KD ja tulevaisuus?

KD.n tulevaisuus tai pitäisikö mielluimmin tulkita lopullinen taantuminen alkaa olla jo niin kriittisessä pisteessä, että koko puolueen alasajo on vain ajnkysymys. KD kannatus putoaa jatkuvasti eikä puoluejohtaja Räsäsellä ole sellaista karismaa tai keinovalikoimaa olemassa, jolla saada tuota ala-mäkeen menoa estäisi alkamasta.

KD.n kannalta ainoa oikea toimenpide olisi hakeutua Kokoomuksen siipien suojaan tulevissa vaaleissa, kuin seuraavassa puoluekokouksessakin. KD.n puolueena tulisi tehdä selkeä eteenpäin vievä askelkuvio ja muodostaa itsestään osa Kokoomuspuoluetta. Näin tehden KD sekä loisi itselleen mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskunnallisesti, että säilyttää vielä olemassaoleva kannattajakuntansa myös tulevaisuudessa. KD.n ja Kokoomuksen arvomaailmat ovat kuitenkin pitkälti samansuuntaisia niin talous- kuin sosiaalipoliittisestikin, joten selkeitä synergiaetuja voidaan katsoa olevan olemassa.
2420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

KYLLÄ KD:N TULEVAISUUS NÄYTTÄÄ AIKA HEPPOISALTA. AINOA JOKA JOTAIN KANTAA OTTAA ON PÄIVI RÄSÄNEN. KOVIN HEPPOISTA VÄKEÄ ON EDUSTAJANA JA ENSIVUODEN 2011 :STA EHDOKKAANA. NÄYTTÄÄ ETTÄ PUOLUE KUOLEE PIKKUHILJAA. KATEELLISTA PORUKKAA, SILLÄ EI PITKÄLLE PÖTKITÄ. ETTÄ LYKKATIL VAAN!

Äänestä

Vaarini antoi minulle elämän ohjeen. Uskonto ja politiikka ei sovi yhteen! Tästä viisastuneena en koskaan äänestä kristillisdemokraatteja. Vaari muuten kävi kirkossa lähes joka sunnuntai.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ari.kahara kirjoitti:

KD.n tulevaisuus tai pitäisikö mielluimmin tulkita lopullinen taantuminen alkaa olla jo niin kriittisessä pisteessä, että koko puolueen alasajo on vain ajnkysymys. KD kannatus putoaa jatkuvasti eikä puoluejohtaja Räsäsellä ole sellaista karismaa tai keinovalikoimaa olemassa, jolla saada tuota ala-mäkeen menoa estäisi alkamasta.

KD.n kannalta ainoa oikea toimenpide olisi hakeutua Kokoomuksen siipien suojaan tulevissa vaaleissa, kuin seuraavassa puoluekokouksessakin. KD.n puolueena tulisi tehdä selkeä eteenpäin vievä askelkuvio ja muodostaa itsestään osa Kokoomuspuoluetta. Näin tehden KD sekä loisi itselleen mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskunnallisesti, että säilyttää vielä olemassaoleva kannattajakuntansa myös tulevaisuudessa. KD.n ja Kokoomuksen arvomaailmat ovat kuitenkin pitkälti samansuuntaisia niin talous- kuin sosiaalipoliittisestikin, joten selkeitä synergiaetuja voidaan katsoa olevan olemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu