Vähänkö sieppaa

Vajaa vuosi sitten Canal Digital myi minulle katselunautintoa. Innostuin valtavasti! HD kanavia! Joo, HD kanavien kuvanlaatu erinomainen, mutta katselulaite (CD:n tallentava HD boxi) täysi susi. Laite hajosi 4:n päivän jälkeen. No, CD laittoi aika äkkiä asentajan käymään ja laite toimi taas. Eli pääsin aloittamaan katselunautinnon. Kanavat ovat OK, mutta laite EI. CD kertoi minulle että en voi katsoa muilla kuin CD:n laitteilla heidän lähetyksiään. Laite jumitteli jatkuvasti. Täytyi ajaa tehdasasetuksia uudelleen. Tuli uusia päivityksiä. Tuli uusia murheita. Taas tuli uusia päivityksiä, tuli uusia murheita. Nyt olen kyllästynyt tähän katselunautintoon. Hätäpäissäni tein viime joulukuussa 24kk sopparin joten minähän lain mukaan joudun maksamaan tästä katselunautinnosta vielä reilun vuoden. Mutta siihen se jää. Tulkoon laite päivityksillä kuinka hyväksi tahtoo, mutta tässä kohtaa koen että minua petettiin, enkä luota CD:iin enää pätkääkään. Reilu vuosi ja Maanpäälliset kanavat ja PLUSTV. Kakkos telkkarissa on PLUSTV ja se toimii. Toimiminen on pää asia eikä toimimaton nautinto. SAT TV my ass
6614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miksi valitat Canal palstalla ????

Äänestä
  • Olen pahoillani saamastasi järkytyksestä. Koetan olla tarkempi vastaisuudessa.

    Äänestä

  • Edelleeen kirjoitti:

    Olen pahoillani saamastasi järkytyksestä. Koetan olla tarkempi vastaisuudessa.

    Minulla oli vastaavan boxin kanssa samoja ongelmia, mutta ovat kyllä minulle vaihtaneet boxin mukisematta. Ongelmat häipyivät uuden boxin myötä. Vaadi uusi boxi, se onnistuu kyllä!

    Äänestä

  • Uusbox kirjoitti:

    Minulla oli vastaavan boxin kanssa samoja ongelmia, mutta ovat kyllä minulle vaihtaneet boxin mukisematta. Ongelmat häipyivät uuden boxin myötä. Vaadi uusi boxi, se onnistuu kyllä!

    vaadi heiltä enää yhtään mitään. Odottelen että sopimuskauteni umpeutuu. Peli on menetetty! Toivottavasti saavat tekniikkansa kuntoon. Minä en sitä ole kyllä käyttämässä silloin.

    Äänestä

  • edelleenkään kirjoitti:

    vaadi heiltä enää yhtään mitään. Odottelen että sopimuskauteni umpeutuu. Peli on menetetty! Toivottavasti saavat tekniikkansa kuntoon. Minä en sitä ole kyllä käyttämässä silloin.

    Sopimuskauttasi on kuitenkin vielä yli vuosi jäljellä... eikö olisi mukava saada toimiva boxi siksi aikaa?
    Vaikeuksien jälkeen, minulla ainakin nyt on täysin toimiva paketti ....

    Äänestä

  • ...missä on oikea osoite?

    Canal on raskalaiseen Vivendi SA-konserniin kuuluva sisällöntuottaja, jolla lajissaan ainoana on oma palsta tässä mediassa.
    Erään teflonpintaisen, hyvin mediasuojatun sisältötuotejakelijan saamat palautteet kimmahtavat ilmeisen hyödyllisesti oikean tuntuiseen mutta muuten täysin väärään osoitteeseen.

    Canal -tuotteita on Suomessakin saatavana useilta kanavapaketteja myyviltä yrityksiltä.
    Avoimessa mielipidefoorumissa runsaasti kielteistä palautetta saavan yrityksen palautteiden ohjauttaminen sivulliselle liitännäisyritykselle voi herättää kysymyksiä teflonpinnan ylläpidosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lopen kyllästynyt kirjoitti:

Vajaa vuosi sitten Canal Digital myi minulle katselunautintoa. Innostuin valtavasti! HD kanavia! Joo, HD kanavien kuvanlaatu erinomainen, mutta katselulaite (CD:n tallentava HD boxi) täysi susi. Laite hajosi 4:n päivän jälkeen. No, CD laittoi aika äkkiä asentajan käymään ja laite toimi taas. Eli pääsin aloittamaan katselunautinnon. Kanavat ovat OK, mutta laite EI. CD kertoi minulle että en voi katsoa muilla kuin CD:n laitteilla heidän lähetyksiään. Laite jumitteli jatkuvasti. Täytyi ajaa tehdasasetuksia uudelleen. Tuli uusia päivityksiä. Tuli uusia murheita. Taas tuli uusia päivityksiä, tuli uusia murheita. Nyt olen kyllästynyt tähän katselunautintoon. Hätäpäissäni tein viime joulukuussa 24kk sopparin joten minähän lain mukaan joudun maksamaan tästä katselunautinnosta vielä reilun vuoden. Mutta siihen se jää. Tulkoon laite päivityksillä kuinka hyväksi tahtoo, mutta tässä kohtaa koen että minua petettiin, enkä luota CD:iin enää pätkääkään. Reilu vuosi ja Maanpäälliset kanavat ja PLUSTV. Kakkos telkkarissa on PLUSTV ja se toimii. Toimiminen on pää asia eikä toimimaton nautinto. SAT TV my ass

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu