Miten sä pysyt elossa?

oikeastaan se oli leikkiä: syön ja nukun säännöllisesti, ja ihminehän ei oikeastaan tarvitse muuta pysyäkseen hengissä. Jos sinulla on vaikeuksia, niin säännöllinen lepo ja ruoka :)

tämä rakkauden tunne on niin valtava, vaikka muille jakaisi ,ja niinhän mä teenkin.

sen mitä moni ajattelee. Aivan hirvittävää toimintaa täällä!

Ihminen venyy uskomattomasti pakon edessä, sitä ei vaan usko ennen kuin sen on itse kokenut. Se on toinen juttu, onko se oikeaa elämää lainkaan, mutta silti sinä hengität, olet siis elossa. Selviytymiskeinona on pakko kasvattaa niin suuri panssari sydämensä ympärille, että pärjäisi kylmää maailmaa/ tunteettomia ihmisiä vastaan. Siellä jossakin syvällä sielun syövereissä on se haavoittunut (haavoittuva) pieni tyttö tai poika, mutta sinne ei ole muilla asiaa, siitä pitää huolen tarpeeksi paksu suojamuuri. Surullista se on, että ihmisen täytyy sellainen rakentaa, jotta pystyisi elämään näin kovassa maailmassa. Kaikilla pitäisi olla oikeus olla sellaisia kuin ovat, ja tulla kunnioitetuiksi sellaisina ihmisinä, mutta totuus on aivan muuta, valitettavasti.

varmasti se myös harmittaa suuresti...

enkö sais. Halauisitko sä sitten et mä kuolisin ?

kysymys :D
Ihan normaalisti syömällä, juomalla, nukkumalla jne. niinkuin varmaan jokainen meistä. Hieman tohtorin apua myöskin on toisinaan ja tarvittu ja todennäköisesti tarvitaan joskus jatkossakin.

Mutta jos pohdin muuta palettia, missä tuntuu olevan liikaa liikkuvia osia...pakko ajatella positiivisesti, nähdä ongelmat haasteena jotka on mahdollista ratkoa ja selvittää. Kun kompastutaan noustaan ylös ja katsotaan eteenpäin. Iloitsen niistä pienistäkin asioista jotka minulla on hyvin.
Tiedän että aurinko nousee aina pimeän yön jälkeen ja vaikken sitä näkisi, tiedän sen olevan siellä pilven takana. Luotan siihen, että elämä kantaa, vaikkei aina siltä tuntuisikaan.
Minulla on loistavia ystäviä, joita arvostan suuresti. Joiden olkapäähän voin painaa pääni silloin, kun itse en yksin jaksa.

En minä ole sen kummallisempi kuin kukaan muukaan. Elämä opettaa ja joskus joutuu niin kovaan kouluun, että osaa elää päivän kerrallaan iloiten siitä mitä on. En silti väitä, että jokainen päiväni olisi ruusuilla tanssimista, päinvastoin kovinkin usein tulee kiskottua sitä kivirekeä perässään. On vain osattava asennoitua siihen.
Ja kyllä! Minäkin joskus kiroan koko maapallon, en sentään kulje niin vaaleanpunaisissa laseissa :D

olet sä jotenkin huolissaan vain ,muuten vihaat jotain noin paljon ?

Että mää olen niin vittumainen ihminen, että en suostu edes kuolemaa.

ja vinkuen

haluat, että kuolisin jo pois, mutta sen verran ilkeilijää täytyy meistä jokaisesta löytyä, että aina vähän sinnitelee, eikä anna periksi ihan heti! Sitten kun päätän, tai joku muu päättää puolestani päivieni olevan vähissä/lopussa, pidän huolta, että sinä olet ensimmäisten joukossa kenelle siitä ilmoitetaan, kun kerran olet noin kovasti huolehtiva ja välittävä ihminen :)

pysykään, kun en pysty oikeen enää syömäänkään tai nukkumaan.. ja kaikki energia menee tähän ikävöimiseen..