Omistan

Syynä se että muut ovat tehneet sitä minun maksettavaksi. En hyväksy tätä koska itse olen ollut pitkään velaton. Olen säästänyt jonkin verran,mutta nyt huomasin että valtio,kunnat ja niiden laitokset ovat velkaantuneet henkeä kohti enemmän kuin oma varallisuuteni on. Joku tolkku pitää sentään olla valtioiden ja puolueiden toimissa jotta järkevästi toimivat ihmiset eivät joudu maksamaan muiden kohellusta ja rikastumista. Siksi olen päätynyt kannattamaan IPUa. EU:n keskuspankki on pilannut taloutemme. Haluan eroon typerästä valtiosta jota johdetaan kohti täystuhoa. Laskekaa nyt heti,paljonko olette tappiolla EU:n takia.
1109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nyt EU teki lopullisen kuprun asukkaille. Tuo sopimus tietää työpaikkojen lopullista kaikkoamista kehitysmaihin. Näin EU kuuntelee asukkaitaan. Vain EU:sta eroaminen voi pelastaa suomalaiset. Myös minä äänestän IPUa näistä syistä. En halua jättää lapsilleni vain velkaa kun talous on romahtamassa ja ansiot pienenemässä. Menkööt keinottelijat Kiinaan asumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vain velkaa kirjoitti:

Syynä se että muut ovat tehneet sitä minun maksettavaksi. En hyväksy tätä koska itse olen ollut pitkään velaton. Olen säästänyt jonkin verran,mutta nyt huomasin että valtio,kunnat ja niiden laitokset ovat velkaantuneet henkeä kohti enemmän kuin oma varallisuuteni on. Joku tolkku pitää sentään olla valtioiden ja puolueiden toimissa jotta järkevästi toimivat ihmiset eivät joudu maksamaan muiden kohellusta ja rikastumista. Siksi olen päätynyt kannattamaan IPUa. EU:n keskuspankki on pilannut taloutemme. Haluan eroon typerästä valtiosta jota johdetaan kohti täystuhoa. Laskekaa nyt heti,paljonko olette tappiolla EU:n takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu