Olen koodaillut ohjelmia ja webbipalveliuita leipäni eteen pian 20 vuotta. Hengissä se on pitänyt, mutta motivaatio tekemiseen alkaa olla pikkuhiljaa finaalissa.
Matkan varrella olen kehitellyt muutamia sellaisia palvelumalleja, joilla tiedän olevan sen verran kysyntää, että niistä voi saada taloudellisesti kannattavia yritystoimintoja, ja siski olenkin ajatellut jossakin kohdassa toteuttavani ne eläkepäivien turvaksi (webbipalveluita, siis).
Mutta kun olen laiska ja minulla on se ADHD.
Jaksan kyllä vielä koodata 56 tuntia yhteen putkeen, mutta se viimeinen ponnistus asioiden viemiseksi loppuun jää aina tekemättä.
Vaikka siis olen ruma, laiska ja itsepäinen kyynikko, niin ongelmanratkaisun saralla olen hyvänä päivänä ihan kansainvälistä tasoa.
Tavallaan tämä Internet on muuttanut talousmatematiikka siihen suuntaan, että 1 1 voi olla kolme, jos ykköset ovat toistensa komplementteja.
Siksi olenkin alkanut pohdiskella, olisiko jossakin mahdollisesti olemassa ihmisiä, jotka olisivat valmiit laittamaan hetkeksi sudokun syrjään ja uhraamaan osan kapasiteetistaan silläkin uhalla, että yhteinen pyrkimys parantaa maailmaa sitten lopulta floppaa surkeasti. Jos taas kävisi niin kuin elokuvissa, niin shekkihän se siellä lopussa seisoisi.
Enhän minä tiedä, kun en ole koskaan kysynyt. Nyt kysyn.
En siis tarkoita bittinikkareita tai nörttejä, vaan ihmisiä, joilla on kyky (hyvänä päivänä) luoda uusia käytäntöjä, dokumentoida ne ja sitten kommunikoida niistä kirjoittaen ulkomaan kielellä; tai ihmisiä jotka ovat pedanttisen tarkkoja tiliasioissa ja naurettavan rehellisiä; tai ihmisiä joille raha ei ole ykkösmotiivi, mutta jotka olisivat ylpeitä siitä, että ovat voineet joskus edes vähän auttaa tuntemattomia ihmisiä; tai ihmisiä, joilla on kyky analysoida asioita inhorealismin kautta, mutta jotka siitä huolimattä hyppäävät pää edellä altaan syvään päähän, kun kerta Marko ja Sannakin hyppäsivät.
Tiedänhän minä, että tämä on vallan väärä foorumi tällaisen kysymiseen ja että tämä maa on siihen vallan väärä maa, mutta kun tämä ei maksa mitään.
Jos nyt jotakuta jää kaivelemaan, että mikä juippi tuo on, tai että mitä #@/>:ua se tarkoitti, niin laitan tähän sähköpostiosoitteen: tapsax(at)gmail.com, mutta noin yleisesti ottaen olisin kiinnostunut kuulemaan kommentteja. Voihan se olla, että tästä ei saanut mitään tolkkua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.