eduskunta teki jälleen yksimielisen päätöksen, aivan kuin kaikki olisivat olleet hallituspuolueita.
Ei edes oppositiossa olevat SAK/demarit urpilaisineen sitä vastustaneet.
Kyseessähän oli tietenkin omien palkkojen nostaminen vaivaisella 8%:lla, niin mitäpä sitä nyt tuollaisen noin minimissäänkin 500:n euron korotuksesta alkaa turhaan väittelemään...
Ketkut sanovat vielä tuon noudattaneen yleistä palkankorotuslinjaa.
no nyt heti marraskuussa nousee 1,5 %:a ja keväällä vaalien jälkeen 6,5 %:a.
Eihän silloin tietenkään voi heti alkaa nostamaan omia palkkojaan, kun pitää korottaa puole ja lehdistötukiakin.
Niin ja tietenkin ne nostavat sitä niinsanotua sopeutumiseläkettään ennen vaalikauden loppua.
Eikö nuo ketkut edes osaa hävetä, kun on monta vuotta huudettu kurkkusuorana lamasta, ja että sen vuoksi ei voi ihmisten perusturvaa, ja pieneläkkeitä korottaa.
Täytyy sanoa, että nyt loppui minun äänestäminen tykkänään.
Tai pitää minun vielä kerran äänestää, mutta tälläkertaa ääneni saa Keskusta Kokoomuksen sijaan, sillä en haluaisi köyhän kansanosan joutuvan demari-ikeen alle ryöstettäväksi, ja köyhdytettäväksi entisestään.
Nyt viimeistään olisi luullut persujenkin älähtävän, vaan nekin olivat hiljaa.
Noin se yksimielinen parlamentarismi toimii, kun kyseessä on oma, eikä köyhänkansanosan etu.
Missäs nyt oli vasemmistoliitonkin Tennilä heinämies heilumassa punainen takki auki, kun yleensä rääkyy, että on hävytöntä, kun ihmistä nöyryytetään elämään kurjuudessa alle 600:n euron eläkkeellä.
Nyt edustajat saavat samanverran korotusta jo minimissäänkin, joten hävetköön punatulkut omia sanojaan.
Nyt tuo oli ajoitettu tahallaan noin, jotta ihmiset unohtaisivat asian jo vaaleihin mennessä, ja eivät jäisiu pois uurnilta protestiksi tuollaisesta hävyttömästä teosta.
Koko eduskunta on suuri mätäpaise, ja ketkujen pesäke.
Keskustasta olisi pitänyt edes peruukki-pekkarisen nousta varpailleen ja olla kerrankin miehen mittainen.
Vaan samanlaisia ahneita ketkuja näkyvät olevan kaikki, puolueeseen katsomatta.
Nyt olisi ollut SAK/demareillakin, tai uuskommaripersuilla, kuin millä muullakin puolueella nostaa kansansuosiotaan, vastustamalla tuota palkankorotusta.
Ei edes televisoon halunnut kukaan tulla asiaa kommentoimaan, vaan joku Tuomisto, ilmeisesti demari, puolusteli asiaa puhelimitse.
Tuollakaan ukolla tuskin on mitään muuta tekemistä, kuin tuolloin aukaisee turpansa, ja muulloin on yhteiskunnan loisena hirmupalkalla jossain viraston uumenissa.
Vääryys kun on vallan saanut, niin minkäpä tavallinen ihminen sille mahtaa.
Onko yhteiskunnastamme kadonnut oikeudenmukaisuus kokonaan?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.