Suomen edellisestä jääkiekon MM-kullasta on kohta kulunut jo 10 vuotta, eikä saavutusta ole pystytty sen jälkeen uusimaan. Eikä pystytä.
Tuota kultamitalia tullaan 10-20 vuoden päästä muistelemaan Suomen jääkiekon AINOANA kohokohtana, tuurivoittona, jollaista ei kyetä enää ikinä saavuttamaan.
Tuota kultamitalia tullaan 10-20 vuoden päästä muistelemaan Suomen jääkiekon AINOANA kohokohtana, tuurivoittona, jollaista ei kyetä enää ikinä saavuttamaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Juu, kyllä se taitaa noin olla. Ei mestaruutta uusita lähiaikoina, ei...
Kisat on muutenkin kärsinyt valtavaa inflaatiota, ja niiden arvostus on mennyt koko ajan alaspäin. Edes suomalaiset eivät juurikaan hehkuttaneet ennen näitä kisoja.
Noin suurin piirtein kisat noudattaa aina samaa kaavaa. Suomi voittaa toki suurin numeroin Ukrainan ja Japanin, mutta heti kun on oikeita joukkueita vastassa, nähtiin kuinka kävi. Siinä on juuri yks jääkiekon MM-kisojen ongelma. Potentiaalisia voittajia on tasan tarkkaan nämä muutamat suurmaat, Ruotsi, Kanada, Tsekki, Slovakia uutena, Venäjä, eritoten ennen vanhaan N-liitto, USA silloin jos ei pelaa yliopistojoukkueella, nyt myös 90-luvulla näihin on voinut lukeutua Suomikin. Vielä 80-luvullahan Suomi kamppaili tiukasti A-sarjan alemmassa loppusarjassa Puolan, Saksan, DDR:n ja Italian kanssa. Kun nyt esim. vertaa jalkapallon suurkisoihin, on siellä mahdollisia voittajia oikeastaan kaikki osallistujat, niin kuin nyt viimeksi positiivisia yllättäjiä olivat mm. Senegal ja E-Korea.
Samoin jos verrataan futiksen kisoja kiekkoon, pitäisi MM-kiekkokin järjestää harvemmin. Esim. vaan joka toinen vuosi. Varsinkin kun kaikenlaisia Euro-turneita, joista kukaan tuskin innostuu... Eritoten olympia-vuonna ei MM-kisoja pitäisi enää olla.
Semmosta se, mennään nyt kuitenkin välillä kattomaan USA-Ruotsi matsia, siinähän nyt on jo aika paljon pelissä! Löin muuten vedot USA:lle...
Väität aiheessasi Venäjää jääkiekon suurmaaksi? Millä perusteella Eihän Venäjä ole edes pystynys saamaan kuin yhden hopean. Olemassa olo aikanaan. Mutta Suomella on sentään kultaa. Neukut ovat taas ihan eri asia.
Luepas juttu vielä kertaalleen, tavaa se ja mieti, sisäistä... Juurihan sanoin Venäjä, eritoten entinen N-Liitto!! Kyllä nyt Venäjä luetaan Jääkiekossa suurmaaksi, sen oma kiekkosarjahan on melkein rahakkaampi ja tasokkaampi kuin NHL nykyään.
VENÄJÄ ON VOITTANUT MM-KULLAN
SITÄ PAITSI VENÄJÄ ON TODELLISESTI YKSI PARHAISTA EDELLEEN, MUT NS. DIIVAT EI HALUU EDUSTAA "PASKAA" KOTIMAATAAN -AINAKAAN USEASTI -OLYMPIALAISET ON TIETTY ERI ASIA.
Älä ikinä sano, että Suomi ei voita MM kultaa uudestaan...Jos se vaikka uusisi kullan vaikka 2005 vuonna... Curt oli silloin toista vai kolmatta kautta Suomen valmentajana, niin JOS nyt sitten Summasen aikaan voitettaisiin kultaa kun hän olisi toista kautta valmentajana...