En ollut uskoa silmiäni, kun vihdoinkin näin sen viivan tuplana raskaustestissä. Voiko tämä olla totta!? Onko niitä oikeasti kaksi vai näenkö vain kahtena?? Ensimmäinen plussauksemme päättyi keskenmenoon kymmenennellä viikolla lähes vuosi sitten, ja sen jälkeinen tulokseton yrittäminen jatkuvien kuukausittaisten pettymysten jälkeen oli viedä jo toivon. Mutta nyt se olisi vihdoin totta - meille on annettu uusi mahdollisuus.
Valtava riemu purkautui onnenkyyneleiksi, mutta sitä kesti vain hetken. Kuin salamaniskusta tajusin, että myös tämä raskaus voi päättyä ikävästi. Ei se paljon vaadi - vain huonoa tuuria, vain epäonnista soluyhdistelmää, jolla ei ole toivoakaan kasvaa valmiiksi vauvaksi. Yhtäkkiä oloni valtasi hirvittävä ahdistus. Mitä jos??
Jokainen vessassakäynti on plussauksen jälkeen ollut ihan kamala kokemus - pelkään ihan suunnattomasti paperiin tarttuvan verta. Jokainen narahdus vatsassa saa tiukan, pelokkaan analyysin alkamaan päässäni - mitä jos ne ovatkin alkavia supistuksia. Tiedän, ettei tämä ole tervettä. Miten tästä selviää järjissään edes sinne kahdennelletoista viikolle saakka?
Keskenmeno on kipeä asia. Se on asia, joka ei koskaan unohdu. Siitä huolimatta toivoisin, että te jotka olette sen kokeneet ja sen jälkeen kuitenkin raskaaksi vielä tulleet, antaisitte minulle neuvoja, miten selvitä näistä kamalista pelontunteista. Vai onko niiden kanssa vain opittava elämään?
Valtava riemu purkautui onnenkyyneleiksi, mutta sitä kesti vain hetken. Kuin salamaniskusta tajusin, että myös tämä raskaus voi päättyä ikävästi. Ei se paljon vaadi - vain huonoa tuuria, vain epäonnista soluyhdistelmää, jolla ei ole toivoakaan kasvaa valmiiksi vauvaksi. Yhtäkkiä oloni valtasi hirvittävä ahdistus. Mitä jos??
Jokainen vessassakäynti on plussauksen jälkeen ollut ihan kamala kokemus - pelkään ihan suunnattomasti paperiin tarttuvan verta. Jokainen narahdus vatsassa saa tiukan, pelokkaan analyysin alkamaan päässäni - mitä jos ne ovatkin alkavia supistuksia. Tiedän, ettei tämä ole tervettä. Miten tästä selviää järjissään edes sinne kahdennelletoista viikolle saakka?
Keskenmeno on kipeä asia. Se on asia, joka ei koskaan unohdu. Siitä huolimatta toivoisin, että te jotka olette sen kokeneet ja sen jälkeen kuitenkin raskaaksi vielä tulleet, antaisitte minulle neuvoja, miten selvitä näistä kamalista pelontunteista. Vai onko niiden kanssa vain opittava elämään?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kehotan asennoitumaan asiaan positiivisemmin ja mieluummin niin, ettei tämän raskauden kohdalla mikään tule sitä estämään tai keskeyttämään. Itse olen kokenut kaksi keskenmenoa reilun kahden viime vuoden sisällä ja nyt kolmas raskaus porskuttelee 31 viikolla.. Saatuani tietää keväällä raskaudestani, ajattelin että taasko se jännittäminen ja pelkääminen ja mahdollisten pettymysten kierre alkaa.. Asennoiduin kuitenkin, että nyt minun ja sisällä kasvavan sikiön tielle ei tule mikään, vaan me porskutetaan täysillä loppuun asti. Luotan siihen myös, että kaikella mitä tapahtuu tai tulee tapahtumaan, on sitten hyvää tai huonoa, on tarkoituksensa.
