Amerikkalaiset

todistivat taas olevansa maailman huonoimpia
sotilaita,tappaa nyt omiansa.hahhahahahhhhhaaaaa
5317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eipä tuo ole ensimmäinen kerta kun jokin armeija
tappaa vahingossa omiaan. En usko amerikkalaisten
olevan sotilaina sen kummempia kuin muidenkaan
maiden edustajat.

Äänestä

Kun kerran Talebanit eivät pysty siihen.

Äänestä

Onks ne joskus sotureita ollut? Ei kannata uskoa
kaikkea paskaa mitä leffoista/telkusta näkee
merijalväen urhoista.
Ao. jätkät ovat itsee asiassa pelkkä purkkaa
jauhavia, henkselejään paukuttelevia. täynnä uhoa
olevia pullamössökakaroita.

Esim. englannissa on sentään SAS, tosikovia
kundeja jotka avoimesti halveksuivat jenkkien
klanipäitä mm. Afganistanissa. Eivät suostuneet
antamaan "serkuilleen" salaisimpia tietojaan,
koska tietävät että niiden koneisto vuotaa kuin
seula.
Paras juttu oli erään SAS joukkueenjohtajan
kommentti: noi jenkkipojut täytyy tuoda jokaiselta
partioreissultaan nojatuoliin telkkarin eteen
nuolemaan jätskipuikkojaan: meidän kundit sentään
pärjää maastossa 2 kuukautta pelkällä
hammastahnaputkella.

Äänestä

Aika juntteja.Kuulemma oli tulittaneet kamelin
kuoliaaks "tunnistamattomana ajoneuvona".

Äänestä
  • niinpä - jenkit on istunu turvallisesti pommareis-
    saan kymppitonnissa, minne ei ilmatorjunta riitä;)
    pohjoisen joukot on tehny paskaduunia ja viimei-
    senä toiveena luvattiin kunnon liksat luopioille -
    ja kun sitten on viimeinen läntti menossa, niin
    josko uskaltaudutaan paikalle korjaamaan potti...
    Taktiikka on varmasti miehiä säästävä, eikä pe-
    rään huudella, kun omat kultipojut ei kuole vie-
    raalla maalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oi voi kirjoitti:

todistivat taas olevansa maailman huonoimpia
sotilaita,tappaa nyt omiansa.hahhahahahhhhhaaaaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu