The kids are alright - the moms are not

Lisbon

Menin ihan Simonena katsomaan ”The Kids Are Alright” elokuvaa parikymmentä vuotta yhdessä eläneestä lesbopariskunnasta joiden yhdessä hankkimat lapset ottavat yhteyttä spermanluovuttajaisäänsä ja mitä sitten tapahtui...

Lesboparin arkisesta elämästä ei liian montaa leffaa ole tehty, joten todella kiinnosti nähdä tämä tuotos. Ja sitten leffa on aivan nolostuttavan täynnä kliseitä, kuin tehty heteroille lohdutukseksi että lesbosuhdehan on vaan oikeesti salaa munan kaipaamista ja käsittämättömän keskustelematonta ja surkeaa, kliseistä ”roolitusta” arjessa.

Voi paska. Olin todella ärsyyntynyt ja hämmentynyt teatterista ulos tullessani.

Hyvää oli (Hollywoodin puitteissa) tietty ”boheemius” ja henkilöiden epätäydellisyys ( Paulin cool ravintola!), vaikka varsinkin Jules oli lähinnä karikatyyri L.A. lesboista. Mutta se että heteroseksiä näytetään kyllä ihan kinkut paljaana väristen, mutta lesboseksi on sitä että toinen tuhertaa dildolla suuren peiton uumenissa kun toinen katsoo rillit päässä mieshomopornoa, on kyllä raivostuttavan.... raivostuttavaa. Ehkä siksi elokuva on määritelty ”komediaksi”. Ja monet muut pienet asiat jäivät kyllä todella raapimaan.

Mitäs te olette tykänneet elokuvasta?

21

1214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tehkids

      En voi uskoa, että tämän leffan on ohjannut sama ihminen kuin High Art:in.

      Elokuva oli paikoitellen hauska, suurimmaksi osaksi vähemmän hauska ja ennalta-arvattava.
      Stereotypiat naurattivat ainakin minua. Annette Beningin roolihahmo perfektionisti äitinä oli mielestäni hulvaton.

      Ainekset hyvään leffaan olivat olemassa, mutta hiomista olisi tarvittu.

      • tehkids

        Tuosta seksikohtauksesta peiton alla.. Minusta se kertoi vain tämän parin suhteesta, ei lesboseksistä yleisesti.


      • Peitto ja dildo
        tehkids kirjoitti:

        Tuosta seksikohtauksesta peiton alla.. Minusta se kertoi vain tämän parin suhteesta, ei lesboseksistä yleisesti.

        Kyllä ainakin meillä peiton alla "viuhuu" dildo(t).


      • jotain muuta
        Peitto ja dildo kirjoitti:

        Kyllä ainakin meillä peiton alla "viuhuu" dildo(t).

        ei niillä dildoilla miekkailla..kjähh


      • dildoilija
        Peitto ja dildo kirjoitti:

        Kyllä ainakin meillä peiton alla "viuhuu" dildo(t).

        Meillä kans aina silloin tällöin kun tulee semmonen dildoiluolo :D ei siinä mitään väärää ole jos tykkää dildoilla...


    • Kyllästetty dildo

      Olen niin usein viimeisen kymmenen vuoden aikana pettynyt amerikkalaisiin ns menestys-, laatu- ja oscarehdokaselokuviin että odotan suosiolla että ne näytetään telkkarissa jolloin voin katsella sillai toisella silmällä valikoiden. Tämän ketjunpätkän perusteella intoni ei ainakaan kasvanut elokuviin eikä lesboihin. Onko sivistyneitä lesboja olemassa ja missä sellaisen voi tavata vai pitääkö tilata rakennussarja jostain ja tehdä ite?

      • Lisbon

        Älä nyt minun leffa-arvioni tai tämän ketjun takia sentään menetä intoasi elokuviin tai lesboihin!

        Taitaa olla vika siinä että omassa polttavassa vaimon kaipuussani katselen kaikkea, elokuviakin,
        kuin piru pitsiviikkojen esitettä...

        Boheemia sivistynyttä renessanssi-naista etsien ja omassa etsinnässään onnea myös Kyllästetylle dildolle toivoen,
        Lisbon


      • leffat

        Ihanaa kun meiltä löytyy täältä ainakin yksi sivistynyt lesbo!
        Minusta tuollaisen sivistyneen lesbon pitäisi vähän miettiä mitä kirjoittaa.


    • gila

      ... elokuva ja oltiin toiveikkaita luettuamme heteroiden (?) runsaat kehut.

      Aika lailla sama näkemys leffasta on kuin sinulla, Lisbon. Naisten suhde oli epäuskottava. Varsinkin Julianne Moore oli pettymys - aikaisemmin olen sentään pitänyt häntä jossain määrin arvossa näyttelijänä. Hän suorastaan vaikutti siltä, että hän halusi muistuttaa katsojaa vain näyttelevänsä lesboa ja olevansa oikeasti hetero. Harmi! Anette Bening oli luonteva sekä suhteessa Mooreen että "lasten isään". Tästä taas oli tehty jonkunlainen haltiakummi suoraan sadusta. Kliseinen.

      Lesboseksi oli tosiaan onnetonta tuherrusta peiton alla, joka ei juuri ilmettäkään väräyttänyt toimenpiteen kohteen kasvoilla. Mutta tarkoitus olikin kai pohjustaa sitä, että toinen hyppää pian miehen petiin.

      Kaikki elokuvan nuoret olivat loistavia! Heidän takiaan elokuvan jaksoi katsoa loppuun asti.

      • gila

        ... oli olevinaan. Minua ei naurattanut kertaakaan.


      • Lisbon
        gila kirjoitti:

        ... oli olevinaan. Minua ei naurattanut kertaakaan.

        Ei minuakaan naurattanut. Tuollaisessa yhteisöllisessä kokemuksessa eli elokuvateatterissa, muiden naurut varsinkin itselle "väärissä kohdissa" heittävät planeetan hetkeksi radaltaan: esim. joku nainen nauroi räkäisesti siinä koiran päähän (melkein) pissauskohdassa... Muistinkin silloin tuoreesti, miksi haluan katsoa elokuvat kotona... Joskus hakee SUURTA elämystä, siis teatterisuurta elämystä -ja siitä tuleekin suuri ihan toisella tavalla kuin kuvittelee: ihmiskäsitysmielessä.

        Toisaalta, on hyvä tietää että barbaarit ovat jo täällä.


    • _Janet_

      Kävin katsomassa kyseisen leffan. Tykkäsin juonesta mutta en Julianne Mooren roolisuorituksesta enkä siitä, miten leffassa kuvattiin lesboja ylipäätään. Elokuva oli ihan täynnä hölmöjä stereotypioita. Miksi esimerkiksi naispari piti esittää juuri sellaisena, että toinen osapuoli on maskuliininen ja toinen feminiininen? Ja edelleen, miksi naisellinen osapuolikin oli joku äijämäisiä piirteitä omaava homssantuu?

      Beningin ja Mooren välillä ei ollut yhtään kipinöitä eikä kemiaa, pari oli aivan epäuskottava. (Esim. L-koodissa on paljon uskottavampia pareja.) Minäkin olen tykännyt Mooren roolihahmoista aikaisemmin, mutta tässä leffassa hän näytteli huonosti. Ihan kuin ohjaajan tai näyttelijöiden käsitys lesboudesta olisi ollut sellainen, että sen on näyttävä päällepäin, esimerkiksi miehekkäistä tai rehvakkaista eleistä. Naurettavaa! Eihän se näy, ei ainakaan kovin monista naisista. En ymmärrä, miksei Moore olisi voinut esittää juuri sitä samaa naistyyppiä kuin hän on aina aiemminkin esittänyt. Ihan niin kuin yleisölle olisi pitänyt rautalangasta vääntää, että ”hei, olen lesbo”.

      Annette Bening oli vähän parempi, mutta jotenkin hänenkin roolihahmonsa tökki. Sekin oli niin stereotyyppinen, tyyliin maskuliiniset lesbot ovat räyhääjiä, joilla on ongelmia alkoholin kanssa.

      Homopornon katsomista en tajunnut ollenkaan. Hohhoijaa, onpa kiihottavaa. Julesin syrjähypystä miehen kanssa taas tuli mieleen stereotypia siitä, kuinka jotkut uskovat lesbojen haluavan sittenkin vain munaa. Toisaalta eipä ole kokemusta noin pitkästä parisuhteesta, voisiko siinä sitten mieli noin muuttua.

      Jos unohdetaan lesboaspekti, leffa oli ihan hyvä ja välillä jopa hauskakin. Lapset näyttelivät hyvin, samoin isä. Mia Wasikowska on loistava hauraan älykkönaisen rooleissa. Ja onnistuihan se elokuva nyt ainakin kuvaamaan pitkää ja hieman väljähtynyttä parisuhdetta hyvin. Yleisarvosanaksi **** mutta jos arvioidaan lesboleffana niin **.

      • Lisbon

        Arkiviihteessä päivittäin naisia (ja lapsia) ahdistellaan, vainotaan, hakataan, myydään, ostetaan, raiskataan, viipaloidaan kilon paloiksi. Siis viihteeksi. Ihan normia.

        Suurin uhka mitä tämä normimaailma – niin heteromiehet kuin -naiset - voisi kokea on nähdä epäheterostereotyyppinen arkinen, tavallinen, onnellinen naispari ilman heteroiden rooleja, helvetillisiä ongelmia, toivottomia riippuvuuksia, pervoja haluja, ja sitä ikuista kuviteltua munan tai Miehen kaipuuta. Ei ikinä menis läpi viihteenä, koska se on liian henkilökohtaisesti ja yhteiskunnallisesti uhkaavaa kaikin puolin.

        Shhhh, me normiroolittamattomat elämme suurta salaisuutta. Eikä kaupallinen viihde ihan lähiaikoina (”ennen maailmanloppua”?) tule sitä paljastamaan...


      • tosiaaaan..

        Hyvin samoilla linjoilla Janetin kanssa. Perusmassalle tehty leffa taas, missä tavalliset ihmiset voivat leikkiä pari tuntia bi-uteliaita.


    • Mebbis

      olihan siinä silmänruokaa..se lääkäriNainen..kelpais mullekkin.. ;)
      Mutta ihan tosissaan: enpä arvannut mennessäni että joutuisin katselemaan hetero panoja!
      Eli en tykännyt minäkään.

    • huilaavakuningatar

      Ja oikein paljon tykkäsinkin. Miksi pitäisi olla jokin normi lesbopareista? Ymmärtääkseni ylipäätään elokuvan tarkoitus ei ole esitellä normaaleita, yleisiä ihmisiä ja tapahtumia, vrt. esim. elokuva Onni.

      Keskustelun perusteella vaikuttaa myös siltä, että jos elokuva ei kerro juuri siitä elämästä ja elämäntavasta joka omasta mielestä on se oikea, ei elokuva voisi sopia kenellekään muullekaan lesbolle/keksi-ikäiselle/adoptiovanhemmalle/syrjähypyn tekevälle,...

      The Kids .. -elokuvassa oli eräänlainen pari, eräänlaisia ihmisiä ja hyvä niin. En minäkän katso lemmekkäällä hetkellä homopornoa, mutta suon sen heille, jotka haluavat katsoa.

      • tehkids

        Luulin jo olevani ainut.

        Miksi lesboparit pitäisi näyttää täydellisinä? Ymmärrän sen, että monet lesbot ovat huolissaan miten "heidät" esitetään mediassa. Olen minäkin. Tämän elokuvan tarkoitus ei ollut näyttää heteroille, että tällaisia ovat lesbot tai että lesbot haluaa salaa munaa.


      • ole vielä kyseistä leffaa nähnyt, odotukset ovat olleet korkealla kyllä...

        Yhdyn huilaavakuningattaren mielipiteeseen, että miksi pitäisi olla normipari tms. Tuli mieleeni mahdollisuus, että tekijät ajattelevat nykymaailman olevan jo niin edistynyt ja suvaitsevainen ja olettavat katsojien pystyvän kohtaamaan elokuvassa stereotypioimatta myös epätäydellisiä vähemmistöjä ja nähdä tarina vain tarinana. Kunnianhimoista, ehkä liiankin.
        Mutta jos näyttelijät epäonnistuvat pariskunnan keskinäisessä kemian viestittämisessä (jos tarinan mukaan sitä pitäisi olla!) ja henkilöt tuntuvat epäuskottavilta, silloin tuotos ei liene onnistunut.
        Nyt ainakin on leffa mentävä katsomaan itse, kunhan tänne meille ehtii... Hassua kyllä, mielenkiinto vain kasvoi! :o


      • nollywood
        coco-nainen kirjoitti:

        ole vielä kyseistä leffaa nähnyt, odotukset ovat olleet korkealla kyllä...

        Yhdyn huilaavakuningattaren mielipiteeseen, että miksi pitäisi olla normipari tms. Tuli mieleeni mahdollisuus, että tekijät ajattelevat nykymaailman olevan jo niin edistynyt ja suvaitsevainen ja olettavat katsojien pystyvän kohtaamaan elokuvassa stereotypioimatta myös epätäydellisiä vähemmistöjä ja nähdä tarina vain tarinana. Kunnianhimoista, ehkä liiankin.
        Mutta jos näyttelijät epäonnistuvat pariskunnan keskinäisessä kemian viestittämisessä (jos tarinan mukaan sitä pitäisi olla!) ja henkilöt tuntuvat epäuskottavilta, silloin tuotos ei liene onnistunut.
        Nyt ainakin on leffa mentävä katsomaan itse, kunhan tänne meille ehtii... Hassua kyllä, mielenkiinto vain kasvoi! :o

        Lisbonin ja muidenkin elokuvaan pettyneiden pointti on kai juuri se, että se on niin täynnä kliseitä ja stereotypioita. Minusta tarina on harvoin vain tarina. Se sisältää niin paljon tarkoituksia, sävyjä ja tulkintoja, myös piilotulkintoja, sekä tekijän tarkoittamia, vihjaamia että jokaisen katsojan omasta kokemusmaailmasta riippuvia.

        Eiköhän kannattaisi katsoa leffa ennenkúin ottaa kantaa sen arvioihin. Yleensä toimii paremmin.


      • Niin just!
        nollywood kirjoitti:

        Lisbonin ja muidenkin elokuvaan pettyneiden pointti on kai juuri se, että se on niin täynnä kliseitä ja stereotypioita. Minusta tarina on harvoin vain tarina. Se sisältää niin paljon tarkoituksia, sävyjä ja tulkintoja, myös piilotulkintoja, sekä tekijän tarkoittamia, vihjaamia että jokaisen katsojan omasta kokemusmaailmasta riippuvia.

        Eiköhän kannattaisi katsoa leffa ennenkúin ottaa kantaa sen arvioihin. Yleensä toimii paremmin.

        Pitää itse ensin kokea, ennenkuin arvioi!

        Baarissa männäänä vkl:una tuli ystäville vähän avauduttua entisestä tyttöystävästä, ei ollu montaa päivää erosta.No siinä sitten kännissä ystäville arvostelin eksän sänkytaitoja ja kielitekniikkaa yms.
        Olin hieman tuohtunut eksälle, siinä syy avautumisesta meidän intiimiasioista, ei olisi tietenkään pitänyt kertoa.Paapotin siinä suu vaahdossa, eikä olli olutvaahtoa suupieleissä.
        Ni perkele sentään yksi ns.ystävistäni tempautu mukaan ja yhtyi hyvinkin tietävästi mielipiteeseeni eksäni intiimialueen ulkonäöstä :O
        Minä siihen, että mites sinä voit arvostella exkultani pimperoa kun et siitä mitään tiiä.Tuli semmoinen olo, että perkele mun rakasta ei kukaan muu hauku ku minä!!!
        Seuras syvä hiljaisuus.Minä tuijotin suu auki tätä yhtä ystävääni.Muut rykivät tuoppiinsa ja tämä ystäväni haukkoi suutaan ku kala kuivalla maalla.Naama sillä oli puuterikerroksesta huolimatta, erittäin punainen.

        Niin että pitää katsoa ensin, ennenkuin lähtee antamaan mielipiteitään! Hmpt


      • 10+4
        Niin just! kirjoitti:

        Pitää itse ensin kokea, ennenkuin arvioi!

        Baarissa männäänä vkl:una tuli ystäville vähän avauduttua entisestä tyttöystävästä, ei ollu montaa päivää erosta.No siinä sitten kännissä ystäville arvostelin eksän sänkytaitoja ja kielitekniikkaa yms.
        Olin hieman tuohtunut eksälle, siinä syy avautumisesta meidän intiimiasioista, ei olisi tietenkään pitänyt kertoa.Paapotin siinä suu vaahdossa, eikä olli olutvaahtoa suupieleissä.
        Ni perkele sentään yksi ns.ystävistäni tempautu mukaan ja yhtyi hyvinkin tietävästi mielipiteeseeni eksäni intiimialueen ulkonäöstä :O
        Minä siihen, että mites sinä voit arvostella exkultani pimperoa kun et siitä mitään tiiä.Tuli semmoinen olo, että perkele mun rakasta ei kukaan muu hauku ku minä!!!
        Seuras syvä hiljaisuus.Minä tuijotin suu auki tätä yhtä ystävääni.Muut rykivät tuoppiinsa ja tämä ystäväni haukkoi suutaan ku kala kuivalla maalla.Naama sillä oli puuterikerroksesta huolimatta, erittäin punainen.

        Niin että pitää katsoa ensin, ennenkuin lähtee antamaan mielipiteitään! Hmpt

        Tai sitten ei katso eikä koske. Ikinä. Kuten exäni. Minä kyllä katsoin ja koskin mielelläni. Ja se kelpasi hänelle. Mutta minä en kelvannut. Koskea hän ei voinut koskaan neljän vuoden aikana. Ei koskaan. Petti ja minut ja "löysi" heti uuden. Jee jee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4985
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1245
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe