Jouduin n. 4 viikkoa sitten somaattiselle osastolle mitoissa 176cm/44kg. Tällä hetkellä olen nuorisopsykiatrian puolella (viikonloppulomalla) ja paino on noin 48kg. Voin sanoa, että osastohoito on jo tähän mennessä auttanut. En enää ajattele olevani lihava ja pystyn syömään sairaalassa sekä kotona. Olisin varmasti jo kuollut, ennen olisi päässyt osastohoitoon. Tavoitepainoni on 50-54kg.
Ottakaa osastohoito vastaan, jos sitä teille tarjotaan. Vaikka se tuntuisi oksettavalta ja ahdistavalta, se pelastaa elämänne. Kohdatkaa ahdistus ja opetelkaa pääsemään siitä eroon, vaikka se ei ole helppoa.
Elämässä on niin paljon arvokkaita asioita, enkä enää anna anoreksian viedä niitä minulta. Olin hoikka silloinkin kun painoin yli 50kg, mutta anoreksian puristavan otteen takia en vain sitä tajunnut.
Paljon voimia kaikille anoreksian kanssa kamppaileville!
Ottakaa osastohoito vastaan, jos sitä teille tarjotaan. Vaikka se tuntuisi oksettavalta ja ahdistavalta, se pelastaa elämänne. Kohdatkaa ahdistus ja opetelkaa pääsemään siitä eroon, vaikka se ei ole helppoa.
Elämässä on niin paljon arvokkaita asioita, enkä enää anna anoreksian viedä niitä minulta. Olin hoikka silloinkin kun painoin yli 50kg, mutta anoreksian puristavan otteen takia en vain sitä tajunnut.
Paljon voimia kaikille anoreksian kanssa kamppaileville!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihanaa että olet parantunut/paranemaan päin!((: Itsekkin tässä parantumis prosessia olen vetämässä ja normaali painoon olen päässyt!!(: Toivottavasti onnistut parantumaan. Omalla kohdalla on jo toinen yritys parantua, ja tällä kertaa aion onnistua.
aivan loistavaa.. muista että parantuminenkin vie aikaa..... suureet halaukset sinne!!!
Kiitos ihanasta viestistä mikä sai taas ajattelemaan ja antoi minulle voimia paranemiseen!
Heip,
haluatko kertoa millä osastolla olet? Itse nyt toista kuukautta myös osastohoidossa, ja parempaan päin. En saa tietää painoa, mikä on osoittautunut todella hyväksi asiaksi. Tiedän että mitat ovat jotakuinkin 173/48, ja voin paremmin kuin moneen vuoteen!
Ravinto tekee ihmiselle ihmeitä. Ottakaa osastohoito vastaan jos mahdollista! On suurinta vahvuutta myötnää heikkoutensa. En voi sanoin kuvailla niitä muutoksia joita mielessä tapahtuu miltei itsestään, kun keho alkaa saada ravintoa, varastot täyttyvät, ja puutokset korjaantuvat. Sitä alkaa katsoa elämää uudella tavalla, itseään lempeämmin ja armollisemmin. Sitä huomaa taas tulevansa omaksi itsekseen; anoreksia-ajan katkeruus, viha, itsekkyys, raivonpuuskat ym. helpottavat ja syöminen automatisoituu pikkuhiljaa!
Täällä olen oppinut, että syöminen on osa arkea, se on osa jokapäiväistä elämää JOTTA JAKSAMME ELÄÄ. se on sekä välttämättömyys, että etuoikeus. Saamme syödä, siihen on lupa ja oikeus ja velvollisuus--me olemme kehossamme koko elämämme eikä kukaan muu voi pitää kehostamme huolta, kuin me itse! Miksi rankaista kehoaan, kiduttaa itseään, olla itsensä pahin vihollinen!? :O Ei ole mitään syytä tavoitella taivaita, ihannevartaloa jne. koska ei sellaista todellisuudessa ole olemassakaan! Jokaisella 6 miljardilla ihmisellä on erinäköinen vartalo, ja jokainen on yhtä kaunis sellaisenaan. Media on luonut omituisen ihanteen, mutta katsokaahan niitä malleja ja luurankomaisia naisia uudella silmällä; NE NAISET OVAT SAIRAITA! Ja se kärsimys mikä sen laihuuden taustalla on, ei näy ulospäin jos katsomme vain "kadehdittavaa kauneutta." Ne naiset elävät ulkonäöstään, sitä varten ja sen ehdoilla. Haluammeko todella uhrata lyhyen elämämme samaan tuskaan, kapeakatseiseen oravanpyörään jonka keskuksena on oma napa!!??? Minä en.
