Paras baari/yökerho?

12 + 11

Mikä siis on Kuopion paras baari? Mieluiten sellainen, joka ei olisi aivan täyteen kansoitettu juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneita örvelöitä ja kikattajia. Ikäjakauma noin 20-30 vuotta. Kertokaa toki samalla hieman, minkä tyylinen baari on: musatyylit, istuskelu- vai tanssimesta, jne.

Kiitos vinkeistä!

27

8250

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2o ­

      Tarkoittanet varmaan mikä sijoittuu kolmanneksi Karhunpesän ja mikä se samalla kadulla nyt olikaan - petosella kuiteskin ?

      • 12 + 11

        Ihan sitä ykköstä haetaan, kuten kysymyksessä kuuluu. Ja näsäviisasteluja en ole pyytänyt.

        Täällä Kuopio-palstalla tuntuu olevan harvinaisen paljon näitä näsäilijöitä, ainakin sen perusteella, minkä verran olen keskusteluja seurannut. Kaltaiseni kaupunkiin vasta muuttaneet tai muuttoa tekevät pyytävät apua tai kysyvät jotain, ja vastauksena on liuta ties mitä turhanpäiväisyyksiä ja täyttä p*skanjauhantaa. Huhhuh.

        Onneksi kokemukseni kuopiolaisista "IRL" ovat tähän mennessä olleet aivan päinvastaisia. Nämä kaupungin viisaimmat tuntuvat löytäneen tämän foorumin kokoontumispaikakseen, enkä onneksi ainakaan toistaiseksi ole törmännyt kyseiseen sakkiin kasvotusten.

      • huhhuhhuhhuhhuhhuh
        12 + 11 kirjoitti:

        kaikki nämä ihme kyselijät, joita tälläkin palstalla on, sanovat olevansa juuri muuttaneita tai muuttamassa.
        Kuopio on tuon määrän perusteella todella iso kaupunki. Tosin kuopiolaisten äo laskee koko ajan.
        Niin tyhmiä nämä juuri muuttaneet ovat. Paskanjauhantaa on juuri tuollainen kysely. Totea itse kiertelemällä ja tutustumalla kaupunkiin. Sama koskee kaikkia utelijoita. Samoja asioita kysellään vuodesta toiseen. Katso esim. suutarit kuopiossa, Paras parturi, paras baari paras asuinalue yms.

      • :-)
        huhhuhhuhhuhhuhhuh kirjoitti:

        Olipas taas turha avautuminen :) Mutta älä huoli, kyllä suomi24:n serverillä on vielä muutamalle ketjulle tilaa.

    • väsähtänyt kaupunki

      kuopion yöelämässä on tällä hetkellä se ongelma, että se on jo muutaman vuoden ajan ollut hyvin väsähtänyttä. parhaiten tämän näkee siitä, että kaupungissa ei ole ollenkaan ns. "ykkösmestoja", eli paikkoja jotka keräisivät ovelleen edes silloin tällöin pitkät jonot. kuopion erikoisuus on tällä hetkellä se, että tällaista paikkaa ei ole. näinpä täällä jokainen baari on enemmän tai vähemmän väsähtänyt, ja meno viikonloppuina huomattavasti hiljaisempaa kuin muissa samankokoisissa tai jopa pienemmissä kaupungeissa.

      • mies ylä-savosta

        jos vertaa esim. vanhaan kunnon 80-luvun Iisalmeen, niin Kuopion yökerhoelämä on näivettynyttä.
        80-luvulla iisalmessa oli pitkät jonot paikallisiin yökerhoihin ja Pohjolankadun pilluralli Peltolan/Timosauruksen kautta oli käsite.
        Kuopio todellakin jää jälkeen Iisalmesta.

      • drinksu-mies

        Olisiko syynä se,että ovella seisoo pystypakastimen kokoinen,yrmeä ovimies.Häneltä saa 3 keskiolut pullon jälkeen anella ja rukoilla että saako tulla tuhlaamaan rahojaan kyseiseen baariin/yökerhoon.Toista oli ennen.Käyttäydyttyäsi asiallisesti,ovimiehet oli kuin parasta kaveria.Nyt nämä tampiot joilla ei ole mitään ihmissuhdetaitoja vaan ainoastaan voimaa,huseeraavat ja valkkaavat asiakkaita oman mielensä mukaan.Olen lopettanut suomen kuppiloissa käynnin vuosia sitten enkä ole parempaa ratkaisua vielä tehnyt!!

      • :-)
        drinksu-mies kirjoitti:

        Jo on päätöksesi olleet heikkoja, jos tuo oli niistä hohtavin helmi :)

      • Ukkelj
        :-) kirjoitti:

        Jo on päätöksesi olleet heikkoja, jos tuo oli niistä hohtavin helmi :)

        Karhunpesä ja Cantina vaan ovat niin ylivoimaisia paikkoja ettei niille kukaan mitään mahda !

      • hikinen meno
        Ukkelj kirjoitti:

        Karhunpesä ja Cantina vaan ovat niin ylivoimaisia paikkoja ettei niille kukaan mitään mahda !

        Vähän on köyhää yöelo Kuopiossa, baaritarjontaa on paljonkin, mutta porukka hajaantuu niin, että vähän joka mesta nallottaa puollillaan myös viikonloppuisin. Jos jotain jonoja ovella näkyy, ne on ns. näytejonoja, sillä kikalla yritetään kalastaa vaan asiakkaita sisälle -kuopiolaiset ei ainakaan enää siihen halpaan mene.

      • Kyyninen paska
        mies ylä-savosta kirjoitti:

        jos vertaa esim. vanhaan kunnon 80-luvun Iisalmeen, niin Kuopion yökerhoelämä on näivettynyttä.
        80-luvulla iisalmessa oli pitkät jonot paikallisiin yökerhoihin ja Pohjolankadun pilluralli Peltolan/Timosauruksen kautta oli käsite.
        Kuopio todellakin jää jälkeen Iisalmesta.

        tänä päivänä, yöelämä jää jo lapinlahdenkin jalkoihin. Vanhoina hyvinä aikoina mikä tahaansa viikonpäivä oli vilkkaampi kun nyky-perjantai.

      • ext3
        drinksu-mies kirjoitti:

        Olisiko syynä se,että ovella seisoo pystypakastimen kokoinen,yrmeä ovimies.Häneltä saa 3 keskiolut pullon jälkeen anella ja rukoilla että saako tulla tuhlaamaan rahojaan kyseiseen baariin/yökerhoon.Toista oli ennen.Käyttäydyttyäsi asiallisesti,ovimiehet oli kuin parasta kaveria.Nyt nämä tampiot joilla ei ole mitään ihmissuhdetaitoja vaan ainoastaan voimaa,huseeraavat ja valkkaavat asiakkaita oman mielensä mukaan.Olen lopettanut suomen kuppiloissa käynnin vuosia sitten enkä ole parempaa ratkaisua vielä tehnyt!!

        Kysyppäs muuttoon kaveriksi, yllätyt. Aina on selkä tai joku muu paikka rikki.
        Voimaa on, kun vaan tietäis missä. Itse olen kuljettanut huonekaluja 10 vuotta eri asiakkaille.
        Jos ovella on kaapin kokoinen alykääpiö vastassa tietää vastauksen avunpyyntöön jo etukäteen.
        Muuten kyllä mutta kun...............................Hieman Eppuja mukaellen: ääooni on kuulemma, mormaalia huonompi.

    • ext3

      Renkku, ei ole löytynyt sen voittanutta.

    • puarikääpänen

      eli 007 haapaniemenkadulla sen yhteydessä Natura vai oliko se Antura... ammattilaisten suosima baari.

    • Neiti2016

      Tulliportinkadulla Club 007 ehdottomasti. Fiksu paikka Ja erikoinen sisustus

      • Pesusieni235

        No ei todellakaan. Tuli käytyä ja melkein heti lähdettyä. Pettymys oli mutta onhan noita toki muitakin baareja Kuopiossa.

      • 007paska

        007 on kunnon räkälä. Pahempi kuin Apteekkari.

      • HC-Anderssen

        Hieno paikka ja ke-to edulliset hinnat, saatatpa nähdä myös Anturan naisen rinnat. Apteekkari kannattaa myös kokea, turha täällä baareista on hokea. Jos rahatilanteeltas et ole aivan katki, sinua palkintona odottaa paljas vadgi.

    • Lavintoloitsija

      Karhunpesä petosella. Siellä istuskelee rauhaisasti oluen edessä akateemisesti keskusteleva herra-ja rouvajoukko. Helposti ottavat mukaan uudenkin tulokkaan keskusteluihin.

    • Lekkerimies

      Lekkeri on paras.

      • Setasella

        Lekkeri lespojen kikkeli

    • Mimmi007

      007:ssa edulliset hinnat ja ei mitään Apteekkari paska porukkaa, ei mutiaisia. Ihan hyvää vaihtelua Kuopion surkeiden ravintolaloiden rinnalla. Kuopion yöelämä on muuten kuollutta, sama vetää känni kotona.

    • kurjatonkuppilat

      Kuollut Kuopion yö!! Onko se sitä edelleen? :((
      Missään ei soiteta edes kunnon diskoteekki-musaa. Kiva olisi tanssia hyvässä seurassa...

    • Julkula_calling

      Taas jotkut avohoidokit näitä vanhoja ketjuja nostelleet ja heille on paras baari Julkulassa!

    • Viihtyjä

      Minne mennä? Yllätysviikonloppuvapaa tulossa ja Kuopiotuntemus heikko. Vinkkejä?

      • Yllatus

        Mee nukkumaan.

    • Anonyymi

      Mikä on Kuopion paras baari?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      233
      7905
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5510
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4842
    4. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      154
      3594
    5. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      76
      3567
    6. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2045
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      2041
    8. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1869
    9. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      46
      1769
    10. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      39
      1707
    Aihe