Elämä ei ole vedätys

kohta alkaa Reiluille tarkotettu elokuva

melkoinen vedätys. Piti tulla joko akateemisesti koulutettu esim kielten opettaja tms. Ei tullu. Piti tulla sadun tumma prinssi. Ei tullu. Piti olla töissä Kyproksella jonkin aikaa. En ollu. Voihan sentään!

Vastaus avauksesi otsikkoon on, että en ainakaan koe oman elämäni olevan millääntavoin vedätystä. Nuorenpana hieman haaveilin ameriikassa käymisestä, mutta en ole koskaan sitä sen tarkemmin miettinyt. En myöskään edelleenkään kadu, ettei ole tullut maailmalla luuhattua. Suomi on tarpeeksi iso ja monipuolinen paikka, josta löytyy niin maalaismaisemaa kuin kaupunkiakin. Kuvataiteet ei nuorenpanakaan kiinnostanut, mutta moni muu. Nykyinen ala on yksi haaveilemistani, enpä siis kadu sitäkään. Harrastuksia on milloin mitäkin ja jos joku uusi asia kiinnostaa, niin ei muuta kuin teen asialle jotain. Eipä ole vedätetty ja hyvältä tuntuu. Entäs itse ja miltä tuntuu vai tuntuuko miltään?

maailmalle ei koskaan mieli ole tehnyt, mitä nyt Islannissa haluaisin joskus käydä. Kuvataiteetkaan ei kiinnostaneet, mutta elämä on kyllä vedättänyt ihan eri suuntaan kuin mitä nuoruuden kuvitelmat olivat. Vai vedätinkö minä elämää, mene tiedä.

Palstalla tulee kyllä viihdyttyä, kaikesta huolimatta. Välillä tuntuu hyvältä, välillä pahalta.

elämän vedätystä ole huomannut:- Elämä on. Itteni siihen olen pyrkinyt sovittamaan. Useampi asia on toteutunut, kuin mistä osasin alkuunsa kuvitella. Ne jutut taas, mitkä eivät ole saaneet tuulta purjeisiin, niin ei väliksikkään. Jossain jo tulin maininneeksi: haasteet ovat heikkouteni. Mutta myös vahvuuteni, on niissä kasvanut.

mutta kyllä olen vedättänyt itsekin.
Ja monta kertaa olen joutunut miettimään, että kumman kaa sitä oikein olisi.
Vaihtoehtoja on niiiiiin paljon, vaikeusaste joskus tosi korkealla ;))
;)

...mä vedätän elämää,elämä oli nuorena kuin muotti johon mun piti mukautua,vasta keski-ikäisenä ymmärsin että mä olen se muotti johon elämän on mukauduttava..

http://www.youtube.com/watch?v=zQUTuHD_oDU

Kai asiaa noinkin voi ajatella :)) Onhan niitä unelmia ollut, mutta onkohan se toteuttaminen ollut edes tärkeää? Ja se etten niitä pystynyt elämään, on toisaalta opettanut että voi olla onnellinen vaikka missä ja milloin vaan. Vaikka merkonomina matkalla kyläpostiin.

Aika surkuhupaisaa että suurin unelma jonka myös toteutin, oli avioero. Sen jälkeen unelmat ei oikein enää ole maistunut. Vai ikäkö sen tekee, alkaa jalat olla enemmän maassa.

Mikä on viimeinen unelma minkä te muut olette toteuttaneet?

Aika pahasti on vedätetty.
Musta piti tulla kirjailija ja täällä sitä vaan naputtelen tyhjänpäiväiväisiä.
Toinen unelma-ammatti oli arkeologi, no olenhan sentään päässyt joskus vapaaehtoisena kaivelemaan menneitä. Muuten sitten istunkin telkkarin ääressä kattomassa kaikkia ihania muumioita.
Ei tunnu hyvältä ei.

inter-railille, Englantiin au-pairiksi ja siinä sivussa maalailemaan tauluja niiistä minulle niin kauniiksi mielessä kehkeytyneistä maisemista. Nuoriso-ohjaajaksi, näyttelijäksi, tanssijaksi ja laulajaksikin haaveillut...onhan näitä. Merkille pantavaa on se, että ne haaveet ovat osana elämää edelleen ja jotenkin niin läsnä.

Kyllä vaan kilometrejä on mittariin tullut, maisemat joskus jumittuneet, mutta kiertoreittejä käyttäen on vaihtelua saanut. Pienellä budjetilla matkaa tehnyt. Siinä se reilailun ihme.

Maisemia on piirrelty ja maisemat ovat piirtyneet sieluun ja mieleen. Ne ovat siellä, vaikkakaan ei niin kuvina jaettavissa. Katsojallekin on tehtävä kuvataiteissa.

Nuorison ohjaus jatkuu ilmeisimmin koko elämän ajan,joten niukka koulutus olisi ollut ajanhukkaa.

Näyttelijäksi joskus joutuen tahtoen, tanssinut arjen kävelyaskelin ja laulanut koko ikäni, enimmäkseen hyräillen usein vihellellen.

Nuoruuden unelmista niin hetkellisistä on tullutkin jotain suurempaa.Kokonaisuus.