Maalla oli ennen tapana, että kylä kasvatti. Samaa periaatetta voisi täälläkin soveltaa Kapiin.
Ennen maalla saatoi lapsi tulla itkien koulusta kotiin koska naapurin poika oli haukkunut äitiä rumaksi. Lapsen mielestä ja myös isän mielestä kyseessä oli todennäköisesti ihan mukiinmenevä nainen ja äiti.
Kapi on verrattavissa ihan selvästi tuohon naapurin poikaan, keskustakaunassa kyse on periaatteessa ihan samasta asiasta. Tietoisuus erilaisista näkökulmista ei siis vielä ole kypsynyt, henkilö ei siis ole vielä henkisen kehityksen päätepisteessä.
Ennen maalla saatoi lapsi tulla itkien koulusta kotiin koska naapurin poika oli haukkunut äitiä rumaksi. Lapsen mielestä ja myös isän mielestä kyseessä oli todennäköisesti ihan mukiinmenevä nainen ja äiti.
Kapi on verrattavissa ihan selvästi tuohon naapurin poikaan, keskustakaunassa kyse on periaatteessa ihan samasta asiasta. Tietoisuus erilaisista näkökulmista ei siis vielä ole kypsynyt, henkilö ei siis ole vielä henkisen kehityksen päätepisteessä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Haluaisin olla jämerällä otteella mukana kasvatustyössä.
Kyllä miehet ovat näköjään päättäväisesti asialla, kuten pitääkin.
tehdään ennen kuolemaansa. Kovapäinen pässihän se on mutta neljävitosella kun koulii niin eiköhän se siitä tokene.
luvan siihen "neljävitoseen", antoiko äiti vettäkin siihen "neljävitoseen";-)))))))))) Kepulainen uho ja vielä ennen kouluun menoa;-)))))
mättää??
Ja heti aamusta vielä...
joka siinä unettoman yön jälkeen itsekseen jupisee.
jörnimässä tuon itkupillin äitiä? Oliko pojan isä sammunut vai jossakin huoraamassa? Sellaista oli maalla ennen ja nyt on vielä pahempaa. Kepulainen moraali (varsinkin lestakepulainen) on maailman joustavin käsite. Äläkää juoko kilijua siellä maaseudulla, sonnimies on kertonut, että paha oli olla juoppona.
Ei kannata hurrata SonnimiesKäyttäjän viestit5.4.2007 11:43 Kyllä viina on tuonut ihmisille hirvittävän määrän kärsimyksiä.
Avioeroja, itsemurhia, rikoksia, avioeroja, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Näillä itse tiputetuilla monella tuli vakavia vahinkoja aivoihin hyvin nuorena, vanhemmiten ne näkyvät hermostuneisuutena, ärtyneisyytenä, pahatuulisuutena, katkeroitumisen kaltaisena tilana ts käytöstavoissa.
Näistä voi aika paljon päätellä, miten synkästä elämästä on todella kyse....
Tätä lauloimme, kun ponua tiputimme!
Sonnimies Käyttäjän viestit 18.9.2008 18:17 Vastauksia: 8 Lukukertoja: 159 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa: Ennen armeijaa teimme kaverin kanssa hienot pontikkavehkeet haponkestävästä teräksestä ja eikun rankki käymään.
Olimme silloin Göteborgissa ja asuimme kerrostalon 5 kerroksessa. Ikkunassa ei ollut kaihtimia ja niinpä eräs vanhapiika näki viereisestä talosta suoraan sisälle. Ja kyllä me sille "näytettiinkin".
Mutta ponun keittoa ei passannut näyttää. Laitoimme sangynpeitteen ikkunaan ja tiputus alkoi. Päätimme että sisään ei päästetä ketään, mutta kun kaksi kaunista Jugoslaavitarta huuteli postiluukusta, niin heidät päästimme.
Hetihän torvesta alkoi "poikaa" tippua ja jugut laittoivat mukit alle ja tekivat toteja. Ei me silloin tietty, että ensimmäiset tipat ovat erittäin myrkyllisiä ja ne olisi pitänyt heittää menemään.
Ihmettelimme, kun kaunottaret (Jugoslaavit osaavat olla kauniita)sammuivat alta aikayksikön, eikä me saatu niitä hereille.
------
Ja tähän nuo ponu-leikit johtivat:
-------
Ei kannata hurrata SonnimiesKäyttäjän viestit5.4.2007 11:43 Kyllä viina on tuonut ihmisille hirvittävän määrän kärsimyksiä.
Avioeroja, itsemurhia, rikoksia, avioeroja, listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Itse olen nykyään melkolailla absolutisti. Ennen tuli otettua rajustikkin. Ja voin sanoa, että olen nauttinut jokaisesta selvästä päivästä.
Kyllä viina aiheuttaa tosiaan niin paljon pahaa, että en mokomaa laitosta onnittele.
sinulle tulee elämänsisältöä näistä sonnimiehen jutuista.
Onhan se tyhjää parempi sekin ;)
elämänsisältö Kapista.. Mutta ei maaseudulla ole muuta tekemistä.
peppuneitsyys? Olethan kepulainen?
joppeli pippeli
Kirjoittanut: sonnimies / 22.9.06 / klo 20:22
"nyt jouko lähti peppuneitsyys"? . Meinasin kuolla nauruun. joko olematon "korpimetso" on syöty? hauskaa runkki-iltaa toivottaa SONNIMIES.
• Vastaa tähän viestiin
• Kerro kaverille tästä viestistä
• Ilmoita asiattomasta viestistä
• Joopa
Kirjoittanut: joo.. / 22.9.06 / klo 23:18
Minkälainen se sonnimies on? Niin, mahtaako olla mies, joka tykkää sonneista. Vai, onko sonneilla jotain mitä mies haluaisi itselleen. Kenties sonnimies on itsetunnon kohottamiseksi annettu nimimerkki. Tai, mahtaako olla peräti hanurimies. Joo, tai sitten tuntee vetoa lehmiin. Enpä tuota tiedä varmaksi, mutta aika hämärältä vaikuttava tyyppi kuitenkin.
• Vastaa tähän viestiin
• Kerro kaverille tästä viestistä
• Ilmoita asiattomasta viestistä
• hei bro
Kirjoittanut: jouko / 23.9.06 / klo 11:03
kyseinen henkilö omaa epäilyttäviä piirteitä kyllä... esittämäsi faktat hänen mahdollisesta seksuaalisesta suuntauksesta voivat aivan hyvin pitää paikkansa :S mahtaakohan nimimerkin takana olla edes "mies", vai puhummeko nytten vain keskenkasvuisesta uhmaiän omaavasta pullamuorista? joka tapauksessa hän-oli-mitä-oli omaa puutteelliset tiedot ja taidot metsästyksestä eikä hänen pitäisi kertoilla täällä viehtymyksestään karjaeläimiin... vai mitä mieltä olet?
järkkynyt mielenterveyskin?!
No jopas on. Sattuuhan sitä...
se emäntä sammunut ja naapurin kepu-isäntä lykkii sitä poikaa! isäntä on viros höyläämässä 60v ilotyttöä kun ei muuta saa:)
varmaankin??
kepussa kiistat ratkaistaan näin!
Tehtäiskö sopu
Kirjoittanut: Sonnimies 28.9.2006 klo 22.57
tehtäiskö sopu ja höylättäsi toisia peppuun?
normaalia kepulandiassa ja varsinkin lestakepu-alueilla. Myös johtavissa viroissa olevat (varsinkin koululautakunnissa) kepulaiset harrastaa tuota jatkuvasti. Tässä on kepulaisten parasta antia lapsille:
Huittisten pedofiilin valitus käsiteltävänä Turun hovioikeudessa
TUOMAS RIMPILÄINEN
Tuomiostaan valittaneen huittislaisen pedofiilin asia käsiteltiin viime viikolla Turun hovioikeudessa. Neljän vuoden vankeusrangaistuksen saanut maatalousyrittäjä ja entinen kunnallispoliitikko Juha Niemelä tuomittiin Kokemäen käräjäoikeudessa maaliskuussa 2007.
Vuonna 1957 syntynyt yrittäjä tuomittiin käräjäoikeudessa yhdestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Turun hovioikeus käsitteli asiaa kolme päivää ja antaa tuomionsa todennäköisesti noin kuukauden kuluttua.
Ennen paljastumistaan tekijä jatkoi rikostaan lähes kaksi vuotta. Teko on kirjattu vuosilta 2000-2002, jolloin hän oli Huittisten kaupunginvaltuuston jäsen ja toimi monessa luottamustehtävässä.
Niemelä oli muun muassa koulutuslautakunnan puheenjohtaja ja paikallisen ala-asteen koulun johtokunnan jäsen. Lisäksi hän toimi keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajana.
Huittisissa hyvin tunnetun miehen rikoksen paljastuminen on järkyttänyt ja puhuttanut paikallisia jo pitkään. Asiaa on käsitelty paljon myös internetissä.
Oikeudenkäynti julistettiin salaiseksi sekä käräjäoikeudessa että hovissa, mutta jutun käsittelyn olisi pitänyt silti näkyä Turun hovioikeuden pääkäsittelylistalla. Hovioikeudesta kerrottiin, että tieto puuttui tietokoneen käyttöongelmiin liittyvän erehdyksen takia.