin poistamisen yo-kokeesta
Turun Sanomat 21.4.2004 3:01:14

http://www.ts.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2004-04-21,104:2:219437,1:0:0:0:0:0:

Toisen kotimaisen kielen poistuminen ylioppilaskirjoitusten pakkoaineena olisi saattanut toteutua jo viime hallituskaudella, ellei silloinen pääministeri Paavo Lipponen (sd) olisi estänyt sitä.
Edellisen hallituksen opetusministeri Maija Rask (sd) kertoi eduskunnassa tiistaina, miten hän sai puhelun pääministerin kansliasta.
– Viesti oli selvä ja yksinkertainen: En saa tuoda muutosesitystä hallituksen käsittelyyn. Kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos (r) ja pääministeri olivat sopineet asiasta.
– Sodassa ja politiikassa tarvitaan voimakkaita johtajia, hallitustasolla se merkitsee voimasta pääministeriä. Hallitus tarvitsee johtajan, pääministerin, joka pitää kaikki langat käsissään. En minä sitä valita, mutta nyt voi todeta, että mikä oli mahdollista kansanedustaja Wideroosille oli mahdotonta ministeri Wideroosille.
Nykyisessä hallituksessa Rkp ei saanut enää sivustatukea ja puolueen ministerit Jan-Erik Enestam ja Wideroos jäivät yksin vastustamaan muutosta, jonka he pelkäsivät heikentävän ruotsin kielen asemaa Suomessa.
Rask myös ihmetteli, miten Rkp nyt vaatii ruotsin kielen oppituntien lisäämistä, kun sama ei kelvannut heille edellisessä hallituksessa maaliskuussa 2002, jolloin lukioiden tuntijako oli ratkaistavana ja kaikki vaihtoehdot avoinna.

Äänestä

Folktinget lahjoi kultaisella ansiomerkillään Lipposta RKP:n nuolemisesta. Paavo sai oikean Juudaksen suudelman!

Folktingetiltä tunnustusta puhemiehelle
Paavo Lipposen mielestä Loviisa on hyvä esimerkki toimivasta kaksikielisyydestä

30.04.2003

http://www.loviisansanomat.net/paauutiset.php?id=329

http://www.mediapalvelu.info/lovari/images/image.php?id=213

Kuvateksti: Puhemies Lipponen kertoi Folktingetin kokousväelle käyttävänsä muun muassa EU:n huippukokouksissa tarkoituksella niin suomea, ruotsia kuin englantiakin korostaakseen kotimaansa kaksikielisyyttä

Folktinget eli suomenruotsalaiset kansankäräjät palkitsi entisen pääministerin ja nykyisen eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen istuntonsa alkajaisiksi Loviisassa lauantaina. Folktinget kiitti kultaisella ansiomerkillään Lipposta tämän pitkäaikaisesta työstä ruotsin kielen ja suomenruotsalaisen kulttuurin hyväksi.

Lipponen totesi kiitospuheessaan, että Loviisa on malliesimerkki siitä, millainen kieliryhmien tilanne on silloin, kun suhteet ovat kohdallaan:
– Suomenkieliset ja ruotsinkieliset elävät rinta rinnan, toimivat yhdessä niin työpaikoilla kuin yhdistyksissäkin. Työskennellään yhdessä ja viihdytään yhdessä - äidinkielestä riippumatta, kehui Lipponen.

Folktingetin uudelleenvalittu puheenjohtaja Henrik Lax (r.) kiitti Lipposta tämän työstä uuden kielilain hyväksi sekä Lipposen tavasta käyttää ruotsin kieltä, josta moni ruotsinkielinenkin poliitikko voisi ottaa mallia. Lax totesi Lipposen suhtautumisellaan ruotsin kieleen ja ruotsinkielisiin luoneen suomenruotsalaisiin turvallisuudentunnetta.

Eduskunnan puhemies oli silmin nähden onnellinen Folktingetin huomionosoituksesta. Myhäilevä Lipponen mainitsi, että hän on koko uransa ajan työskennellyt kaksikielisen Suomen hyväksi, jossa asukkaat voivat luottaa saavansa keskeiset palvelut omalla äidinkielellään. Hän korosti myös ruotsin merkitystä pohjoismaisessa yhteistyössä.

Lipponen mainitsi, että taustastaan johtuen suomenruotsalaiset ymmärtävät vähemmistöjen asioita ja että he ovat myös tunnettuja suvaitsevaisuudestaan.

Lipposen mieleen oli jäänyt myös Hufvudstadsbladetin kampanja parin vuoden takaa: Ota riski, rakastu suomenruotsalaiseen.

– Huumori voi olla tehokas ase, kun taistellaan yhteiskunnassa vallitsevia ennakkoluuloja vastaan. Kunhan vain tämä onnellinen suomenruotsalainen, johon on rakastuttu, muistaa, ettei ruotsin kieli säily itsestään. Lapset, jotka oppivat molemmat kielet jo kotona, ovat siitä usein hyvin kiitollisia aikuisina.

Lipponen luonnehti elävää kaksikielisyyttä hyväksi lähtökohdaksi ja hän toivoi voineensa osaltaan vaikuttaa tähän kehitykseen.

– Uuden hallituksen tehtävänä on nyt katsoa, että kielilaki toteutuu käytännössä. Uskon vakaasti, että näin tapahtuu. Lopuksi Lipponen totesi huomionosoituksen lämmittävän hänen sydäntään.

– Jaksakaa taistella, sillä asianne on hyvä. Minä ja monet muut olemme hengessä mukana, koska mielestämme suomenruotsalaisten kielellisten oikeuksien onnistunut edunvalvonta on koko yhteiskunnan etu. (MI)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


osallinen kirjoitti:

Folktinget eli suomenruotsalaiset kansankäräjät palkitsi entisen pääministerin ja nykyisen eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen istuntonsa alkajaisiksi Loviisassa lauantaina. Folktinget kiitti kultaisella ansiomerkillään Lipposta tämän pitkäaikaisesta työstä ruotsin kielen ja suomenruotsalaisen kulttuurin hyväksi.



Folktingetin uudelleenvalittu puheenjohtaja Henrik Lax (r.) kiitti Lipposta tämän työstä uuden kielilain hyväksi sekä Lipposen tavasta käyttää ruotsin kieltä, josta moni ruotsinkielinenkin poliitikko voisi ottaa mallia. Lax totesi Lipposen suhtautumisellaan ruotsin kieleen ja ruotsinkielisiin luoneen suomenruotsalaisiin turvallisuudentunnetta.

Eduskunnan puhemies oli silmin nähden onnellinen Folktingetin huomionosoituksesta. Myhäilevä Lipponen mainitsi, että hän on koko uransa ajan työskennellyt kaksikielisen Suomen hyväksi, jossa asukkaat voivat luottaa saavansa keskeiset palvelut omalla äidinkielellään. Hän korosti myös ruotsin merkitystä pohjoismaisessa yhteistyössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu