Sharon ja

LIKUDIN SISÄINEN TAISTELU TIIVISTYY ENNEN SUNNUNTAIN REFERENDUMIA.

Mielipidetiedustelujen mukaan Sharonin Gaza suunnitelma kärsii tappion Likudin kokouksessa. Sharonin avustajien mukaan hänellä on kolme vaihtoehtoa: Hän tunnustaa häviönsä ja eroaa;

hän alistuu Likudin edustajien tahtoon ja suuntaa politiikkansa oikealle; tai hän jättää referendumin tuloksen huomioimatta ja vie suunnitelmansa hallitukseen ja Knessetiin. Sharonin uskollisin tukija ja mahdollinen manttelin perijä Ehud Olmert sanoo, että Sharon jättää päätöksensä julkaisemisen viime hetkeen. Olmertin mukaan, jos Sharon häviää, hän on joka tapauksessa rampa ankka.

Sharon on yrittänyt vakuuttaa, että häviö merkitsisi vaikeaa säröä USA-suhteissa ja se haavoittaisi maan diplomaattisia suhteita kaikkialla maailmalla. Se todennäköisesti lamauttaisi myös USA:n aloitteellisuuden Israelin ja Palestiinan välisten asioiden erotuomarina ja saisi aikaan poliittisen tyhjiön ainakin marraskuussa pidettäviin USA:n presidentin vaaleihin saakka. Se voisi myös aiheuttaa USA:n ankaramman kritiikin Israelin sotilaallisista operaatioista Palestiinan alueilla.

EU ei ole alun alkaenkaan ollut innostunut Sharonin suunnitelmasta, mutta on hyväksynyt sen pitkin hampain osana tiekarttaa, josta on tullut sille ”pyhä lehmä”, vaikka sen toteutus on epäselvä.

Zeev Binyamin Begin on myös noussut parrasvaloihin Likudin sisäisen referendumin vuoksi vetäydyttyään politiikasta sivuun vuonna 1999 hänen puolueensa National Unionin kärsittyä vaalitappioita. Begin vastusti kiivaasti Oslon sopimusta, koska se tehtiin PLO:n kanssa, joka on vannoutunut Israelin tuhoamiseen. Nyt Begin on kirjoitellut artikkeleita ja antanut haastatteluja, joissa hän varoittaa Gazan vetäytymissuunnitelmasta. Hän pitää sitä antautumisena terrorille. Hänen mielestään vetäytyminen Gazasta tekee siitä Hamas-maan, vetäytyminen Juudeasta ja Samariasta tekee niistä PLO-maan, vetäytyminen Golanilta tekisi siitä Hizbullah-maan. Vetäytyminen Gazasta ei lopettaisi terroria vaan aloittaisi uuden asemasodan, Begin sanoo. Jätettyään politiikan Begin palasi entiseen toimeensa Jerusalemin Geologiseen Instituuttiin.

Beginin mielipiteitä kunnioitetaan, koska hän on ideologialtaan rehellinen, jolla ei ole omia poliittisia tavoitteita. Hänen mielipiteensä voivat vaikuttaa epävarmoihin Likudin jäseniin.

HAMAS JA ISLAMIC JIHAD EIVÄT OSALLISTUNEET ARAFATIN KOKOUKSEEN.

Arafat pyrkii saamaan laajan kannatuksen Gazan hallinnon järjestämiseksi Israelin mahdollisen vetäytymisen jälkeen. Hän kutsui PLO:n hallituksen ja kaikkien palestiinalaisten ryhmien johtajat yhteiseen tilaisuuteen Ramallahiin keskiviikoksi. Arafatin tarkoituksena oli keskustella ja kuunnella eri ryhmien edustajien mielipiteitä, mutta ei antaa heille oikeutta päätöksentekoon. Syytä Hamasin ja Jihadin poissaoloon ei tiedetä, mutta Hamas on ilmoittanut, että se haluaa osaa päätöksenteossa.

GAZAN POLIISIPÄÄLLIKÖN KOTIA POMMITETTIIN.

Pommi laukaistiin poliisipäällikön Ghazi Jebalin talon edessä keskiviikkona. Se vaurioitti taloa, mutta ei aiheuttanut henkilövahinkoja. PA:n edustajan mukaan Jebalilla on paljon vihamiehiä. Äskettäin Fatahin jäsenet pahoinpitelivät häntä. Teoista syytetään PA:n estävää turvallisuuspalvelua ja sen johtajaa Muhammad Dahlania, mutta hän on kieltänyt osallisuutensa niihin. PA ei syyttänyt Israelin osallisuutta pommiin, joka puolestaan on kieltänyt tietävänsä siitä mitään. Israel syyttää Jebalia osallisuudesta terrorismiin.

Vastaavankaltaiset väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet viime aikoina eri ryhmien pyrkiessä vakauttamaan omaa asemaansa ennen Israelin vetäytymistä. Torstaina militantit pieksivät Gazan Shifra sairaalan johtavaa lääkäriä jättäen hänet vertavuotavana ja rikotuin luin.

PA:n lähes näkymätön pääministeri Qurei on vakuuttanut, että PA tulee vastaamaan lain ja järjestyksen saattamisesta voimaan Gazassa, mutta toistaiseksi ei juuri mitään ole saatu aikaan. Muutama viikko sitten poliisi aloitti liikenteen valvonnan Gazassa, mutta se sai aikaan tulitaistelun poliisin ja Hamasin jäsenten välillä. Poliisin tarkoituksena on myös takavarikoida laittomat aseet niiltä, jotka kuljettavat niitä julkisesti, mutta päätöstä ei ole edes aloitettu toteuttaa.

LENTOASEMAN HALLINNON TURVALLISUUSVARTIJA LÖYSI POMMIVYÖN.

Naispuolinen turvallisuusvartija löysi pommivyön piilotettuna vaatekasan sisälle Karni raja-asemalla. Pommivyö herätti epäselviä kuvioita tavaroiden kulkiessa läpivalaistuksen ohi. Turvallisuusvartijat aloittivat koko lastin fyysisen tarkastuksen, joka paljasti farmarikasaan piilotetun samanvärisen pommivyön. Tavarat olivat matkalla Gazasta Länsirannalle. Tarkastajat ovat aina vaarassa räjäyttää itsensä tällaisissa tapauksissa. Paikalle kutsutut pioneerit räjäyttivät pommivyön turvallisesti. Tämän raja-aseman kautta tulivat ne kaksi kuljetuskontin salalokeroon piiloutunutta terroristia, jotka räjäyttivät pomminsa maaliskuussa tänä vuonna Ashkelonin satamaterminaalissa murhaten 11 israelilaista. Viime vuoden huhtikuussa terroristi pääsi soluttautumaan tälle tarkastusasemalle murhaten kaksi ja haavoittaen kolmea israelilaista. Maaliskuun pommi-iskun vuoksi Israel kielsi arabityöntekijöiden pääsyn Israeliin ja on rajoittanut liikennettä aseman kautta Israeliin.

IDF PIDÄTTI MARWAN BARGHOUTIN SERKUN ALIN AL-AMRIN PAKOLAISLEIRISSÄ.

Ali Barghouti, 35, oli yksi niistä 21:stä, jotka Arafat karkotti äskettäin Ramallahin Mukatan hallintokeskuksestaan viime viikon torstaina.

Kaksi muuta Tanzim-pakolaista aseistettuina käsiasein ja panoslippailla pidätettiin, kuten myös Hamas pakolainen Bir Zeitissa Ramallahista pohjoiseen eilen. Iltapäivällä IDF löysi 40 kilon pommin Kissufimin risteyksestä pohjoiseen Gazan keksiosassa. Sotilaat tuhosivat sen.

POLIITTISET ASIAT ISRAELISSA TAI MUUALLA EIVÄT OIKEUTA ENTI-SEMITISMIIN.

Tämän tapaisen lausunnon antoi kaksipäiväinen Berliinissä pidetty konferenssi Organisation for Security and Cooperation in Europe. Se totesi myös lausunnossaan, että antisemitismi, tullen sen kaikkein tuhoisimman ilmentymän jälkeen holocaustin aikana, on omaksunut uusia muotoja ja ilmentymiä, jotka muiden hyljättävien muotojen ohessa uhkaavat demokratiaa, sivilisaation arvoja ja sen kautta yleistä turvallisuutta OSCE alueella ja sen ulkopuolella.

Lausunto toteaa ensimmäisen kerran juutalaisten ja israelilaisten tavoin, että viime vuosina on levinnyt uudenlainen antisemitismi, jonka mukaan juutalaisten vastainen väkivalta on laillinen tunnereaktio Lähi Idän kriiseihin.

SOTILAAT ESTIVÄT TUHOISAN HAMASIN AUTOPOMMI-ISKUN KESKIVIIKKONA.

Sotilaat kiinnittivät huomionsa lujaa etelään ajavaan jeeppiin maalattuna Israelin värein ja Israelin lipulla varustettuna lähellä Kfar Daromia Gazan alueella. Partiomatkalla olleet sotilaat astuivat ulos autostaan ja käskivät jeeppiä pysähtymään. Jeepin ajaja ei välittänyt käskystä vaan jatkoi ajamista. sotilaat avasivat tulen, mutta kuljettaja ehti sytyttää satoja kiloja räjähteitä sisältäneen pommilastinsa vain muutamien metrien päässä sotilaista. Yksi upseeri ja kolme sotilasta haavoittui, yksi heistä vaarallisesti, kolme lievemmin. Terroristin tarkoituksena lienee ollut räjäyttää pomminsa joko lapsia Kfar Daromista kouluun kuljettavan bussin vieressä tai sotilas- tai siviiliautojen lähellä.

Hamas ilmoitti virallisesti olevansa aiotun terrori-iskun takana.

JORDANIAN PIDÄTTÄMIEN TERRORISTIEN TARKOITUKSENA OLI TAPPAA 80 000 IHMISTÄ AMMANISSA JA LISÄÄ MUUALLA.

Heidän tarkoituksensa oli ajaa autonsa ennalta sovittuihin paikkoihin ja räjäyttää siellä pommi- ja kemikaalilastinsa. Kemikaalitynnyreistä leviävä tappava kaasupilvi olisi saanut aikaan suurkatastrofin laajalla alueella. Ammanin ohella toisena iskukohteena oli Israel.

EVANKELISET KRISTITYT EIVÄT HYLKÄÄ ISRAELIA GAZAN VETÄYTYMISEN TAKIA

Jerusalem Postin yleisönosasto on täynnä kirjeitä eri puolilta maailmaa, joissa kristityt vakuuttavat pysyvänsä uskollisesti Israelin tukena siinäkin tapauksessa. ”Me itkemme, itkemme israelilaisten tyhmyyttä”, sanoo Kristittyjen sionistikeskuksen johtaja Jan Wllem Van der Hoeven.

Ei Jumala käskenyt hyväksymään juutalaisen tekoja, vaan siunaamaan häntä. Hepreaksi siunata on bracha, jonka juurisana on regel, jalka, josta tulee sana polvistua, kunnioittaa polvilleen langeten.

Ei Jumala käskenyt siunaamaan juutalaista siksi, mikä juutalainen on tai mitä hän tekee, vaan siksi, mitä Jumala on antanut ihmiskunnalle juutalaisen kautta. Siunatessaan, kunnioittaessaan juutalaista, ihminen siunaa, kunnioittaa Jumalaa. Siksi myös juutalaiset siunaavat Jumalaa rukoillessaan.
3182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kairo, 1972, Zuheir Moushin saksalaiselle aikakausilehdelle, PLO:n silloinen asevoimien komentaja:

'Palestiinalaisen identiteetin luominen palvelee vain taktisia tarkoituksia. Mitään palestiinan kansaa ei itseasiassa ole olemassakaan. Tämä on politiikkaa, politiikka on syy puhua palestiinalasiesta kansasta...Ei koskaan eikä missään olosuhteissa tule kysymykseen, että siionistien 1967 sodassa valtaamien alueiden palauttaminen riittäisi meille..

..Me vaadimme, me haluamme ja me tulemme ottamaan jokaikisen kaupungin, kylän, talon ja peltotilkun juutalaisilta ja vasta sitten, kun olemme murskanneet heidät sotilaallisesti voimme elää heidän kanssaan rauhanomaisesti'..

..'Palestiinalaista kansaa ei ole olemassa. Palestiinan kansan luominen on vain eräs keino jatkuvaan taisteluumme sionistista valtiota vastaan arabien yhtenäisyyden puolesta. Tosiasiassa ei ole mitään eroa jordanialaisten, palestiinalaisten, syyrilaisten ja libanonilaisten välillä...

...Poliittisista ja taktisista syistä puhumme puhumme tänään palestiinalaisen kansan olemassaolosta, sillä arabimaiden kansalliset edut vaativat, että asetamme erillisen Palestiinan kansan vastustamaan siionismia. Taktisista syistä Jordania, joka on tunnustettu ja suvereeni valtio omine vahvistettuine rajoineen, ei voi siten vaatia Haifaa, Jaffaa, Ber-Shevaa ja Jerusalemia, kun sen sijaan Israelin sisällä asuva palestiinalainen voi epäilemättä niin tehdä. Haluan korostaa, että heti kun olemme vallanneet koko Palestiinan, yhdistämme heti Palestiinan ja Jordanian..(1972)

Palestiinalaisten sisäpiirin myöhempiä kannanottoja:

Rantisi: 'Allahin kautta, me emme tule jättämään ainuttakaan juutalaista Palestiinaan. Taistelemme heitä vastaan kaikella voimalla mitä meillä on'..
..'Sharon on valehtelija, terroristi ja natsi. Allahin avulla Hamas tulee iskemään kaikkialle Israeliin ja tappamaan sekä rakkikoira Sharonin että hänen ystävänsä Perezin'(12-14.6.2003).

Vuosi sitten: Arafat kiihottaa palestiinalaisia lapsia uhraamaan verensä Palestiinan vapauttamisen vuoksi, marttyyrikuolema on lapsienkin ihanne.. mutta nämä asiathan jo tiedetään, kuka vain löytää näitä dokumentteja netistä käännettynä arabiasta englanniksi..

Lukekoon itse se jota kiinnostaa esim:
"Educating Children to Martyrdom" (15)

http://memri.org/bin/articles.cgi?Page=archives&Area=sr &ID=SR2403

Äänestä

LIKUDIN JÄSENTENVÄLINEN ÄÄNESTYS HYLKÄSI SHARONIN SUUNNITELMAN.

Vain 51.6 % äänioikeutetuista vaivautui äänestyspaikoille. Heistä 59.5 % äänesti suunnitelmaa vastaan ja 39.7 % puolesta. Sharon on kuitenkin ilmoittanut, että se on vain osataistelu, sotaa ei ole hävitty. Hän aikoo esittää uuden suunnitelman, josta hän poistaa joitakin pahimpia kantoja kaskessa, ja esittää sen hallitukselle ja Knessetille. Sharon on alkanut uuden kierroksen hallituksensa ministereiden ja Likudin johtavien virkailijoiden kanssa miettiäkseen uutta strategiaa.

USA:n hallituksen edustajat ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä Sharonin heikkoon esitykseen Washingtonin matkansa jälkeen. He sanovat, että USA maksoi kalliisti tukiessaan Sharonin suunnitelmaa, mutta Sharon ei toiminut tarpeeksi pontevasti saadakseen puolueensa tuen suunnitelmalleen. USA näyttää nyt vetäytyvän Sharonin tukemisesta ilmoittaen, että se oli vaan yksi oikopolku tiekartan kokonaissuunnitelmassa. Polkuja on muitakin, mutta suunta täytyy olla sama.

GAZAN JUUTALAISASUKKAAT pitävät äänestyksen tulosta voittona.

He ovat jo aloittaneet uusien talojen rakentamisen. He suunnittelevat rakentavansa 65 uutta taloyksikköä Gazan alueen pohjoisosaan ja 10 etäiseen Gush Katifin kylään nimeltä Morag. Uudet taloyksiköt on suunniteltu erikoisesti juuri armeijasta vapautuville nuorille, jotka haluavat perustaa perheitä. Vastauksena kysymykseen miksi tänne he vastaavat: ”Koska tämä on meidän maamme. Mitä muuta parempaa paikkaa voisit ajatella? Todellakin, heillä on siellä merenranta ja vilpoiset merituulet lähellä. Sharon tarjosi heille Negevin hiekkaista ja pölyistä maata, jossa kärpäset ovat maanvaiva, ja josta on pitkä matka mihin tahansa asutuskeskukseen, jossa jotain tapahtuu.

POLIITTISET PUOLUEET OVAT ALKANEET LIIKEHTIÄ.

Shinui on esittänyt kärkevää kritiikkiä Likudia vastaan uhaten eroavansa hallituksesta kuitenkaan esittämättä yksilöityjä uhkavaatimuksia. Shinuin puheenjohtaja Tommi Lapid on sanonut, että puolue pysyy hallituksessa toistaiseksi, mikäli Sharon pyrkii diplomaattiseen ratkaisuun. Shinui pelkää, että Likudin oikeistolaita saa nyt enemmän valtaa ja kahlitsee Sharonin toimintavapautta.

Laborpuolueen puheenjohtaja vaatii uusia vaaleja.

Laborin puheenjohtaja Shimon Peres on lopettanut puheensa Sharonin suunnitelman tukemisesta oppositiosta käsin ja vaatii nyt toimia Sharonin hallituksen kaatamiseksi. Hän kutsuu viimeisiä valtiovaaleja nimellä ”väärennös”, koska ”äänestäessään Likudia he odottivat saavuttavansa rauhan, turvallisuuden ja elpyneen talouden. Mitään näistä ei ole saatu. Rikkaat rikastuvat, köyhä pysyy köyhänä ja nälkäisten lasten luku on lisääntynyt.” Peres julmistelee, ettei hän anna 50 000 ihmisen määrätä koko kansan kohtalosta, kuka pysyy köyhänä, kuka elää pelossa ilman toivoa tulevaisuudesta. Laborin kansanedustaja Haim Ramon esitti, että säädetään laki, jolla Sharonin suunnitelma toteutetaan vastoin Likudin referendumin tulosta. Entinen pääministeri Ehud Barak sanoi tuntevansa sympatiaa Sharonia kohtaan ja rohkaisi häntä suunnitelmansa toteuttamiseen.

SHARONIN HALLITUS LÄPÄISI KNESSETIN EPÄLUOTTAMUSÄÄNESTYKSEN.

Knesset aloitti kesäisen istuntokautensa äänestämällä Laborpuolueen kansanedustajien Matan Vilnain ja Eitan Cabelin esittämästä epäluottamuksesta Sharonin hallitukselle. Sen mukaan hallitus ei ollut saanut ratkaisua diplomaattiselle ja turvallisuuskriisille.

Epäluottamuslause äänestettiin kumoon äänin 62 – 46. Hallituspuolueet äänestivät esitystä vastaan.

PALESTIINALAISET TERRORISTIT MURHASIVAT ÄIDIN JA HÄNEN NELJÄ LASTAAN.

Tali Hatuel, 34, joka oli kahdeksatta kuukautta raskaana, lähti kodistaan Gush Katifista sunnuntaina pian keskipäivän jälkeen ajaakseen lastensa kanssa Ashdodiin, jossa hänen puolisonsa David odotti häntä, osallistuakseen Likudin äänestykseen. Matkalla hän joutui terroristien asettamaan väijytykseen ennen Kissufimin rajanylityspaikkaa. Kaksi muuta terroristia oli hyökännyt läheistä sotilasasemaa vastaan harhauttaakseen heitä. Kaksi terroristia avasi tulen Talin autoa kohti saaden sen pysähtymään. He tulivat aivan auton viereen ja ampuivat lähietäisyydeltä lukuisia laukauksia autoon varmistaakseen, että varmasti kaikki olivat kuolleet. Hyökkäyksessä menehtyivät perheen äidin lisäksi hänen tyttärensä Hila 11, Hadar 9, Roni 7 ja Merav kaksi vuotta. Useiden yritysten jälkeen sotilaat saivat lopulta kaksi terroristeista surmattua, mutta kaksi pääsi pakoon. Lisäksi moottoripyöräilijä Haim Aharon ja kaksi IDF:n sotilasta haavoittui tulitaistelussa. Kaksi CNN:n autoa oli matkalla Gush Katifiin kuultuaan laukauksia. He pysäköivät autonsa keskelle tietä estäen muita autoja jatkamasta pitemmälle ja joutumasta terroristien tulilinjalle.

Tali Hatuel työskenteli sosiaalivirkailijana Gush Katifin alueneuvostossa. Hänen tehtäviinsä kuului terrorihyökkäysten uhrien auttaminen ja hoito.

Islamic Jihad ja Kansan vastarintakomitea (PRC) otti vastuun hyökkäyksestä.

Teon raakuus osoittaa taas kerran terrorismin mielettömyyden. Mitä terroristit kuvittelivat saavuttavansa murhaamalla aseettoman äidin ja hänen pienet lapsensa keskellä kesäpäivää?

ME OLEMME TODELLISIA HÄVIÄJIÄ, SANOVAT PALESTIINALAISET.

Sitä mieltä ovat palestiinalaisten johtomiehet Likudin referendumin kielteisestä tuloksesta. Kuitenkin he vastustivat Sharonin suunnitelmaa alusta lähtien. He halusivat, että israelilaiset ajetaan pois Gazan alueelta heidän toimestaan, tai että se ainakin näyttäisi siltä. Jotkut heistä sanovatkin suoraan, että Sharonin suunnitelman pahin vika oli se, että sen esittäjä oli Sharon.

Toinen harha on se, etteivät terroristit toimi terroristeina jotakin materiaalista etua saavuttaakseen tai käydäkseen vaihtokauppaa. Tarkoituksena on vastustajan tuhoaminen tai alistaminen täysin.

PUOLUSTUSMINISTERI SHAUL MOFAZ: HAMAS SUUNNITTELEE HYÖKKÄYKSIÄ

ISRAELIIN EI-TAVANOMAISIN ASEIN.

Hän puhui sunnuntaina hallituksen ministereille juuri ennen raakaa äidin ja hänen neljän lapsensa murhaa Gush Katifissa. Mofaz kertoi, että Hamas on hyvin motivoitunut suuren ja näyttävän iskun tekemiseksi Israelissa epäonnistuttuaan sellaisen suorittamiseksi Israelin turvallisuusmiesten tehtyä tyhjäksi 11 itsemurhaiskua viime kuukauden aikana.

Hän kertoi myös, että palestiinalaiset haluavat Euroopan valtioilta tai kvartetin edustajilta vakuutusta, joka olisi vastapainona USA:n Sharonille antamille vakuutuksille.

SIONISMI ON SAUDI ARABIAN TERRORISMIN TAKANA.

Näin kertoi Saudi Arabian kruununprinssi Abdullah Jiddaan kerääntyneille prinsseille. ”Sionismi johti muutamia poikiamme harhaan”, hän sanoi.

Terroristit hyökkäsivät lauantaina öljyurakoitsijoiden sauditoimistoon murhaten kaksi amerikkalaista, kaksi brittiä, yhden australialaisen ja yhden saudin haavoittaen tusinoittain.

AL-QAIDA: KEMIALLISTA ASETTA EI SUUNNITELTU JORDANIAA VASTAAN.

Mies, joka sanoi olevansa al-Qaidan operaattori Abu-Musab al-Zargawi, kertoi näin perjantaina lähetetyssä ohjelmassa. Jordanian televisio oli lähettänyt aiemmin kiinni saaduilta terroristeilta saatuja tunnustuksia, joissa he tunnustivat olleensa matkalla kemialliseen iskuun. Heidän mukaansa isku olisi surmannut 80 000 ihmistä. Zargaviksi itseään kutsunut mies kertoi, että tarkoitus oli tuhota Jordanian yleisen tiedustelun päärakennus, koska Jordania on Irakin miehitysjoukkojen salainen varusteluasema. Hän kielsi kemiallisen aseen käytön Jordaniassa, mutta sanoi, etteivät he empisi sellaisen käyttämiseksi Eilatia tai Tel Avivia vastaan heti, kun heillä on sellainen.

YK:N PÄÄSIHTEERI KOFI ANNAN MOITTII ARAFATIA TERRORISMISTA.

Tällaisen harvinaisen lausunnon antoi Annan Arafatille lähettämässään kirjeessä viime viikolla.

”Olet varmaan tietoinen – että myös Palestiinan osapuolella on velvoitteita, joita se ei ole täyttänyt”, tiekartan mukaisesti. ”Palestiinan Auktoriteetin tulee välittömästi aloittaa tehokkaat toimet terrorismin ja väkivallan lopettamiseksi”, Annan kirjoitti Reuterin mukaan.

KAKSI SOTILASTA HAAVOITTUI, PALESTIINALAINEN KUOLI JA 12 HAAVOITTUI.

Suhteellisen rauhallisen viikonvaihteen aikana kaksi sotilasta haavoittui palestiinalaisten ammuttua panssariraketin perjantaina heidän tukikohtaansa Neveh Dekalimissa Gush Katifissa.

Palestiinalaiset kertoivat kahden lapsen haavoittuneen heidän lähestyttyään turvallisuusverkkoa lähellä Nisanitia. Kaksi nuorta oli kielletyllä alueella sotilaiden avatessa tulen heitä kohti.

Khan Yunisin lähellä kuoli yksi ja haavoittui 12 palestiinalaista PA:n lähteiden mukaan.

Äänestä

Miksi Etelä-Afrikka pystyi lopettamaan apartheidin ja aloittamaan rauhanprosessin menestyksekkäästi? Vastaus: heillä ei ollut käytössään yli 2000 vuotta vanha valtio-opin käsikirja - toisin kuin Israelilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gaza kirjoitti:

LIKUDIN SISÄINEN TAISTELU TIIVISTYY ENNEN SUNNUNTAIN REFERENDUMIA.

Mielipidetiedustelujen mukaan Sharonin Gaza suunnitelma kärsii tappion Likudin kokouksessa. Sharonin avustajien mukaan hänellä on kolme vaihtoehtoa: Hän tunnustaa häviönsä ja eroaa;

hän alistuu Likudin edustajien tahtoon ja suuntaa politiikkansa oikealle; tai hän jättää referendumin tuloksen huomioimatta ja vie suunnitelmansa hallitukseen ja Knessetiin. Sharonin uskollisin tukija ja mahdollinen manttelin perijä Ehud Olmert sanoo, että Sharon jättää päätöksensä julkaisemisen viime hetkeen. Olmertin mukaan, jos Sharon häviää, hän on joka tapauksessa rampa ankka.

Sharon on yrittänyt vakuuttaa, että häviö merkitsisi vaikeaa säröä USA-suhteissa ja se haavoittaisi maan diplomaattisia suhteita kaikkialla maailmalla. Se todennäköisesti lamauttaisi myös USA:n aloitteellisuuden Israelin ja Palestiinan välisten asioiden erotuomarina ja saisi aikaan poliittisen tyhjiön ainakin marraskuussa pidettäviin USA:n presidentin vaaleihin saakka. Se voisi myös aiheuttaa USA:n ankaramman kritiikin Israelin sotilaallisista operaatioista Palestiinan alueilla.

EU ei ole alun alkaenkaan ollut innostunut Sharonin suunnitelmasta, mutta on hyväksynyt sen pitkin hampain osana tiekarttaa, josta on tullut sille ”pyhä lehmä”, vaikka sen toteutus on epäselvä.