Koita siis elää täysin normaalia elämää ja ajattele positiivisesti. Nauti kaikista hyvistä hetkistä, pienemmistäkin mitä varsinkin raskauteen liittyy, äläkä ajattele ja odota pahinta. Onnellista odotusta!!!
Täällä yksi joka pelkää keskenmenoa aivan mielettömästi. Olen rv 16 jo, mutta alusta alkaen on ollut hankaluuksia. Olen ollut kipeä, saanut tulehduksia, on ollut vuotoja ja kovia supistuksia ja vatsakipuja, kramppeja. Koko raskaus on ollut yhtä taistelua, pysyykö se siellä vai ei..? Ja mitä sitten jos ei..??
No näin pitkälle on päästy, mut pelkään niin kauan, kunnes viikot ovat väh.30
Hei!
Minulla on myös takana kaksi keskenmenoa ja nyt rv 21 6. Koko ajan on ollut minullakin pelko mukana ja vessassa paperi on tsekattu veren varalta JOKA KERTA!!
Mie en ainakaan ole tästä raskaudesta pystynyt nauttimaan täysillä koska koko ajan se pelko siellä takaraivossa on. Ei auta vaikka muut sanoo että "kyllä se hyvin menee" , se jopa pistää ärsyttämään kun eivät tiedä sitä keskenmenon tuskaa!!
Minulla tämän raskauden alussa helpotusta toi kotidobbler (n 50 euroa) jolla siis voi kuunnella sydänääniä kotona. Jotkut sanoo että se on skitsojen hommaa, mutta mulle toi mielenrauhan kun kuuli sydämen laukan! :) Ja joka päivä sen tarkastin ja olihan se hellullakin mukava kuulla, konkretisoi raskauden ennen kuin maha alkoi kasvamaan.
Sehän on totta, että keskenmenot johtuvat monesti "huonosta tuurista", alkion kromosomit ovat viallisia tms. Eikä sille mitään voi jos se keskenmeno on tullakseen niin se tulee..
Mulla tuli ainakin semmonen olo että "miksi minä?" Vaikka itsesääliin ei pitäisi vaipua niin silti oli semmonen tunne.
Mulla on tämän raskauden kanssa käynyt niin, että lapsi sai alkunsa mummoni hautajaispäivänä. Jotenkin se on auttanut ajattelemaan positiivisesti, että mummoni siunaa tätä lasta sillä hän tiesi että meillä oli lasten teossa vaikeuksia.. Kuulostaa varmaan ulkopuolisista tosi tyhmältä mutta minulle se on ollut tärkeä ajatus ja toisaalta helpottanut tätä odotusta..
Huh, tulipa aika sekalaista paatosta, mutta tässä minun ajatuksia asiasta.. :) Tsemppiä vaan sinne ja koita löytää itsellesi se "punainen lanka" joka auttaisi pelon yli! :)
Keskenmenon myöskin kokeneena ymmärrän pelkosi. Minulla helpotti ensimmäisen ultran jälkeen kun lääkäri totesi kaiken olevan hyvin. Keskenmenon riski pienenee jo viikolla 6 tai 7 jos ja kun se sydän alkaa siellä sykkimään, eli voisiko kohdallasi helpottaa tilannetta käydä varhaisultrassa? Jos se pieni sydän sykkii niin todennäköisesti kaikki on hyvin. Siitä ei sitten olekaan enää pitkä aika siihen np-ultraan, joka on noin viikolla 12. Sen jälkeen keskenmenon riski pienenee jo todella huomattavan paljon.
Samoin oloani helpotti kun pahoinvointi alkoi :-) Eli se oli kongreettinen merkki siitä, että raskaushormonit on koholla ja siellä vatsassa todellakin oli joku.
Pelko helpotti sitä mukaan kun raskaus eteni... nyt tietty alkaa vähän synnytys jännittämään... mutta koitan ajatella positiivisesti ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin.