Onko demareiden mielestä oikein, että EU:n täysimääräisesti kustantamaa päätukimuotoa, CAP-tukea saa esim. Hollanti ja Ranska noin 400, Saksa ja Englanti 370 euroa keskimäärin peltohehtaarille. Suomi saa 200 euroa.
Eihän yhtään vääristä kilpailua, eihän?
Mainittakoon vielä sellainenkin pikku juttu maataloustukiin liittyen, että EU on jo pitkään yrittänyt ajaa läpi 300 000 euron tilakohtaista tukikattoa, mutta ei ole siinä onnistunut.
Miksi ei? Siksi, koska EU:n suurissa maatalousmaissa on tiloja, joiden tuet leikkautuisivat jos kyseinen tukikatto tulisi voimaan.
Eihän yhtään vääristä kilpailua, eihän?
Mainittakoon vielä sellainenkin pikku juttu maataloustukiin liittyen, että EU on jo pitkään yrittänyt ajaa läpi 300 000 euron tilakohtaista tukikattoa, mutta ei ole siinä onnistunut.
Miksi ei? Siksi, koska EU:n suurissa maatalousmaissa on tiloja, joiden tuet leikkautuisivat jos kyseinen tukikatto tulisi voimaan.
Vastaukset 20
Vanhimmat
VILJELIJÄPUMMIT JOUTUU VIHDOINKIN TEKEMÄÄN JOTAKIN TUKIENSA ETEEN,,,NOO,,, EIHÄN SITÄ KAUAN KESTÄ , MUTTA JOTAKIN SEKIN. OTIN OIKEIN 2 VIIKKOA KESÄLOMAA ETUKÄTEEN, ETTÄ PÄÄSEN IHMETTÄ SEURAAMAAN. ON TÄMÄ NIIN SUURTA HERKKUA, ETTÄ TÄYTYY OIKEIN JUHLIA KUNNOLLA.
Mikäs porvari sinä luulet olevasi. Eikös sellaiset jotka elää toisten siivellä ja on aina vain ruinaamassa lisää toisten aikaansaannoksista sanota KOMUNISTEIKSI?
kun Kepulaiset ei puolusta omiaan.Jos EU sanoisi porvarille,voit tehdä autoja jonka hinta on alle puolet tuotantokustannuksista,samoin teet mitä hyvänsä niin tuotteen hinta on noin puolet mitä pitää saada että tekeminen yleensä kannattaa,niin vaihtoehtoja on yksi,lopettaa.
Mutta unioni on rakentanut viisaudessaan järjästelmän jolla tuotantoa tuetaan niin paljon että sitä voidaan jatkaa.Järjästelmä alentaa huomattavasti ruuan hintaa,että kaikki porvarit ja vasemmistolaiset saavat ostaa ruokaa jonka hinnasta he ovat huomattavan osan maksaneet veroina.Ei kommunistit toisten aikaansaannoksista vanhoissa sosialistimaissa pystyneet paljoakaan ruinaamaan,kyllä ne joutuivat tyytymään siihen mitä saivat.
Lisäksi on otettava huomioon ettei Suomen maksuosuus unioniin siitä pienenisi vaikka täällä maatalous lopetettaisiin,työttömyys vain lisääntyisi.Siinä samalla saisi sanoa hyvästi Suomen elintarviketeollisuudelle,tänne tuotaisiin ruoka valmiiksi jalostettuna,ei raakaaineina.
kyllä on kova kohtalo suomalaisella böndellä. Ilmaista rahaa kun ei tule tarpeeksi. Kilpailutekijöitäkin on myös muita kuin hinta. Eikös sen suomalaisen maaseudun pitänyt olla "maailman puhtain". Miksei tätä kilpailuetua käytetä hyväksi?
Kauppiaassa on vika kun kauppa ei käy. Täytyis vähän fundeerata kenen kukkarosta nuokin rahat tulevat. Eikös niin kepukommari?
Wiljami
...kova kohtalo. Olisiko sinusta väärin jos suomalainen viljelijä saisi samat EU-tuet kuin vanhojen EU-maiden viljelijät?
Jos olisi, niin voisitko perustella.
Kyllä, suomalainen maaseutu on ainakin EU-maiden puhtain. Ja kyllähän kauppakin käy, siitä ei ollutkaan kysymys.
Kerroppa Wiljami vielä, että olisiko tuo 300 000 euron tukikatto hyvä juttu? Minusta olisi.
Miten suomalainen maaseutu on puhtain? Joka tapauksessa brasilialainen naudanliha ja uusi-seelantilainen lampaanliha ovat parempia kuin suomalaiset.
jos suomalainen palkansaaja saisi yhtä isoa palkkaa kuin saksassa? Olisiko sinusta oikein, jos suomalainen insinööri saisi samansuuruista palkkaa kuin piilaaksossa asuva kolleegansa. (Kerroin on muuten 2,5).
Miksi sitten kitiset, jos kauppa käy? Eikö hintoja pidä nostaa, jos kate ei ole riittävä? Eikö ynnä ja vähennyslasku ole hallussa?
Tyypillistä kateellisten kitinää nuo sinun tukikatot. Kysymyshän on vain siitä, ovatko k.o. maiden poliitikot hoitaneet hommansa hyvin. Joissakin maissa on, joissakin ei ole. Kysy Korkeaojalta tukikatosta. Kysy samalla onko suomalaisten maanviljelijöiden asiat hoidettu hyvin. Tukikatto on teikäläisten päänsärky.
Wiljami
ei ole ongelma Suomen maataloudelle,siellä ovat tuottajahinnat korkeammat kun Suomessa.Kyllähän Suomalainen palkansaaja vähän kitisee jos tänne tulee työntekijöitä sillä palkkatasolla johon ovat oppineet.SAK on vaatimassa että pitää noudattaa Suomen palkkatasoa,sitten saa tulla.Voisihan MTK vaatia samaa maataloustuonnilta,mutta se ei olisi enää vapaata kilpailua.Tämä cap-tuki on tarkoitettu korvaamaan maatalouden menetyksiä kun hintoja on alennettu,mistä on tuossa ylempänä ollut kirjoituksia.Maissa joissa on korkeampi satotaso on korkeampi tuki koska menetykset ovat suuremmat.Huonot tutantoolosuhteet on korvattu muilla tuilla esim. LFA tuki,jonka tuen piiriin kuuluu koko Suomi nykyisin,kiitos siitä kuuluu Lipposen hallitukselle.
...sitten, että Suomen maaseutu ei ole puhdas ja tutkimustulokset valehtelee.
Sossuhihhulien itku maataloustuistako ei ole kateellisten kitinää?
Ottiko se noin kovasti luonnolle kun kerroin vähän maataloustuista muissa EU-maissa.
Mutta kerro nyt mielipiteesi siitä tukikatosta!
Meille on koko ajan vakuutettu, että suomalaiset elintarvikkeet ovat puhtaampia ja parempilaatuisia kuin ulkomaiset. Voi olla niinkin, mutta makuun se ei ainakaan ole vaikuttanut. Kerropa niistä tutkimustuloksista.
Jos asia kiinnostaa, niin löydät kyllä tilaston, jossa vertaillaan esim. torjunta-aineiden käyttöä eri maissa.
Voin kertoa, että erot torjunta-aineiden käytössä esim. Suomen ja Hollannin välillä ovat aivan uskomattomat.
Makukysymyksiin en ota kantaa. Voihan esim. tanskalainen antibioottirehua ikänsä popsinut sika olla maultaan ihan hyvää.
Voidaanko nykyisistä tuista vähentää ne sadat miljardit, jotka menneinä vuosikymmeninä käytettiin maatalouden YLItuotannon tukemiseen ja ylituotannon keinotekoiseen ylläpitämiseen? Jokun tovi siinä menisi...
Oliko se markkinataloutta, kun tukiaisten voimalla maassa toimi n. 130.000 tilaa ja mm. kananmunien, voin ja eräiden viljojen omavaraisuus oli vuosikaudet 140-160%?
Sinähän olet ollut sitä mieltä, että 1970-1990-luvuilla maatalous toimi markkinaehtoisesti.
Tietääkö Wiljami,käykö esim,Saksalainen sorvari,sorvinsa äärestä tupakkatauolla?
Tietääkö Wiljami, pitääkö Saksalainen sorvari kahvitunnin, vai tuodaanko hänelle kahvi sorvin ääreen? Olen kuullut ettei Saksalainen sorviaan tupakan, eikä kahvin takia pysäytä.
Pitääkö paikkansa?
Saksalaisellakin duunarilla on oikeus taukoihin, kiitos ay-liikkeen. Tosin tauot eivät ole yhtä pitkiä kuin suomalaisella viljelijällä (lokakuusta huhtikuuhun).
voivat kertoa eri asioista. Suomessa käytetään vähemmän torjunta-aineita hehtaaria kohti kuin Hollannissa. Suomen suuri nurmiviljelyn ala pienentää lukua, koska heinät ovat viljalle rikkaruohoja.
Eniten kuitenkin tulokseen vaikuttaa Hollannin suuri koristekasvien mm. hyasintin viljely.
Keputotuuden mukaan kun Hollannissa viljellään kukkia, niin suomalaisen maaseudun puhtaus nousee.
Elohopea oli kielletty jo kymmenen vuotta Euroopassa, anteeksi Länsi-Euroopassa, ennen kuin Suomessa. "Puhtaat" elintarvikkeet tarvitsivat täällä elohopeaa, mm.peittausaineen muodossa, vaikka sen haitat olivat jo kaikkien tiedossa.
Tässä mielipiteeni: maakansan tukikatto ei voisi vähempää kiinnostaa. Se on teikäläisten päänsärky. Eläkää sen kanssa. Oma vikanne: mitäs olette sössineet omat asianne. Älä tyrkytä omia ryssimisiänne muiden riesaksi.
Wiljami
Olen ollut eräässä isossa tehtaassa tutustumiskäynnillä,siellä tuotiin kahvi työntekijöille erikoisella ajoneuvolla työn ääreen.
Maataloustukien leikkaaminen lopettaisi perinteisen maatalouden läntisessä Keski-Euroopassa. Kaikki Euroopan tarvitsema ruoka voitaisiin tuottaa Puolassa. Kun monopolin saaneet puolalaiset alkaisivat hinata hintoja ylöspäin, heitä voitaisiin uhata maataloustuotteiden tullin poistamisella EU:n ja Ukrainan välillä.
Saksalaiset ovat jo aloittaneet maatalouden investoinnit Puolaan. Se tietää kilpailun kovenemista muun Euroopan viljelijöille. Nykyisellä systeemillä heidän tukia pitääkin lisätä entisestään.
Kun hinta laskee, alhaisemman satotason alueilla menetys on vähäisempi kuin korkean satotason alueilla.
CAP on korvausta menetetystä maatalouspääoman tuotosta, ei työstä.