Oletteko nähneet vanhaa elokuvaa "Maa on syntinen laulu"? Se oli järkyttävä. Kertoi rankasta ja raadollisesta elämästä ennen vanhaa Suomen pohjoisessa.
Viina, seksi, väkivalta, köyhyys ja sivistyksen/koulutuksen puute näyttelivät suurta roolia ihmisen arjessa. Siellä sitten kulki "mielipuolinen" saarnasmies synnintuntoa herättämässä kansan keskuudessa, joka pimeydessä vaelsi. Tilaisuudet olivat mielipuolisen järisyttäviä, hurmoksellisia ja itkuisia "pyhästä "mieltä vavisuttavasta hengestä. Kansaa kääntyi väkevästi "uskoon". Saarnasmies kävi myös paneskelemassa reissuillansa herkkiä kilttejä naisia jotka ehkä naintiin antautumisella näin toivoivat, että heihinkin tarttuisi myös pieni murunen saarnasmiehen hengestä ja "jumalallisuudesta" ja hekin olisivat joku päivä osallisia iankaikkisesta elämästä.......Valitettavasti tästä seurasi pikemminkin mielen järkkyminen.
Olikohan saarnasmies lestadiolainen?
Maa on syntinen laulu
9
439
Vastaukset
- Milla C-dotter
ole nähnyt tätä elokuvaa?
- syntinen laulu
katsoin ehkä puoliväliin asti. Oli liian pitkäveteinen kokonaan katsottavaksi. Ei kovin hyvin kuvannut tämän päivän SRK-talostelua, mutta siinähän kuvattiinkin vanhempia aikoja.
- etkö tiedä?
ei tällä palstalla tunneta elokuvia.
Jos elokuva tulisi areenasta, niin sen voisi sitten katsoa.
Pitäisi kysyä Yleltä, lähettäiskö ne sen YLE:n areenalta. - sitten myös
syntinen laulu kirjoitti:
katsoin ehkä puoliväliin asti. Oli liian pitkäveteinen kokonaan katsottavaksi. Ei kovin hyvin kuvannut tämän päivän SRK-talostelua, mutta siinähän kuvattiinkin vanhempia aikoja.
joukko nuoria neitosia varsinaisen "syntiveisuun" esittivät. Naamataulut tekopyhästi mutrulla häpäisivät kuolleen äitinsä, joka uskonsa menettäneenä, nyt muiden iloksi (etenkin ex-miehensä) oli helvetissä.
Kyllä oli kuvottavaa katsottavaa! Ohjelma on näytetty jopa pariinkin otteeseen televisossa ja aina tulee yhtä vastenmielinen olo, kun tietää tämän perheen tekopyhän isännän toilailuista vähän enemmänkin. - Tiedän
sitten myös kirjoitti:
joukko nuoria neitosia varsinaisen "syntiveisuun" esittivät. Naamataulut tekopyhästi mutrulla häpäisivät kuolleen äitinsä, joka uskonsa menettäneenä, nyt muiden iloksi (etenkin ex-miehensä) oli helvetissä.
Kyllä oli kuvottavaa katsottavaa! Ohjelma on näytetty jopa pariinkin otteeseen televisossa ja aina tulee yhtä vastenmielinen olo, kun tietää tämän perheen tekopyhän isännän toilailuista vähän enemmänkin.myös tämän isännän tyttärineen. Ohjelma heistä oli kuin itsensä perkeleestä! Mitähän mahtavat nyt kyykäärmeen sikiöt miettiä? Isännälle kippistä vaan ja hyviä jatkoja!!!
- Äiti lensi
Tiedän kirjoitti:
myös tämän isännän tyttärineen. Ohjelma heistä oli kuin itsensä perkeleestä! Mitähän mahtavat nyt kyykäärmeen sikiöt miettiä? Isännälle kippistä vaan ja hyviä jatkoja!!!
taivaaseen ja isäntä sai taas rauhassa viinaa juodakseen! Että sellaista Jumalan tervettä sakkia!
Löytäisikö joku linkin tuohon farssiin?
- syntinen laulu
Elokuva perustuu samannimiseen Timo K. Mukan romaaniin. Ja kyllä, kyse on lestadiolaisuudesta.
- liian totta
Toivottavasti Yle lähettää sen lähiaikoina ajankohtasuuden vuoksi.
- z<z<z
Olen katsonut elokuvan ja lukenut kirjan.
Kuvottavava mutta valaisevaa.Jumalan tervettä siellä toivoteltiin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2432142- 1891634
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647