Monesti isännöitsijä saa kakkaa niskaan osakkailta koska osakkaat eivät huomioi sitä että isännöitsijä toimii pääosin hallituksen tahdon mukaan. Toisaalta taas hallitukset eivät useinkaan ymmärrä omaa vastuutaan tai omaa käsitystä kiinteistönhoidosta että voisivat ohjata isännöitsijää. Ja on myös paljon epärehellisiä hallituksia ja vilunkia harjoittavia isännöitsijöitä. On hyväveli hallituksia jotka järjestävät etuja suosiossa oleville osakkaille ja päinvastoin.
Että kiva soppa kaikenkaikkiaan tämä aihepiiri ja siellä iso raha liikkuu isännöitsijöiden ja urakoitsijoiden kytkykaupoissa. As Oy on vaativampi asumismuoto kuin tajutaankaan.
Toivottavasti tässä vuosien aikana nämä roolit selviytyvät ja osakkaiden heittämä kakka menee tarpeen mukaan oikeaan osoitteeseen; välillä isännöitsijälle ja välillä hallitukselle jos tarvetta ilmenee mutta joka tapauksessa oikeaan osoitteeseen eikä niinkuin nykyään pääasiassa isännöitsijälle jolla ei ole juurikaan valtaa taloyhtiön rahojen käytössä.
Kumman kauan se silti on ottanut kun suomessakin on asoy:itä ollut jo vuosikymmeniä. Ehkä lainsäädännön voimin vielä joskus saadaan myös hallituksiin osaamista tai sitä otetaan jopa pois kunnallisille tai valtiollisille toimijoille ja valvontakin paranee!

Vastaukset 4
Vanhimmat
hyvä pitää mukana näissä jutuissa.
"Ja on myös paljon epärehellisiä hallituksia ja vilunkia harjoittavia isännöitsijöitä. On hyväveli hallituksia jotka järjestävät etuja suosiossa oleville osakkaille ja päinvastoin."
Suomen 2500 isännöitsijästä tuskin käräjillä ASIAKKAAN RAHOJEN KAVALTAMISESTA on ollut tuskin edes kahden käden sormilla laskettava määrä. Väitteesi on väärä.
Hallituksen valitsee taloyhtiön osakkaat eli hallitus on sellainen kuin osakkaat ovat halunneet. Taloyhtiö ei ole demokratia vaan enemmistö päättää ja sitten pulinat pois, jollei miellytä niin muutto omakotitaloon.
"---iso raha liikkuu isännöitsijöiden ja urakoitsijoiden kytkykaupoissa."
Mahdollisesti viinipullo jouluna jos edes sitä. Tiedoksi myös ettei isännöitsijä valitse urakoitsijaa.
"Taloyhtiö ei ole demokratia vaan enemmistö päättää ja sitten pulinat pois, jollei miellytä niin muutto omakotitaloon. "
Demokratiassahan enemmistö päättää, tai ainakin niin olen itse asian ymmärtänyt.
Mikä sitten on mielestäsi demokratia, tai diktatuuri???
kouluja ymmärtäisit asioita mutta kun et niin annetaan olla.
Kummatkin ovat käyneet kirjekouluja yhtä paljon, toinen ihan ITS ja toinen jopa LKV.
Yhtä sivistymätöntä kirjoitustyyliä kummaltakin, niinkuin tällä palstalla yleensäkin.