Hallituskuviot!

Kielivapauden nopean toteutumisen kannalta tulevat vaaliasetelmat ovat huonoja. Suurin puoluehan saa pääministerin paikan ja ilman ihmeitä se tulee olemaan Kokoomus ja Katainen.

Melko varmasti Katainen pyrkisi säilyttämään porvarihalllituksen eli kokoomus-keskusta-perustan. Apupuolueet ovat sitten eri asia. Voi hyvin käydä, että PS syrjäyttää Vihreät mukavampana ja kenties suurempana hallituskumppanina.

Sitten tuleekin ongelma. Kokoomuksen ruotsinmielinen nykyjohto haluaa kiskoa RKP:n vaikka väkisin mukaan. Jos se ei onnistusi, vaatisi kokoomusjohto hallitussopimukseen ehdon, että ruotsin asemaa ei tulla heikentämään.

Tältä asiat vaikuttaa, mutta toivottavasti olen väärässä.

N
24342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Keskustallakin lienee asiaan jotain sananvaltaa toiseksi suurimpana puolueena.

Äänestä
  • Jos Keskusta ja PS liittoutuisivat kieliasian tiimoilta, niin kokoomusjohto olisi helisemässä. Epäilen kuitenkin, että kielikysymyksestä tehtäisiin jonkinlainen kynnyskysymys.

    Äänestä

  • 693 kirjoitti:

    Jos Keskusta ja PS liittoutuisivat kieliasian tiimoilta, niin kokoomusjohto olisi helisemässä. Epäilen kuitenkin, että kielikysymyksestä tehtäisiin jonkinlainen kynnyskysymys.

    Keskusta ja PS ovat molemmat täysin kyllästyneitä RKP:läiseen politiikkaan. Yhdessä nämä voisivat ehkä pitää RKP:n hallituksen ulkopuolella.

    Äänestä

  • matti v. kirjoitti:

    Keskusta ja PS ovat molemmat täysin kyllästyneitä RKP:läiseen politiikkaan. Yhdessä nämä voisivat ehkä pitää RKP:n hallituksen ulkopuolella.

    ...on varmasti enemmän kyllästynyt SMP/Persuihin kuin RKPläisiin. Vihreät eivät mahdu PS kanssa samaan hallitukseen. KD ehkä, mutta RKP ei.

    Persuilla ei ole kavereita, koska se ei ole muuta tehnyt kuin arvostellut kaikkea ja kaikkia.

    Kepu: mätäpaiseaforismit joita Soini on harrastanut yhtäjaksosiseti muutaman vuoden ajan, paitsi silloin jolloin vaalituki lait pantiin uusiksi. Silloin hän taisi olla lomilla. SMP tausta.

    Vihreät: teollisuusduunaripuolue; SAK-loikkaripolitrukin synnynäinen viherviha näkyy jo nyt Soini veroretoriikassa. Vihreät eivät mene hakllitukseen puolueen kanssa joka vastustaa puolueen kautta aikojen suurinta menestystä - ympäristöveroja. Hallaaholaisten toilailut on toinen selkeä syy vaikkei siiven vaikutusta pidä yliarvioida.

    RKP: Soini syytti RKP:a siitä että hänen oli vuoden aikana joka viikko kerrottava miksi hän suostui ottamaan natsilippuheiluttajia ehdokkaikisi. Persujen masinoima Astrid Thoors-panettelu. Persujen vihasiiven näkemys kaksikielisyydestä.

    KD: olivat jo kerran sängyssä pirun kanssa. Krapula ja morkkis on liki sietämätön.

    Kokoomus: ajaa oikeistolaista linjaa joka ei ole sopusoinnussa Persuäänestäjien intressien kanssa (tosin moisesta ei Soini ole ennekään piitannut). EU-myönteisin puolue.

    SDP, Vasurit: ovat viime aikoina menettäneet paljon ääniä persuille.

    Eipä ole Soini leiväskänsä hoitanut, siltä osin kun tähtäimessä olisi poliittinen työ.

    Laihat ovat mahdollisuudet päästä hallitukseen

    Äänestä

Jos todellinen ihme tapahtuisi ja SDP nousisi suurimmaksi puolueeksi, ei tilanne paranisi lainkaan. SDP on vielä vahvemmin RKP:n apupuolue kieliasioissa.

Lisäksi SDP ottaisi hallitukseen mukaan Vihreät ja lemppaisi Perussuomalaiset.

Äänestä
  • Stubbin ilmoitus että hän ja Kokoomus eivät ole mukana hallituksessa joka heikentää ruotsinkielen asemaa Suomessa, on vaikea paikka Kataiselle, joka varmasti muistaa, että Kokoomuksen puoluekokouksessa enemmistö kokousedustajista vaati pakkoruotsin ja kaksikielisyyden alasajoa.

    Ja jo ennen vaaleja Kokoomus joutuu julkisesti ottamaan kantaa pakkoruotsiin ja peruskoulun tuntijakouudistukseen ja aikaistettuun pakkoruotsin opiskeluun.

    Kataisella on vaikea valinta edessään, koska hän tietää että myös Kokoomuksesta valuu ääniä Perussuomalaisille, mm juuri pakkoruotsin takia.

    Toisaalta Keskusta voi kasvattaa ääniosuuttaan koska se on jo ilmoittanut harkitsevansa ruotsin pakollisuuden muuttamista vapaaehtoisuudeksi. Tuon kannanoton julkistaminen voi merkitä äänivyöryä Keskustalle, etenkin nuoremmilta äänestäjiltä.

    Kokoomuksen vaalivoitto ei todellakaan ole vielä kirkossa kuulutettu.

    Äänestä

  • 14 kirjoitti:

    Stubbin ilmoitus että hän ja Kokoomus eivät ole mukana hallituksessa joka heikentää ruotsinkielen asemaa Suomessa, on vaikea paikka Kataiselle, joka varmasti muistaa, että Kokoomuksen puoluekokouksessa enemmistö kokousedustajista vaati pakkoruotsin ja kaksikielisyyden alasajoa.

    Ja jo ennen vaaleja Kokoomus joutuu julkisesti ottamaan kantaa pakkoruotsiin ja peruskoulun tuntijakouudistukseen ja aikaistettuun pakkoruotsin opiskeluun.

    Kataisella on vaikea valinta edessään, koska hän tietää että myös Kokoomuksesta valuu ääniä Perussuomalaisille, mm juuri pakkoruotsin takia.

    Toisaalta Keskusta voi kasvattaa ääniosuuttaan koska se on jo ilmoittanut harkitsevansa ruotsin pakollisuuden muuttamista vapaaehtoisuudeksi. Tuon kannanoton julkistaminen voi merkitä äänivyöryä Keskustalle, etenkin nuoremmilta äänestäjiltä.

    Kokoomuksen vaalivoitto ei todellakaan ole vielä kirkossa kuulutettu.

    Jos keskusta olisi isoin, Kokoomus voitaisiin jättää Stubbin ilmoituksen perusteella pois hallituksesta. Siten hallitus voisi olla Keskusta SDP PS. SDP otetaan mukaan sillä ehdolla, että se ei itke pakkoruotsin perään.

    Äänestä

Pakkoruotsitus tulee poistumaan hiljaa hivuttaen, ei nopeasti äkkirysäyksellä. Tämä on realismia. Tietysti aivan lopussa on pieni loppurysäys, mutta vasta vuosien päästä.

Tilanteesta ei pidä turhautua, vaan päinvastoin tehdä sitkeästi työtä kielivapauden eteen. Pakkoruotsitus on jo nyt murentumassa je kehitys tulee kiihtymään svekojen juonista huolimatta.

Äänestä
  • Samalla kun kammetaan pakkoruotsia, kannattaa tehdä aitoa suomalaisuustyötä ja tutkia oman suvun historiaa, suomenkielisten historiaa ja pitää keskustelua yllä - olemme eläneet melkoisessa pimennossa, missä esivanhempamme ovat olleet "pelkkää rahvasta" ja meidän on oletettu adoptoivan ruotsinkieliset merkkihenkilöt omaksi historiaksemme.

    Tärkeintä olisi säilyttää oma mieli katkeroitumattomana, sillä katkeruudella ei voiteta mitään. Ruotsinkieliset eivät ymmärrä tekevänsä mitään väärää, heillä on niin nurinkurinen maailmankuva, jossa Suomi on aidosti kaksikielinen. Menee varmaan sukupolvi, että he pystyvät hyväksymään realiteetit.

    Emme voi myöskään antaa ruotsinkielisen vähemmistön kävellä kaikkien muiden vähemmistöjen oikeuksien ylitse. On nostettava esille se, että uussuomalaisten on päästävä kotoutumaan ja etenemään virkamiesuralla ilman pakkoruotsia. Heillekin on taattava palvelut ja vahva peruskoulutus - erityisesti suomen kielessä, jotta menestyminen maassa on mahdollista.

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    Samalla kun kammetaan pakkoruotsia, kannattaa tehdä aitoa suomalaisuustyötä ja tutkia oman suvun historiaa, suomenkielisten historiaa ja pitää keskustelua yllä - olemme eläneet melkoisessa pimennossa, missä esivanhempamme ovat olleet "pelkkää rahvasta" ja meidän on oletettu adoptoivan ruotsinkieliset merkkihenkilöt omaksi historiaksemme.

    Tärkeintä olisi säilyttää oma mieli katkeroitumattomana, sillä katkeruudella ei voiteta mitään. Ruotsinkieliset eivät ymmärrä tekevänsä mitään väärää, heillä on niin nurinkurinen maailmankuva, jossa Suomi on aidosti kaksikielinen. Menee varmaan sukupolvi, että he pystyvät hyväksymään realiteetit.

    Emme voi myöskään antaa ruotsinkielisen vähemmistön kävellä kaikkien muiden vähemmistöjen oikeuksien ylitse. On nostettava esille se, että uussuomalaisten on päästävä kotoutumaan ja etenemään virkamiesuralla ilman pakkoruotsia. Heillekin on taattava palvelut ja vahva peruskoulutus - erityisesti suomen kielessä, jotta menestyminen maassa on mahdollista.

    Poliitikon toimet pakkoruotsia vastaan merkitsevät. Ei pelkät mielipiteet. Mielipiteen voi muuttaa vaalien jälkeen.

    Poliitikolla pitää olla oikeata näyttöä tekemisistään pakkoruotsin poistamiseksi jo ennen vaaleja. Ei pelkkiä tyhjiä sanoja tai pohdiskelua. Esim. Soininvaara on edelleen tukevasti pakkoruotsittaja kirjoituksensa mukaankin ja myös tekemistensä perusteella.

    Äänestä

Jos Käteisestä tulee pääministeri(huh..) niin hän pyrkii tietenkin jatkamaan täysin samalla hallituspohjalla kuin nyt.

Tämän voi estää vain kahdella tapaa:

1)Kokoomus ei nouse suurimmaksi puolueeksi
2)nykyinen hallituspohja menettää liikaa paikkoja eikä saa enemmistöä aikaiseksi

Äänestä
  • Mun on oikeasti vaikea tajuta, miksi kukaan haluaisi äänestää Kataista. Siis vaikka nyt unohdettaisiin tämä kieliasia kokonaan, niin silti. Mitä sellaista tuon juipin touhuissa on, joka saisi ihan tavallisilta suomalailta ihmisiltä kannatusta? Luulevatko ne velkarahalla omakotitalon ostaneet lapsiperheet farmariautoineen olevansa sellaista yläluokkaa, jota Kokoomus edustaa?

    Äänestä

  • matti v. kirjoitti:

    Mun on oikeasti vaikea tajuta, miksi kukaan haluaisi äänestää Kataista. Siis vaikka nyt unohdettaisiin tämä kieliasia kokonaan, niin silti. Mitä sellaista tuon juipin touhuissa on, joka saisi ihan tavallisilta suomalailta ihmisiltä kannatusta? Luulevatko ne velkarahalla omakotitalon ostaneet lapsiperheet farmariautoineen olevansa sellaista yläluokkaa, jota Kokoomus edustaa?

    Luulevat. Auta armias, jos talo ja auto joudutaan myymään ja lapset laittamaan monikulttuuriseen lähiökouluun.

    Äänestä

  • matti v. kirjoitti:

    Mun on oikeasti vaikea tajuta, miksi kukaan haluaisi äänestää Kataista. Siis vaikka nyt unohdettaisiin tämä kieliasia kokonaan, niin silti. Mitä sellaista tuon juipin touhuissa on, joka saisi ihan tavallisilta suomalailta ihmisiltä kannatusta? Luulevatko ne velkarahalla omakotitalon ostaneet lapsiperheet farmariautoineen olevansa sellaista yläluokkaa, jota Kokoomus edustaa?

    Luulisi valkokaulusduunareidenkin jo vähitellen tajuavan, että onni ei tule kokoomusta äänestämällä. Älykkäitä kokoomuksen äänestäjiä ovat vain ne, joiden tuloista suurin osa tulee pääomatuloina, ei palkkoina. Muut kokoomuksen äänestäjät ovat vain "hyödyllisiä idiootteja".

    Äänestä

  • Robin Hood kirjoitti:

    "Älykkäitä kokoomuksen äänestäjiä ovat vain ne, joiden tuloista suurin osa tulee pääomatuloina, ei palkkoina. Muut kokoomuksen äänestäjät ovat vain "hyödyllisiä idiootteja"."

    Omista tuloistani suurin osa on pääomatuloa. Olen äänestänyt Kokoomusta, mutta en voi äänestää enää. Olen jopa Kokoomuksen jäsen.

    Päätin kesällä. Luin että Kokoomuksen puoluekokous eli puoluetoverini päättivät poistaa pakkoruotsin. Katainen soitti Wallinille, jolle vakuutti ettei poisteta ja Wallin kertoi Kataisen vakuutuksesta Pravdalle eli Helsingin Sanomille. Sasi juoksi RKP:n puoluekokoukseen rauhoittamaan buuaavia suomenruotsalaisia. Sitten Alexander Stubb teki vaalilupauksen: jos hän ja Kokoomus on hallituksessa, ruotsin asemaa ei heikennetä (luo pakkoruotsi ei poisteta, joka on suomenruotsalaisille ruotsin aseman säilyttämistä).

    En voi luottaa Kataiseen ja kumppaneihin.

    Äänestän mielestäni rehellisiä: perussuomalaisia.

    Äänestä

  • M kirjoitti:

    Äänestä vain Perussuomalaisia, mutta pysy Kokoomuksen jäsenenä. Niin voit ehkä jotenkin vaikuttaa nykyiseen svekojohtoon eli äänestää sen päätöksiä vastaan.

    Äänestä

  • PS menestys on paras tae sille että nykypohjalla jatketaan. Jos PS menestyy todella hyvin niin nykypohjaa laajennetaan KD:lla.

    PS on polttanut siltansa liian moneen puolueeseen jotta sillä olisi mitään saumaa hallitukseen, ihan riipumatta sen menestyksestä. Eikä sillä muutenkaan ole resursseja: ei ohjelmaa, ei henkilöresursseja, ei sidosryhmiä, ei toimivaa puoluekonesistoa, ei valovoimaiselle johtajalle varamiestä....

    Äänestä

Rivien välistä ei ole vaikeaa nähdä, että mm. KOK on saanut tarpeekseen Junttilandiasta.
Seuraavassa hallituksesta ei löydy KEPU:a, PerSu:a tai Krist:ä. Tuskin Kommareitakaan.

Äänestä
  • Seuraavaan Kokoomuksen puoluekokoukseen tulee yksi yhteinen aloite pakkoruotsin poistamisesta, joka äänestyksellä hyväksytään. Mitäs katainen sitten tekee, kun ei voi selitellä "ristiriitaisista" päätöksistä?

    Äänestä

  • jyrki k. kirjoitti:

    Seuraavaan Kokoomuksen puoluekokoukseen tulee yksi yhteinen aloite pakkoruotsin poistamisesta, joka äänestyksellä hyväksytään. Mitäs katainen sitten tekee, kun ei voi selitellä "ristiriitaisista" päätöksistä?

    Oikeasti ketään ei kiinnosta koko kouluruotsi kun hallitusta rustataan (RKP:a lukuun ottamatta).
    Junttilandia on se kuuma peruna josta keskustellaan. Junttilandia vie etelän rahat, eikä saa niillä mitään aikaiseksi. Tämän, Suomea perikatoon vievän rahavirran, etelän puolueet tahtovat tukehduttaa.

    Miksi luulet, että KEPU vimmalla ajaa maataloustukia, aluetukia, erityistukia työttömyysalueille, hajasijoitusta ja muuta sen sellaista? Olisiko syy siinä, että KEPU saa käytännössä kaikki äänensä Junttilandiasta? Jos Junttilandia tyhjenee, niin KEPU lakkaa olemasta.

    Äänestä

  • jyrki k. kirjoitti:

    Seuraavaan Kokoomuksen puoluekokoukseen tulee yksi yhteinen aloite pakkoruotsin poistamisesta, joka äänestyksellä hyväksytään. Mitäs katainen sitten tekee, kun ei voi selitellä "ristiriitaisista" päätöksistä?

    Siirryttekö joukolla Persuista ja homppelifoorumiolta kokoomukseen?

    Seuraavassa puoluekokouksessa ehkä kenttä valmistautuu paremmin moisia änkyräalotteita vastaan. Tutkii taustoja ja syitä sille että valveutuneet ovat toista mieltä. Äänestää tietoon eikä ennakkoluuloihin nojautuen.

    Äänestä

Kokoomus ja Kepu. Siinä suuret ja heillä on valta. Täytepuolueet: Vihreät ja joko KD tai RKP.

Jos PS saa suuren vaalivoiton, niin enemmistön hankkiminen vaatii sen että moelmmat pienet puolueet menee hallitukseen.

PS ei mahdu oikeistohallitukseen. PS ei mahdu vihreiden kanssa samaan hallitukseen, enkä usko kepunkaan riemastuvan. Sen paremmin KD:a kuin RKP:a ei ole mitenkään hyvät välit Persuihin, joka johtuu persuilusta.

Persujen mahdollisuus päästä hallitukseen on se että SDP voittaa vaalit ja haluaa rakentaa vesemmistohallituksen: SDP, Vasemmisto, Vihreät ja PS. Tähän PS on otettava mukaan jos mielii enemmistöhallitukseksi. Oletan kuitenkin että SDP mielummin kyhää kasaan punamultahallituksen yhdessä Kepun, Vasureiden, Vihreiden ja RKP:n.

Äänestä
  • on sen verran alhaista jo nyt ja jatkuvasti menossa alaspäin, joten svekounelmasi toteutuminen on hyvin
    epätodennäköistä, sillä ihmiset ovat alkaneet jo heräillä SDP:n harjoittamaan ruotsinkielisten etuoikeuksien
    suosimiseen ja ihan yleiseen elitismiin Paavo Lipposen hallitusajoista lähtien.

    Äänestä

  • haaveet kaatuu kirjoitti:

    on sen verran alhaista jo nyt ja jatkuvasti menossa alaspäin, joten svekounelmasi toteutuminen on hyvin
    epätodennäköistä, sillä ihmiset ovat alkaneet jo heräillä SDP:n harjoittamaan ruotsinkielisten etuoikeuksien
    suosimiseen ja ihan yleiseen elitismiin Paavo Lipposen hallitusajoista lähtien.

    En minä usko SDP:n voittoon varsinkin kun PS vie niiltä äänestäjiä. Mutta persujen paras mahdollisuus päästä hallitukseen olisi se että joku väkisin kyhäisi kasaan vasemmistohallituksen. Siihen olisi pakko ottaa PS mukaan.

    Oikeistohallitukseen, sinipunaan, tai punamultaan ei tarvita Persuja, eikä siksi otetakaan. Eikä tämä liity svekoiluun vaan siihen että sen lisäksi ettei PS ole ohjelmaa tai hallitukseen sopivia henkilöitä (monikossa), puolue on lisäksi polttanut siltansa muihin puolueisiin.

    Paavo Lipponen ei ole ehdolla -etkö tiennyt?

    Ja sitten olisi hyvä saada esimerkkejä hurrien etuoikuksista, edes yhdestä? Ai etkö keksi? No se on ymmärrättävää, ja tällä kertaa se ei johdu kyvyttömyydestä, vaan siitä ettei moisia ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Holkeri. kirjoitti:

Kielivapauden nopean toteutumisen kannalta tulevat vaaliasetelmat ovat huonoja. Suurin puoluehan saa pääministerin paikan ja ilman ihmeitä se tulee olemaan Kokoomus ja Katainen.

Melko varmasti Katainen pyrkisi säilyttämään porvarihalllituksen eli kokoomus-keskusta-perustan. Apupuolueet ovat sitten eri asia. Voi hyvin käydä, että PS syrjäyttää Vihreät mukavampana ja kenties suurempana hallituskumppanina.

Sitten tuleekin ongelma. Kokoomuksen ruotsinmielinen nykyjohto haluaa kiskoa RKP:n vaikka väkisin mukaan. Jos se ei onnistusi, vaatisi kokoomusjohto hallitussopimukseen ehdon, että ruotsin asemaa ei tulla heikentämään.

Tältä asiat vaikuttaa, mutta toivottavasti olen väärässä.

N

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu