http://talasranta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/48162-virrenveisuu-on-kammotus
Vastaukset 4
- Virsi 111
Talasranta ei halua musiikkimiehenä sitä, että ihmiset laulavat vanhoja ja tuttuja, usein satoja vuosia vanhoja virsiä, vaan vapaat suunnat, jotta kirkkomusiikille muodostuisi markkina. Tällä hetkellä tilanne on se, että kun kerran koulussa ei lauleta virsiä, ei ole olemassa mitään oppivelvollisuuteen perustuvaa keinoa pakottaa ihmisiä uusien virisien opetteluun, minkä vuoksi rojaltitulot uuden kirkkomusiikan säveltäjille jäävät saamatta.
Mitäpä jos Talasranta ottaisi kitaran kainaloonsa ja kävisi vaikkapa Hollolan helluntaiseurakunnassa kuuntelemassa, miten romanit laulavat?
Vertailukohdaksi sitten vaikkapa Jehovan todistajien valtakunnansali Päijät-Hämeen keskussairaalan kupeessa: siellä tutkitaan raamattua eikä lauleskella.
On jotenkin säälittävää, että entinen Yleisradion kokoomuslainen keskijohtaja ja Hollolan lukion kuuden laudaturin ylioppilas, joka ei koskaan päässyt valtiotieteelliseen tiedekuntaan siksi, että hän oli niin hyvä, ettei hänen tarvinnut lukea pääsykoekirjoja, kirjoittaa kuin teini-ikäinen tyttö Uuteen Suomeen ja antaa itsestään epäedullisen kuvan koko Suomen silmissä.- Merkki 666
Minusta Talasrannan profiiliksi Uudessa Suomessa riittäisi Kokoomus. Ei ole mitenkään välttämätöntä häväistä Hullulaa (ruotsalainen äänneasu).
- Anonyymi
Merkki 666 kirjoitti:
Minusta Talasrannan profiiliksi Uudessa Suomessa riittäisi Kokoomus. Ei ole mitenkään välttämätöntä häväistä Hullulaa (ruotsalainen äänneasu).
On vittumaista kuunnella vanhojen käppänöiden raakkumista kirkonmenoissa, osa jopa pappeja, amatöörimäistä!
- Anonyymi
Onko hän antikristillinen. Paholaisen palvoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601059
- 981034
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21892Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔61824- 135812
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124805Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25699- 55699
- 45666
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen15646Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142582- 35580
- 46578
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6543Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11529