Vesikiertoisen lattialämmityksen pauke

kolinaan kyllästynyt

Meillä on Nereuksen vesikirtoinen lattialämmitys. Talo on noin kymmenen vuotta vanha. Niistä paikoista, joissa on lattialämmityksen pumput (yläkerrassa saunan lauteiden alla ja alakerrassa rappujen alla), kuuluu kummallista pauketta joskus 13 kertaakin peräkkäin. Sanunnaisesti kolinaan saattaa jopa yöllä herätäkkin. Pyysin Nereuksen edustajaa käymään viimetalvena, joka vain sääti virtausnopeutta, eikä oikeastaan ymmärtänyt mikä meidän ongelma oli. Kesän tultua ääntä ei ole kuulunut vasta kuin nyt, kun lämmityskausi on taas käsillä. Joskus on ollut puhetta, että pumppujen tulpat eivät sulkeudu kunnolla heti vaan jää puleenväliin ja yrittää ja yrittää. Olen ymmärtänyt että tulpat olisivat aika arvokkaita ja muidenkin valmistajien omia voisi käyttää. Kuka ne sitten asentasi? Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia ja kuinka ne on ratkaistu.

34

7755

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muistelee hän

      Onko kyse jakotukista josta lähtee lämmitysputket eri huoneisiin ja piireihin. Noissa on joskus kuullut että toimilaite(se motikka johon tulee johto) takertelee jotenkin avautuessaan tai sulkeutuessaan. Jossakin oli hieman epäsopiva toimilaite jota ei saanut vääntä kirälle kiinni kun se aiheutti ilmiön. Etsi googlella vaikka käyttäen sanoja lattialämmitys jakotukki paukkuu

    • autetaan kyllä

      Itselläni on myös noin 10 vuotta vanha Nereus-lämmitys. Ei meillä kyllä ole ripoteltu pumppuja ympäri taloa vaan ne ovat teknisessä tilassa. Itselläni kaksi pumppua (kosteat tilat ja muut tilat).

      Minkähänlaista pauketta niistä kuuluu?

      Mitä ihmeen pumppujen tulppat?

      Taitaa olla temit vähän hukassa? Laitappa googlen kuvahakuun hakusanaksi lattialämmitys (pumppu tai jakotukki) ja linkitä sitten tänne että minkänäköisestä lämmityksen osasta sitä pauketta kuuluu ja minkälaista se pauke on.

      • meillä kanssa nereus

        nyt pumput ja ne jakotukeissa olevat, kierron sulkevat venttiilit, joiden päähän tulee se termarin ohjaama mötikkä (vahapatruuna), joka sulkee ja avaa venttiilit. Ne pitää joskus pientä ääntä kun vahapatruuna laajenee ja supistuu. Ihan normaalia jos ääni ei ole oikeasti paukahdus. Venttiilit voi vähän takerrella.

      • autetaan kyllä
        meillä kanssa nereus kirjoitti:

        nyt pumput ja ne jakotukeissa olevat, kierron sulkevat venttiilit, joiden päähän tulee se termarin ohjaama mötikkä (vahapatruuna), joka sulkee ja avaa venttiilit. Ne pitää joskus pientä ääntä kun vahapatruuna laajenee ja supistuu. Ihan normaalia jos ääni ei ole oikeasti paukahdus. Venttiilit voi vähän takerrella.

        Ei meidän toimilaitteista tai venttiileistä kyllä kuulu mitään muuta kuin korkeintaa vaimeaa veden sihinää.

    • Räyhähenkiköseinissä

      Nostan vanhan viestin.
      Olen ihmetellyt samaa meillä. Paukkeen alkuperää en ole saanut jäljitettyä vaikka vähän olenkin juoksennellut huoneesta toiseen äänen kuuluessa. Nyt loman aikana kolina on jo ruvennyt ärsyttämään. Kuulostaa samalta kuin vasaralla hakattaisiin jotain toisessa huoneessa.
      Ratkaisuista olisin minäkin kiitollinen.

    • Tutkimuksia

      Elikkä tehkää järjestelmällistä tuykimustyötä.
      Esim. videokamera kuvaamaan äänen kanssa jakotukkia ja toimilaitteeseen lisäksi vaikka ledivalo joka kuvaa toimilaittssen toimintaa.
      Tällä tavalla saat selville kuuluuko ääni toimilaittssen toimiessa, sulkutuessa vai liittyykö se mitenkään toimilaitteeseen.
      Lisäksi saa selville onko vika jokaisessa toimilaitteessa vai vain yhdessä.

    • Räyhähenkiköseinissä

      Noniin. Kaikkien asuntojen jakotukkien venttiilit on vaihdettu ja vaidossa rikkoutuneet toimilaitteet. Kesällä pauketta ei kuulunut, mutta nyt lämmityskauden alettua pauketta kuuluu vähän väliä. Ääni kuuluu jakotukista. Olemme kyllä ymmällämme, korjaisi me jos tietäisimme mitä korjata.

      • NickNailer

        Arvaan, että kyse on jakotukin lämpölaajenemisesta. Avaa pannat jakotukin ympäriltä ja laita kaistale vaikkapa vanhaa pyörän sisäkumia. TAI pistä puhdasta silikonia suihkaus jakotukin ja sen pidikkeen väliin. Silikonia myydään mm Motonetissä, jos ei kotona satu olemaan.

        Laita viestiä Nick sedälle, jos napsunta ei tuolla lähde.

    • Räyhähenkiköseinissä

      Voi kun kyse olisi napsunnasta. Haen kyllä silikoni suihkeen silti :).
      Paule on kova, niin kuin lattialle tiputettaisiin jotan kovaa tai kun ulkona hakattaisiin mattoja. Ääni kuuluu useita kertoja peräkkäin.

      • trollolloo

        Mistä näitä riittää.

      • NickNailer

        Kyllä se sitten on lämpölaajenemisen aiheuttamaa.

    • Anonyymi

      Vanhaketju. Mutta ittellä samanlaista pauketta. Kuin joku vasaroisi naapurissa. Pauke loppuu kun termostaatista laittaa pykälänpienemmälle vitosesta nelosee.

    • Anonyymi

      Miten verkoston paine mittarin mukaan vaihtelee. Pysyykö paine samana kokoajan.

      Yleisn syy on jos lämmitetään yösähköllä ja paineen vaihtelut suurret ja paisuntasäiliö rikki.äklavo hajonnut.
      Tyypillistä juuri kymmen vuoden kuluttua j is laitteito toiminut enne hyvin.
      Myös verkosyon paine pitää olla oikea.

      Siis tarkistakaa paisuntasäiliön toiminta. Äänet jihtuuva t masti verkoston paineen vaihteluista mistäs muustakan. Ääntä tulis.

    • Anonyymi

      Millä lämmität kiertovet t äsi
      Sähkö, maalämpö..

      • Anonyymi

        Poltan vanhoja autonrenkaita kattilassa, kuinka niin?

      • Anonyymi

        Ihan oikeasti, hae kehari nyt apua!!!

    • Anonyymi

      Noniin, taas hoituu hommat essonvaarien opeilla. Vesi kuumaksi ja antaa termostaattien hoitaa lämmön säätö.

      Fiksummat tästä jo keksiinkin, mistä ongelma johtuu. Esonvaarit tulistuu ja selittää, ettei vika ole essonbaarin ohjeistuksessa, joka on aina erehtymätöntä ja paikkansa pitävää.

      • Anonyymi

        Jaahas täällä taas "essonvaari sitä ja essonvaari tätä" ja "vesi kuumaksi jotta termostaatit sitä ja tätä".

        Kerroppas nyt "fiksumpana" mistä pauke juontaa juurensa äläkä vain "essonvaareile".

        Viimeksi et vastannut käytännön kysymykseen, vastaisitko nyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Essonvaarilla on pää umpiluuta. Ei sinne mikään uusi oppi ole uponnut enää 30 vuoteen - turha edes yrittää. Fiksut jo ymmärsit, mistä kenkä puristaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Essonvaarilla on pää umpiluuta. Ei sinne mikään uusi oppi ole uponnut enää 30 vuoteen - turha edes yrittää. Fiksut jo ymmärsit, mistä kenkä puristaa.

        Eli et tiedä ja osaa vaan höpiset jotain fiksuista, jospa vaan jatkat onanointia pimeässä komerossa löysällä vehkeellä.

    • Anonyymi

      Tarkista paisunta säiliön toiminta et t ä paine pysyy saman.

      Juri tuissa baiheessa kal b o y leensä hajoaa.äkestää kymen vuotta.
      Jos astia b äärää mallia k ossa vesi kalbon päällä makaamassa

      • Anonyymi

        Paukkeen syyksi voisi arvata sulkeutuvan venttiilin aiheuuttaman paineiskun putkistossa. Vesijohdotkin joskus paukkuvat hanaa suljettaessa. Vian voisi todellakin olettaa olevan paisuntasäiliössä, joka oikein toimiessaa pehmentää verkkoon kohdistuvia iskuja. Isku kuulostaa ainakin käyttövesiputkistossa tömähdykseltä.

        Käyttövesiverkostossa paukkuu joskus, mutta aloittaja kyseli lattialämmityksestä ja se ei nykyisin ole käyttövedessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käyttövesiverkostossa paukkuu joskus, mutta aloittaja kyseli lattialämmityksestä ja se ei nykyisin ole käyttövedessä.

        "Käyttövesiverkostossa paukkuu joskus, mutta aloittaja kyseli lattialämmityksestä ja se ei nykyisin ole käyttövedessä."

        Paineiskut ovat mahdollisia kaikissa putkistoissa. Lisäksi kannattaisi opetella lukemaan, vesikiertoinen lattialämmitys ei mitenkään liity käyttöveteen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paukkeen syyksi voisi arvata sulkeutuvan venttiilin aiheuuttaman paineiskun putkistossa. Vesijohdotkin joskus paukkuvat hanaa suljettaessa. Vian voisi todellakin olettaa olevan paisuntasäiliössä, joka oikein toimiessaa pehmentää verkkoon kohdistuvia iskuja. Isku kuulostaa ainakin käyttövesiputkistossa tömähdykseltä.

        Nyt on jutuista päätellen foliopipon kiinnistys päässyt löytymään. Suosittelen kiinnityksen varmistamista itseporautuvilla ruuveilla.

        Huom pidä myös huoli siitä, ettei ole ruuvit löysällä!

        Vesikiertoinen lattialämmitys ei tosiaankaan liity käyttöveteen, mutta rakenne on aivan sama. Kummassakin on paineenalaisia putkia ja venttiileitä, joita avataan ja suljetaan. Samat lainalaisuudet koskevat kumpaakin järjestelmää.

        Kannattaisi myös opetella sisälukutaitoa eikä vain tavata lauseita. Kirjoittaja kertoi vesijohtojenkin joskus paukkuvan vain esimerkin vuoksi.

        Kerrotko missä ajatusmalli ei täsmää?

        Se vaan tuppaa olemaan paljon hitaanpaa avautumista lämpöpuolella noissa "venttiileissä", ovat kyllä hyvinkin erilaisia käyttövesi ja lämmitys.

        Lämmityspuolella paine on pienempi ja paineenvaihtelut vähäisempiä, käyttövesipuolella pauke tulee nopeasti avautuvista asioista kuten magneettiventiilit ja vipuhanat yms.

        Kannattaisi opetella joskus ajattelemaan, eikä vain tuottamaan tekstiä heikonpuoleisesti.

        Jep, käyttövesipuolella ongelmana APK yms magneettiventtiilit, jotka napsuu sekunnin murto-osassa auki/kiinni, samoin 1-otehanat, mitkä saa suljettua "kertalaakista".

        Lattialämmityspiireissä säätö joko termomoottoreilla tai moottoriventtiilellä, millä auki/kiinni ajo kestää puolesta minuutista jopa 10 minuuttiin (termomoottorit).

        Jep, ainoa mikä tulee mieleen aloittajan tapauksessa on se, että lattialämmityksen toimilaitteet jäävät jumiin ja jotenkin "pamahtaen" avautuvat aiheuttaen äänen joka jakotukkikaapin kotelo "kaikukoppana" kuuluu hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se vaan tuppaa olemaan paljon hitaanpaa avautumista lämpöpuolella noissa "venttiileissä", ovat kyllä hyvinkin erilaisia käyttövesi ja lämmitys.

        Lämmityspuolella paine on pienempi ja paineenvaihtelut vähäisempiä, käyttövesipuolella pauke tulee nopeasti avautuvista asioista kuten magneettiventiilit ja vipuhanat yms.

        Kannattaisi opetella joskus ajattelemaan, eikä vain tuottamaan tekstiä heikonpuoleisesti.

        Toiselta palstalta lainattua:
        Toimilaitteiden oleminen äänilähteenä varmistui, kun kytkin sähköt pois jakotukilta. Lähes taivaalliselta tuntunut hiljaisuus laskeutui taloon. Kun hiljaisuudesta oli hetki nautittu, alkoi kuitenkin harmittaa: ei enää meteliä, mutta eipä toimivia termareitakaan. Takuuaikakin oli kulunut umpeen sinä aikana, kun toimilaitteet makasivat muovipussissa odottamassa asennusta.

        Soitto lattialämmityksen myyneeseen ja asentaneeseen firmaan toi kuitenkin helpotusta. Toimilaitteiden ääntely on huoltoasioista vastaavan mukaan tuttu ilmiö, joka johtuu siitä, että ne on kierretty kiinni liian tiukkaan. Jossain on kuulemma nähty sellaistakin, että ne on vedetty kiinni oikein putkipihdeillä. Toimilaitteen liikerata on pitempi kuin jakotukin sulun, ja sen takia kiristäminen pitäisi jättää pari kierrosta vajaaksi. Muuten käy niin, että toimilaite yrittää vain puskea syvemmälle, vaikka sulku on jo pohjassa. En tullut katsoneeksi miten sähkäri ne meillä kiristi, kun laittoi ne paikoilleen kytkiessään sähköjä, mutta näppivoimat eivät ainakaan riittäneet niiden avaamiseen, vaan siihen kyllä tarvittiin putkipihtejä! Löysäämisen jälkeen ei ole enää ääniä kuulunut.

        Ei ole mikään ihme, että toimilaitteet tekee mieli kiertää pohjaan asti, sen verran löysänä klunssi heiluu, jos kiertämisen jättää vajaaksi. Termarin annettua sulkemiskäskyn se jämäköityy ja seisoo tukevana ja ryhdikkäänä kuin… kuin… (jätetään sanomatta, kun Yabb ei kuitenkaan tykkää). En vain muista, että olisin saanut löysälle jättämisestä mitään ohjeita. Nähtävästi Greenlinen osien yhteensopivuus ei sitten ole aivan 100-prosenttinen. Miten on muiden lattialämmitysmerkkien omistajilla, onko saanut kiertää pohjaan asti? Muista merkeistä ei ole ainakaan raportoitu ääniongelmista.
        Että tälläinen tapaus...

        Toimilaitteitakin on erilaisia, myös sellaisia joita et pysty kiristämään liikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paukkeen syyksi voisi arvata sulkeutuvan venttiilin aiheuuttaman paineiskun putkistossa. Vesijohdotkin joskus paukkuvat hanaa suljettaessa. Vian voisi todellakin olettaa olevan paisuntasäiliössä, joka oikein toimiessaa pehmentää verkkoon kohdistuvia iskuja. Isku kuulostaa ainakin käyttövesiputkistossa tömähdykseltä.

        Kommenttisi on seurausta siitä, että olet saanut iskun päähäsi. Sinua kuljetettiin lapsena putkikassissa, jota ei aina muistettu nostaa kantojen kohdalla.

    • Anonyymi

      Olisiko jakotukit väärin.paluujakotukki on se jossa on sulut "mokkulat"tästä jakotukista lähtee paluuvesi .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      310
      7171
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2126
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1817
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1327
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1267
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1203
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1126
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1061
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1009
    Aihe