kylttejä esille

Muijan kanssa päästeltiin lauantaina Nokialle kyläileen. Porin suunnasta tultiin ja Kankaantaan alueelle piti päästä. Katsoin kyllä netistä paikan ja helpolta vaikutti. Porin tieltä poikettuamme Öljytielle, minkä senkään kylttiä ei näkynyt, ei alkua, ei loppua, ajelin eteenpäin ja Vihnuskadun kylttejä etsiskelin talon päädyistä tai tolpista: ei näkynyt. Poikkeavien katujen kylttejä kyllä oli kiitettävästi, mutta ei ne paljon auttaneet, kun et tiennyt, mitä katua itse ajelit madellen.

Niinhän siinä kävi, että kun viimeinkin löysin ajamani kadun kyltin, näin olevani ihan vieraalla kadulla. Kun olen maalta kotoisin ja muutenkin tollo ja susien sukua, muistelin netin karttaa ja muistituntumalta aloin suunnistaa päämäärääni kohti. Hupsista keikkaa ja oltiin hetkessä oikeassa osoitteessa elukkavaistolla ajaen.

Ehdotankin Nokian kaupungille, että repisi pois ne vähatkin kyltit pääkatujen varsilta maalaisia sekoittamasta. Koko kaupunki on sellainen, että minäkin, vaikka olen ikäni asunut alle sadan kilometrin säteellä Nokiasta, olen edellisen kerran käynyt Nokialla 60-luvun puolivälissä. Kävin naista saatilla syksyaikaan, tyttöä en muista, mutta luumupuita oli pihassa ja hedelmiä täynnä, niitä söin ja siinä sen reissun anti sitten olikin. Jaa mutta valehtelin, eikö se Eden ole Nokiaa, siellä kävin kerran prätäämässä venäläisten kakaroitten kanssa.

Ei sitten ole ihan pakko mollata, mikäli vaikutan pöljältä, sitähän muijakin sanoo. Kehuu silti mun olevan ihan mukava, varsinkin nukkuessani talon toisessa päässä. Voisitte perustaa sinne kylttiverstaan.
10506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nokialla on erityisesti Kylpylän ohjaus onneton. Esimerkkinä, jopa turistibussit käyvät tämän tästä kääntymässä umpikujassa kehon kaupunginossa, ja asukkaidenkin on osattava venäjää, pystyäkseen neuvomaan vikaan ajavia matkailijoita.
Kehontien ja Viholankadun risteyksessä on puskien takana virallinen kylpylä suuntamerkki, haalistuneessa liikennemerkissä lukee tietysti suomeksi kylpylä ...Ehkä voisi Спа, Spa..jne. Edes ruotsiksi, lakikin sallii sen. ja onhan venäjä ja ruotsi sukulaiskieliä.

Äänestä
  • Nokialainen tapa asentaa liikennemerkkejä on seuraava: kaikkihan tietää, että tästä pitäisi päästä paikkaan X, ei tähän tarvi mitään kylttiä / kaikkihan tietää, että tässä kuuluisi ajaa seuraavien liikennesääntöjen mukaan, miksi siis tuhlaisimme rahaa "turhiin" liikkennemerkkeihin... Nokialla on maan surkeimmin merkitty pyörätieverkosto, useassa paikassa, jossa tien rakentaja on rakentanut pyörätien, ei tätä ole merkitty pyörätieksi, jolloin se on liikennesääntöjen mukaa jalkakäytävä (hyvä esimerkki on Orvokin päiväkodilta Menkalan suuntaan. Siinä on ojalla tiestä erotettu jalkakäytävä. Polkupyörällä pitäisi liikennesääntöjen mukaan ajaa ajoradan puolella, koska pyörätien merkki puuttuu, tosin kaikki ajavat tätä "jalkakäytävää" pitkin, koska se erehdyttävästi muistuttaa pyörätietä.)

    Äänestä

  • näin nokialla... kirjoitti:

    Nokialainen tapa asentaa liikennemerkkejä on seuraava: kaikkihan tietää, että tästä pitäisi päästä paikkaan X, ei tähän tarvi mitään kylttiä / kaikkihan tietää, että tässä kuuluisi ajaa seuraavien liikennesääntöjen mukaan, miksi siis tuhlaisimme rahaa "turhiin" liikkennemerkkeihin... Nokialla on maan surkeimmin merkitty pyörätieverkosto, useassa paikassa, jossa tien rakentaja on rakentanut pyörätien, ei tätä ole merkitty pyörätieksi, jolloin se on liikennesääntöjen mukaa jalkakäytävä (hyvä esimerkki on Orvokin päiväkodilta Menkalan suuntaan. Siinä on ojalla tiestä erotettu jalkakäytävä. Polkupyörällä pitäisi liikennesääntöjen mukaan ajaa ajoradan puolella, koska pyörätien merkki puuttuu, tosin kaikki ajavat tätä "jalkakäytävää" pitkin, koska se erehdyttävästi muistuttaa pyörätietä.)

    navigaattori,niitä saa jo niin halvalla.Pienemmätkin tiet löytyy jos vain itse tietää mihin paikkakunnalle ja osoitteen siellä on menossa.

    Äänestä

  • Kulkuri----->------> kirjoitti:

    navigaattori,niitä saa jo niin halvalla.Pienemmätkin tiet löytyy jos vain itse tietää mihin paikkakunnalle ja osoitteen siellä on menossa.

    Nokialainen ajattelumalli: Koska kaikilla on varaa hankkia navigaattori, niin ei teitä tarvitse merkitä...

    Äänestä

  • Kulkuri----->------> kirjoitti:

    navigaattori,niitä saa jo niin halvalla.Pienemmätkin tiet löytyy jos vain itse tietää mihin paikkakunnalle ja osoitteen siellä on menossa.

    TOMTOMI johti kerran minut johonkin mettäautotien umpikujaan...oli joku mettäkoneen perävaunu jätetty keskelle tietä, ja jouduin peruuttamaan puolikilometriä, ennekuin löytyi sellainen kohta josta pääsi vekslaamalla kääntymään

    Äänestä

  • ÄHH.. kirjoitti:

    Juu,kannattas myös tiirailla mitä liikennemerkkejä tien alusta löytyy. Meidän tien alussa on umpitien merkki silti päivittäin tulee autoja kääntyyn meidän pihaan. Olen suunnitellut että laitan lukittavan portin pihatien alkuun niin saavat peruuttaa 2km kunnon maalaistietä.

    Äänestä

  • Kulkuri----->------> kirjoitti:

    navigaattori,niitä saa jo niin halvalla.Pienemmätkin tiet löytyy jos vain itse tietää mihin paikkakunnalle ja osoitteen siellä on menossa.

    Ostin kyseisen laitteen ja ajattelin, että kokeilempa, kuinka se toimii. Laitoin reitiksi Nokia - Naantali. Sain kaksi reittivaihtoehtoa. Toinen neuvoi ajamaan Tampereelle ja sieltä Lempäälän kautta kohti Turkua. Toinen reitti oli Nokialta Huittisiin, josta Helsingintielle ja sieltä Turuntielle. Ajattelin kuitenkin ajaa suoraan Huittisten läpi ja sitten Turun suuntaan. Päästyäni huittisiin, navi julisti vähän ennen Mommolan motellia, että: OLET UMPIKUJASSA, TEE U-KÄÄNNÖS! Jatkoin kuitenkin matkaa, jolloin laite kertoi: laskee uudelleen ja sitten matka sujuikin Naantaliin asti.
    Tästäköhän johtuu, että Nokialta poistettiin Turku-kyltit ja tilalle laitettiin Rauma-kyltit?

    Äänestä

  • ÄHH.. kirjoitti:

    TOMTOMI johti kerran minut johonkin mettäautotien umpikujaan...oli joku mettäkoneen perävaunu jätetty keskelle tietä, ja jouduin peruuttamaan puolikilometriä, ennekuin löytyi sellainen kohta josta pääsi vekslaamalla kääntymään

    JOO.. TOM TOM onkin ruotsiksi tyhjääkin tyhjempi.

    Äänestä

Keskity vaan olemaan xxxx palju

Äänestä

öljytie päättyy äkkipysäykseen kun kaikki kylttejä ettiskelee

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pasi Kulju kirjoitti:

Muijan kanssa päästeltiin lauantaina Nokialle kyläileen. Porin suunnasta tultiin ja Kankaantaan alueelle piti päästä. Katsoin kyllä netistä paikan ja helpolta vaikutti. Porin tieltä poikettuamme Öljytielle, minkä senkään kylttiä ei näkynyt, ei alkua, ei loppua, ajelin eteenpäin ja Vihnuskadun kylttejä etsiskelin talon päädyistä tai tolpista: ei näkynyt. Poikkeavien katujen kylttejä kyllä oli kiitettävästi, mutta ei ne paljon auttaneet, kun et tiennyt, mitä katua itse ajelit madellen.

Niinhän siinä kävi, että kun viimeinkin löysin ajamani kadun kyltin, näin olevani ihan vieraalla kadulla. Kun olen maalta kotoisin ja muutenkin tollo ja susien sukua, muistelin netin karttaa ja muistituntumalta aloin suunnistaa päämäärääni kohti. Hupsista keikkaa ja oltiin hetkessä oikeassa osoitteessa elukkavaistolla ajaen.

Ehdotankin Nokian kaupungille, että repisi pois ne vähatkin kyltit pääkatujen varsilta maalaisia sekoittamasta. Koko kaupunki on sellainen, että minäkin, vaikka olen ikäni asunut alle sadan kilometrin säteellä Nokiasta, olen edellisen kerran käynyt Nokialla 60-luvun puolivälissä. Kävin naista saatilla syksyaikaan, tyttöä en muista, mutta luumupuita oli pihassa ja hedelmiä täynnä, niitä söin ja siinä sen reissun anti sitten olikin. Jaa mutta valehtelin, eikö se Eden ole Nokiaa, siellä kävin kerran prätäämässä venäläisten kakaroitten kanssa.

Ei sitten ole ihan pakko mollata, mikäli vaikutan pöljältä, sitähän muijakin sanoo. Kehuu silti mun olevan ihan mukava, varsinkin nukkuessani talon toisessa päässä. Voisitte perustaa sinne kylttiverstaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu