Olen mielenkiinnolla lukenut kuvauksia paksunahkaisesta ja ohutnahkaisesta narsistista. Minusta nuo pohdinnat ja kuvaukset heijastavat lähinnä sitä, että virkasuhteessa olevilla psykologeilla on liikaa aikaaajatella tyhjänpäiväisyyksiä ja yliopistojen tutkijoiden pitää lämpimikseen keksiä uusia aiheita, mistä kirjoittaa.
Eivätkö nämä pohdinnat paksu- ja ohutnahkaisista narsisteista pidä sisällään jo suunnilleen koko ihmiskunnan. Miten kutsutaan niitä populaation muutamaa harvinaisen poikkeavaa yksilöä, jotka eivät ole paksu- eivätkä ohutnahkaisia narsisteja? Normaaleiksiko?
http://narsismista.spaces.live.com/blog/cns!117A4728DE9290A5!263.entry
http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm
Eivätkö nämä pohdinnat paksu- ja ohutnahkaisista narsisteista pidä sisällään jo suunnilleen koko ihmiskunnan. Miten kutsutaan niitä populaation muutamaa harvinaisen poikkeavaa yksilöä, jotka eivät ole paksu- eivätkä ohutnahkaisia narsisteja? Normaaleiksiko?
http://narsismista.spaces.live.com/blog/cns!117A4728DE9290A5!263.entry
http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onhan kaikissa luonnehäiriöissä kuten mielisairauksissa lopulta kysymys kyvyttömyydestä kohdata ja käsitellä tunne-elämän syvempiä kysymyksiä. Sehän on niin, ettei kukaan meistä ole täydellinen ja jokaisesta löytyy sekä "ohutta,- että paksua narsistisuutta. Johonkin sen epäterveen ja terveen mielen ja käyttäytymisen raja on kuitenkin vedettävä. Normaali mielenterveyden raja on määritelty monella eri tavalla mm, niinkin yksinkertaisesti kuin Freud on sen meille esittänyt "kyky rakastaa ja kyky tehdä työtä",...simppeliä, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaankin niin hirvittävän vaikeaa, jopa ihan terveelle mielelle ja luonteelle.
Paksunahkainen narsisti on kyvytön tunnistamaan syvällisiä tunteitaan, eivätkä he ole kiinnostuneet edes tunteisiin liittyvistä asioista, heidän kanssaan on turha puhua rakkaudesta ja tunteista. Ohunahkainen narsisti taas on herkkä, yliherkkä ja kuvittelee olevansa huonompi kuin muut, häpeilee herkästi ja kuvittelee ettei kelpaa ja kokee tulevansa aina torjutuksi. Kummallakin on mustavalkoinen maailma ja se tuottaa tietysti monelaisia ongelmia.
Onko sitten normaalia olla kyvytön tunnistamaan syvällisempiä tunteita tai olla yliherkkä ja liian haavoittuva. Onko normaalia jättää vaikeat tunnetilat ja ominaisuudet itsensä ulkopuolelle ja pitää hyvän ja pahan erillään toisistaan jne,..niin,..tunneälyltään normaalin ihmisen käyttäytyminen poikkeaako se näistä kahdesta ääripäänarsimista?
komppaan Lottamaria. Molempia ilmenee normaalin rajoissa. Rajaa voisi yrittää vetää sieltä, missä kohtaa narsismi ylittää normaalit vallankäytön rajat. Siellä jossa miedän tulisi antaa arvo toinen toisillemme, niin ettemme kukaan tuntisi tulleemme alistetuksi vasten tahtoamme toistemme orjiksi.