Zeev Binyamin Begin on myös noussut parrasvaloihin Likudin sisäisen referendumin vuoksi vetäydyttyään politiikasta sivuun vuonna 1999 hänen puolueensa National Unionin kärsittyä vaalitappioita. Begin vastusti kiivaasti Oslon sopimusta, koska se tehtiin PLO:n kanssa, joka on vannoutunut Israelin tuhoamiseen. Nyt Begin on kirjoitellut artikkeleita ja antanut haastatteluja, joissa hän varoittaa Gazan vetäytymissuunnitelmasta. Hän pitää sitä antautumisena terrorille. Hänen mielestään vetäytyminen Gazasta tekee siitä Hamas-maan, vetäytyminen Juudeasta ja Samariasta tekee niistä PLO-maan, vetäytyminen Golanilta tekisi siitä Hizbullah-maan. Vetäytyminen Gazasta ei lopettaisi terroria vaan aloittaisi uuden asemasodan, Begin sanoo. Jätettyään politiikan Begin palasi entiseen toimeensa Jerusalemin Geologiseen Instituuttiin.

Beginin mielipiteitä kunnioitetaan, koska hän on ideologialtaan rehellinen, jolla ei ole omia poliittisia tavoitteita. Hänen mielipiteensä voivat vaikuttaa epävarmoihin Likudin jäseniin.

HAMAS JA ISLAMIC JIHAD EIVÄT OSALLISTUNEET ARAFATIN KOKOUKSEEN.

Arafat pyrkii saamaan laajan kannatuksen Gazan hallinnon järjestämiseksi Israelin mahdollisen vetäytymisen jälkeen. Hän kutsui PLO:n hallituksen ja kaikkien palestiinalaisten ryhmien johtajat yhteiseen tilaisuuteen Ramallahiin keskiviikoksi. Arafatin tarkoituksena oli keskustella ja kuunnella eri ryhmien edustajien mielipiteitä, mutta ei antaa heille oikeutta päätöksentekoon. Syytä Hamasin ja Jihadin poissaoloon ei tiedetä, mutta Hamas on ilmoittanut, että se haluaa osaa päätöksenteossa.

GAZAN POLIISIPÄÄLLIKÖN KOTIA POMMITETTIIN.

Pommi laukaistiin poliisipäällikön Ghazi Jebalin talon edessä keskiviikkona. Se vaurioitti taloa, mutta ei aiheuttanut henkilövahinkoja. PA:n edustajan mukaan Jebalilla on paljon vihamiehiä. Äskettäin Fatahin jäsenet pahoinpitelivät häntä. Teoista syytetään PA:n estävää turvallisuuspalvelua ja sen johtajaa Muhammad Dahlania, mutta hän on kieltänyt osallisuutensa niihin. PA ei syyttänyt Israelin osallisuutta pommiin, joka puolestaan on kieltänyt tietävänsä siitä mitään. Israel syyttää Jebalia osallisuudesta terrorismiin.

Vastaavankaltaiset väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet viime aikoina eri ryhmien pyrkiessä vakauttamaan omaa asemaansa ennen Israelin vetäytymistä. Torstaina militantit pieksivät Gazan Shifra sairaalan johtavaa lääkäriä jättäen hänet vertavuotavana ja rikotuin luin.

PA:n lähes näkymätön pääministeri Qurei on vakuuttanut, että PA tulee vastaamaan lain ja järjestyksen saattamisesta voimaan Gazassa, mutta toistaiseksi ei juuri mitään ole saatu aikaan. Muutama viikko sitten poliisi aloitti liikenteen valvonnan Gazassa, mutta se sai aikaan tulitaistelun poliisin ja Hamasin jäsenten välillä. Poliisin tarkoituksena on myös takavarikoida laittomat aseet niiltä, jotka kuljettavat niitä julkisesti, mutta päätöstä ei ole edes aloitettu toteuttaa.

LENTOASEMAN HALLINNON TURVALLISUUSVARTIJA LÖYSI POMMIVYÖN.

Naispuolinen turvallisuusvartija löysi pommivyön piilotettuna vaatekasan sisälle Karni raja-asemalla. Pommivyö herätti epäselviä kuvioita tavaroiden kulkiessa läpivalaistuksen ohi. Turvallisuusvartijat aloittivat koko lastin fyysisen tarkastuksen, joka paljasti farmarikasaan piilotetun samanvärisen pommivyön. Tavarat olivat matkalla Gazasta Länsirannalle. Tarkastajat ovat aina vaarassa räjäyttää itsensä tällaisissa tapauksissa. Paikalle kutsutut pioneerit räjäyttivät pommivyön turvallisesti. Tämän raja-aseman kautta tulivat ne kaksi kuljetuskontin salalokeroon piiloutunutta terroristia, jotka räjäyttivät pomminsa maaliskuussa tänä vuonna Ashkelonin satamaterminaalissa murhaten 11 israelilaista. Viime vuoden huhtikuussa terroristi pääsi soluttautumaan tälle tarkastusasemalle murhaten kaksi ja haavoittaen kolmea israelilaista. Maaliskuun pommi-iskun vuoksi Israel kielsi arabityöntekijöiden pääsyn Israeliin ja on rajoittanut liikennettä aseman kautta Israeliin.

IDF PIDÄTTI MARWAN BARGHOUTIN SERKUN ALIN AL-AMRIN PAKOLAISLEIRISSÄ.

Ali Barghouti, 35, oli yksi niistä 21:stä, jotka Arafat karkotti äskettäin Ramallahin Mukatan hallintokeskuksestaan viime viikon torstaina.

Kaksi muuta Tanzim-pakolaista aseistettuina käsiasein ja panoslippailla pidätettiin, kuten myös Hamas pakolainen Bir Zeitissa Ramallahista pohjoiseen eilen. Iltapäivällä IDF löysi 40 kilon pommin Kissufimin risteyksestä pohjoiseen Gazan keksiosassa. Sotilaat tuhosivat sen.

POLIITTISET ASIAT ISRAELISSA TAI MUUALLA EIVÄT OIKEUTA ENTI-SEMITISMIIN.

Tämän tapaisen lausunnon antoi kaksipäiväinen Berliinissä pidetty konferenssi Organisation for Security and Cooperation in Europe. Se totesi myös lausunnossaan, että antisemitismi, tullen sen kaikkein tuhoisimman ilmentymän jälkeen holocaustin aikana, on omaksunut uusia muotoja ja ilmentymiä, jotka muiden hyljättävien muotojen ohessa uhkaavat demokratiaa, sivilisaation arvoja ja sen kautta yleistä turvallisuutta OSCE alueella ja sen ulkopuolella.

Lausunto toteaa ensimmäisen kerran juutalaisten ja israelilaisten tavoin, että viime vuosina on levinnyt uudenlainen antisemitismi, jonka mukaan juutalaisten vastainen väkivalta on laillinen tunnereaktio Lähi Idän kriiseihin.

SOTILAAT ESTIVÄT TUHOISAN HAMASIN AUTOPOMMI-ISKUN KESKIVIIKKONA.

Sotilaat kiinnittivät huomionsa lujaa etelään ajavaan jeeppiin maalattuna Israelin värein ja Israelin lipulla varustettuna lähellä Kfar Daromia Gazan alueella. Partiomatkalla olleet sotilaat astuivat ulos autostaan ja käskivät jeeppiä pysähtymään. Jeepin ajaja ei välittänyt käskystä vaan jatkoi ajamista. sotilaat avasivat tulen, mutta kuljettaja ehti sytyttää satoja kiloja räjähteitä sisältäneen pommilastinsa vain muutamien metrien päässä sotilaista. Yksi upseeri ja kolme sotilasta haavoittui, yksi heistä vaarallisesti, kolme lievemmin. Terroristin tarkoituksena lienee ollut räjäyttää pomminsa joko lapsia Kfar Daromista kouluun kuljettavan bussin vieressä tai sotilas- tai siviiliautojen lähellä.

Hamas ilmoitti virallisesti olevansa aiotun terrori-iskun takana.

JORDANIAN PIDÄTTÄMIEN TERRORISTIEN TARKOITUKSENA OLI TAPPAA 80 000 IHMISTÄ AMMANISSA JA LISÄÄ MUUALLA.

Heidän tarkoituksensa oli ajaa autonsa ennalta sovittuihin paikkoihin ja räjäyttää siellä pommi- ja kemikaalilastinsa. Kemikaalitynnyreistä leviävä tappava kaasupilvi olisi saanut aikaan suurkatastrofin laajalla alueella. Ammanin ohella toisena iskukohteena oli Israel.

EVANKELISET KRISTITYT EIVÄT HYLKÄÄ ISRAELIA GAZAN VETÄYTYMISEN TAKIA

Jerusalem Postin yleisönosasto on täynnä kirjeitä eri puolilta maailmaa, joissa kristityt vakuuttavat pysyvänsä uskollisesti Israelin tukena siinäkin tapauksessa. ”Me itkemme, itkemme israelilaisten tyhmyyttä”, sanoo Kristittyjen sionistikeskuksen johtaja Jan Wllem Van der Hoeven.

Ei Jumala käskenyt hyväksymään juutalaisen tekoja, vaan siunaamaan häntä. Hepreaksi siunata on bracha, jonka juurisana on regel, jalka, josta tulee sana polvistua, kunnioittaa polvilleen langeten.

Ei Jumala käskenyt siunaamaan juutalaista siksi, mikä juutalainen on tai mitä hän tekee, vaan siksi, mitä Jumala on antanut ihmiskunnalle juutalaisen kautta. Siunatessaan, kunnioittaessaan juutalaista, ihminen siunaa, kunnioittaa Jumalaa. Siksi myös juutalaiset siunaavat Jumalaa rukoillessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu