Alkoholi ja mielialan vaihtelut

Olen ollut tällä erää juomatta puolisen vuotta. Edeltävät pari vuotta menivät paria kuukauden-kahden paussia lukuunottamatta tukevasti jurrissa, tyyliin pullo viinaa päivässä arkena ja viikonloppuna tuplasetti. Vähintään. Kuivattelun aloitin satunnaisotannalla valikoituneella päivystävällä lääkärillä, joka veivasi normityyliin reseptit pameille alkutärinään, ja lisäksi tämä veijari kirjoitti myös Cipralexia perustelulla "joitakin se on kuulemma jeesannut korkin kiinni pitämisessä". Pameja rouhin ekoina päivinä ainakin tuplamäärät reseptissä mainittuun ja siitä säikähtäneenä revin reseptin ja nakkasin loput lätkät roskikseen. Selvin päin oleminen alkoi nopeasti maittaa yllättävän hyvin, hakeuduin myös A-klinikalle keskustelemaan ongelmastani suunilleen viikon kuivattelun jälkeen. Cipralexia otin respan mukaiset määrät ekat pari kuukautta, kunnes päätin jättää nekin pois. Tuntui aavistuksen aivottomalta natustella masennuslääkkeitä ilman masennusdiagnoosia. Pudotin annoksen ensin viikoksi puoleen entisestä ja sen jälkeen jätin puikulat kokonaan pois. Olossani en huomannut mitään merkittävää muutosta, lievää alakuloa ehkä esiintyi jokusen päivän ajan. Pääsääntöisesti olo kuitenkin oli hyvä ja suurimman osan aikaa jopa hyväntuulinen. Nyt kuitenkin olen huomannut itsessäni yhä enenevässä määrin ärtyisyyttä, selittämätöntä huonotuulisuutta ja erittäin voimakkaita ja nopeita mielialan vaihteluita iloisista tunnelmista raskaaseen vitutukseen. En pysty asiaa yhdistämään sen kummemmin työ- kuin perheasioihinkaan, duunissa työn määrä ja sen aiheuttama stressi ovat pysyneet jotakuinkin vakioina ja himassa arkeen kuuluvat samat ilon ja huolen aiheet kuin aina ennenkin. Käyn edelleen kerran pariin viikkoon A-klinikalla työstämässä asioita keskustelun muodossa, mutta jotenkin tuntuu siltä että en saa keskusteluista enää samalla tavalla irti uusia oivalluksia itseni ja ongelmani suhteen kuin aikaisemmin. Mikä tietysti on aika loogistakin, alkuvaiheessa ylipäätään koko alkoholiongelmasta puhuminen oli uutta ihmeellistä vuosikausien vaikenemisen jälkeen. Edelleenkään mieleni ei tee juoda, ainakaan tietoisesti. Ajatuskin juomisen aloittamisesta tuntuu huomattavasti enemmän pelottavalta kuin houkuttelevalta. Olen kuitenkin pohtinut voisiko näissä ilmaantuneissa huonotuulisuuden puuskissa olla kysymys jonkinlaisista viiveellä ilmaantuvista henkisistä vierotusoireista, masennuksesta tai kyvyttömyydestä kohdata normaalia arkea ahdistumatta? Jos joku on kokenut samansuuntaisia asioita raitistuessaan, kuulisin mielelläni miten asiassa on päästy eteenpäin.