Bättre folk ja skogsfinnar

Keskusteluissa näkyy aika hurjaa suomalaisvastaisuutta, joka verhotaan "populistisen rahvaan halveksunnaksi".

Ruotsinkieliset ovat halunneet päästä irti "bättre folk"-leimasta mutta toisaalta vedetään helposti esiin tämä "olemme varakkaampia ja koulutetumpia kuin fennot ja miten maan olisi käynyt ja kävisi ilman meitä".

Suomenkielinen rahvas on vuosisatoja kelvannut tekemään kovaa työtä ja väkeä niitti sota, rutto ja nälkä. Hyvin helposti kielivapautta kaipaavalle suomenkieliselle heitetään edelleenkin epäily, että on tällä jäänyt sivistys sikseen ja näyttää olevan syystäkin alemmuudentunteita.

Tosi avointa suomalaisvihamielisyyttä sanon minä.

Periaatteessa on ihan sama, mitä nykyisen varallisuusjakauman taustalla on - eletään varallisuuserojen maailmassa. Joku on perinyt mahdollisuuden kouluttautua ja verkostoitua taiteen, tieteen ja talouden piirissä. Monet suvut ovat keränneet henkistä ja taloudellista pääomaa sukupolvien ajan. Mikä on tämän onnellisen nosteen johonkin sukuun tuonut, voisi olla sivuseikka, sellainen lottovoitto, jonka taustoja ei kysellä. Mutta onko tämä kuvio ihan ongelmaton, jos puhutaan kieliryhmien varallisuus- ja koulutuseroista Suomessa ja lyödään suomalaisia näillä ikiaikaisilla leimoilla: kouluttamattomia, köyhiä, kielitaidottomia, sivistymättömiä, alemmuudentuntoisia...
6144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja silti suomalaisia Mannerheim ristinritareita ja rautaristin saaneita on enemmän kuin pelkuri svekko paskoja jotka soutivat KILPAA MUNSALAAN!

Närpeksestä ei ole kun joku yksi Alpo Marttisen alaisena palvellut Mannerheim-ristinritari. Ålannista ei ole yhtään!

Äänestä

Lisää vain noita svekokäsityksiä julkisuuteen! Fennojen pitää oikein yllyttää svekoja tuollaisiin lausuntoihin.

Jokainen tuollainen törkeä väite tuo monta kielivapauden kannattajaa fennoleirin tueksi.

Äänestä
  • on niin pieni todellisuudessa että ihan naurattaa, näitä munsala jauhajia, tala ja muita pöllöhörhöjä jotka on kaivautunu koloistaan pakkoruotsikeskustelun tiimoilta -oikein naurattaa!!

    Äänestä

  • hanki elämä kirjoitti:

    on niin pieni todellisuudessa että ihan naurattaa, näitä munsala jauhajia, tala ja muita pöllöhörhöjä jotka on kaivautunu koloistaan pakkoruotsikeskustelun tiimoilta -oikein naurattaa!!

    .

    koska mitään urheusmitaleita ei näille karkuun pötkijöille ole annettu

    .

    Äänestä

Ja ottaen huomioon että Ruotsin pitkäaikaisin pääministeri kuten noin puolet Värmlannin ja Talainmaan väestöstä polvutuu näistä "skogfinnareista" voisivat pitää närpes urponsa turpansa tukossa.

Sinänsä ole kyllä Värmlannissa naista saannut. Norjalaiset ja suomalaiset erityisesti savolaiset käyvät siellä kilpaa nussimassa. Saksalaisia olen siellä myös nähnyt sekä rööriä että pimppaa etsimässä.

Äänestä
  • Kyllä hurrin römpsä on vähä löysä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


12 kirjoitti:

Keskusteluissa näkyy aika hurjaa suomalaisvastaisuutta, joka verhotaan "populistisen rahvaan halveksunnaksi".

Ruotsinkieliset ovat halunneet päästä irti "bättre folk"-leimasta mutta toisaalta vedetään helposti esiin tämä "olemme varakkaampia ja koulutetumpia kuin fennot ja miten maan olisi käynyt ja kävisi ilman meitä".

Suomenkielinen rahvas on vuosisatoja kelvannut tekemään kovaa työtä ja väkeä niitti sota, rutto ja nälkä. Hyvin helposti kielivapautta kaipaavalle suomenkieliselle heitetään edelleenkin epäily, että on tällä jäänyt sivistys sikseen ja näyttää olevan syystäkin alemmuudentunteita.

Tosi avointa suomalaisvihamielisyyttä sanon minä.

Periaatteessa on ihan sama, mitä nykyisen varallisuusjakauman taustalla on - eletään varallisuuserojen maailmassa. Joku on perinyt mahdollisuuden kouluttautua ja verkostoitua taiteen, tieteen ja talouden piirissä. Monet suvut ovat keränneet henkistä ja taloudellista pääomaa sukupolvien ajan. Mikä on tämän onnellisen nosteen johonkin sukuun tuonut, voisi olla sivuseikka, sellainen lottovoitto, jonka taustoja ei kysellä. Mutta onko tämä kuvio ihan ongelmaton, jos puhutaan kieliryhmien varallisuus- ja koulutuseroista Suomessa ja lyödään suomalaisia näillä ikiaikaisilla leimoilla: kouluttamattomia, köyhiä, kielitaidottomia, sivistymättömiä, alemmuudentuntoisia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu