Onko vesimiehen käyttäytyminen tälläistä(M)

maailman paskin fiil

Tapasin itseäni vanhemman miehen(vesimies), muutaman kerran tapailimme ja näimme, hän kertoi että olen ihana ja mukava tyttö sekä pitää minusta. Kännissä hän kertoi että rakastaa minua ja on sitä mieltä että voisin hänelle olla se oikea(ikää 26), mutta mistä kiikastaa, kysyin paljon asioita mm. halusin oppia tuntemaan kyseisen miehen paremmin mutta hän vain ahdistui ja sanoi että ajoin hänet nurkkaan eikä tiedä haluaako hän enään olla kanssani vaikka hän minusta välittää, asiat joista keskustelimme oli ihan normaaleja missä toinen on syntynyt ym. lempiruoat jne... Onko kyse siis siitä että kyselin liikaa, ymmärrän toki että toiseen ihmiseen tutustuminen vie aikaa eikä kaikkea voi tietää heti ensi kuukausien aikana vaan aika kyllä hoitaa homman... Mies teki useasti omia juttujaan eikä kertonut menoistaan ja selitti vain että välittää minusta, silti en ollut ihan varma mitä hän minusta ajatteli, seksi oli hänelle tärkeää, onko asia oikeasti niin että en ollut hänelle oikeasti mitään muuta kuin muutaman illan pano. En vain käsitä miksi joku haluaa erota siksi että toinen on oikeasti kiinnostunut toisen tekemisistä ja nyt ei ole kyse mistään kyttäämisestä, vai onko kyse siitä että kun häntä on petetty edellisessä suhteessa hän ei uskalla sitoutua...... Voisikohan joku kertoa....

Ps. Vesimies(M) on nähtävästi aika hankala persoona ja väärinymmärretty. Neuvoja kiitos - miten saisin suhteen jälleen toimimaan...

7

2015

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palmunoksa.oskari

      juuu lisää tietoa tästä

    • vesuvius

      sil kundill on pimee puoli, sä oot oikees...
      se haluu seksii sun kans ja jos se on sulle ok! nii jatka PANEMISTA sen kaa.
      mut jos haluut jotain muutaki yhteistä! sano se sille suoraan ja jos ei se sille sovi... dumppaa koko jäbä!
      t: vesimies

    • petetty henkisesti

      Mulle kävi juuri samallalailla, vesimies (M)ahdistu heti kun vähän yritin kysellä hänen tottumuksiaa normaalista elämästä ruoasta, ym. en voi käsittää miten siitä voi ahdistua. Juuri tuota rakastamisen hokemista kännissä ei selvinpäin aina sillä jotain menoa kun ehdotin jotain yhteistä tekemistä ei käynyt kun oli töitä ja sitten kun hänellä vkl vapaa niin oli jo kerinnyt viikolla sopimaan omia menojaan kysymättä minulta mitään, sitten joskus omien menojen loputtua, kännissä soitti, ja kysyi, Rakas voinko tulla sun luo? haloo,,, taisi olla vaan sitä vailla, muutama viikko sitten kävi, että kysyin sen matkasta jonka oli tehnyt, oliko kivaa? ketä teitä oli,, niin raivari oli ihan hirveä, siitä se rauhottui illan mittaan ja sitten se kertoi että oli nähnyt exänsä ja sanoi "kyllä se mut takaisin ottaisi, mut en halua" kuitenkin käytös muuttui ihan ihmeelliseksi. Elikkä tietenkin sanoin, että mene ottamaan selvä onnistutteko vielä, ei nyt olla nähty viikkoon, jotain pikku mitään sanomatonta viesteilyä on ollut, tämä vetskari asuu Helsingin laidalla 4 junapysäkkiä enne keskustaa pohjoiseen mennessä. ettei vaan ole sukulaisia... olkoon mun puolesta johan kestin paria kuukautta vaille vuoden,,,

      • t:vesimies

        sinä henkisesti petetty!
        koita jaksaa! kuvauksesi mukaiset oireet liittyvät myös käsittelemättömiin asioihin henkilön edellisestä suhteesta.
        siis! henkinen kypsyys aika olematon joten todellakin ja syystäkin tunnet itsesi henkisesti petetyksi...
        olet aidosti rehellinen, joten olisi myös tältä veijariltakin kohtuullista olla.
        toivottavasti sinulla tärppää ja saat oman kultasi rinnallesi jakamaan arkea.


    • vesimiehen kaa

      Vesimiehet ovat humaaneja vapauttaan rakastavia ihmisiä, mitä enemmän yrität
      sitoa sitä varmemmin katoavat elämästäsi. Parhaiten vesimies-miehen kanssa
      pärjää kun antaa ymmärtää ettei tarvitse tätä mihinkään, kaikenlaiset pakot ja
      vastuut ovat liikaa, jopa tekemisten uteleminen.

      Itse olen vesimies-nainen joka elää vesimies-miehen kanssa ja yhteiselämämme on
      kestänyt lähes kaksikymmentä vuotta joten tiedän mistä puhun. Sitten kun yhteis-
      ymmärrys löytyy parempaa ja uskollisempaa miestä saa hakea.

    • inhottavaa

      kuulostaa hyvinki samanlaiselta tapaukselta kun omalla kohdallani...tapasin vesimies-miehen ja AIVAN samat jutut kun ^^^^ensimmäisessä viestissä...vai oliko se se pohjanmaalaisuus..en tiedä..

    • jkhkjhkhlkh

      Kun aikoinaan tapasin Vesimiesmieheni, hän halusi vain hurvitella ilman mitään sitoumuksia. 9 kk yhdessäolon aikana saattoi lähteä junalla 400 km päähän ex tempore eksänsä luo tai kännissä snakarin kautta toisen eksän luo....Teki ihan ihme temppuja. Kun meillä alkoi homma mennä vakavaksi, otti ritolat. Vaan vajaa vuosi tauon jälkeen palasi häntä koipien välissä takas ja minä¨hullu otin, tosin sanelin tiukat ehdot. Nyt ollaan 15 vuotta oltu yhdessä, 11 vuotta naimisissa ja suurin osa tästä ajasta mies ollut kylmä, etäinen, naimisissa oleva poikamies. Uskoisin, että uskollinen mutta ei hän pysty rakastamaan. On teflonia. Hän haki -taas ex tempore- eroa ja näyttää -taas-katuvan sitä. Vaan tällä kertaa en anna enää anteeksi enkä ota takaisin. Hän on ihana seuramies, upea isä, hervoton huumorintaju, sikakomea, mutta sisältä täys paska.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      274
      15346
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      139
      10592
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      110
      9442
    4. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      67
      8222
    5. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      29
      7705
    6. 186
      6615
    7. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      193
      6343
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      35
      5948
    9. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      165
      4191
    10. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      26
      3352
    Aihe