Olen vasta 16 ja minulla on jo pidemmän aikaa ollut taipumusta itseni tarkkailuun, siis tarkkailen omia vaivojani ja joka nipistystäkin alin omaan ja kiinnitän huomiota pienimpiinkin asioihin ja jopa normaalitkin asiat häiritsevät minua. Siis esim. kun olin lenkillä ja hengitin normaalia syvempään nenän kautta, minua alkoi häiritsemään se kun hengitys osui oikeasta nenänsieraimesta ylähuuleeni, kiinnitin asiaan huomiota kokoajan. Asia ärsytti minua niin suunnattomasti etten enää edes halunnut hengittää. Sitten teen pienistä vaivoista isoja asioita ja sairauksia. Joistain vaivoista olen äidille sanonut, mutta tämä ei oikein enää ota vaivojani tosissaan. En edes enää sano hänelle jos uusi vaiva tai asia joka häiritsee minua ilmenee. En haluaisi kertoa tästä terkkarille, koska ajattelen että hän pitäisi minua hulluna, mutta haluaisin päästä eroon tästä itseni tarkkailusta. Onko neuvoja mitä minun pitäisi tehdä? Voinko itse parantaa itseni tästä vai olisiko aika kääntyä ammattilaisen puoleen?
Kertokaa pitäisikö minun hakea apua?
tyttö,16v
1172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei.
Tämmöset asiat on semmoisia jotka alkavat helposti pitemmän ajan jälkeen käymään raskaiksi. Ja tiedän itsekkin että niistä on hirveän hankala päästä eroon. Paras neuvo vain minkä pystyisin antamaan on löytää joku jolle näistä puhua. Sillon kun sanoo ääneen sen mikä häiritsee ja joku kuuntelee niin sitä ainakin itse olen huomannut että tunteen sen jälkeen olonsa helpottuneemmaksi ja asia tuntuu vähemmän häiritsevältä. Ammattiapu ei luultavasti ole tarpeen jos vain jonkun kanssa pystyy puhumaan. Terkkarille toki voi mennä puhumaan ihan hyvin jos ei halua kavereille esimerkiksi. Tärkeää on vain kuinka ilmaiset asian. Jos sanot niin että tiedät näitten häiritsevän sinua ihan turhaan, mutta et vain voi sille mitään ja et haluaisi niitten olevan niin isoja asioita, ei terkkari varmasti sinua pidä mitenkään hulluna. Tai jos joku pitää niin idiootti on.