Mistä nuori voi löytää seuraa?

Pakko kirjoittaa jonnekin tai räjähdän.

Olen 18-vuotias, Pohjois-Savossa asuva, melko tavallisen tytön näköinen lukiolainen. Tavallisella tarkoitan siis, etten näytä siltä miltä stereotyyppisten lesbojen usein ajatellaan näyttävän = minulla on pitkät hiukset, käytän hameita ja tykkään muutenkin tyttömäisistä vaatteista, joskus tokin saatan pukeutua poikamaisemminkin. (minulla ei ole mitään tiettyä ehdotonta tyyliä)

Tiedän että joku sanoo kumminkin, etten välttämättä vielä tiedä varmaksi suuntautumistani. No, se on totta, olen tosi epävarma itsestäni enkä yhtään tiedä mikä tai kuka olen. Tiedän nyt kuitenkin, etten vielä tähän päivään mennessä ole ollut ihastunut kuin tyttöihin ja edelleen olen kiinnostunut enemmän tytöistä- pojat eivät kiinnosta lainkaan. Olen seurustellut tytön kanssa kerran, jos sitä nyt yleisen mittapuun mukaan voi kutsua seurusteluksi.. emme tehneet mitään kovin seksuaalista, mutta olimme molemmat ihastuneita toisiimme ja vietimme paljon aikaa yhdessä ja ajattelimme ainakin "olevamme yhdessä". Mutta sanoisinpa siis että olen käytännössä kokematon romanttisissa ihmissuhteissa mikä osaltaan vaikuttaa siihen että olen melko ujo. Toinen syy, miksi en uskalla oikein lähestyä ihmisiä on absolutismini. Olen kokenut sen vuoksi syrjintää ikäisteni keskuudessa ja sen takia olen päätynyt pysyttelemään lähinnä tutun ja turvallisen kaveripiirini kanssa, joka ei myöskään juo ollenkaan. Tuntuu tosi omituiselta, että sellainen seikka ettei halua käyttää alkoholia tuntuu rajoittavan niin paljon sosiaalisuutta.

Niin, ongelmani on siis että haluaisin tutustua muihin samanhenkisiin nuoriin ja etsiä itseäni ja ehkä myös sitä unelmien tyttöä (oikeaa, vakavaa suhdetta ajatellen, ei pelkkää "kokeilua" kuitenkaan) mutta en tiedä mitä tekisin kun tuntuu etten voi tehdä mitään. Meidän pikkukylässä ei ole mitään paikkaa missä tapaisi erityisesti ei-heteroja ihmisiä ja muille paikkakunnille meneminen siinä tarkoituksessa olisi vaikeaa, kun ottaa huomioon että asun vanhempien luona ja joutuisin selittämään minne menen enkä ole uskaltanut kertoa heille kiinnostuksestani tyttöjä kohtaan. (Pelkään etteivät hyväksyisi sitä, kun eivät aina puhu niin myönteisesti homoista.) Muutenkin tuntuu ettei minun ikäisiäni löydä mistään enkä varmaan edes uskaltaisi tai haluaisi mennä mihinkään baariin tms.

Sanokaa nyt te viisaammat, pitääkö tässä vaan antaa olla koko asian ja odottaa jotain tuntematonta tulevaa vai mitä ihmettä.
3408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos yhtään lohduttaa,täällä olis yksi toinen jolla samoja ongelmia..en myöskään juo,ja olen huomannut että rajottaa todella paljon sosiaalista elämää.Olisi ihan kiva jutella sun kanssa enemmänkin,pystyisitkö antamaan vaikka sähköposti-tai meseosoitteesi? :)

Äänestä
  • ja on täällä kolmaskin samassa tilanteessa oleva, juuri pohjois-savoon muuttanut opiskelujen vuoksi. Olen itsekkin absolutisti ja se on oikeasti vaikeuttanut täälläkin kaveri suhteiden luomista. Tunneilla kyllä tullaan juttuun ja voidaan sovussa opiskella, mutta sitten vapaa-ajalla ei niinkää ku kaikki ovat aina jossai bilettämässä ja ryyppäämässä:( Olo on niin yksinäinen ja orpo vieraalla paikka kunnalla 250 kilometrin päässä vanhoista tutuista kuvioista.

    Lähes sama tilanne myös tuon seksuaalisen suuntautumisen kanssa, kun sulla. Vanhemmille en ole uskaltanut kertoa, koska heidän suhtautuminen yleisesti homoihin on niiin negatiivista kun voi olla. Niin ei vain uskalla kertoa vaikka ikää on 21-vuotta ja tämä on ollut tiedossa 6 vuotta. Minulla on muuten hyvät välit vanhempiini mutta pelkään että ne hajoaa jos menen kertomaan.

    Mistä päin pohjois-savoa olet? olisiko mahdollista vaihtaa ajatuksia vaikka sähköpostitse? Meitä absolutisteja kun tuntuu olevan todella harvassa koko maassa niin olisi kiva jutella asioista saman henkisen ihmisen kanssa.

    Äänestä

  • snow angel kirjoitti:

    ja on täällä kolmaskin samassa tilanteessa oleva, juuri pohjois-savoon muuttanut opiskelujen vuoksi. Olen itsekkin absolutisti ja se on oikeasti vaikeuttanut täälläkin kaveri suhteiden luomista. Tunneilla kyllä tullaan juttuun ja voidaan sovussa opiskella, mutta sitten vapaa-ajalla ei niinkää ku kaikki ovat aina jossai bilettämässä ja ryyppäämässä:( Olo on niin yksinäinen ja orpo vieraalla paikka kunnalla 250 kilometrin päässä vanhoista tutuista kuvioista.

    Lähes sama tilanne myös tuon seksuaalisen suuntautumisen kanssa, kun sulla. Vanhemmille en ole uskaltanut kertoa, koska heidän suhtautuminen yleisesti homoihin on niiin negatiivista kun voi olla. Niin ei vain uskalla kertoa vaikka ikää on 21-vuotta ja tämä on ollut tiedossa 6 vuotta. Minulla on muuten hyvät välit vanhempiini mutta pelkään että ne hajoaa jos menen kertomaan.

    Mistä päin pohjois-savoa olet? olisiko mahdollista vaihtaa ajatuksia vaikka sähköpostitse? Meitä absolutisteja kun tuntuu olevan todella harvassa koko maassa niin olisi kiva jutella asioista saman henkisen ihmisen kanssa.

    En ole ap mutta [email protected] sinne voisi kuitenkin kirjoitella. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paperikatu kirjoitti:

Pakko kirjoittaa jonnekin tai räjähdän.

Olen 18-vuotias, Pohjois-Savossa asuva, melko tavallisen tytön näköinen lukiolainen. Tavallisella tarkoitan siis, etten näytä siltä miltä stereotyyppisten lesbojen usein ajatellaan näyttävän = minulla on pitkät hiukset, käytän hameita ja tykkään muutenkin tyttömäisistä vaatteista, joskus tokin saatan pukeutua poikamaisemminkin. (minulla ei ole mitään tiettyä ehdotonta tyyliä)

Tiedän että joku sanoo kumminkin, etten välttämättä vielä tiedä varmaksi suuntautumistani. No, se on totta, olen tosi epävarma itsestäni enkä yhtään tiedä mikä tai kuka olen. Tiedän nyt kuitenkin, etten vielä tähän päivään mennessä ole ollut ihastunut kuin tyttöihin ja edelleen olen kiinnostunut enemmän tytöistä- pojat eivät kiinnosta lainkaan. Olen seurustellut tytön kanssa kerran, jos sitä nyt yleisen mittapuun mukaan voi kutsua seurusteluksi.. emme tehneet mitään kovin seksuaalista, mutta olimme molemmat ihastuneita toisiimme ja vietimme paljon aikaa yhdessä ja ajattelimme ainakin "olevamme yhdessä". Mutta sanoisinpa siis että olen käytännössä kokematon romanttisissa ihmissuhteissa mikä osaltaan vaikuttaa siihen että olen melko ujo. Toinen syy, miksi en uskalla oikein lähestyä ihmisiä on absolutismini. Olen kokenut sen vuoksi syrjintää ikäisteni keskuudessa ja sen takia olen päätynyt pysyttelemään lähinnä tutun ja turvallisen kaveripiirini kanssa, joka ei myöskään juo ollenkaan. Tuntuu tosi omituiselta, että sellainen seikka ettei halua käyttää alkoholia tuntuu rajoittavan niin paljon sosiaalisuutta.

Niin, ongelmani on siis että haluaisin tutustua muihin samanhenkisiin nuoriin ja etsiä itseäni ja ehkä myös sitä unelmien tyttöä (oikeaa, vakavaa suhdetta ajatellen, ei pelkkää "kokeilua" kuitenkaan) mutta en tiedä mitä tekisin kun tuntuu etten voi tehdä mitään. Meidän pikkukylässä ei ole mitään paikkaa missä tapaisi erityisesti ei-heteroja ihmisiä ja muille paikkakunnille meneminen siinä tarkoituksessa olisi vaikeaa, kun ottaa huomioon että asun vanhempien luona ja joutuisin selittämään minne menen enkä ole uskaltanut kertoa heille kiinnostuksestani tyttöjä kohtaan. (Pelkään etteivät hyväksyisi sitä, kun eivät aina puhu niin myönteisesti homoista.) Muutenkin tuntuu ettei minun ikäisiäni löydä mistään enkä varmaan edes uskaltaisi tai haluaisi mennä mihinkään baariin tms.

Sanokaa nyt te viisaammat, pitääkö tässä vaan antaa olla koko asian ja odottaa jotain tuntematonta tulevaa vai mitä ihmettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu