Kyllästynyt elämään

sinähän juuri kerrot viestissäsi että olet saavuttanut paljon elämässäsi, paljon enemmän kuin moni muu. Sinulla on parisuhde, sinulla on työpaikka,etkä ole edes joutunut työttömänä olemaankaan. Varmasti voit vielä joskus tulevaisuudessa opiskella itsellesi jonkun "oikean" ammatin, jos se sinusta tuntuu tärkeältä.
Ainoa oikea ongelma näyttäisi olevankin se sinun itseluottamuksesi, luulenpa ettei mitään muuta ongelmaa edes ole. Saatat olla hyvinkin kaunis joittenkin muitten mielestä,luultavasti vain itse näet oman kuvasi vääristyneenä.
Varmasti se menneisyytesi on vienyt sen itseluottamuksen sinulta. Ehkäpä jonkinlaisesta terapiasta voisi olla sinulle hyötyä.


-
http://masennus.nettisivu.org

pienestä pitäen olen saanut olla ns. omillani, isäni istui vankilassa koko lapsuuteni ja tutustuin häneen kun menin 7.luokalle, tietysti muistan kuinka hän tuli tapaamaan minua kännissä lomilla kun olin n.10-vuotias ja silloinkin antoi vyöllä perseelle. äitini on ollut lähes koko elämänsä alkoholisti ja huumeongelmiakin on esiintynyt jossakin vaiheessa..asioita ei parantanut äidin aviomiehen kuolema kun olin 13-vuotias ja äitini alkoi kitata viinaa enemmän ja enemmän eikä osannut pitää huolta minusta kun ei pystynyt huolehtimaan edes itsestään. en käynyt koulussa, kävin kun jaksoi mutta huoli oli koko ajan äidin jaksamisesta, sossut koitti saada mua huostaan mut pakenin niitä koska en halunnu jättää äitiä yksin. asustelin kavereiden luona aina sillon kun en jaksanut äitiä kattella ja paikkakunnalla jolla asuin oli ihan ok että kakarat veti viinaa ja tupakkaa, minulla ei ikinä ollut ongelmia saada tiukkaa viinaa jos sitä halusin 13-vuotiaana. äite löysi sit miehen itselleen joka teki pontikkaa ja sitähä tuli kans vedettyä ja tarjottua kavereille..kaikki asiat oli niin saatanan sekasin koko ajan, yritettii käydä jossai perhetapaamisissa missä puhuttii isäpuolen kuolemasta mut mä en ainakaa pystyny puhumaan ihmisestä joka oli mulle ku oma isä tuntemattomille kauniita sanoja ku ajattelin et ne ei ymmärrä mitää. pyörin porukoissa jossa pyöri huumeet ja viinaa vedettii lähes joka päivä, osa oli mua yli 10v vanhempia miehiä..tosin itse en huumeisiin koskenu kun olin lupauksen tehny isäpuolelle aikanaan että en ala siihen touhuun. muutettii si pois siltä paikkakunnalta ja aattelin että elämä muuttuu paremmaks, mutsi löys alkoholii menevän miehen itellee jonka kanssa ne tappeli si lähes koko ajan ja oli poliiseja oven takana..taas meni koulut vituiks ku asiat kotona ei ollu koskaan hyvin..mitä millonki, välillä tappeluita ja huutoo pitkin öitä..välillä kirves oli ovessa ja ikkunat paskana..no ei aikaakaan kyl siihen tottu ja kotona ei tullu si oltua..yks päivä vaan mun veli soittaa mulle että meidän kämppä on tulessa. meillä meni koko omaisuus talon myötä ja jäi koulut kesken ja kesti aikansa koota ittensä tästä kaikesta..onneks ketään ei kuollut,saatiin punaselta ristiltä lahjotus ja diakoni autto meitä ja mionet ihmiset anto tavaroitaan kun tosiaan ei muuta ollu vaatteet päälläs..asiat alko menee paremmaks saatii uus asunto ja asiat äidin ja uuden miehen välillä parani, itse muutin sit pois kotoa ja ystävystyttiinkin tän miehen kans kun aiemmin kävin hänen päälleenkin kun hän haukku mutsia nii et mä olin kotona ja siihe perää mutkin, heitin pöydän ympäri ja kuristin ja hakkasin päähän..no ei mitää, sain itse töitä vaikka koulut jäi kesken ja kaikkee, äiten kans tuli soiteltua..ne liitty si johonki alkoholistiryhmää tän miehen kans ja alko juomaan harvemmin ja meni naimisii ja aloin tykätä tästä "uudesta" miehestä..halattiinkin jopa kun nähtiin ja olin onnellinen mutsin puolesta että jos ny vihdoinkin sillä menis asiat tän kaiken paskan jälkee hyvin..ni yks kaunis aamu mun iskä soittaa että nyt se äitis mies on kuollut että mutsillas on joku kirous, sen miehet kuolee..mä olin että nyt sä kusetat mua..ei niinku voinu olla todellista, mä soitin mutsille eikä se ollu asiaa oikei sisäistäny..no tää on tää nykynen tilanne nyt että hautajaisisissa on käyty, mutsi on yksin ja tän miehen kuolemasta on 6kk. mä oon vitun kyllästyny elämään, voiko tää olla vaan tätä : töitä, kotona?olen huomannut myös sen että mulla on tosi huono itsetunto, jokseenkin ymmärrän syyn siinä että tuntuu ettei musta ole koskaan välitetty niinku muista. en ole saanu olla lapsi missään vaiheessa vaan mun on täytyny pysyä kovana mun ja mun äitin takia ja olla periaatteessa se joka on kattonu sen perää kaikki nää vuodet ja puolustanu sitä. no tuntuu kumminki ny et päivät vaan menee ja menee ettei eläis ollenkaa. haluais nauttia kaikesta tästä, vihan sijasta rakastaa ja olla onnellinen mut en vaan osaa kun en pidä itsestäni, se mitä nään peilistä ei oo realistista verrattuna siihe mitä muut näkee. tiedän että olen kaunis, kauniimpi kun moni muu mutta toisaalta taas tunnen itteni riittämättömäks joka asiassa..nään kauniimman naisen niin tekis mieli itkeä, haluan kans isot tissit että kelpaisin edes jollekkin.onhan noita miehiä ollut, mutta miehet unelmoi sellasista isotissisistä blondeista, miks ne muuten sellasia katselis..?tuntuu että olen vain sellainen kenet on pakko ottaa kun ei tuollasta pornotähteäkää saa.monet muutkin asiat on menettäneet hohtonsa, ei kiinnosta käydä töissä, vituttaa jokainen hetki siellä ja vituttaa tää että en vaan pääse mun itsetunto-ongelmista yli..