naapuriin tuli uus heppa. menin sitä jututtaan laitumelle. lähestyin sitä hiljalleen ja vähän kaukaa kaartaen.annoin sille kädestä ruohoa. se antoi rapsuttaa kyljestä ja lopulta myös päästä. se teki aina pienen kierroksen ja tuli sitten taas tykö. se myös tuuppi minua turvalla miehustaan.. tavallaan hankasi otsaansa muhun.. oliko se "laumaan hyväksymisen merkki?" se turvalla tuuppiminen?
se on kyllä ihmisiin tottunut ja sillä on ratsastettu.myyjä oli sanonut sitä kiltiksi.
se on kyllä ihmisiin tottunut ja sillä on ratsastettu.myyjä oli sanonut sitä kiltiksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kyseessä voi olla myös hyväksyminen mutta omasta mielestäni hevoset osoittavat johtajuutta hankaamalla päätään ihmiseen, enkä itse yleensä salli sellaista. Mutta toki jos hankaus on esim. kättä vasten, jolloin hevonen hankkii huomiota, ei ole niin paha asia.