Meidän tulee ravita kehoamme, elää sen kanssa sopusoinnussa. Ei ole syytä laskea kaloreita, tai ravintoarvoja, sillä keho kyllä kertoo mitä se tarvitsee. Kaiken ravinnon ei tarvitse olla ravintoarvoiltaan täydellistä(!!!), kun perusravitsemus on kunnossa, voi huoletta herkutellakin ilman muutoksia painossa :) Sisäistin aivan tärkeän asian; karkit, suklaa ym. herkut ovat ennen kaikkea MIELEN RUOKAA! Ja mieltä täytyy ravita toisinaan siinä missä kehoakin ;) "Terve sielu terveessä ruumiissa"
Syön täällä 2500kcal/pv, ja paino nousee max.500g viikossa. Ihminen saa syödä suuria määriä ilman vaikutusta painoon; perusaineenvaihdunta, aivot, sydän, lihakset ja solut tarvitsevat suuret määrät energiaa ja yhden painokilon saamiseen tarvitaan 7000 ylimääräistä kaloria! Ja itse huomaan, kuinka suoraan ravinto vaikuttaa aivotoimintaan! Kun katson taaksepäin, pahimpaan nälkiintymisaikaani, ihmettelen millainen imbesilli olenkaan ollut, kun päässä on lyönyt ihan tyhjää! :O Nyt alkaa ajatus taas luistaa ja virtaa riittää kuin pienessä autossa. Suosittelen kaikille elämästä nauttimista, kehosta huolehtimista ja oikeasti; itseään rakastamista! =)
Mäki olin just osastohoidossa kolme viikkoa. Paino ei noussu mutta syömään piti alkaa... Se ahdistaa hirveesti ja tuntuu että kotona on vielä vaikeampaa, ei saa liikkua ja pitää syödä hirveet määrät vanhmpien valvovien silmien alla! Tuntuu etten kestä. Suurin huolen aiheeni lihomisessa on, että kilot ei tuu tasaisesti, vaan kaikki esim. mahaan ja sit oon epätasainen. Siitä sulle mulla oiski kysymys: Tuliko susta tasainen ku paino nous vai miten se jakautuu? Kun lihoit ton 4kg aluks niin tuliko susta samannäköinen kun olit sillo 48-kiloisena, kun olit laihtumis-vaiheessa, (ja vielä siis laihduit tosta sen 4kg) vai muuttuko sun keho hirveesti? Sori saatan selittää melko vaikeesti! : D
Osastohoito ei pelastanut. Laitosti vain. Nyt takana ties kuinka monta osastohoitojaksoa, yleensä yksi jakso on kestänyt sellaisen 8-10 kk. Olen ollut psykiatrisella osastolla, suljetulla psykiatrian osastolla, syömishäiriö- osastolla, sairaalan sisätautiosastolla, kuntoutuskodissa ja ties missä. Mutta tulos on aina sama; lähden kai liian aikaisin kotiin, koska heti kotona paina alkaa tippua ja ne samat ongelman palaavat. Mitähän tässä sitten pitäisi tehdä, sitä en tiedä.
Mutta osastohoidosta voi tosiaankin hyötyä, mutta silti se työ parantumiseen on tehtävä itse. Ja muistakaa aina vaatia kunnon hoitoa, se on kuitenkin veroja maksavan kansalaisen perusoikeus!