Hoitoonohjaus + työnantajan lailliset keinotq

Purteli

Heip,

Enemmän tai vähemmän suurjuomarina, jäin kiinni taannoin ryyppyillan jälkeen töissä 0,2promillen lukemalla niinkin myöhäisellä ajalla kuin klo 12 päivällä. Seurauksena normi "hoitoonohjaus", joka keskittyy normaaliin kontrolliin työterveyshuollossa ja alkoi työterveystätin määräämällä pienellä verenkuvalla. Nyt kun ko. testiin itten lampsin niin labratäti kuitenkin ottikin pari purteloa tuota elämän nestettä kysellen tulosten läpikäynnistä, että miten menee.

Pieni vaainoharhaisuuden kaiherrus heräsikin, että otettiinko tässä ns. maksatestissä nyt sitten sen aamuinen veren alkoholipitoisuus samalla muka ns. kontrollina? Olisiko täällä palstoilla labraihmisiä asian selventämiseksi, ts. mitä pientä verenkuvaa varten tarvitaan, riittääkö yksi purteli. Muutenkin ihmetyttää, että toinen purteli otettiin punaisella korkilla olevaan putkiloon ja toinen lilaan. En saanut oikein selvyyttä Finlexin kautta, että onko nyt "hoitoonohjaussitoumuksen" kautta työnantajalla lupaa pyytämättä oikeus näitä ottaa, tai työterveyshuollolla, joka on siis työnantajan järjestämä.

Sinällään olen siis konttorissa töissä, joten eipä vaaraa muille ole. Noo, promilleja tuossa otoksessa olisi max 0,1 omien laskujeni mukaan, jolla saisi kyllä ajaa autoa, mutta työterveystäti saanee mukavasti vettä myllyyn lisää ja minä pahimmassa tapauksessa potkut älyttömän asian takia.

9

3540

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ------

      mutta kaveri oli liikenteen kanssa tekemisissä töikseen, ja päätyi seurantaan, niin siitä tuli kuin päättymätön kyttääminen, ja maksakokeita vaadittiin tämän tästä. Kun maksa-arvot olivat koholla, aina paukahti pakkolomaa.
      Piirileikki jatkui kauan, ja kun ei loppua näkynyt, niin lopetti itsensä.
      Olisi voinut ennemmin lopettaa sen juomisen.

      • juu ei

        Ihan sontaa, ei noin oikeasti tapahdu, että työntekijät jatkuvasti maksakokeissa. Hankkikaa elämä.


      • -----
        juu ei kirjoitti:

        Ihan sontaa, ei noin oikeasti tapahdu, että työntekijät jatkuvasti maksakokeissa. Hankkikaa elämä.

        Et näköjään tunne nykykäytäntöjä ollenkaan.
        Kerroin vain yhdestä tutusta, joka joutui alkoholin käyttönsä takia seurantaan, ja siinä ei yksi, kaksi eikä kolmekaan maksakoetta riittänyt.
        Ja loppu oli se mitä kerroin.


    • kiinni on

      älytön asia on ?
      "ja minä pahimmassa tapauksessa potkut älyttömän asian takia. "

    • Kiljutiinu

      Olet potkulistan kärjessä nyt. Ei sille voi yhtään mitään ja juopon leima on otsassasi loppuikäsi. Se toi hoitoonohjaus on työnantajan pakollinen rutiini ennen potkuja. Se kun on niinkuin lakisääteinen, eikä sitä voi kiertää- Mutta odotteles seuraavia YT- neuvotteluita, siinä meni sun duunis.

      Perusajatushan kaikessa liiketoiminnassa on tulos. Ihan alasta riippumata. Alkoholismi tokikin luokitellaan sairaudeksi, mutta mietis nyt. Kuka työnantaja alkaa pitämään palkkalistoillaan työkyvytöntä ihmistä.

      Et kertonut enenpi ammatistasi tai työstäsi. Se nyt vaan on niin, että töissä pitää olla selvänä. Sekinjo, että sulle iskettiin pilli suuhun keskellä päivää kertoo paljon. Tää on totuus, susta ei ole enää töihin, juopotttelusi takia, koska työnantajakin on hokannut asian. Raakaa? On mutta totta.

      On sulla se mahdollisuus. Alat kokonaan kuivaksi. Se voi pelastaa työurasi. JOS työnantaja on ns "reilu" se saattaa antaa sun olla töissä edelleen. Mutta epäilys on olemassa aina tästä eteenpäin.

      Pari putkiloa, no se on pieni verenkuva. Jos olisi otettu iso verenkuva, olisi voitu löytää vaikka sokeritauti. Pieni verenkuva halvempi teettää. Lisäksi, jos siinä promilleja, se riittää työnantajalle todisteeksi työmaajuopottelusta.

      Eli als mittimään, mitä aiot loppuelämäsi hommailla, noin niinkuin elämisen rahoittamisen takia.

      http://www.youtube.com/watch?v=xpI9GITIBUU

      • -

        Potkulistan keulille meni, että heilahti, ja leima otsassa on ja pysyy.
        Kaikkea muuta voidaan hurskastella, mutta niin se käytännössä on.
        Tietysti on olemassa pieni toivo täydellisellä juomattomalla elämäntapamuutoksella, jonka muut ja työnanantajakin huomaa.


    • alkoholisti evp.

      Ei tarvitse olla kovinkaan älykäs hoksatakseen, että jos sinulla on 0,2 promillea veressäsi työpaikalla klo 12, olet joko

      - juonut työpaikalla tai juuri ennen sinne tuloa, tai
      - juonut edellisen illan - yön aikana niin paljon, että alkoholi ei ole ehtinyt palaa.

      Olipa syy kumpi tahansa, olet alkoholiongelmainen, jolloin hoitoonohjaus on aivan normaalikäytäntö. Jos muuta väität, olet alkoholisti.

    • hoitoon vaan

      jos päivällä 12 aikaan on 0,2 niin paljonko oli aamulla. Alkoholistit on vaaraksi aamuliikenteessä. Tosiasia on ettei juopot itse tajua olevansa päissään, jos illalla tai edellisenä päivänä on juopotellut, sillä toleranssi kasvaa.

    • sinua nyt

      kohdeltu väärin ja tehty liian äkkinäisiä johtopäätöksiä? Kai sitä nyt joskus voi pikkuhönössä töissäkin olla, muutkin ovat!

      No mutta oikeesti, sehän on vain hyvä, että pyörät pannaan pyörimään ja huomaat ehkäpä vasta ensi kerran, että sinulla onkin ongelma. Työnantajan intresseissä on pitää terveitä ja luotettavia työntekijöitä.

      Ei sinun potkuja pitäisi tuolla vielä saada, vaan hoitoonohjaus, joka tarjous kannattaa ottaa, sillä hoitopaikat ovat tosi tiukassa nykyisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4541
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2420
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1981
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1779
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      79
      1543
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1505
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      11
      1061
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      93
      900
    9. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      39
      827
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      118
      818
    Aihe