Mitäs tästä sanotte:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2256381&pos=no-tu
Hassi: "Jos jääviys tulkitaan laajasti, Lehtomäki on jäävi johtamaan ympäristönsuojelulain uudistamista"
26.09.2010 20:26
Vaikka ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) jääväisi itsensä Talvivaaran kaivosyhtiötä koskevien päätösten teosta, suuri osa muista ympäristöministeriön vastuulla olevista asioista vaikuttaa laajasti kaivosalaan.
Tätä mieltä on europarlamentaarikko Satu Hassi (vihr.), joka toimi kolme vuotta ympäristöministerinä vuosituhannen vaihteessa.
Kaivosala on sidoksissa esimerkiksi liikennehankkeisiin, maankäyttöön ja moniin elinkeinoihin.
Hassi pitää nykyasetelmaa vähintäänkin kyseenalaisena. Hän korostaa, että Lehtomäen johdolla valmistellaan ympäristönsuojelulakia, joka koskee kaikkien mahdollisten laitosten päästöjä.
- Jos jääviys tulkitaan laajasti, Lehtomäki on jäävi johtamaan ympäristönsuojelulain uudistamista.
Hassi muistuttaa, että asiaan liittyy lähes kaikki mahdollinen ympäristölainsäädäntö, kaikki päästöt maaperään, ilmaan ja vesistöihin.
Ympäristöministeriö vastaa muun muassa vesilaista, luonnonsuojelulaista, maankäyttö- ja rakennuslaeista ja lukuisista muista säädöksistä.
Ministeri johtaa koko koneistoa
Suurin ongelma Hassin mielestä on kuitenkin se, että ministeri johtaa koko ympäristöhallintoa.
- Vaikka ministeri ei itse voi osallistua hallituksen muodolliseen päätöksentekoon, hän voi kulissien takana ja ministeriössään vaikuttaa lakien ja lupien valmisteluun.
Hassi pitää ympäristöministerin poliittisen moraalin kannalta kyseenalaisena sitä, että hänen perheensä päätti hankkia juuri sen kaivosyhtiön osakkeita, joka ensimmäisenä Suomessa aikoo aloittaa uraanin louhinnan.
- Juuri sehän on ympäristön kannalta aivan erityisen ongelmallista.
Hassi pitää epäilyttävänä ajankohtaa, jolloin osakekaupat tehtiin, sillä Talvivaaran tavoite muuttaa toimintaansa uraanikaivokseksi oli jo tiedossa.
- Epäily herää, että Lehtomäen perheessä on arvioitu, että hanke menee läpi.
STT/ Timo Sipilä

Vastaukset 8
Vanhimmat
Harvemmi on tullut oltua samaa mieltä Hassin kanssa, mutta tässä asiassa kyllä.
Eli Lehtomäki ei ole siis käyttänyt sisäpiiritietoa.
Eli rikospuheet on itsessään rikosta!
Ympäristöministeriö valmistelee laaja-alisesti noita lakeja. Siellä harvoin otetaan kanta yksitäisiin rata- ja tiehankkeisiin. Jos eteen tulee yksittäinen kaivosta koskeva päätös niin riittä' että jäävää siinä itsensä.
Hassilla on taas päällä tuo kaikenjarruttaminen ja valittaminen kaikesta. Hassihan on tunnettu siitä että se haastaa suomen joka asiasta ey-tuomioistuimeen. Ihan normaalistakin toiminnasta ja enimmäkseen aiheetta. Käyttää härskisti asemaansa hyväksi omien poliittisten ja ideologisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Eikö ne härskimpää haasateltavaa löytäneet?
Keputollo on taas ymmärtänyt kaiken mustan valkoiseksi.
kaikkein tolloin saitin kaikista keputolloista.
punikkitollo?????????...
Hassin esittämällä tavalla, kaikki ministerit olisivat jäävejä
oman ministeriönsä asioissa.
Minä en ymmärrä enkä hyväksy tuota hirvittävää kiimaa hyökätä
Lehtomäen kimppuun, asiahan on tutkinnassa.
Ettekö te luota suomalaisiin viranomaisiin? Vai onko se sitä kuulua
vaalikiimaa?
Ylen verkkouutisten mukaan arvopaperimarkkinoita valvova Finanssivalvonta (Fiva) aloitti itse ympäristöministeri Paula Lehtomäen (kesk) lähipiirin osakekauppojen tutkinnan.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Yle Fiva aloitti itse ministerin lähipiirin kauppojen tutkinnan/1135260433202
Antoi Kevalle "puhtaat" paperit kelkkatehdashuijauksessakin, rikokset tuli
ilmi vasta kun KRP puuttui asiaan. Ei mitään merkitystä Fivan "tutkimuksilla"