Omaiseni on kuolemassa

Olen onnistunut ketkuilemaan, siipeilemään, puhein ja mimiikan keinoin anelemaan niin paljon lisäaikaa, että ensi vuonna syntymästäni tulee kuluneeksi 73v.
Vahvoja jätkiä kuin sirkassihärkiä on muuttanut oikosääristen puolueeseen mennen tullen. Manipulaattorien puheet ja kirjoitukset jättää huomioimatta ja katsoa vielä huominenkin.

Loppujen lopuksi ihminen on sähkökemiallinen kone. Sitä voi ohjelmoida just ja just sen verran, että pärjää elettävän vuorokauden eteenpäin.
Monella on sama tilanne kuin sinullakin. Läheinen ihminen on vähitellen liukumassa pois, parantumattoman sairauden edetessä. Näin minullakin. Hämmentäähän sellainen.

Isoja muutoksia ne on. Miten selviää niistä pahimmista luopumispäivistä. Näitä pitää työstää joka päivä. Sitten ei tule se äkkipyssäys kun on valmistautunu, ohjelmoimalla omaa konettaan.

vaikkapa asiaa niin, että sinä olet nyt tälle omaiselle tärkeä ,....mutta että maailmassa on todellakin paljon ihmisiä tämän sinun syöpään kuolemassa olevan läheisesi lisäksi. Maailmassa on niin terveitä kuin on sairaitakin ihmisiä ja nyt on niin, että läheisesi on sairas ja hyvin sairas jopa niin sairas ettei hän pysty todellakaan elämään sairautensa kanssa. Hän on väsynyt ja hän tietää itse tilanteensa oikein hyvin.

Kova sairaudesta johtuva loppuväsymys on siinä pisteessä, että lähiomaisesi on jo hyvin uupunut ja tahtoo itsekin pois. Hän nimittäin ei todellakaan jaksa, sillä tuo syöpäsairaus uuvuttaa ja vie kaikki voimat ja kaikenlisäksi kipuja on toisilla todella paljon, vaikka ne saadaankin lääkkeillä pidettyä kutakuinkin poissa.

Syöpään sairastuneen väsymys ja voimattomuus lopussa johtuu myöskin kovasta lääkityksestä ja kun lääkitystä loppuvaiheessa on toisille pakkokin antaa enemmän, niin silloin on jo tajunta liukumassa pois täältä.

Mutta sinun on jaksettava ja sinun elämäsi siis jatkuu. Luonto on kuitenkin niin hyvin järjestänyt asiat, että me emme uuvu kokonaan, vaan me suremme tietyn ajan. Mikäli emme sure tavalla tai toisella, niin uuvumme ehkä itse jossakin vaiheessa. Surua voi ilmaantua siis ihan jokaisella ihmisellä omanlaisena ilmiönä ja erilaisissa muodoissaan. Tuo ajatuksesi kaksoishautajaisista liittyy kovaan suruun ja samalla kun läheinen kuolee, niin masennus on alussa syvää siis SURU ON SYVÄÄ SURUA. Mikäli emme lepää emmekä anna elimistöllemme aikaa lepoon, rauhoittumiseen ja itsetutkisteluun, emme jaksaisi elää eteenpäin. Suru on itsetutkistelun paikka ja uuden elämän ja uuden ajanjakson alkamista meidän omassa elämässämme. Mutta meidän tulee jaksaa/ malttaa odottaa, mitä tuo uusi on, joka surun jälkeen tai aikana pikkuhiljaa tulee meille ja ajatuksiimme. Sillä,...hautajaisten jälkeen alamme kuitenkin saada lisää voimia, vaikka todellisuudessa me emme nsitä huomaa, koska suru vie paljon meidän "entisiä" voimiamme.

Ensimmäinen vuosi kuolemantapauksen jälkeen on yleensä rankkaa tai siis rankinta aikaa ( kerron ihan kokemuksestani, sillä elämäni varrella olen menettänyt jo kohta kokonaisen sukupolven ja lisäksi on mennyt suuresta suvustamme rajan taakse moni nuorempikin ihminen ).

Kumpa jaksaisikin ajatella tuolloin ensimmäisen vuoden aikana tulevaisuuttaan ja kaikkea, mitä uutta voisi sitten tehdä, kun voimat pikkuhiljaa palaavat. Kumpa jaksaisi ajatella omaa tulevaisuuttaa nyt, kun omainen on hyvin sairas ja hänen voimansa eivät riitä kuin hyvin vähään. Mutta me ihmiset annamme ja autamme omaisiamme silloin kuin he tarvitsevat apuamme, kuuluu luonnon lakeihin tämäkin asia. Tottakai olemme silloin kaksin verroin väsyneempiä ja ajattelemme että hauta olisi paikkamme. Haudassahan me silloin voisimme levätä, mutta,....haudasta kun ei pääse pois. Eiköhän lepäämisen paikka ole kuitenkin vuode, jossa me nukumme. Siellä voimme levätä uupumuksemme. Tosin suru ei nukkumalla poistu, sihen tarvitaan aikaa. Kuten sanotaankin niin aika tekee tehtävänsä ja sen olen niin monesti saanut todeta.

Jospa kokeilisit seuraavaa. Ota tietty aika päivästä jo nyt, jokin kellonaika, jonka ajan suot ainoastaan omalle surureaktiollesi. Esimerkiksi puoli tuntia aamulla klo 7-7.30. Irrottaudu kaikin voimin tuosta syvästä surusta , kun aika on mennyt umpeen. Sureminen ei kellonajan umpeutumisen jälkeen poistu kokonaan ei, eikä ole tarkoituskaan, vaan kellonajan umpeutumisen jälken ajattelet elämään kuuluvia asioita. Miten elävänä ihmisenä voin toteuttaa itseäni surussa ja surun sekä kaipauksen aikana. Kirjoita vaikkapa paperille vaihtoehtoja, joita ajattelet tuon eka vuoden aikana tekeväsi elävänä ihmisenä surussasi. 1. Vien haudalle kukkasia 2. Sytytän kynttilän kotona. 3. Kuuntelen kaunista musiikkia,...jne jne....katselen valokuvia,...kävelen ulkona,...jne.jne,....Tuntuu varmasti todella rankalle jo nyt lukea tällaisia asioita, mutta totuus on, että näinhän se asia menee. Sinulla on tulevaisuutta ja sinulla on elämä.

Kirjoittele palstalle ja kirjoittele myös niitä omia ajatuksiasi ja tunteitasi, sillä ne auttavat muitakin ihmisiä ( samassa tilanteessa olevia ) ymmärtämään itseään ja kuolevaa läheistään paremmalla ja tavalla. Kuitenkin me kaikki olemme omia geneettisiä kokonaisuuksiamme ja käsittelemme jokaisen asian ihan omalla tavallamme. Kiitoksia sinulle, jos kirjoittelet.