Pakko päästä johonkin asiasta avautumaan, toki asiasta olen kertonut muutamalla hyvälle kaverilleni. Mutta eivät he, kuten en osaa itsekkään loppujen lopuksi sanoa mitään tähän tilanteeseen.. Tuntuu että asian suhteen on niin hukassa kuin vain olla ja voi..
Olen seurustellut useamman vuoden aivan ihanan miehen kanssa, tämä toisi vaikka kuun taivaalta jos sitä pyytäisin. Olen aina ajatellut hänen olevan se täydellinen ja paras mies mulle. Meillä on yhteinen 2 vuotias lapsikin. Elämä on hyvin vakaalla pohjalla ja kaikki hyvin. Toki parisuhteessa on välillä riitoja, meilläkin.. Mutta ei oikeastaan ole koskaan ollut mitään sen isompaa. Olen haaveillut naimisiin menosta ja ollaan siitä puhuttu että heti kun tulee taloudellisesti hyvä tilanne jne niin mennään naimisiin,´olemme myös unelmoineet toisesta lapsesta.
Itse olen nuori, pian 25 vuotias äiti. pääsin kesän alussa juhlimaan kaveriporukalla yhdille festareille ja tapasin samassa kunnassa asuvien kavereideni kaverin tällöin. aivan ihana mies! menetin välittömästi sydämmeni hänelle, mitään emme kuitenkaan siis tehneet.. pientä flirttailua oli koko ajan toki pelissä. Festareiden jälkeen soitin kaverilleni puhelun, että mitäs jos mä oon tehnytkin sen virheen elämässäni että oonkin mennyt "aloittamaan elämäni" väärän miehen kanssa`? mitäs jos tämä uusi ihastus olisi ollut se oikea, kaikki asiat niin natsasi yhteen täydellisesti noin pienessä ajassa mitä kerettiin yhdessä olemaan..
toivoin että tämä unohtuisi, olisi vaan jokin ohimenevä juttu.. kuitenkin pari viikkoa pohdin että kuinka saisin häneen yhteyden? kehtaisinko laittaa tekstiviestiä vai mitä hän ajattelee asiasta jos varattu äiti lähestyy.. eikä mun saiskaan.. myöhemmin löysin hänet facebookista ja lisäsin kaverikseni. juttelemme siellä chatin kautta joku 2-4 kertaa kuukaudessa, emme ole kertaakaan nähneet muuten kuin ehkä ohimennen festareiden jälkeen.. tämä tyyppi pyörii vieläkin mun mielessä päivittäin! käyn katselemassa tämän kuvia, odotan että ollaan taas yhtä aikaa netissä niin pääsen juttelemaan tämän kanssa.. perhosia tällöinkin mahassa niin paljon että ei oikeen tiedä mitä osaisi kirjoittaa :). viime viikolla päätin että lopetan haaveilut, en mä voi uhrata elämääni tämmöisen takia.. mutta nyt v.loppuna sain kuulla eräältä kaveriltani että tämä kyseinen henkilö on soitellut eräälle kaverilleen ja kysellyt kovasti perääni. muttei kuitenkaan halua olla perheen rikkoja ja antaa asian olla. plaah, hyvästi huolettomat päivät, taas sitä haaveillaan varmaan seuraavat puoli vuotta tämän ihmisen perään..
Tavattuani tämän miehen, en ole puhunut enään sanallakaan nykyiselleni naimisiin menosta tai toisesta lapsesta. se tuntuu väärältä, jos haaveilen toisen perään... jos lähtisin joskus hänen matkaansa niin tätä ihanuuttahan voi olla vain vaikka kk ja sitten kaduttaa.. vaikka kuinka rakastaisi jotain ihmistä, kuten minä nykyistäni niin tuleeko joka tapauksessa jossain vaiheessa siihen että yhteiselo tuntuu vaan kaverisuhteelta? onko olemassa oikeasti sellainen suhde jossa tuntee koko ajan elävänsä rakkauselämässä? itse mietin että kaikki suhteet jossain välissä vaan rupeaa menemään niin kuin yhteiselon merkeissä, kavereina.. ei niitä perhosia enään mahassa pyöri niin kuin alkuaikoina.. vai onko näin? entä jos tämän ihastuksen kanssa olisin rakkauden pyörteissä koko loppuelämäni eikä suhde tuntuisi pelkästään vaan ystävyydeltä? onko sellaista?
En tiedä, oon hukassa..
Olen seurustellut useamman vuoden aivan ihanan miehen kanssa, tämä toisi vaikka kuun taivaalta jos sitä pyytäisin. Olen aina ajatellut hänen olevan se täydellinen ja paras mies mulle. Meillä on yhteinen 2 vuotias lapsikin. Elämä on hyvin vakaalla pohjalla ja kaikki hyvin. Toki parisuhteessa on välillä riitoja, meilläkin.. Mutta ei oikeastaan ole koskaan ollut mitään sen isompaa. Olen haaveillut naimisiin menosta ja ollaan siitä puhuttu että heti kun tulee taloudellisesti hyvä tilanne jne niin mennään naimisiin,´olemme myös unelmoineet toisesta lapsesta.
Itse olen nuori, pian 25 vuotias äiti. pääsin kesän alussa juhlimaan kaveriporukalla yhdille festareille ja tapasin samassa kunnassa asuvien kavereideni kaverin tällöin. aivan ihana mies! menetin välittömästi sydämmeni hänelle, mitään emme kuitenkaan siis tehneet.. pientä flirttailua oli koko ajan toki pelissä. Festareiden jälkeen soitin kaverilleni puhelun, että mitäs jos mä oon tehnytkin sen virheen elämässäni että oonkin mennyt "aloittamaan elämäni" väärän miehen kanssa`? mitäs jos tämä uusi ihastus olisi ollut se oikea, kaikki asiat niin natsasi yhteen täydellisesti noin pienessä ajassa mitä kerettiin yhdessä olemaan..
toivoin että tämä unohtuisi, olisi vaan jokin ohimenevä juttu.. kuitenkin pari viikkoa pohdin että kuinka saisin häneen yhteyden? kehtaisinko laittaa tekstiviestiä vai mitä hän ajattelee asiasta jos varattu äiti lähestyy.. eikä mun saiskaan.. myöhemmin löysin hänet facebookista ja lisäsin kaverikseni. juttelemme siellä chatin kautta joku 2-4 kertaa kuukaudessa, emme ole kertaakaan nähneet muuten kuin ehkä ohimennen festareiden jälkeen.. tämä tyyppi pyörii vieläkin mun mielessä päivittäin! käyn katselemassa tämän kuvia, odotan että ollaan taas yhtä aikaa netissä niin pääsen juttelemaan tämän kanssa.. perhosia tällöinkin mahassa niin paljon että ei oikeen tiedä mitä osaisi kirjoittaa :). viime viikolla päätin että lopetan haaveilut, en mä voi uhrata elämääni tämmöisen takia.. mutta nyt v.loppuna sain kuulla eräältä kaveriltani että tämä kyseinen henkilö on soitellut eräälle kaverilleen ja kysellyt kovasti perääni. muttei kuitenkaan halua olla perheen rikkoja ja antaa asian olla. plaah, hyvästi huolettomat päivät, taas sitä haaveillaan varmaan seuraavat puoli vuotta tämän ihmisen perään..
Tavattuani tämän miehen, en ole puhunut enään sanallakaan nykyiselleni naimisiin menosta tai toisesta lapsesta. se tuntuu väärältä, jos haaveilen toisen perään... jos lähtisin joskus hänen matkaansa niin tätä ihanuuttahan voi olla vain vaikka kk ja sitten kaduttaa.. vaikka kuinka rakastaisi jotain ihmistä, kuten minä nykyistäni niin tuleeko joka tapauksessa jossain vaiheessa siihen että yhteiselo tuntuu vaan kaverisuhteelta? onko olemassa oikeasti sellainen suhde jossa tuntee koko ajan elävänsä rakkauselämässä? itse mietin että kaikki suhteet jossain välissä vaan rupeaa menemään niin kuin yhteiselon merkeissä, kavereina.. ei niitä perhosia enään mahassa pyöri niin kuin alkuaikoina.. vai onko näin? entä jos tämän ihastuksen kanssa olisin rakkauden pyörteissä koko loppuelämäni eikä suhde tuntuisi pelkästään vaan ystävyydeltä? onko sellaista?
En tiedä, oon hukassa..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.